Salasuhteesta selviytyneet?

  • Viestiketjun aloittaja Kaksoiselämää
  • Ensimmäinen viesti
anni
Olen elämässäni jokusenkin kerran ollut tilanteessa, jossa naimisissa oleva mies (kaveripiiristämme, joten olen tiennyt sitoutuneisuusasteensa) on vongannut minua, kun itse olen ollut sinkku. Kaikilla niillä kerroilla olen ilmoittanut, että mene ja hoida entinen suhteesi ensin, tule sitten kysymään uudelleen. Jokainen näistä miehistä on mennyt ja hoitanut suhteensa entisiksi. Jostain syystä kuitenkaan minua nämä miehet ei ole kiinnostaneet sen enempää.
Eli kyseessä on olleet miehet, jotka ei sinua kiinnostaisi sen enempää varattuina kuin sinkkuinakaan. Helppohan niin kauan on sanoa, että hoida ensin suhteesi alta pois, kunnes kohtaa sellaisen, joka oikeasti kiinnostaa, johon ihastuu. Silloin kaikki ei aina mene niin kuin järki sanoo.
 
Viimeksi muokattu:
Karma
Kas tässä ainokaisen kommentti, joka saa minut äärimmäisen pettämisvastaisena jopa vähän ymmärtämään toistakin puolta:

"Meitä on niin moneksi. Ehkä on tärkeintä, että jokainen löytää sellaisen suhteen, jossa on yhteisymmärrys siitä, mille suhde perustuu, ja mitä toiselta voi odottaa. En usko, että ryhtyisin suhteeseen miehen kanssa, jolla on hyvin erilainen käsitys parisuhdeasioista."

Nimenomaan, että on se yhteisymmärrys! Toisen maailmankuvaa oppii pian sen verran tuntemaan, että tietää, mitä mieltä toinen on pettämisestä. Jos ollaan samoilla linjoilla, niin ok! Mutta se tilanne, jossa toinen vaalii uskollisuutta ja uskoo toisen kunnioittavan samoja arvoja- ja toinen juokseekin vieraissa....Se on ehdottoman väärin.

Itse en haluiaisi suhdetta, jossa uskollisuus ei ole niin tärkeää, mutta jos samoin ajattelevat ihmiset kohtaavat ja haluavat toteuttaa suhdettaan omalla tavallaan, niin mikäpä siinä sitten.
Itse ajattelen siltäkin kannalta, etten ikinä tyytyisi mieheen, jolle en haluaisi ja pystyisi olla uskollinen. Silloin en todella rakastaisi.
 
Joo
Itse ajattelen siltäkin kannalta, etten ikinä tyytyisi mieheen, jolle en haluaisi ja pystyisi olla uskollinen. Silloin en todella rakastaisi.
Ja jos taas tietämättä totuutta rakastaisit, ja paljastuisikin muuta, tokkopa uskaltaisit rakastaa enää seuraavaa. Tämä siis yleistilanteena, vaikka nyt jatkoinkin termillä "sinä", tarkoittamatta vain ja ainoastaan yhtään sinua.
 
Viimeksi muokattu:
Petetty
Mielestäni psykologisoit nyt vähän liikaa. Ei "perusluottamus elämään" ole yhtä kuin se, että haluaa harrastaa seksiä vain yhden ihmisen kanssa.

Taidat nyt sekoittaa asioita.

Sitä paitsi enemmänhän se kertoo perusturvallisuuden järkkymisestä, jos tarrautuu toiseen ja elämänhalu katoaa sen myötä, jos kumppani käy vieraissa.

Ihminen, jolla on perusluottamus siihen että elämä kantaa, ymmärtää sen, että ei se yhden pettämisen myötä se elämä romahda mihinkään. Kyllä täällä planeetat kiertää radoillaan pettämisten jälkeenkin, se on vissi se.

Tässä puhuu nyt ihminen jolla ei ole pienintäkään käsitystä perhe-elämästä. Täyntee muistaa, ettei hänen tarkoituksensa ole ehkä käännellä veistä haavassamme?

