Saattekste jotain kiksejä vallasta?

Kyllä sen huomaa mitä siitä tulee kun ensimmäiset rajat asettaa opettaja joka on myös lapsen ensimmäinen auktoriteetti maailmassa.

Niinpä. Karhunpalveluksen tekee lapselleen. Sopeutuminen vaikeutuu kaikkeen missä on yhteisiä sääntöjä ja jää jälkeen sosiaalisessa "pelisilmässä" muihin lapsiin verrattuna. Sen huomaa sitten viimeistään koulussa ja valitettavasti siitä joutuvat muutkin lapset kärsimään. Sääntöjen noudattaminen kun on toisten huomioimista. Vaarana on kasvattaa täysin itsekäs - ja yksinäinen - oman tiensä kulkija. Erillistää lasta, vaikka vanhempien tarkoituksena on sosiaalistaa lapsi "lauman" tavoille.

 

Mua on alkanu oikeesti säälittää se ninan lapsi. Tuntuu että se itsekseen siel notkuu päivästä toiseen ja vaik ois väsynyt niin äiti ei vie edes sänkyyn, palstailee vaan.
Mikä se ninan virka oikein on siinä lapsensa elämässä? Kämppis? Toivottavasti ei oikeesti ole ihan noin välinpitämätön lapsestaan, mitä täällä laukoo. :x
Mitä lapsi tekee tollasella äitillä? Vesilintua vois heittää.

peesi ja jos oikein pilkkua viilataan..niin tuollaiset tapaukset on aika lähellä heitteille jättöä.

 

Tylsää.

Mun pikkutyttö just ei pyörittele koko perhettä vaa ainoastaan itteänsä. Tää pompottelukielto koskee meitä molempia

Ensimmäinen sana tuossa kommentissa paljastaa sen että sun ois kannattanu eka itte kasvaa aikuiseksi ja vasta sitten tehdä lapsi, sori vaan. Aikuisten elämä on monesti tylsää, näinhän se on. Aina ei voi olla hauskaa, se on yks elämän realiteetteja.

Mites sä sit luulet et käy ku sun laps menee kouluun eikä se enää saakaan päättää kokoajan että mitä se haluaa tehä missäkin vaiheessa?

Satavarmat ongelmat, se on ihan selkee..

Öhh? Siis... Juu, aikuisen elämä on monesti tylsää, niinhän mä tuossa sanoin? Mikä ongelma siinä nyt on? Kyllä mä hyvinkin tiedän ettei aina voi olla hauskaa. Vähän liiankin hyvin, kiitos.

Lapsi päättää ite meneekö kouluun vaiko ei ja siellä sopeutunee sääntöihin samalla tavalla ku tekee kotonakin. Miksi ihmeessä taas oletetaan lasten olevan tyhmiä ja itsetuhoisia?

Kato kun ne ovat syntyessään pahoja ja ilkeitä ja niistä täytyy ensin kitkeä se paha pois

 

Minä olen elänyt rajattoman lapsuuden ja Ninan mietteet ovat kuin äitini suusta. Nyt äitini ihmettelee, miksi oma lapseni ei SAA kokea samaa, minä vastaan: Hän ei JOUDU kokemaan samaa.

Nyt aikuisenakin, kun joudun tekemään aikuisten suuria päätöksiä, koen suurta ahdistusta ja pelkoa päätöksiä kohtaan. En millään opi, että mieheni auttaa minua päätöksien teossa ja välillä tekee päätökset puolestani. Ja se tuntuu mahtavalta! Sisäinen ahdistus helpottuu, kun joku muu sanoo, että hän tekee päätökset tästä ja tästä. Lapsena en osannut eritellä tuota ahdistuksen tunnetta ja liittää sitä päätäntävaltaan. En siis osannut pyytää apua. Olin aivan hukassa ja peloissani, mutta luulin, että se on aivan normaalia.

Nuorena tein jatkuvasti vääriä valintoja, sillä se, että sain edes tehtyä jonkinlaisen valinnan, helpotti hiukan. Mutta vain todella lyhyeksi ajaksi. Ja kierre jatkui jatkumistaan. Sisäisesti huusin apua, jotakuta toista tekemään päätökset mun puolesta, etten mä jaksa enää enkä edes halua!

