Siirretyistä alkioista tuli vauvoja <3

Käytiin tänään yksityisellä ortopedillä, kun huomasin jo alle 2kk ikäsenä pojan ajottaisen oudon käden asennon. Nyt kun kädet menee suuhun ja lelutkin vie suuhun niin hieman vähempi käyttää kyseistä kättä. Heti tuli mieleen erbin pareesi (mutta kun ei ollut iso syntyessään eikä jumissa) tai cp-vamma (mun kohtutulehduksen ja hänen sepsiksen takia). Mitään ortopedistä selitystä ei löytynyt. Jos tilanne sama muutaman kuukauden päästä niin sitten neurologille. Huoh, sydän sykkyrällä seuraavat 1,5v. Esikoisen täytettyä 2v alkoi huoli hälvetä kaiken maailman sairauksien pelosta jotka liittyy kehitykseen, motoriikkaan, älyyn, jne. Nyt pystynee hengittää jahka kakkostyyppi on 2v ja terve, jos on terve. Rupee tuntuu siltä, että miten oikeesti uskaltaa pakkaselle enää..

Minimies aika hymypoika. Usein äänessä, harvemmin itkee. Ekat hampaat on. Soseita syö 1-2 kertaa pvässä, riippuen miten ehditään. Kerrallaan menee puolisen purkkia, tosin kotitekoista. Enemmänkin söisi, mutten tohi antaa, ettei tulisi jumia. Hassua huomata mitä 4kk tyyppi jo ymmärtää: alkaa innostunut sätkiminen, kun näkee, että otan ruokalapun sekä hänen lusikan ja lautasen. Itku tulee, jos laitan ne takas kaappiin.

Kääntymisharjottelut jatkuu. Edelleen vain toisen kyljen kautta ja käsi tiellä. Mahallaan ollessa jaksaa välillä leikkiä lelulla, yleensä ei. Pari kertaa ollut ryömimisen elkeitä muttei päässy eteenpäin.

Autoilu on edelleen per****stä pojan mielestä.Vauvauinti meni ihan jees, kovasti polski.

Kop kop ja minimies 4kk
 
Kop Kop toivottavasti ei ole mitään ikävää siinä kädessä!! Ja toivottavasti et aivan sydän syrjällään joutuisi olemaan :unsure:

Mä en ole jotenkin sittenkään pelännyt paljoa vaikka vähän alkuraskaudessa näin epäilin. Tosin kyllä mäkin mietin tuleeko siihen käteen mitään mikä oli puristuksissa poskella synnytyksessä. Ei vielä ainakaan näyttäisi siltä.

Hei tyhmä kysymys mutta miten te laskette vauvan iän eli kuukaudet? Mä oon jotenkin raskausajalta tottuneesti laskenut kuukaudet viikkoina enkä kalenteikuukausina. Ja mutsia ojensin kun hän sanoi pojan täyttäneen kolme kk 4.9. (Syntyi 4.6. siis). Mutta tämä näyttääkin olevan aika normi ainakin keskustelupalstojen puolesta :eek:
Onhan vuodessakin kuitenkin aina 365pvä niin miksei vauvakin olisi 3kk kun hän on elänyt tasan 12vko?
 
Mä oon aina puhunu iästä viikkoina n.12vko asti ja sit kuukaudet silleen, että jos syntynyt 2.3 niin on 2.4 1kk, 2.5 2kk, 2.6 3kk jne. Tollee neuvolan tietsikkaohjelma laskee, kun mulla pojan kasvuja printtinä.
 
Mandala, mun esikoisella oli myös käsi poskella syntyessä, mutta ei tullu mitään vaurioita tän takia, vain raapale näkyi silmän lähettyvillä. En muista enää kumpi käsi oli mutta molemmat toiminu normaalisti jo melki 20 vuotta ;)
Toivottavasti kop kop teilläkään ei mitään vakavampaa siinä kädessä, kyllä se toki heti huolestuttaa jos on jotain hiukankaan normista poikkeevaa..