Me petetyt naiset ja miehet kuulumme niihin hiljaisiin, jotka emme kylillä huutele puolisoittemme pettämisistä ennen kuin se kuppi tulee täyteen. Ei kysymys ole todellakaan mistään tarrautumisesta tai ylireagoimisessa kun kyseessä on lasten hyvinvointi ja perheen särkyminen.

Pettäjän täytyy saada vain kaikki. Onnellinen perhe ja mahdollisuus käydä vieraissa?

Perheonnesta sinulla ei ole ilmeisesti minkään valtakunnan käsitystä? Tuot esiin omia kummallisia elämänkatsomuksiasi, joilla ei ole mitään todellisuuspohjaa eikä tulevaisuutta. perhe-elämän kannalta. Pyydän, että lopetat spekuloinnin petettyjen mielenliikuista koska sinulla ei ole niistä minkään valtakunnan käsitystä, vain arvailuja.

Jos parisuhteessa yhteisesti päätetään, että kumpikin saa käydä vieraissa, se heille suotakoon. Usein se pettämisen kohde on kuitenkin jonkun aviopuoliso.
 
Viimeksi muokattu:
Ainokaiselle
Edelleenkin sotket asiat keskenään, ja edelleen ei ole kyse takertumisesta, toisen varassa elämisestä tms. On kyse oikeudesta perusluottamukseen, ja se on normaali lähtökohta, lähimpään ihmiseen. Ei se ole liikaa psykologisointia, katsos kun tämä elämä nyt vaan toimii juurikin nimenomaan niillä psykologian perussäännöillä. Se on normaali asia, lähtökohta. Luottamus toiseen, ilman muuta, on lähtökohta lähisuhteille, ja jos se on outo asia, silloin jotain ihan tavalliseen elämään, terveeseen sellaiseen kuuluvaa, on jo mennyt rikki. Teet normaalista outoa. Eikä ollut edes päällimmäisenä kyse seksistä, vaan luottamuksesta, minkä pitäisi olla ihan selviö.
 
ainokainen
Ihan samaa mieltä olen tuosta, eli luottamukselle kaikki ihmissuhteet rakentuvat. Luottaminen ei silti sulje pois sitä, etteikö voisi myös harrastaa seksiä muiden kuin vakikumppanin kanssa.

Jos minun vakikumppanini harrastaisi seksiä jonkun muun kanssa, ei se romauttaisi luottamustani häneen millään tavalla. Seksi on vain seksiä. Mielestäni luottamus punnitaan ihan muualla. Siitä olen 100% samaa mieltä, että luottamus on todella tärkeää.
 
Ainokaiselle
Silloinpa täytyykin tietää, että sen seksikumppanin puoliso ajattelee asiasta samoin, muuten rikkoo yhdeltä ihmiseltä perusluottamuksen, eikä hän enää seuraavassa ihmissuhteessaan kykene luottamaan välttämättä enää koskaan. Ja juuri tuohon toisen rikkomiseen kenelläkään ei tässä elämässä ole mielestäni minkään sortin oikeutta, ei uskonnon eikä uskonnottoman moraalin mukaan. Useimmille kun seksi ei ole vain seksiä, vaan osa kokonaista ihmissuhdetta, joka on vain kahden välinen rakkaus- ja luottamussuhde, kokonaisuus. Kyllä useimmat kokevat, luulisin, että kumppanilla oli mukana myös tunne siihen toiseen pettäessään, ei vain vyötärönalus. Ja ajatus, että rakkaimpaan voi luottaa, mikä on suhteessa peruslähtökohta, voi mennä kunnolla rikki vain kerran. Sen jälkeen se on enää liimattu, enää vettä pitämätön maljakko. Hyvä kuivakukille, ellei halua aitoja.
 
ainokaiselle myös
sinulla on omat kriteerisi parisuhteessa, minulla omani.

Minulle seksi ei ole koskaan ollut pelkkää seksiä. En pystyisi olemaan ikinä sängyssä kenenkään kanssa tosta noin vaan. Tuntemattoman kanssa sekstaaminen on "höyläämistä" mistä ei saa yhtään mitään, ei fyysisesti eikä henkisesti.