Kun luen Ninan ajatuksia, palaan sisimmässäni takaisin lapsuuteeni ja rintaa puristaa. Monesti otan oman lapsen syliini ja rutistan lujaa ajatellen samalla, että onneksi oma lapseni ei joudu kokemaan tuota. Ikinä en voisi satuttaa lastani kuormaamalla hänen niskaansa aivan liian suuren vastuun; vastuun pienestä ihmisestä.

:flower: Näin minäkin uskon, että rajattomat lapset kokevat. Itselläni oli lapsena ja nuorena rajat ja sainkin elää turvallisen ja onnellisen lapsuuden. Kanssani keskusteltiin, minusta välitettiin ja minua hoivattiin, mutta päätökset asioista tekivät vanhempani ja siitä sain voimaa ja turvaa.

 

Kato kun ne ovat syntyessään pahoja ja ilkeitä ja niistä täytyy ensin kitkeä se paha pois

Lapset on aika hillittömiä. Siitä seikasta ei pääse yli eikä ympäri. Pahuutta se ei ole, mutta koska ihminen on eläin, niin vaistot on eläimen. Vahvin selviää luonnossa, mutta koska emme luonnossa elä, niin säännöt ovat erilaiset.

Eikä se aikuisillakaan ole kaukana ne hillittömyys.

 

Kyllä, laps saa mun puolesta mennä myöhässä kouluun mutta kantaa siitä vastuun sitten itse.

et ole tosissasi? siis vaikka ekaluokkalainen? selitäpäs meille nyt ihan juurta jaksaen, mitä koet tämmöisellä lapselle opettavasi?

Voi kuule. Ku laps seisoo luokan edessä ja opettaa katsoo pahasti, niin eiköhän jää viimeiseks kertaa ku laps on myöhässä jos tällä lapsella on muuten asiat ihan hyvin...

Mä voin kertoa, että opettaja ei tykkää jos myöhästyt ja siitä voi saada jälki-istuntoa. Jos siitä huolimatta lapsi tietoisesti menee myöhässä kouluun, niin kantaa siitä itse seuraukset ja oppii, miksi kouluun ei mennä myöhässä.

Valitettavasti myöhästelijät (muuallakin kuin koulussa) eivät itse kärsi myöhästelystään vaan siitä kärsivät eniten kaikki muut. Eli mun mielestä myöhästelijöille paras rangaistus olisi päästää heitä tulemasta koko paikkaan kuin antaa heille huomiota. Valitettavasti tämä vain ei onnistu koulussa, koska pieniä lapsia ei saa jättää heitteille





:/ Mutta siis. Millä opettaa lapselle kuinka olla ajoissa myös paikoissa, joista ei välttämättä tykkää edes olla. Esim. jos lapsi ei edes halua hammaslääkäriin, niin miksi sinne silti pitää mennä ja kaikenlisäksi ajoissa?

 

Minä olen elänyt rajattoman lapsuuden ja Ninan mietteet ovat kuin äitini suusta. Nyt äitini ihmettelee, miksi oma lapseni ei SAA kokea samaa, minä vastaan: Hän ei JOUDU kokemaan samaa.

Nyt aikuisenakin, kun joudun tekemään aikuisten suuria päätöksiä, koen suurta ahdistusta ja pelkoa päätöksiä kohtaan. En millään opi, että mieheni auttaa minua päätöksien teossa ja välillä tekee päätökset puolestani. Ja se tuntuu mahtavalta! Sisäinen ahdistus helpottuu, kun joku muu sanoo, että hän tekee päätökset tästä ja tästä. Lapsena en osannut eritellä tuota ahdistuksen tunnetta ja liittää sitä päätäntävaltaan. En siis osannut pyytää apua. Olin aivan hukassa ja peloissani, mutta luulin, että se on aivan normaalia.

Nuorena tein jatkuvasti vääriä valintoja, sillä se, että sain edes tehtyä jonkinlaisen valinnan, helpotti hiukan. Mutta vain todella lyhyeksi ajaksi. Ja kierre jatkui jatkumistaan. Sisäisesti huusin apua, jotakuta toista tekemään päätökset mun puolesta, etten mä jaksa enää enkä edes halua!

