Siivoaisitko keittiön tässä tapauksessa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Sunnutaina siivosin keittiön ja tiskikone pyöri. Iltasella oli vieraita ja muutenkin hommaa niin paljon, että keittiö jäi siivoamatta. Pöytä siis toki siivottu, mutta likaiset astiat kaikki tiskipöydällä ja puhtaat tiskikoneessa.

Eilen aamulla lähdin lasten kanssa aikaisin liikkelle, olimme koko päivän kauempana sukulaisilla kyläilemässä ja kotiuduimme vasta iltamyöhäsellä. Eli aamulla en ehtinyt mitään siivota, jotain petien petaamista toki, mutta ei muuta.

Mies oli töissä ja sitten koko illan yksin rauhassa kotona. Oletin ilmanmuuta, että hän siivoaa keittiön. Vaan ei ollutkaan siivonnut. Puhui siinä kyllä, että hän siivoaa vielä ton, mutta tuumasi sitten yhtäkkiä että haittaako se jos hän ei nyt jaksakaan. Totesin vain, että aivan sama.

Nyt mietin, että mitäs jos tekisi vain mannapuuroa ruuaksi tänään ja antaisi koko keittiön olla noin. Keittoa piti tehdä, mutta pitäisi ensin siivota, että sitä pystyisi tekemään eikä kiinnosta kun ei näimmä miestäkään kiinnostanut. Totean sitten vain miehelle kun tulee töistä, että ei muakaan napannut siivous.
 
no mä en pystyis olemaan, mikään muu siivottomuus mua ei ahista, paisi keittiön :D
ja eihän siinä kauaa mee ku koneen tyhjää ja täyttää, mies voi sit iltaruuan tiskit laittaa..
 
;)

miksi sinun pitäisi jaksaa jos ei toinenkaan viitsi. varsinkin jos on ollut kotona yksin rauhassa koko illan. kun ei siihen koneen tyhjennys-täyttö hommaan kuitenkaan puoltatuntia enempää mee.
 
Alkuperäinen kirjoittaja pia:

Kyllä muakin ahdistaa, mutta ottaa päähän se, että miehellä on joku ihmeen oikeus aina olla möllöttää täällä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja viima80:
;)

miksi sinun pitäisi jaksaa jos ei toinenkaan viitsi. varsinkin jos on ollut kotona yksin rauhassa koko illan. kun ei siihen koneen tyhjennys-täyttö hommaan kuitenkaan puoltatuntia enempää mee.

No niinpä! Ja sitäpaitsi mun pitäis nyt tehdä se sitten niin, että 11kk on kantorepussa koska se renkkuu tua tiskikoneessa likaisten astioiden seassa sitten koko ajan ja missään syöttötuolissa se ei pysy sitä aikaa. Tai sitten pitäis oottaa yli puoleenpäivään, että vauva on päikkäreillä.
 
Ja olisit koko päivän kotona likasessa keittiössä?

Jos meillä olis ongelma että mies ei tee kotona mitään, niin sillon jättäsin. Jättäsin vielä palaneen puurokattilankin. Mutta jos se olis vaan tää yks kerta niin siivoisin mielummin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:

meillä poika 1v kans tukkii aina tiskikoneeseen..mä köytän sen syöttötuoliin tai laitan pinnikseen niin kauaksi :)
aikaahan tohon menee 5min :whistle:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ford Prefect:
Eääh mä voin tehdä ruokaa, vaikka keittiö olis sotkunen :laugh:

Ei likaset astiat pöydällä häiritse. :xmas:

No voin mäkin, mutta on aika ikävää paistaa jauheliha jauhelihakeittoa varten tossa likaisessa paistinpannussa plus todella hankalaa kuoria perunat täysinäisessä tiskialtaassa.
 
No toi sotku ei viidessä minuutissa hoidu. Ja toi apina tippuu syöttötuolista ja tiedä vaikka kiipeis pinniksestäkin veke. Enkä minä sitä tonne makkariin voi huutamaan viedä puoleks tunniks.
 
Tää on varmaan vitsi?