Olen itse 100% uskollinen puolisolleni ja edellytän samaa myös häneltä.
Minulle seurustelu, saman katon alle muutto ja parisuhteeseen sitoutuminen tarkoittaa myös uskollisuutta.

Puolisoni on täysin vapaa muutoin.
Hän voi lähteä parisuhteestamme koska tahansa mitään selittelemättä, mutta vieraissa ei saa käydä. Se on ehdoton vaatimus. Jos kumppani hairahtuu, niin eipä siinä muuta kuin good bye ja ovesta pihalle.
 
ainokaiselle myös
no en mistään.
Mutta ei hän kylillä ikinä ole hötkyillyt vaikka ollaan oltu yhdessä jo iät ja ajat.
Viihtyy kotona paljon enemmän kuin minä.

Jos töissä työaikana panee jotain toista .. vaikka siellä ei ole naisia.. niin siinä hän tietysti ehtisi,
mutta muuna aikana ei kyllä vieraissa käy.

Ja sen tiedän siitä että yksikseen mies ei suostu himasta pois lähtemään kuin pakottamalla. Minun kanssani lähtee kyllä vaikka minne, mutta yksikseen, ei sitten millään.

Kotona seksiä saa aina kun haluaa ja sillä tapaa kuin haluaa, me molemmat, joten ehkä ei ole tarvettakaan mennä muualle. Toimintaa on monta kertaa viikossa ja pitkät viikonloput siihen päälle jolloin nakuna viihdytään välillä tuntikausia. Eikä tähän tarvita nettipornoa eikä kolmansia osapuolia. Erittäin vilkas mielikuvitus, kekseliäisyys ja halu kokeilla riittää, tyytyväisyys on taattu kummallekin. Eikä tarvitse kumppania vaihtaa yhtä usein kuin kalsareita.
 
Wiltsu
Alkuperäinen kirjoittaja ainokaiselle myös;10896699:
no en mistään.
Mutta ei hän kylillä ikinä ole hötkyillyt vaikka ollaan oltu yhdessä jo iät ja ajat.
Viihtyy kotona paljon enemmän kuin minä.

Jos töissä työaikana panee jotain toista .. vaikka siellä ei ole naisia.. niin siinä hän tietysti ehtisi,
mutta muuna aikana ei kyllä vieraissa käy.

Ja sen tiedän siitä että yksikseen mies ei suostu himasta pois lähtemään kuin pakottamalla. Minun kanssani lähtee kyllä vaikka minne, mutta yksikseen, ei sitten millään.

Kotona seksiä saa aina kun haluaa ja sillä tapaa kuin haluaa, me molemmat, joten ehkä ei ole tarvettakaan mennä muualle. Toimintaa on monta kertaa viikossa ja pitkät viikonloput siihen päälle jolloin nakuna viihdytään välillä tuntikausia. Eikä tähän tarvita nettipornoa eikä kolmansia osapuolia. Erittäin vilkas mielikuvitus, kekseliäisyys ja halu kokeilla riittää, tyytyväisyys on taattu kummallekin. Eikä tarvitse kumppania vaihtaa yhtä usein kuin kalsareita.
Eli et siis ihan varmasti tiedä onko kumppanisi "hairahtunut"?
 
ainokainen
No onhan se kiva, että on uskollinen puoliso, jos siis sitä uskollisuutta pitää tärkeänä ja toivottavana ominaisuutena.
On tärkeintä, että saa sellaisen puolison jolla on ne ominaisuudet joita etsii; ja lisäksi vastavuoroisuus, eli se, että se toinenkin osapuoli voittaa kaupassa. Win-win niin sanotusti.

Jollekin keskeinen kriteeri voi olla hoikkuus ja ulkonäkö, toimiva seksi, toimiva arki, ystävyys, varakkuus, vastuullisuus, rakkauden tunne, uskollisuus... tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Jokainen valitsee itselleen tärkeäksi kokemillaan kriteereillä. Joku nyt vaan ei pidä sitä uskollisuutta niin tärkeänä itselleen. Ei se tee kenestäkään huonoa ihmistä!