Kun luen Ninan ajatuksia, palaan sisimmässäni takaisin lapsuuteeni ja rintaa puristaa. Monesti otan oman lapsen syliini ja rutistan lujaa ajatellen samalla, että onneksi oma lapseni ei joudu kokemaan tuota. Ikinä en voisi satuttaa lastani kuormaamalla hänen niskaansa aivan liian suuren vastuun; vastuun pienestä ihmisestä.

Mulla oli ositttain samanlainen lapsuus. Sain päättää hyvin paljosta pienestä pitäen itse, mutta ihan täysin vapaata ei ollut. Siitä on jäänyt joitakin outojakin lapsuudenmuistoja: Muistan esimerkiksi, että olin kateellinen, kun kaverin äiti oli jättänyt hänelle koulunjälkeen pöydälle lapun, jossa hän käski kaveriani imuroimaan. Olin kade, koska mua ei käsketty, vaan oletettiin, että ymmärtäisin itse tehdä tiettyjä asioita. Nyt akuisena olenkin toisinaan mieheni edessä tahallaan ihan avuton, koska se on niin kivaa, kun voi heittäytyä toisen varaan, eikä tarvitse ymmärtää itse

 

minusta taas tuo myöhäestelyesimerkki on parempi ninatt:n mallin mukaan.
eli lapsi kärsii seuraukset, kantaa vastuun: jos myöhästyn, ope määrää jäämään jälki-istuntoon tarpeeksi monen myöhästelyn jälkeen: opin: en halua myöhästyä enää.

toinen tapa: äiti käy kullannuppua taputtelemassa 10 kertaa, mutta poika nukkuu, äiti sanoo, tulepas aamupalalle, kullannuppu nukkuu, 5 minuuttia aikaa ja äiti vie autolal kun kullannuppu ei enää ehdi tunnille. armeija aika koittaa ja lapsi ei ole vieläkoskaan kantanut vastuuta mistään. kunto on huono (auton kyydillä aina matkat). Ihminen täysin avuton tekemään mitään. Ei ymmärrä tekojensa seurauksia. ei ymmärrä syy-yhteyttä asioiden välillä, että itsekin voi vaikuttaa asioihin.

 

Meillä voi veitsellä leikata yhdessä aikuisen kanssa ja turvaistuimiin kun ovat tottuneet, niin ei niistäkään ole kiistaa ollut.

Suurin haaste on ollut lähinnä nukkumisissa ja syömisissä. Läksyjen teossa ja lelujen korjaamisissa. Jos ei nuku, niin väsyttää ja kiukutta. Sama pätee, jos ei syö terveellisesti. Meidän lapsilla taasen ei motivaatio aina riitä ajatella, että miten käy jos jätämme siivoamatta tai läksyt tekemättä. Yksi elämä on liian lyhyt, jotta ne voisi kokeilla kantapään kautta.

Meidän lapsi ei ole vielä turvaistuimeen tottunut, vaikka on koko pienen ikänsä joutunut siinä istumaan kumma, että hän ei ole oppinut vielä, että siinä nimenomaan joutuu aina istumaan, vaikka kertaakaan ei ole päässyt ajelemaan ilman turvavöitä. (kun siis jonkin teorian mukaanhan lapsi oppii, että tahtoaan ei saa läpi huutamalla, jos vaan vanhempi on tiukkana eikä ikinä anna periksi. Ehkä kaksi vuotta ei vielä riitä?)

Veitsellä se tahtoo leikata nimenomaan ITSE, ei saisi olla vanhempi mukana. Ylipäänsä, kaikki pitäisi saada tehdä itse, ilman vanhemman avustusta. Mutta kun taaperolla ei oikein vielä motoriikka kaikkeen riitä, ja kun ei onnistu, niin tulee RAIVO.

Luovi siinä sitten

Juu en mä ainakaan jää kokeilemaan leikkaako lapse heti vai kohta sormeensa vaan tottakait oen ilkeä vanhempi ja oletan, ettei lapseni vielä osaa omia rajojaan.

 

"Mutta siis. Millä opettaa lapselle kuinka olla ajoissa myös paikoissa, joista ei välttämättä tykkää edes olla"

Argh, tää on niin tätä. Että jos lapsi ei TYKKÄÄ. Se kun juuri pitää opettaa pienestä pitäen, että elämässä tehdään myös asioita, jotka aina eivät ole sitä ihan omaa ihqu-juttua. Kyllä käy vaikeaksi jos tehdään vain asioita, jotka on KIVOJA. Kun on jo pienestä pitäen tehty asioita, jotka nyt vain pitää tehdä sen enempää kyseenalaistamatta (uni, ruoka, pesu, pukeminen jne), niin vähemmän vaikeuksia on isompanakaan.