Nykysin lasken ikää vaan suurinpiirtein (kalenteri)kuukausina, alkuaikoina vielä viikkoina.
Täällä myös poika polskii ja loiskii vettä innoissaan vaikka vaan kylpyvatia on vasta käytetty. Ihan suosista kannattaa ottaa omatkin päällyvaatteet pois siks aikaa.
Yöt on alkanu sujuun levollisemmin eli pidemmin syöttövälein, ennätys ilman syöttöö 8 tuntia! Melko luxusta jo..:rolleyes: Tosin 6 tunnin jälkeen sillonkin heräs sen verran että laitoin tutin suuhun. Yleensä pisin unijakso on 4-5 tuntia ja näitä voi olla kaksikin. Joskus aamuyön tunteina kuitenkin kun herää niin ei nuku 1-2 tuntiin. Ei välttämättä edes kitise mutta liikehtii levottomasti, huitoo, potkii jne. enkä tietenkään saa sillon itekään nukuttua. Nyt kuitenkin se minkä pystyn nukkuun on syvempää unta kun poika on siinä hiukan erillään musta viereisellä patjalla. Itseasias kumpikin nukkuu näin rauhallisemmin eikä munkaan liikkumiset häiritte poikaa :sleep:
Mössöjä menee nyt 2 kertaa päivässä, kasvista ja hedelmää noin 1/3 osaa ja puolisen purkkia aterialla. Iltoihin yritin vielä vellejä, mutta omatekonen eli maissijauhosta keitetty ei kelpaa (mautontahan se onkin kun ei saa laittaa sokeria tai suolaa) ja kaupan velli on kai lähes samaa kun korvike, niin vähän siinä on maissia. Eli taidetaan jättää vellitouhut kokonaan kun ne ei mitenkään merkittävästi öihinkään vaikuta ja odotellaan 5kk täytyttyä puurokokeiluja.

En tainnu vielä kirjotella 4kk lääkäri-neuvolastakaan.. Kasvu oli taas tälläkertaa notkahtanu toisiks ylimmälle käyrälle, 68cm ja 7660g muistaakseni.. pään ympärys oli 44,8 ja tähän lääkäri kiinnitti huomioo, että pitää seurata...ite kyllä kun mittasin kotona parikin kertaa sain tasan 44cm. Oisko toi neuvolan mittaus ollu epätarkempi kun oli siinä niin hermostunu että oli vähän vaivalloisempaa... tarvii sanoo siitä enskerran, etenkin jos pää ei oo sillon kasvanu yhtään edellis lukemasta.
Rokotteita ei nyt saanu mutta pillahti heti raivoisaan poruun kun laskin alustalle missä riisutaan ennen mittauksia. Kai muisti heti että tässä tulee pian kylmä ja joutuu koville alustoille ym. ja jonkin verran vierastaakin tätejä jotka siellä tulee liian lähelle.

Ei meillä oo vielä mitään erillisä harrastuksia, tuntuu aika muutenkin kiitävän ja hyvä kun päivässä ehtii tehdä kaiken tarvittavan :) johonkin ne tunnit vaan kummasti katoo! Ryhmäneuvoloissa ollaan kyllä käyty ja poika selkeesti tykkää "sosialisoida" muiden ikästensä kans.
Parisen viikkoa sitten tehtiin vielä toinen seuranta ekg, josta tuli vihdoin terveen paperit!! \0/ Lisälyöntejä oli koko aikana 3, kun vielä viime seurannassa 3000 ja jotakin...:eek:
Mullakin on sormen mentävä rako vatsalihasten välissä, jos selällään ollessa oikein painaa ja tunnustelee. Vissiin normaalia vielä tässä vaiheessa?

lullaby ja jässikkä 4kk
 
  • Tykkää
Reactions: Mandala
Meillä kans pää seurannassa. 44cm oli viimeks. Hyppiny käyrältä käyrälle joka kerta, nyt +1sd. Oli lähtöjään -1sd. Pituus vielki -2sd. Meijön esikoisella pää ollu aina +2sd:llä ja mun ja miehen päät melk 60cm :D joten ihmekö tuo.
 