Minulla on esimerkiksi yksi sukulaismies, jonka vaimo on mielenterveysongelmainen. Itse en voi ymmärtää tuollaista parisuhdetta ollenkaan. Minulle mielenterveys on tärkeä kriteeri parinvalinnassa. Mutta ilmeisesti ei kaikille. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten eri ihmiset pitävät ihan eri asioita tärkeinä.

Ei kukaan voi sanoa toisen parisuhteesta, että se on B-luokan tavaraa, "kuivakukkia" ja mitä kaikkea ihmettä täällä oikein jotkut sanoivat. Ei sitä koskaan ulkopuolinen näe, mikä pitää ihmisiä yhdessä. Minulle uskollisuus ei ole tärkeää, piste. Se ei tee minusta huonompaa ihmistä, eikä se tee parisuhteistani jotenkin vähempiarvoisia kuin muiden.
 
ainokaiselle
"Minulla on esimerkiksi yksi sukulaismies, jonka vaimo on mielenterveysongelmainen. Itse en voi ymmärtää tuollaista parisuhdetta ollenkaan. Minulle mielenterveys on tärkeä kriteeri parinvalinnassa. Mutta ilmeisesti ei kaikille. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten eri ihmiset pitävät ihan eri asioita tärkeinä."

Kannattaa pitää pienempää ääntä mielenterveysasioissa. Joskus voi nimittäin olla niin, että
itseään terveenä pitävä on se sairas ja sairastuttanut läheisensä.

Mielenterveys on laaja käsite. Kuka tahansa voi sairastua.
En ikinä menisi elleissä kirjoittamaan, että valitsen tai jätän puolison mielenterveysjuttujen perusteella.

Suurin syy miksi kirjoitan elleissä on juuri mielenterveys. Sen takia tehdään lauluja, kirjoja, taidetta monella eri tavalla.
 
ainokainen
Joo no, en halua mollata millään tavalla mielenterveysongelmaisia. En myöskään lihavia enkä alkoholisteja.
Mutta let's face it, eivät he ole parisuhdemarkkinoilla mitään kuuminta hottia.

Ja tuosta, että "läheinen voi sairastuttaa"... Tyypillistä narsistin syyttelyä, kun ei oteta vastuuta omasta elämästä. En usko hetkeäkään... mutta tämä nyt on jo toinen aihepiiri.
 
heh vaan
Joo no, en halua mollata millään tavalla mielenterveysongelmaisia. En myöskään lihavia enkä alkoholisteja.
Mutta let's face it, eivät he ole parisuhdemarkkinoilla mitään kuuminta hottia.

Ja tuosta, että "läheinen voi sairastuttaa"... Tyypillistä narsistin syyttelyä, kun ei oteta vastuuta omasta elämästä. En usko hetkeäkään... mutta tämä nyt on jo toinen aihepiiri.
No ei täällä roikkuminen mikään tae terveydestä ole, oikeastaan se on päin vastoin...
 
Viimeksi muokattu:
Väännän rautalangasta
Ei kukaan voi sanoa toisen parisuhteesta, että se on B-luokan tavaraa, "kuivakukkia" ja mitä kaikkea ihmettä täällä oikein jotkut sanoivat. Ei sitä koskaan ulkopuolinen näe, mikä pitää ihmisiä yhdessä. Minulle uskollisuus ei ole tärkeää, piste. Se ei tee minusta huonompaa ihmistä, eikä se tee parisuhteistani jotenkin vähempiarvoisia kuin muiden.

Et taas lukenut etkä ajatellut, mitä kirjoitettiin. Tarkoitin, että ihmiselle, jolle perusluottamus toiseen on lähtökohta, liitto on perusluottamuksen romahtamisen jälkeen enää b-tasoa, rikkimennyt maljakko, toimiva enää vain kuivakukille. Siis ihminen vertaa alkuperäistä liittoansa petetyksi tulon jälkeen siihen, mitä se oli sitä ennen. Omaansa omaansa! Hyvää versiota siitä jäljelle jääneeseen. Ei toisen liittoa. Mutta näin sen asian kokee ihminen, jolla ensin oli terve perusluottamus toiseen ja se menee. Jäljelle jää vain kakkosversio, toimiva kuivakukkamaljakko, muoviversio verrattuna kristalliin, juliste verrattuna alkuperäiseen tauluun. Kyllä ihminen osaa arvioida sen omansa! Tunne on tuo, ja sellaista minusta kukaan ei saa toiselle järjestää olemalla toinen osapuoli pettämisessä, kumpi osapuoli vain!
 