Vanhempien pitää osata kypsällä tavalla opastaa noissa tilanteissa, ettei se ole hengenlähdön, valtavan ahdistuksen tai paniikin paikka, jos pitää tehdä asioita joista ei täysillä tykkää. Ne voivat jopa vahvistaa kun voittaa pelkonsa tai vastahankaisuutensa. Sitä sanotaan kasvamiseksi. Myös - tai etenkin - vaikeista tilanteista selviäminen aste asteelta tuo itseluottamusta ja sinnikkyyttä: Minä en hajoakaan palasiksi, vaikka teen jonkun pienen asian josta en tykkää. Vastapainona on sitten paljon niitäkin asioita, joissa itse saan päättää ja valita, ja jotka ovat oikeasti mielestäni kivoja juttuja. Elämässä kun kaikki ei tule olemaan kivaa.

 

Mäkään en ymmärrä ap:n pointtia siinä mielessä, että hän tuntuu kuvittelevan, että muissa perheissä lapsia tosiaan vain kuritetaan ja huudatetaan jne. Välillä mietin, millaisessa ympäristössä hän elää? Mun ympärillä on onneksi paljon rakkautta ja hyvinvoivia lapsia ja perheitä... Enkä onneksi ole tavannut montaa ap:n lähes joka ketjussa kuvailemaa lasten henkistä ja fyysistä väkivaltaa käyttäviä ihmisiä. Toki siltä maailmassa on, en sitä kiellä. Olen monissa kohdin plajon samoilla linjoilla NinaTT:n kanssa, mutta lähtökohtaisesti toimin lasten kanssa hyvin intiutiivisesti, rakkaudesta käsin.

Mä vaan pohdin mistä kumpaa ap:n kova tarve tuomita, nostaa itseään ylitse muiden ja nähdä ympäristö niin pahana? Niinhän sanotaan, että elämä on sellaista millaiseksi sen itse luo, mitä sulla on sisällä heijastuu myös ulkomaailmaaan eli se, että ap näkee ympärillään vain pelkkää pahuutta kertoo hänen omasta sisäisestä maailmastaan.

Jos asoita haluaa muuttaa, kannattaa tosiaan kohdata ja katsoa asioita rakkaudesta/myötätunnosta käsin. Tuomitsemalla tuomitsee loppupeleissä vain itsensä. Vasta kun rakastaa ja hyväksyy itsensä, voi tehdä niin muille. Ja sama siis toisinpäin.

peeesi

 

siis tämä on niin loistava aihe, kun olen tätä niin paljon miettinyt. ja kärsinyt kun en tiedä mikä on oikein ja mikä väärin.
esimerkki :
lapseni inhosi rattaiden turvavöitä (vai miksi niitä kutsutaan), ei halunnut olla kiinni. Minä en tiedä onko minulla oikeutta riistää toisen oikeus vapauteen. Annoin olla ilman. Seuraus: tippui pikkukaupan kivilattialle pää edellä.

Soitin neuvolaan tai lääkärille, en muista, ja käskettiin tarkkailla ja vahtia yö. ja näin tein. Mutta siis.
Tämä aihe on tosi hyvä.
Mitä ninatt teet vastaavissa tilanteissa?

 

Suuremmassa mittakaavassa ajateltuna: kuka meistä on vapaa seuraamaan halujaan koko ajan?

 

omituista että kaikki haukkuvat ja tuomitsevat jyrkästi ninatt:n ajatukset, vaikka aivan yleinen käytäntöhän tämä nykyään monissa perheissä on.
siis että asia on mennyt täysin päinvastoin. ennen vanhemmat määräsivät kaiken: minne mennään lomilla, mitä tehdään milloinkin.

nykyään taas monissa perheissä tanssitaan aivan 100% lasten pillin mukaan. lomilla tehdään vaan juttuja joista lapset tykkää, rahat käytetään lasten kalliisiin pukuihin ja romuihin ja äidit itse kulkee ryysyissä. tehdään vaan ruokia joista lapset tykkää jne.

siis käytännössä suurin osa perheistä elää yhä enemmän lasten pillin mukaan.

mutta ninatt tarkoittaa että kukaan ei päällepäsmäröi eikä määrää vaan että jokainen saisi päättää omista asioistaan. eli lapsi ei määrää vanhempien tekemisiä eikä toisinpän, mutta käytäntö on usein vaikeampi koska lapsi ei esim. harrastuksiin päääse itse vaan aikuisen vietävä.eli demokratia niin että jokaisen toiveita kunnioitetaan lomilla ja vapaa-ajan vietossa ja menuiden suunnitetlussa jne.

No onhan se nyt eri asia järjestää arkielämä lasten mukaan, kuin antaa lasten tehdä ihan mitä sattuu huvittamaan.

 

Suuremmassa mittakaavassa ajateltuna: kuka meistä on vapaa seuraamaan halujaan koko ajan?

siis omia halujaan pitäisi minun mielestä voida noudattaa niin kauan kuin ei loukkaa kenenkään muun oikeuksia tai muita ihmisiä mitenkään.
kaikenlainen säveltämienn mikä loukkaa toisen oikeuksia koskemattomuuteen on tiukkaakin tiukemminkielletty. eli en katsele sekuntiakaan kunlapseni hakkaa muita jne.

tässä menee se raja. Joillakin katsellaan vaan vieressä kun lapsi hakkaa muita. tämäkin on ihan yleistä. silti ninatt:n ajatukest saavat kaikilta tuomion, vaikka käytännössä lapsilla on yhä enemmän valtaa.

 

omituista että kaikki haukkuvat ja tuomitsevat jyrkästi ninatt:n ajatukset, vaikka aivan yleinen käytäntöhän tämä nykyään monissa perheissä on.
siis että asia on mennyt täysin päinvastoin. ennen vanhemmat määräsivät kaiken: minne mennään lomilla, mitä tehdään milloinkin.

nykyään taas monissa perheissä tanssitaan aivan 100% lasten pillin mukaan. lomilla tehdään vaan juttuja joista lapset tykkää, rahat käytetään lasten kalliisiin pukuihin ja romuihin ja äidit itse kulkee ryysyissä. tehdään vaan ruokia joista lapset tykkää jne.

siis käytännössä suurin osa perheistä elää yhä enemmän lasten pillin mukaan.

mutta ninatt tarkoittaa että kukaan ei päällepäsmäröi eikä määrää vaan että jokainen saisi päättää omista asioistaan. eli lapsi ei määrää vanhempien tekemisiä eikä toisinpän, mutta käytäntö on usein vaikeampi koska lapsi ei esim. harrastuksiin päääse itse vaan aikuisen vietävä.eli demokratia niin että jokaisen toiveita kunnioitetaan lomilla ja vapaa-ajan vietossa ja menuiden suunnitetlussa jne.

No onhan se nyt eri asia järjestää arkielämä lasten mukaan, kuin antaa lasten tehdä ihan mitä sattuu huvittamaan.

jos järjestät kaiken lasten mukaan niin silloinhan lapsesi käytännössä määräävät sinua. kun nina tt ajattelee, että kukaan ei määrää ketään.

 

Mäkään en ymmärrä ap:n pointtia siinä mielessä, että hän tuntuu kuvittelevan, että muissa perheissä lapsia tosiaan vain kuritetaan ja huudatetaan jne. Välillä mietin, millaisessa ympäristössä hän elää? Mun ympärillä on onneksi paljon rakkautta ja hyvinvoivia lapsia ja perheitä... Enkä onneksi ole tavannut montaa ap:n lähes joka ketjussa kuvailemaa lasten henkistä ja fyysistä väkivaltaa käyttäviä ihmisiä. Toki siltä maailmassa on, en sitä kiellä. Olen monissa kohdin plajon samoilla linjoilla NinaTT:n kanssa, mutta lähtökohtaisesti toimin lasten kanssa hyvin intiutiivisesti, rakkaudesta käsin.

Mä vaan pohdin mistä kumpaa ap:n kova tarve tuomita, nostaa itseään ylitse muiden ja nähdä ympäristö niin pahana? Niinhän sanotaan, että elämä on sellaista millaiseksi sen itse luo, mitä sulla on sisällä heijastuu myös ulkomaailmaaan eli se, että ap näkee ympärillään vain pelkkää pahuutta kertoo hänen omasta sisäisestä maailmastaan.

Jos asoita haluaa muuttaa, kannattaa tosiaan kohdata ja katsoa asioita rakkaudesta/myötätunnosta käsin. Tuomitsemalla tuomitsee loppupeleissä vain itsensä. Vasta kun rakastaa ja hyväksyy itsensä, voi tehdä niin muille. Ja sama siis toisinpäin.

peeesi

Tämä on hyvä kirjoitus. Olen samoilla linjoilla.

 

Suuremmassa mittakaavassa ajateltuna: kuka meistä on vapaa seuraamaan halujaan koko ajan?

siis omia halujaan pitäisi minun mielestä voida noudattaa niin kauan kuin ei loukkaa kenenkään muun oikeuksia tai muita ihmisiä mitenkään.
kaikenlainen säveltämienn mikä loukkaa toisen oikeuksia koskemattomuuteen on tiukkaakin tiukemminkielletty. eli en katsele sekuntiakaan kunlapseni hakkaa muita jne.

tässä menee se raja. Joillakin katsellaan vaan vieressä kun lapsi hakkaa muita. tämäkin on ihan yleistä. silti ninatt:n ajatukest saavat kaikilta tuomion, vaikka käytännössä lapsilla on yhä enemmän valtaa.

Jos olisi olemassa "vapaa aikuisuus", tuskin meillä olisi koulutusjärjestelmää, terveydenhoitoa, juuri minkään alan ammattilaisia tms. Eihän se ketään vahingoita, jos aikuinen päättääkin olla hankkimatta ammattia ja menemättä töihin ja maksamatta veroja, mutta valtio kaatuu siihen, jos enemmistö aikuisista päättää elää näin ja keskittyy oman navan intresseihin.

 

Merkkaan.

Mun lapsi on nyt kuulemma valmis nukkumaan, vien siis päikkäreille. Ja koska muakin väsyttää, taidan pötkähtää seuraksi

(Puoltoista vuotias, osaa normioloissa pyytää nukkumaan kun on väsynyt, fiksu kakkara :heart: )

myös minun lapsi 1.6vosaa pyytään nukkuun kun on väsy ottaa kädestä kiinni ja vie sänkyyn
osaa pyytää ruokaa kun on nälkä/jano..silti on mun tehtävä huolehtia tytöstä muuten herättää kun on aika lähteä tarhaan yms

 

siis tämä on niin loistava aihe, kun olen tätä niin paljon miettinyt. ja kärsinyt kun en tiedä mikä on oikein ja mikä väärin.
esimerkki :
lapseni inhosi rattaiden turvavöitä (vai miksi niitä kutsutaan), ei halunnut olla kiinni. Minä en tiedä onko minulla oikeutta riistää toisen oikeus vapauteen. Annoin olla ilman. Seuraus: tippui pikkukaupan kivilattialle pää edellä.

Soitin neuvolaan tai lääkärille, en muista, ja käskettiin tarkkailla ja vahtia yö. ja näin tein. Mutta siis.
Tämä aihe on tosi hyvä.
Mitä ninatt teet vastaavissa tilanteissa?

Näinpä. Mä olin tänään mun vilkkaan 2-vuotiaan pojan kanssa kaupungilla ja unohdin rattaat kotiin. No yritin pitää poikaa kädestä, mutta veti kättä pois ja höpötti vaan että "itte!". No, päästin käden ja sanoin, että kävele nätisti tässä kun menee paljon autoja ja pienet pojat jää helposti alle. Hetken kävelikin, mutta kun olin painamassa liikennevalojen nappia, poika pinkaisikin juoksuun. Onneksi ehdin nappaamaan hupusta kiinni ennen kun juoksi auton alle. IKINÄ; IKINÄ, en enää päästä irti, ennen kun varmasti osaa kävellä kunnolla. Voi mikä vapaudenriiston huuto kiirikään ympäri kaupunkia kun pidin pojasta kiinni.

Mutta hän on vain minulle ihan liian rakas kokeillakseni kuinka käy jos hän saisi itse päättää.

 

Rajat ja pahoinpitely, oli se sitten fyysistä tai psyykkistä on täysin eri asiat.
Meillä on asioista keskusteltu jo 15 vuotta,eli vanhin siis on sen ikäinen.
En hyväksy jäähyjä, mutta ymmärrän että joskus toiset niitä käyttää.
Itse olen läsnä pienen lapsen kiukussakin,mutta isommat saavat purkaa tunteitaa kuten parhaakse ovat kokeneet.

Olemme jutelleet siis jo etukäteen,miten kunkin lapsen (6 kpl) kohdalla toimitaan.Mikä sopii kellekin.Eli saa suuttua ja purkaa tunteitaan,mutta miten-se sovitaan.

Nukkuma-ajat on jonkinlaiset,tiiän että lapsi voi leikkeihinsä vajota ja valvoa illalla myöhään,eli omiin huoneisiin mennään rauhoittumaan hyvssä ajoin.

Esim kolmosista kaksi osaa itse sammuttaa jo valot ja alkaa nukkumaan,bonaripoika tarvitsee sen huomautuksen että olis aika sammutella valoja jo.Ja nukahtaa kyllä heti.

Musta lasten yksilöllisyys tulis huomioida,toisille sopii vapaampi tyyli ja toiset tarvitsee enemmän opastusta.

Murkku ei polta eikä juo,mutta kokeillut on tupakkaa.Alkoa ei saa kokeilla,kiinnostusta olisi mutta arvostaa mun toivetta ja on juomatta.

Meillä on rajoja paljonkin,esim pelipäivät on jaettu lasten kesken-tällöin jokaisella on arkena yksi päivä jolloin saa pelata kaikille pelikoneilla.

Muuten isommat olisivat koneillaan jatkuvasti,sen tiedän.
Sitä on rajoitettava ihan lasten oman turvallisuuden vuoksi.

Mulla on sellanen kirjava se tie jota kuljen,ei niin mustavalkoista kuin osalla tuntuu olevan.

Kuulostaa hyvältä ja lapsia kunnioittavalta.

 

Suuremmassa mittakaavassa ajateltuna: kuka meistä on vapaa seuraamaan halujaan koko ajan?

siis omia halujaan pitäisi minun mielestä voida noudattaa niin kauan kuin ei loukkaa kenenkään muun oikeuksia tai muita ihmisiä mitenkään.
kaikenlainen säveltämienn mikä loukkaa toisen oikeuksia koskemattomuuteen on tiukkaakin tiukemminkielletty. eli en katsele sekuntiakaan kunlapseni hakkaa muita jne.

tässä menee se raja. Joillakin katsellaan vaan vieressä kun lapsi hakkaa muita. tämäkin on ihan yleistä. silti ninatt:n ajatukest saavat kaikilta tuomion, vaikka käytännössä lapsilla on yhä enemmän valtaa.

No kyllä mielestäni on ihan rajata lapselta esim televisio-ohjelmat, joita hän saa katsoa, vaikkei se katsominen ketään toista vahingoitakaan. Tai ketä muuta vahingoittaa se, että lapsi menee silittämään naapurin vihaista koiraa? Ei ketään, mutta kyllä aikuinen on ihan hakoteillä, jos tosiaan antaa lapsen oppia kantapään kautta, että se koira saattaa purra ja raadella pahastikin.

Tässä maailmassa on aika paljon asioita, jotka aikuisen oikeasti pitää ottaa huomioon ja sanoa lapselle miten toimitaan, koska lapsi ei voi kaikkea etukäteen ymmärtää.

 

Suuremmassa mittakaavassa ajateltuna: kuka meistä on vapaa seuraamaan halujaan koko ajan?

Minä en ainakaan ja onneksi minulle jo lapsena vanhempani asettivat rarat, joten mun on ollut helppo sopeutua yhteiskunnan ym. rajoihin.

 

Suuremmassa mittakaavassa ajateltuna: kuka meistä on vapaa seuraamaan halujaan koko ajan?

Hyvin lyhyesti: Ei kukaan.

 

Mites Nina, kun esim. eilen illalla tyttösi heräsi, eikä halunnut enää käydä nukkumaan. Miten asia olisi mennyt jos sinulla olisi ollut tänä aamuna tärkeä meno ja sinun olisi pitänyt olla virkeänä paikalla, esim. töissä? Ethän sinä voi jättää tuon ikäistä itsekseen ja mennä nukkumaan? Ja jos sinä joudut valvomaan tytön kanssa vaikka itse tarvisit unta, niin eikö tyttösi silloin määrää sinun tekemisistä?