Kyllä se mittanauhan kanssa sohiminen venkoilevan vauvan kanssa on aika epätarkkaa puuhaa niinku painon mittaaminenkin kun se tehdään milloin sattuu joskus ennen isoa ruokaa ja joskus päikkäreiden jälkeen. Mutta edelleen hyvä että kaikkea seurataan vaikka vähän liiankin tarkkaan!
Oon kuullu myös, että helposti tulee lähete fyssarille jos ei esim istu tiettyyn ikään mennessä tms. Aika turhalta silleen kuulostaa kun jokainen vauva on yksilö niissäkin asioissa, mutta hyvähän se on seurata.

Mitenköhän sitä istumista muuten voi sitten alkaa auttamaan/treenaamaan? Poika kun istuu mun sylissä selkä mun mahaa vasten niin usein puskee siitä eteenpäin ja aika jäntevästi kannattelee itseään pystyasennossa. En tiedä yhtään kuinka kauan tässä vaiheessa vielä uskaltaa antaa "istua"?
 
Joo, mieluummin liian herkästi fyssarille/puheterapiaan/neuvolapsykologille jne kuin ei ollenkaan. Mutta oon huomannu, että se miten asian ilmaisee voi aiheuttaa turhaa paniikkia ;)

Jotku fyssarit on sitä mieltä, että istuttaa sais vasta sit ku lapsi menee ihan ite istumaan. Toiset sitä mieltä, että, kun vauvan alaselkä on suora niin voi istuttaa. Ja sit kaikkea tältä väliltä. Jos sä pidät/tuet MANDALA poitsuaa reisistä kii ja hänen selkä on suora niin sillee voi treenaa pikku hetkiä:)

Meillä ei tykätä enää istumisesta, vaan pönkee suorin jaloin seisomaan, kun selällään nostaa käsistä ylös (ai miten niin jäykkä/jäntevä ;).
 
  • Tykkää
Reactions: Mandala
Huh mikä mammanpoika meillä: olin tänään esikoisen kanssa alle 2h piissa kotoa ja mies jäi syötetyn ja nukutetun vauvan kanssa kotiin. Oli siinä vaiheessa valvonut jo 3h ja nukkunut aiemmin vain parit pikku tirsat. Oletin siis, että nukkuu koko ajan, kun olen poissa. Mutta mutta.. Vetikin vain 5min tirsat jonka jälkeen oli tovin jutellut ja hekotellut. Sitten iski itkuparku ja 20min huusi täysii. Kotona vastassa oli sitten hermostunut mies ja hysteerinen vauva. Raasulla oli silmät ihan itkusta turvoksissa ja rupes itkun läpi nauramaan ääneen mut nähdessään. Sylissä alkoi nikottelu ja niiskuttelu. Kylläpä tuli huono omatunto ja samalla ahistus, että enkö pääse kotoo pois ilman vauvaa seuraavaan pariin vuoteen :eek: ;)
Esikoinenkin veti iltapesuilla isi-kilarit ja vauva alkoi parkua sympatiasta. On se vaan metka miten näin nuorella ja pienellä on jo kovin älyllistä toimitaa. Kiehtovaa!! Vaikkei nyt kivan asian yhteydessä esiin tullutkaan.
 