Viimeksi muokattu:
Väännän korjaa
No nyt itsekin kirjoitin jo kiireessä lauseen väärin. Siis vertaa liittoansa, senhetkistä liittoansa petetyksi tulon jälkeen siihen, mitä se oli sitä ennen. Siis nykytilaa ja alkuperäistä tilaa. Ja se mikä särkyy on liiton lisäksi ihmisen maailma, ja se on normaali reaktio. Sen ihmisen mieli ennen kaikkea on petetyksi tulon jälkeen särkynyt maljakko verrattuna alkuperäiseen ehjään kristalliin, terveeseen ja täysin oikeutettuun perusluottamukseen. Sen ihmiseltä rikkoo toisen liiton rikkoja, väliin tulija, ja toki se petollinen puoliso yhtä laille. Mikä ei yhtään vähennä ulkopuolisen väliintulijan teon vääryyttä, koska jokainen vastaa omista töistään 100%.
 
ainokainen
Kirjoita Ainokainen sitten tänne jos ja kun olet parisuhteessa. Kirjoita meille sitten pitävätkö nyt ilmoittamasi parisuhdekriteerit vielä paikkaansa.
Nämä kriteerit toimivat edellisessä suhteessani oikein hyvin. En tiedä, miten seuraavassa, mutta uskoisin että aion jatkaa samalla tyylillä. Toki jokainen suhde voi olla erilainen.

Ex- miesystäväni ei saanut tietää minun seikkailuistani, enkä minä halunnut tietää hänen seikkailuistaan. Suhde kaatui ihan muihin asioihin. Taisimme vain kyllästyä toisiimme.
 
Viimeksi muokattu:
ainokainen
Alkuperäinen kirjoittaja Väännän rautalangasta;10896789:
Et taas lukenut etkä ajatellut, mitä kirjoitettiin. Tarkoitin, että ihmiselle, jolle perusluottamus toiseen on lähtökohta, liitto on perusluottamuksen romahtamisen jälkeen enää b-tasoa, rikkimennyt maljakko, toimiva enää vain kuivakukille.
No tuohan on kurjaa, jos suhde alkaa tuntua noin huonolta.
Toisaalta, voisiko kyse olla siitä, että suhteen alussa sitä kumppania jollain tavalla idealisoi, ja sitten kun se normaali arki ja todellisuus astuvat kuvaan, tuntuu siltä, että suhde on jotenkin "haalistunut".
Ei enää satua, intohimoa ja kohtalon siipien havinaa. Vain kaksi sohvalla istuvaa idioottia, miettimässä elämänsä suuntaa...
 
Väännän...
Toisaalta, voisiko kyse olla siitä, että suhteen alussa sitä kumppania jollain tavalla idealisoi, ja sitten kun se normaali arki ja todellisuus astuvat kuvaan, tuntuu siltä, että suhde on jotenkin "haalistunut".
Ei enää satua, intohimoa ja kohtalon siipien havinaa. Vain kaksi sohvalla istuvaa idioottia, miettimässä elämänsä suuntaa...
Kyse on siitä, että ilman jonkin rikkimenoa sielussa ja ilman senjälkeistä kyynistymistä oletus, että toinen ei petä, ei ole idealisointia vaan normaali todellisuus. Sitten kun tulee petetyksi, ei astu kuvaan normaali arki ja todellisuus, vaan se juuri meni, sellaisena kuin se on ehjällä ihmisellä, jota ei ole rikottu. Ei ihmiselle, joka siihen asti on normaalisti voinut luottaa ihmiseen petetyksi tuleminen ole "haalistumista", vaan suunnaton järkytys. Ja ihan aiheesta!
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä