Saattekste jotain kiksejä vallasta?

Onko kiva kiusata pieniä? Tuntea olonsa tärkeäksi ku voi pompotella toisia ja ylpeillä sillä, että mun lapsi pelkää niin paljon, että tekee ihan mitä mä sanon. Jäittekö pieninä vailla rakkautta vai mistä tuo johtuu, tarve määräillä ja kurittaa.

Onko kivaa ku lapsi itkee mielipahaansa? Tai kiukkuaa vastaan voimattomana? Onhan se helppoa kun on monta kertaa isompi ja kontrolloi perheen kaikkia resursseja mutta aika epäreilua avutonta lasta kohtaan viedä häneltä kaikki päätäntävalta omasta itsestään. Saako lapset edes hengittää ilman lupaa? Syödä tai nukkua ei ilmeisesti saa.

Jotain mielihyvää lasten kiusaaminen ilmeisesti monelle tuottaa, ei sitä muuten n'in laajasti harjotettais.

Mut on kasvatettu hyvin vapaasti mutta myös ilman sitä oikeanlaista rakkautta. Ja kyllä, tämä on aiheuttanut ongelmia kasvatuksessani omien lasten kanssa. Tai ei ehkä ongelmia mutta sellaisia paikkoja missä on saanut olla tuskallisenkin itsekriittinen ja analysoida miksi käyttäytyy niin kuin käyttäytyy. Esikoisen kanssa nämä tuli käytyä hyvinkin läpi ja nyt pääsee jo helpommalla. En mä kuitenkaan halua jatkaa ketjua olemalla itsekin kylmä ja päsmäröimällä lapsiani väärissä kohdissa ja oikean tarpeen tullen olla sit täysin hukassa..

Ja allekirjoitan kyllä sen että ainakin joillakin se ylisuuri kontrolloinnin tarve johtuu jostain tollaisesta mitä kirjoitit. Oon myös ajatellut että joillekin se perhe on liikaakin se ainoa asia elämässä; mun lapseni on toki mulle ykkösasioita aina mutta on myös muuta elämää ja elämää sen jälkeen kun lapset lähtevät kotoa. Olen kotiäiti mutta mun elämäni ainoa päämäärä ja onnelliseksi tekevä tekijä ei ole se, että mennään mahdollisimman tarkan aikataulun mukaan ja kaikki menee juuri niin kuin minusta olisi jonkun ihme kriteerin mukaan "oikein". On myös asioita jotka ovat _aivan sama_ ja se pitäisi voida myös aikuisen myöntää.

 

Olen työssäni kohdannut paljon ilman rajoja kasvaneita lapsia ja heillä on kaikilla yksi yhteinen nimittäjä: turvattomuus. On lapselle äärimmäisen pelottava kokemus huomata, että rajoja ei ole ja kaikkea saa tehdä. Lapsi tulkitsee sen hylkäämisenä, koska ilmeisestikään kukaan ei yhtään välitä mitä hän tekee.

Kolahti. Minulla on juuri tällainen kokemus, edelleen nyt aikuisiällä käyn näitä asioita läpi terapiassa.

 

Onko kiva kiusata pieniä? Tuntea olonsa tärkeäksi ku voi pompotella toisia ja ylpeillä sillä, että mun lapsi pelkää niin paljon, että tekee ihan mitä mä sanon. Jäittekö pieninä vailla rakkautta vai mistä tuo johtuu, tarve määräillä ja kurittaa.

Onko kivaa ku lapsi itkee mielipahaansa? Tai kiukkuaa vastaan voimattomana? Onhan se helppoa kun on monta kertaa isompi ja kontrolloi perheen kaikkia resursseja mutta aika epäreilua avutonta lasta kohtaan viedä häneltä kaikki päätäntävalta omasta itsestään. Saako lapset edes hengittää ilman lupaa? Syödä tai nukkua ei ilmeisesti saa.

Jotain mielihyvää lasten kiusaaminen ilmeisesti monelle tuottaa, ei sitä muuten n'in laajasti harjotettais.

Vanhemmuuden päätarkoitus ei ole olla kivaa. Vanhemman tarkoitus ei ole olla kiva kaveri, vaan turvallinen aikuinen, joka määrittelee rajat ja johon voi luottaa. Lue psykologiaa niin ymmärrät

 

Ei ole. En saa.

 

Kovasti nyt moni puhuu "rajattomuudesta". Mun on hyvin hankala keskustella mun kasvatusmetodeista jos niistä käytetään jatkuvasti vääriä ilmaisuja

Meillä on sääntöjä tässä perheessä. Meillä on selkeitä rajoja. Minä välitän lapseni päätöksistä. En jätä häntä yksin tai kasvattamatta.

Sen sijaan en aseta keinotekoisia rajoja. En rajaa huvin vuoksi. En pakota tai painosta lapseni tekemään asioita. Lasta ei saa pakottaa tai painostaa potalle. Miksi on yleisesti hyväksyttävää tehdä sama mitä tulee nukkumaanmenoon? Miksi pottaopettelu on jotenkin pyhää, mutta nukkumisen yhteydessä kaikki keinot ovat sallittuja? Paras äiti on se, jonka lapsi tottelee silmiään räpäyttämättä eikä omaa mitään omaa mielipidettä asiaan.

Mitä väliä sillä on jos lapsi valvoo yhtenä yönä sadasta liian pitkään? On väsynyt yhtenä aamuna sadasta? Tai jos lapsi kiukkuaa yhtenä päivänä vuodesta koska ei syönyt tarjottua ruokaa tarjottuun aikaan? Mitä väliä sillä on, jos lapselle tulee vähän kylmä käsiin koska ei suostu pitämään lapasia päällänsä? Kaatuuko maailma?

Kumpi on tärkeämpää: Se, että lapsi menee tänään nukkumaan klo 20:30 vai se, että lapsi oppii terveen suhtautumisen uneen ja nukkumiseen? Kumpi on tärkeämpää, sujuva yhteistyö lapsen kanssa vai se, että lapsi tottelee juuri nyt tämän yhden kerran?

Vanhemmuus ei ole, tai sen ei ainakaan pitäisi olla, vastakkainasettelua. Jos äiti ei pompota, niin ei se tarkoita väistämättä sitä, että lapsi pompotttaa. Me emme taistele lapsiamme vastaan. Lapset eivät ole ilkeitä, eivät manipuloi eivätkä tarkoita pahaa. Lapset pyrkivät miellyttämään vanhempiansa.

Lapsen tulee oppia kestämään pettymyksiä. Tästä näkee tässä ketjussa jatkuvasti hyvin ristiriitaisia mielipiteitä. Lapsi ei mitenkään kestä sitä pettymystä, että on itse tehnyt pienen virheen, mutta hän sitten muka kestää päivittäisen päsmäröinnin vanhempien suunnalta...? Miksi lapsi ei kestä mitenkään sitä, että jalkoihin tulee kylmä jos ei pistä kenkiä jalkaansa ulos lähtiessä? Tai että jos menee myöhään nukkumaan, niin tuntuu pahalta? Mitä lapsi oppii siitä, että vanhempi tekee kaiken hänen puolestaan?

Kunnioittaako lapsi aikuista joka ei kunnioita häntä? Kunnioittaako lapsi muitten mielipiteitä jos hänen mielipiteitä ei kunnioiteta? Tuleeko lapselle turvallinen olo siitä, ettei hän voi vaikuttaa omaan elämäänsä?

Lapsen ei tule olla perheen pää eikä häntä saa pistää päättämään aikuisen puolesta. Siitä aiheutuu turvattomuuden tunnetta. Samoin turvattomuutta aiheuttaa se, ettei lapsi saa päättää perusasioistaan, mm nukkumisesta, syömisestä ja vessa-asioista. Vanhempi luo edellytykset hyville päätöksille. Pitää huolta asianmukaisen ravinnon saatavuudesta (tarjoaa säännöllisesti terveellistä ruokaa, ei käytä ruokaa palkintona tai rangaistuksena), huolehtii hyvästä ja turvallisesta nukkumapaikasta ja kertoo lapselle, tarpeen tullen avustaa, mihin pissat ja kakat kuuluvat. Pesee lapsen vaatteet ja pistää ne esille aamulla, auttaa tarpeen tullen. Katsoo, että lapsen ympäristö on turvallinen, kohtuuden rajoissa.