Voi huh tosiaan mikä mamman poika! Voin kuvitella fiilikset kyllä, varmaan vähän samaa linjaa kuin mulla kun oli se vaihe ettei pullo kelvannut. Ahdisti ja ärsyttikin pirusti siinä tilanteessa.
Mutta kuten sanottu, eiköhän tuo teilläkin ole 'vain vaihe', ja kohta isi kelpaa taas! Mä ainakin olen viimeisen viikon toistellut itelleni joka aamu "tää on vaan vaihe...!" Kun tajuan nukkuneen 0,5-2,5h pätkissä taas :cautious: oli unet jo menossa hyvään suuntaan kun saattoi olla vain pari herätystä yössä eikä ees molemmilla syömistä.
Nyt sitten syödään usein, jokainen herätys alkaa kitinällä ja vääntelyllä/venkoilulla. Mun mielestä tää alkoi rokotteen aikoihin. Voihan tää tietty liittyä myös kehitysloikkaan. Joka tapauksessa toivon hartaasti olevan vain vaihe! :sleep::sleep:
 
Kuulumisia päivittelen, mielenkiinnolla aina luen hiukan vanhempien päivänpaisteiden kehitysvaiheista täältä taustalta. Meidän tyttö on jatkanut melko helpolla linjalla; syö ja nukkuu. Syötän edelleen 2,5-3 h välein ympäri vuorokauden, mutta olen sopeutunut siihen ihan hyvin, koska lapsi ei itke muuten kuin nälkäänsä, ja siihen on helppo nykyään vastata. Haaveilen kyllä yhtenäisemmistä yöunista, mutta ainahan saa toivoa. Tytön kasvaminen näkyy kyllä hiljalleen myös luonteessa; valvoo yhä pidempiä jaksoja ja on alkanut kitistäkin jos joku ei miellytä. Rotarokote annetaan parin viikon kuluttua, hiukan pelolla odotan, mitä aiheuttaa.

Grey ja typy 2 kk.
 
Grey kiva kuulla teistä! nuo ruokintavälit on ihan normaalit kyllä, meillä varmaan vieläkin useammin ellei ole pitkiä päikkäreitä. Tosin yöllä ei joka heräyksellä syödä, enkä usein unenpöpperössä, tissiä suuhun laittaessa, rekisteröi monesko kerta :D

Ehkä siitä rotasta ei teillekään tule mitään kummempaa. Meillä ekasta rotasta tuli vähän kitinää sinä iltana ja kakkaa taisi tulla reilummin, mutta ei muuta.
Meillä tuossa vloppuna sitten tuli miettineeksi, että ehkä ekojen piikkirokotusten jälkimainingit on ohi menossa. Ainakin unet vähän parani eikä päivisin kitise/itke enää samalla tavalla, ainoastaan jos on nälkä. Mutta sitten tietysti viime yö oli karmea just kun olin ajatellut, että nekin hiljalleen paranisi lisää :rolleyes: valvottiin 03-04.30 kun herra halusi ynistä/mumista ja muutenkin tuntuu, että ollut sen jälkeen koko aamun hereillä ja kuunnellut kitinää. Noh onneksi vauvajumppa tänään niin saa energiaa!

Lullaby miten muuten sulla se vähän aikaa sitten ollut tissiraivari-vaihe ilmenikään? Oliko kauan?
Poika eilen melkein joka syötöllä sai raivarit. Päättelin, että olisi ehkä johtunut siitä, että häntä ärsytti nyt hurjasti se että mun tissi suihkuaa aluksi. Maitoa roiskui joka paikkaan ja poika huutaa :coffee: rauhoittui sitten vähän ajan päästä syömään, mutta silti sellaista kikkailua (imu - irti - toinen imu - irti - taas imu - irti) oli paljon.

Entä onko teillä kellään alkanut vielä menkat? Mulla on värjääntynyttä valkkaria tullut ajoittain, ja jotain pieniä mahatuntemuksia silloin tällöin. Ei sinällään välttämättä viittaa menkkojen alkamiseen, mutta onpas sekin jännittävää miettiä, että nekin jossain vaiheessa varmasti alkaa :D ja miten kierto siitä lähtee käyntiin yms.

Mandala & poitsu melkein 4kk (lasken vielä edelleen viikot kuukausiksi enkä kalenterikuukausina).
 
