Sinulta on sitten vissiin mennyt perusluottamus elämään, ja olet oppinut elämään sen kanssa, ja pitämään asiaa jopa normaalina. No, jos niin on käynyt, ymmärrän, ettet ymmärrä edes mistä puhumme! Minä taas ajattelen, että se voi mennä vain kerran, ja niin ei kuuluisi elämässä käydä. Ei todellakaan. Se on jo iso vaurio ihmisen psyykeen! Perusluottamus on ihmisen elämän pohja, onnellisen sellaisen, myös parisuhteessa. Se syntyy jo lapsena, jos lapsuus on hyvä, ja voi mennä siellä rikki, ellei ole, ja sotkee silloin aikuisenakin tunnemaailmaa. Mutta jos se on säilynyt ehjänä, ja puoliso rikkoo sen, se on ihmisen elämälle katastrofi. Sen jälkeen voi saada elämästä vain kakkosluokkaa, vaikka senkin kanssa voi oppia tulemaan toimeen, ja jopa pitämään normaalina.
Ja näillä asioillahan ei ole mitään tekemistä roikkumisen, tukahduttamisen tms. kanssa, sinä sotket tähän nyt ihan muita asioita! Ei liioin ole mitenkään kyse siitä, että rakentaisi onnensa toisen varaan, ei. Vaan siitä, että saa säilyä psyykeltään terveenä, tulematta rikotuksi!
Elämään, onnelliseen sellaiseen kuuluu normaali perusluottamus, ja jokaisella on siihen oikeus.
Kerran petetty epäilee aina samaa seuraavasta, ja niin ei kuuluisi olla. Se on jo se rikottu ja vuotava maljakko sitten. Kakkosluokan elämä. Parisuhteessa on lähtökohtaisesti jo kummallakin oltava oikeus ykkösluokkaan, ellei muuta ole nimenomaan yhdessä sovittu.
Kakkoseen tyytyvän on kyllä sitten syytäkin hakea kaverikseen saman jo kokenut, ei enää elämään ja toiseen ihmiseen luottava, silloin puhutaan samaa kieltä. Kumpikaan sellainen ihminen ei ilmeisesti enää edes muista, mikä on se asia, joka menee rikki, ja silloin on parempi, ettei hanki ihmistä, joka vielä on ehjästi ja terveesti luottava.