Ensinnäki en ymmärrä miten ihmisillä on vaikeuksia siivota keittiötä, varsinkin kun on tiskikone. Voin kuvitella, mmiltä näiden ihmisten keittiö näyttäis ku pitäs käsitiskata! Tuo säästää tosi paljon aikaa ja sillon ehtii vaikka hammasharjalla jynssätä keittiötä, jos siltä tuntuu.

Eiköhän sulle kotona olevana kuulu nuo kotityöt? Jos minä kävisin töissä ja ukko hoitais kotona lapsia, niin oletan että kun elatus tulis käytännössä multa niin hän tekis kotityöt. Ja näin tapahtuisikin. Jos ite oon kotona ja hoidan lapset, niin käytännössä kotityöt kyllä kuuluu mulle. Ja jos tilanne ois toisin päin, että oiski mies..niin sit se ois ihan hirveetä jos se ois koko maanantai päivän kotona lapsien kans ja ei viittis keittiötä siivota. Mut ku kyseessä on nainen, niin se on ihan hirveetä ku naisen pitäs kotona lapsien kans se keittiö siivota! Ärsyttää, kun aina sama homma.

Ite ajattelen asian niin, että se, joka on enemmän kotona, hoitaa kotihommia enemmän..varsinkin jos tuo vähemmän rahaa talouteen. Ite ainakin käytännössä hoidan suurimman osan kotitöistä ja mulle se sopii hyvin. Olen opiskelija ja mies hyvässä palkkatyössä. Mulle on ainaki tärkeää, että ku mies tulee kotiin niin on ruoka valmiina/melkee valmis (ellei ole luentoja). Ja tiedän ite, kuinka kiva on tulla kotiin ku on ruoka valmiina! Sitä tunnetta ei mikään voita.

Ei aina tartte aatella, et minäminämiän. Pitää ajatella toisenkin näkökulmasta. Sun miestäsi ei tämä keittiön siivottomuus selkeesti häirinnyt ja ajatteli ettei suakana häiritse kun se on kerta vielä likaisena. Ja jos hän oli töihin menossa, niin halusi levätä ja tehdä muuta.

Kyllä nyt taas tehdään kärpäsestä härkänen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Ford Prefect:
Eääh mä voin tehdä ruokaa, vaikka keittiö olis sotkunen :laugh:

Ei likaset astiat pöydällä häiritse. :xmas:

No voin mäkin, mutta on aika ikävää paistaa jauheliha jauhelihakeittoa varten tossa likaisessa paistinpannussa plus todella hankalaa kuoria perunat täysinäisessä tiskialtaassa.

Jaa, no meillä on enemmän kuin yks paistinpannu ja tiskialtaaseen ei laiteta likasia astioita, vaan siihen viereen :D

Eiks olla ovelia? :whistle: ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Cinnamon Lee:
Ja olisit koko päivän kotona likasessa keittiössä?

Jos meillä olis ongelma että mies ei tee kotona mitään, niin sillon jättäsin. Jättäsin vielä palaneen puurokattilankin. Mutta jos se olis vaan tää yks kerta niin siivoisin mielummin.

Ajattelen jotenkin samoin. Jos tämä on tämä yksi kerta, kun mies vaan jättää kotihommat tekemättä, niin älä ala yhtä lapselliseksi. Muta jos mies säännöllisesti ei tee mitään, niin asiat pitää puhua ja hommien hoitua eri tavalla. Kotityöt jaetaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja eikä:
Tää on varmaan vitsi?

Ensinnäki en ymmärrä miten ihmisillä on vaikeuksia siivota keittiötä, varsinkin kun on tiskikone. Voin kuvitella, mmiltä näiden ihmisten keittiö näyttäis ku pitäs käsitiskata! Tuo säästää tosi paljon aikaa ja sillon ehtii vaikka hammasharjalla jynssätä keittiötä, jos siltä tuntuu.

Eiköhän sulle kotona olevana kuulu nuo kotityöt? Jos minä kävisin töissä ja ukko hoitais kotona lapsia, niin oletan että kun elatus tulis käytännössä multa niin hän tekis kotityöt. Ja näin tapahtuisikin. Jos ite oon kotona ja hoidan lapset, niin käytännössä kotityöt kyllä kuuluu mulle. Ja jos tilanne ois toisin päin, että oiski mies..niin sit se ois ihan hirveetä jos se ois koko maanantai päivän kotona lapsien kans ja ei viittis keittiötä siivota. Mut ku kyseessä on nainen, niin se on ihan hirveetä ku naisen pitäs kotona lapsien kans se keittiö siivota! Ärsyttää, kun aina sama homma.

Ite ajattelen asian niin, että se, joka on enemmän kotona, hoitaa kotihommia enemmän..varsinkin jos tuo vähemmän rahaa talouteen. Ite ainakin käytännössä hoidan suurimman osan kotitöistä ja mulle se sopii hyvin. Olen opiskelija ja mies hyvässä palkkatyössä. Mulle on ainaki tärkeää, että ku mies tulee kotiin niin on ruoka valmiina/melkee valmis (ellei ole luentoja). Ja tiedän ite, kuinka kiva on tulla kotiin ku on ruoka valmiina! Sitä tunnetta ei mikään voita.

Ei aina tartte aatella, et minäminämiän. Pitää ajatella toisenkin näkökulmasta. Sun miestäsi ei tämä keittiön siivottomuus selkeesti häirinnyt ja ajatteli ettei suakana häiritse kun se on kerta vielä likaisena. Ja jos hän oli töihin menossa, niin halusi levätä ja tehdä muuta.

Kyllä nyt taas tehdään kärpäsestä härkänen.

No kuule, kun kyllä se olen minä joka täällä tekee lähes kaikki kotityöt. Kerroppa sinä sitten neropatti minulle se, että miksi se joka käy töissä niin saa käydä vain töissä sen 8h päivässä eikä sitten tarvi tehdä muuta? Miksi se joka on kotiäitinä lasten kanssa niin hoitaa lapset ja kodin 24/7 eikä saa mitään vapaatunteja illoista? Mikä ihmeen vapaus sillä töissä käyvällä on muka olla kuin ellunkana vain sen takia, että käy töissä?
 
Meidänkin tyttö 11kk on koko ajan tiskikoneen kimpussa, kun sitä täyttää tai tyhjentää. En siltikään jätä keittiötä hänen vuokseen siivoamatta. Kyllä lapsi oppii, kun tarpeeksi kauan treenataan. Kannan tytöt aina mahdollisimman kauas ja annan jonkin kiinnostavan lelun, saan sillä hetken rauhan siivoamisessa. Mun mielestä, vähintä mitä kotona kaiket päivät olevan täytyisi tehdä on keittiön siivous. Tekeehän sun mieskin töitä töissä ja varmasti ansaitsee silloin tällöin vain maata sohvalla. Myös sinulla on aikaa maata sohvalla, jos hoidat suurimman osan kotihommista päivällä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön:
Alkuperäinen kirjoittaja Cinnamon Lee:
Ja olisit koko päivän kotona likasessa keittiössä?

Jos meillä olis ongelma että mies ei tee kotona mitään, niin sillon jättäsin. Jättäsin vielä palaneen puurokattilankin. Mutta jos se olis vaan tää yks kerta niin siivoisin mielummin.

Ajattelen jotenkin samoin. Jos tämä on tämä yksi kerta, kun mies vaan jättää kotihommat tekemättä, niin älä ala yhtä lapselliseksi. Muta jos mies säännöllisesti ei tee mitään, niin asiat pitää puhua ja hommien hoitua eri tavalla. Kotityöt jaetaan.

Juu ei ole eka kerta todellakaan. Minä täällä teen pääsääntöisesti aivan kaikki kotityöt. Mies satunnaisesti sitten tekee jotain ja todellakaan ei ole eka kerta kun on täällä ihan rauhassa ja silti jättänyt tekemättä.

Mutta siihen miehellä kyllä on taipumusta, että riehuu kuin myrskynmerkki jos alkaa siivota. Esim. lauantaina olin vauvan kanssa vauvauinnissa ja kun tulin takaisin niin mies siivosi täällä ja kiukutteli siitä, kun minä en ole tehnyt jotain. Joka kerta kun keksii alkaa siivota niin mesoaa niistä asioista mitä minä en ole tehnyt.
 
ÖÖ, teetköhän nyt hieman pienestä asiasta suuren ongelman..
Mulla pyörii viisi tenavaa jaloissa ja olen saanut tiskit laitettua vaikka kuinka päin.
Ja toisaalta miksi sitä miestäkään tarttis kiinnostaa, itsekin taisit olla koko päivän kyläilemässä..
 
mietippä onko tämä sulle vain periaatepäätös olla siivoamatta se keittiö koska mies ei siivonnut eli en mäkään kun ei sekään....Itselläni on ihan sama vaikka pojan joka romu on lattialla mutta keittiö pitää olla siisti, siellähän alkaa bakteerit jyllätä saman tien kun on paskasia astioita ympäriinsä.
 
jos itse olet kotona ja mies töissä tienaamassa niin kyllä ne kotityöt silloin sulle pääsääntösesti kuuluu. Pyydä vaikka iltasin miestäsi olemaan lasten kanssa jotta voit rauhassa tehdä. Näin meillä tää homma toimii ja mies saa laatuaikaa lasten kanssa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Huvitutti:
Meidänkin tyttö 11kk on koko ajan tiskikoneen kimpussa, kun sitä täyttää tai tyhjentää. En siltikään jätä keittiötä hänen vuokseen siivoamatta. Kyllä lapsi oppii, kun tarpeeksi kauan treenataan. Kannan tytöt aina mahdollisimman kauas ja annan jonkin kiinnostavan lelun, saan sillä hetken rauhan siivoamisessa. Mun mielestä, vähintä mitä kotona kaiket päivät olevan täytyisi tehdä on keittiön siivous. Tekeehän sun mieskin töitä töissä ja varmasti ansaitsee silloin tällöin vain maata sohvalla. Myös sinulla on aikaa maata sohvalla, jos hoidat suurimman osan kotihommista päivällä.

Justjuu. Minä todellakin siivoan tuon keittiön JOKA IKINEN PÄIVÄ. Eilen se oli hieman mahdotonta tuolta 130km päästä, joten oletko tosiaan sitä mieltä että se homma ei eilen kuulunut miehelle ja jos niin miksi ihmeessä?

Ja aika vähissä on mun sohvalla löhöilyajat enkä todellakaan päivisin löhöä sohvalla.

Ja 11kk:lle ei sellaista lelua tästä maailmasta löydy joka kiinnostaisi sen tiskikoneen tyhjentämisen ajan. Ja ei - en jätä siivoamatta vaan vauva on mulla kantorepussa tai sit siivoan kun hän on päikkäreillä, mutta en tahdo että renkkuu tiskikoneessa.

Tämän jutun pointti onkin se, että mitäs jos mua ei nyt kiinnostakaan. Ajattelin kyllä jälleen kerran pestä tänään pyykkiä ja siivota vessan. Asioita, joita mies ei milloinkaan tee, mutta jospa antais tiskipöydän olla "kun ei nyt taidakaan kiinnostaa".
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
ÖÖ, teetköhän nyt hieman pienestä asiasta suuren ongelman..
Mulla pyörii viisi tenavaa jaloissa ja olen saanut tiskit laitettua vaikka kuinka päin.
Ja toisaalta miksi sitä miestäkään tarttis kiinnostaa, itsekin taisit olla koko päivän kyläilemässä..

Niin olihan se ihan kauheaa, että kävin 130km päässä katsomassa siskoani jota harvoin näen. Ihan anteeksiantamatonta. Samalla koko päivän hoidin kuitenkin noita kolmea lastani, ei iskenyt vapaapäivä päälle, vaikka kylässä olinkin.

Ja yöllä olin vauvan läpsittävänä 1,5 tuntia sängyssäk un mentiin nukkuun ja mies nukahti samantien.

Että semmosta vapaapäivää pukkas juu, vaikka en nyt sit just sitä tiskikonetta tyhjentänytkään.
 
Yhteistyössä