MANDALA Täällä kans tuommoista kuvailemaasi suihkua ja raivoa. Imu-irti-murinaa-imu-irti... Tekee varsinkin, jos ollaan pois kotoa. Lisäksi alkanut kiinnostaa kesken syömisen kaikki mitä ympärillä tapahtuu, ärsyttävää :O

Mulla kans mahatuntemuksia menkkojen suhteen. Välil plumpsahtanu limaklönttejä ihan kuin oviksessa. Kahet menkat oli heti jälkivuodon jälkeen, mutta nyt ei (onneks). Esikoista täysimetin 5kk ja imetin 1v2kk asti ja menkat alkoi säännöllisenä hänen ollessa 7kk. Saas nähä miten nyt käy, kun ollut lähes täysimetys 4kk.
 
Ei se raivarikausi kestäny onneks kun parisen viikkoa eikä sillonkaan jatkuvasti ollu yhtä vaikeeta. Pahempaa kyllä muualla kun kotona.
Pojalle tullu jotain punasia karheita länttejä viime päivinä mm. jalkoihin ja käsivarsiin, voiskohan olla mangosta kun se on oikeestaan ainoo uus mitä nyt kokeiltu? Kaulan alla varmaankin jatkuvan kuolaamisen aiheuttamaa, eikä oikein meinaa parantua viikon kortisonilla ja lappujen pitämiselläkään. Raukalla joskus öisin kutiaa niin että häirittee unia ja raapii ihan verinaarmuillekin :(

Täällä kans näkyny ajoittain ihan ku ovislimoja, tosin vähäisempiä mitä "tosi"oviksen aikoihin. Välillä niinkun etäisiä menkkajomotuksia mutta kyllä todella heikkoja. Muistaakseni esikoisen synnytyksen jälkeen ne alko paljo nopeemmin kun nyt ei vieläkään. Yks päivä tuli ihan vähän kirkasta ja sit vaaleen punertavaa verta, mutta liekö se jotain samantyyppistä vain kohdunkaulalta (?) mitkä niin tajuttomasti säikytteli joitain kertoja raskausaikanakin. Pukamat sen sijaan vuotaa edelleen ihan huolella :sick: jee...
 
Joo se on kyllä aika ärsyttävää kun kikkaillaan tissillä. Meillä murina tosin on vaan suoraa huutoa :D ja siitä hyvästä poitsu on sitten aivan hikinen tietty, joka ei varmaan yhtään fiiliksiä nostata!
Onneks vauvajumpassa söi kuitenkin ihan kiltisti vaikka kotoan ennen sitä taas huusi eikä syönyt sitten juuri yhtään.
Pakko vaan pitää harsoa tissin edessä kunnes suihku loppuu.

Meillä myös pää kääntyy kuin pöllön poikasella jos muualla kuin kotona syödään.

Lullaby onpas ikävää jos ei kortisonikaan auta :( toivottavasti paranee pian, tai jos on mangon aiheuttamaa niin menisi silleen pois!
 
Meillä ei sitten näköjään nukuta päikkäreitä nykyään missään muualla kuin turvakaukalossa... (n):confused: kuinkahan paljon hallaa sitä tekee, jos antaa nukkua siellä? Onhan nyt päikkäreitä nukuttava kuitenkin tai muuten on ihan kitisevä ja epätyytyväinen kaveri :unsure: toivottavasti on vain joku vaihe kun ei sitä viitti sylissäkään aina antaa nukkua, pitää kotona jotain sentään tehdä.

Onneksi yöunille meno on ollut tosi helppoa (koputan puuta) kun syötän meidän sängyssä, jää sinne hyvin nukkumaan niin voi itse viettää vielä omaa aikaa. Mutta nuo päikkärit on sitten ihan oma lukunsa. Vaunuissa nukkuu jonkin aikaa kyllä, tosin vain liikenteessä ulkona.

Tissiraivarit sentään ohi tältä erää, vaikka varmasti suihkuaa edelleen siinä aluksi niin ei kuitenkaan saa hermoromahdusta.
 
Juuri kun pääsi sanomasta ettei tissikammo kestäny kauaa, niin eikös sitä taas oo ollu parina päivänä, ei tosin ala raivota mutta kääntää vaan päätä pois kun yrittää tarjota sitä vaikka selvästi on nälkä.. mutta mikä uuvuttavampaa, yöheräilyt on alkanu tihentyyn uudelleen, ja oikeestaan pahemmiks mitä ollu edes alussakaan! Ennen täysimertyksellä sentään nukku 2-3 tunnin pätkiä heräilemättä, nyt viime yö meni "kivasti" 1-2, jopa alle tunnin heräilyillä.. pisin pätkä tais olla 2 tuntia joka meni itellä valvoen. Kun joutuu herään tarpeeks monesti just kun on nukahtanu niin lopulta tulee joku unettomuus eikä nukahdakaan moneen tuntiin enää :( alkaa melkein vaan kattoon kelloo että hohhoijjaa ja kohtahan se taas kuitenki herää että turha edes nukahtaa... ja tietää että koko seuraava päivä on sitä myöten pilalla eikä jaksa mitään ylimäärästä. Menee muutenkin aina 15-30min että pystyn ite nukahtaan uudelleen (jos pystyn). Viime yönä tosiaan söi parin tunnin välein ja niiden välillä heräämiseen riitti kun laitto tuttia takas suuhun ja käänsi kyljelle. En tiä onko tää vaan huono tapa vai onko oikeesti nälkänen. Onhan kuitenkin parhaimmillaan nukkunu jo 8 tuntiakin syömättä!
Aiemmin kun soseet oli alotettu nukku tosiaan eka pätkän helposti 5-6 tuntia ja seuraavakin 3-4, ja vasta aamuyön tuntina 5-7 välillä meni levottomaks, nyt 3 tunnin yhtäjaksoset unetkin tuntuis ihan luksukselta...:confused: yritän vakuutella että tää nyt on vaan joku vaihe taas, mutta kyllähän tota miettii, teenkö nyt jotain väärin, miten tätä ois korjattavissa että sais edes vähän enemmän nukuttua eikä ois ihan puolikuollu zombi koko seuraavan päivän, ja kauankohan tää kestää ja mitä jos mikään ei auta...:sleep: Onkohan kuitenkin niin ettei pojan elimistö oo vielä valmis sellasille sosemäärille mitä oon antanu (1/3 osaa - puoli purkkia kasvista ja puoli purkkia hedelmää 2 kertaa päivässä) että käy öisinkin ylikierroksilla, sitä ihottumaakn on tullu, ja pitäskö kokeilla vähentää ja painottaa vielä toistaseks enempi maitoon. Tuskin soseita kokonaan saa enää laittaa tauolle kun ne on kerta alotettu? Jotain pitäs yrittää keksiä..
Jostain sivuilta luin että tollanen uudelleen tihentyny heräily vois liittyä hampaiden puhkeemiseen ja liikkumisen opetteluun.. no nyt on juuri oppinu kampeen ittensä jalkopään kautta pois turvakaukalosta.

Mandala, oon antanu nukkua päivisin siinä mihin on nukahtanu, sänkyyn imetyksen jälkeen, turvakaukaloon (kuten juuri tälläkin hetkellä) tai antanu olla vaunuissa kauppareissun jälkeen. Ei kuitenkaan päivälläkään nuku kun 2x max. 30min.

lullaby (parin tunnin yöunilla ;O) ja 10pv vaille 5kk valvottaja
 
Onpa inhottavia yöheräyksiä siellä. Se tietty varmasti tuntuu sitä kauheammalta mitä parempi lähtökohta on ollut.
Meillä yksi ainoa kerta kun nukuttu lähes 5h kerralla, muuten paraskin unikausi oli kun nukuttiin öisin 2-4h kerralla, joten ei ehkä niin kamalaa kun ollut pikkupätkäisiä unia kuten toissa yönä kun nukuttiin 30min-1,5h pätkiä. Ja rokotteet sotki sitten senkin orastavan unen parantumisen :D
Mä onneksi torkahdan sentään pienissäkin pätkissä jonkin verran, muuten olisikin varmaan aika paljon kaameampi tilanne. Nyt onneksi ollut ns parempi yö huonomman jälkeen vuorotellen niin ei oo zombi :D

Ja tosiaan kyllä nuo kehitysvaiheet vaikuttaa tosi paljon uniin myös. Tuo liikkumisen lisääntyminen voi ihan hyvin olla taustalla siellä, varmaan todennäköisempääkin kuin ruoka? Ootko suuhun kurkistanut, että onko ikenet mistään kohtaa turvoksissa, jos sieltä hampi yrittää puskea läpi?
Meillä on hampaidentekolelut käytössä vaikka ei hampaita vielä teekään. Ne lelut on vaan parhaita koon ja materiaalin puolesta ottaa käsiin ja tunkea suuhun onneissaan :D

Onhan se maito vielä 6kk asti kai hyvä pitää pääravintona, mutta nuo sun määrät kuulostaa ihan hyvältä mun korviin ainakin.

Mä lasken nyt pojan iän edelleen viikot viikkoina ja kuukausina, joten 4kk huomenna ja tällä viikolla ollaan jo rutiininomaisesti syöty aamupäivän päikkäreiden jälkeen sosetta. Näyttäisi Piltin bataatti-kesäkurpitsa menevän paremmin kuin mun tekemä bataattisose :rolleyes:
 
Juu, voihan se olla jotain ihan muutakin kun ruuasta johtuvaa.. ei tosin mitään merkkejä vielä ikenissä että ois hampaita puskemassa. Tykkää kyllä pitää puruleluja ikenien välissä ja sitte kääntelee päätä puolelta toiselle, että varmaan ne kutiaa kuitenkin.
Onneks täälläkin sentään jotkut yöt välillä menee paremminkin, etenkin sen oman unettomuuden kannalta, mutta uuvuttavampaa vaan kun näitä heikosti levättyjä tulee peräkkäin.

Enkä nyt halua kuitenkaan kauheesti valittaa tässä tilanteessa.. on tää nyt ihan eri luokan "ongelma" ja sellanen mieluisa "murhe" kumminkin, kun vielä tahkos hoidoista toiseen ilman mitään tuloksia...sillonhan siinä epätoivossa aatteli että antas mitä vaan jos pääsis "murehtiin" levottomia öitä lapsen takia ym. siitä johtuvia "rasittavuuksia"..niin pääasia siis ja oon äärimmäisen kiitollinen että on tossa olemassa :rolleyes::love: kai se on vaan yritettävä jaksaa sitten jotenkin tän ajan läpi ja päivästä toiseen jos mitään ns. järkevää syytä tai apua tälläselle vaiheelle ei löydy. Ainahan sitä seuraava yö saattaa olla paljo parempi kun edellinen.
 
Lullaby, muista tosin että saa sitä valittaa ja valistaa jos yöt ovat raskaita. Itsellä oli todella korkea kynnys valittaa unenpuutteesta mutta loppupeleissä se kostaantui pahasti. Meillä esikoinen oli 2vuotiaana nukkunut 7 yötä niin että yhtäjaksoista unta oli 5h. Nyt 2v 2kk kaikki yöt menee noin 1-3 herätyksellä mikä on meillä siis luksusta.
MUTTA olen kantapään kautta oppinut että juniorin kanssa kyllä avoimesti valitan ja haen apua jos näyttää siltä että sama ongelma tulossa, olkoon sitten IVF lapsi tai ei Toivon että marraskuussa syntyvä junnu tajuaa miten ihanaa on nukkua pitkät yöunet...

Tsemppiä! Pidän peukkuja!
 
  • Tykkää
Reactions: Mandala ja lullaby
No jopas on, päikkärien jälkeen oli poitsu kitisevä herätessään, ihan kuin maha vääntäisi. Tultiin olkkariin makkarista niin siinä aloin ihmettelemään kun meni tosi hiljaiseksi, totiseksi ja velton oloiseksi. Ei jalat ja kädet vatkannut niin kuin normaalisti hereillä koko ajan. Kun nosti syliin pystyyn niin ei jaksanut oikein kannatella itseään ja sohvallakin tyynyllä makoili vaan uneliaasti. Soitin päivystykseenkin, mutta kun on kakannut, pissannut ja syönyt tänään normaalisti eikä kuumetta, niin pitää vaan seurata tilannetta.

Nyt piristyi kuitenkin ja puruleluaan maistelee haukotellen, jalatkin alkaa vähän vatkaamaan ja hymyjäkin irtoaa. Oiskohan voinut vaan olla niin älyttömän väsynyt, että voi mennä veltoksi? :eek: toivon todellakin sen olevan kyseessä.. :unsure: eka kunnon säikähdys siis täällä, huh..

Säikäyttelevä pikkupoitsu 4kk vanha!
 
Kai siinä vauvojenkin vireystiloissa voi olla muutoksia päivän aikana laidasta toiseen.. mut hyvä Mandala että selvitit asiaa virallistakin kautta! Kyllä täälläkin poika on välillä ihan rentona mun sylissä että pitää oikein kattoo et nukahtiks se nyt siihen.. mut ei, silmät on kuitenkin auki ja kattoo vaan tv:tä keskittyneesti. Sitä ihmettelen miten se ei siihen itteen vaikuta ollenkaan ja on päivisin niinkun ennenkin vaikka yöt menee tunnin pätkissä (jopa välillä lyhemmissä kuten viime yönä ;O), vai eikse ite oo kuitenkaan hereillä vaikka kitisee... Nyt näyttäs siltä kun iho ois hiukan alkanu paraneen kun pelkistettiin soseet maissiin ja päärynään. Kumpa tällä korjaantuis nää yölevottmuudetkin.. sais pitkästä aikaa nukkua 3 tuntia yhteen menoon..tai edes 2 :rolleyes:
 
Voi harmi jos teillä on noin lyhyitä ne unipätkät :( se on kyllä ihan perseestä heräillä puolen tunnin - puolentoista tunnik välein... en siis odota uutta rokotussatsia ollenkaan!
Ja oon itsekin ihmetellyt että mitä ihmettä se kitinä on mikä herättää öisin kun aina ei sitä oo ollut. Ja joskus pimeässä yrittänyt katsoa kun herään siihen, että onks kaveri edes oikeasti hereillä. Aina ei siltä vaikuta, mutta sitten kun puoli unessa itse tarjoan tissiä niin poikakin heräilee :rolleyes: eikä edes läheskään joka kerta tissiä edes ota, joskus riittää vaan asennon vaihto, tai kun vaihdan tissin puolta eli siirrän poikaa toiselle puolelle itseäni.
Ja muistan tuossa viime viikollakin melkein rukoilleeni pojalta, että voisiko hän edes 2-3h nukkua taas kerralla kun oli niin pätkäistä.

Meillä yö alkoi tosi kitisevästi, toinen oli aivan rätti poikki ja vaan ynisi itsensä uneen mutta heräsi kitisemään aika pian. Mutta sitten aivan ihme ja kumma en oo herännyt kitinään enää vaikka onkin äheltänyt ja venkoillut aamuyöstä välillä :eek: ja on yksi 4.5h pätkä nukuttu myös piiiitkästä aikaa :eek:

Kyllä sitä viime viikollakin kun heräsi aivan väsyneenä niin mielessään syytti vauvaa siitä eikä meinannut kyllä irrota fiiliksiä jaksaa päivää hyvillä mielin. Mutta jankkasin vain itselleni sitä perus mantraa ja mietin ettei vauva sitä tahallaan tee niin kyllä se fiilis aina jostain sitten löytyi ja sitten tämmöinen yksi mukava yö taas pelastaa pitkälle!
 

Yhteistyössä