Sen sijaan aikuisen ei tarvitse (eikä pidä...) painostaa lasta leikkimään tietyillä leluilla, pakottaa lapsi syömään ruokaa joka ei maistu, rangaista pissavahingoista tai viedä väkisin sänkyyn vaikka lapsi on virkeä tai hänellä on tekemiset kesken.

Musta välillä tuntuu, että valtavirrankin asiantuntijat ovat kokoajan siirtymässä tämmöstä kohti Vielä 1960-luvulla vaipattomuustreenit olivat vauvan ja taaperon pakkorytmittämistä. Nykyään suositaan paljon pehmeämpiä metodeja. Ennen ruumiillinen kuritus oli sallittua. Siihen jopa kannustettiin. Kouluissakin opettajat käyttivät väkivaltaa. Siitä on luovuttu... Ennen piti aina syödä lautanen tyhjäksi ja vähintään maistaa kaikkia ruokia. Nykyään yhä useampi valtavirran teksti kehoittaa rennompaan otteeseen ruoan kanssa. Ei pidä pakottaa, painostaa tai käyttää ruokaa palkintona/rangaistuksena. Seuraava luonnollinen askel on nukkuminen Parin vuoden päästä kauhistellaan jos joku vie lapsen väkisin sänkyyn Nyt jo vauvojen kohdalla käytännöt ovat selkeästi muuttuneet. Huudatusunikoulut menettävät kannattajia ja pehmeämmät keinot tulevat pikkuhiljaa.

Vielä nyt kerran: Meillä on selkeät säännöt kotona. Tytöllä on rajat. Toisia ei saa satuttaa, ei fyysisesti eikä henkisesti. Meillä vaa säännöt koskee sekä aikuisia että lapsia

 

Hyvä teksti mutta nina.
Tuo sun aloitus on todella provosoiva.
Et voi olettaa että äidit jotka eivät niin vapaasti kasvata,haluavat mollata ja pahoinpidellä lapsiaan.
Et voi ajaa toisia karsinaan jossa ovat pahoja ja sinä itse hyvä.

Itse olen harmaalla/kirjavalla alueella.
Olen itse miettinyt kuinka lapseni haluan kasvattaa samoin kuin olet sinäkin miettinyt ja se jos mikä on hyvä.

Se ettemme toista vanhempiemme virheitä vaan teemme omamme.

Mutta todella toivon pehmeempiä arvoja tänne palstallekin.
Ei joko-tai
musta tai valkoinen.
Ei sellasta maailmaa olekaan.

 

Kovasti nyt moni puhuu "rajattomuudesta". Mun on hyvin hankala keskustella mun kasvatusmetodeista jos niistä käytetään jatkuvasti vääriä ilmaisuja

Vanhemmuus ei ole, tai sen ei ainakaan pitäisi olla, vastakkainasettelua. Jos äiti ei pompota, niin ei se tarkoita väistämättä sitä, että lapsi pompotttaa. Me emme taistele lapsiamme vastaan. Lapset eivät ole ilkeitä, eivät manipuloi eivätkä tarkoita pahaa. Lapset pyrkivät miellyttämään vanhempiansa.

Kunnioittaako lapsi aikuista joka ei kunnioita häntä? Kunnioittaako lapsi muitten mielipiteitä jos hänen mielipiteitä ei kunnioiteta? Tuleeko lapselle turvallinen olo siitä, ettei hän voi vaikuttaa omaan elämäänsä?

Sen sijaan aikuisen ei tarvitse (eikä pidä...) painostaa lasta leikkimään tietyillä leluilla, pakottaa lapsi syömään ruokaa joka ei maistu, rangaista pissavahingoista tai viedä väkisin sänkyyn vaikka lapsi on virkeä tai hänellä on tekemiset kesken.

Meillä vaa säännöt koskee sekä aikuisia että lapsia

Nää oli sellasia kohtia jotka hyppäs mun silmään.

Ekaksikki sä kritisoit sitä että kuinka kaikki muut tulkitsee väärin noita sun kasvatusmetodejas. Että sun on niin hankala keskustella niistä ku niitä väännetään ja käännetään. Mutta sä itte teet kuitenki ihan samalla tavalla. Eli jos ei toimi niinkuin sä niin silloin pompottelee, kiusaa, vähättelee, alistaa, latistaa ja tyrmää. Siis Edelleenkään se homma ei mene noin, vaan se on se kultainen keskitie mistä on täällä useempiki jo maininnu..

Vaikka mä olen rajat lapselleni asettanut niin se ei todellakaan tarkoita sitä että mun täytyy ne rajat asettaa koska lapsi on ilkee tai tyhmä tai manipuloiva tai ihan mitä vaan sä oot selittäny. Vaan ne on siksi että ne tuovat lapselle turvallisuuden tunnetta. Syy-seuraussuhteet kehittyy pitkälle murrosikään eikä todellakaan muutaman vuoden ikäinen ole valmis päättämään esim. nukkumaanmenoajastaan. Ja todellakin, mä sanon tytölle millon on nukkumaanmenoaika. Jos on leikit kesken niin ne voi jättää kesken ja jatkaa seuraavana päivänä. Ja homma toimii ja aamulla tyttö herää pirteenä. Muuten menis kiukutteluksi kun ei malttaisi illalla mennä ajois nukkumaan.

Tuossa kunnioitusjutussa on taas edelleenkin tuo mustavalkoisuus. Mä kunnioitan kyllä mun lastani ja mun lapsi kunnioittaa mua vaikka meillä rajoja onkin. Usko pois, rajat ei ole lapsen yli kävelemistä ja hänen tahtonsa tai minuutensa riistämistä.

Ja kyllä, MYÖS meillä säännöt ja rajat koskevat myös aikuisia, ei pelkästään lapsia.

 

Kovasti nyt moni puhuu "rajattomuudesta". Mun on hyvin hankala keskustella mun kasvatusmetodeista jos niistä käytetään jatkuvasti vääriä ilmaisuja

Meillä on sääntöjä tässä perheessä. Meillä on selkeitä rajoja. Minä välitän lapseni päätöksistä. En jätä häntä yksin tai kasvattamatta.

Sen sijaan en aseta keinotekoisia rajoja. En rajaa huvin vuoksi. En pakota tai painosta lapseni tekemään asioita. Lasta ei saa pakottaa tai painostaa potalle. Miksi on yleisesti hyväksyttävää tehdä sama mitä tulee nukkumaanmenoon? Miksi pottaopettelu on jotenkin pyhää, mutta nukkumisen yhteydessä kaikki keinot ovat sallittuja? Paras äiti on se, jonka lapsi tottelee silmiään räpäyttämättä eikä omaa mitään omaa mielipidettä asiaan.

Mitä väliä sillä on jos lapsi valvoo yhtenä yönä sadasta liian pitkään? On väsynyt yhtenä aamuna sadasta? Tai jos lapsi kiukkuaa yhtenä päivänä vuodesta koska ei syönyt tarjottua ruokaa tarjottuun aikaan? Mitä väliä sillä on, jos lapselle tulee vähän kylmä käsiin koska ei suostu pitämään lapasia päällänsä? Kaatuuko maailma?

Kumpi on tärkeämpää: Se, että lapsi menee tänään nukkumaan klo 20:30 vai se, että lapsi oppii terveen suhtautumisen uneen ja nukkumiseen? Kumpi on tärkeämpää, sujuva yhteistyö lapsen kanssa vai se, että lapsi tottelee juuri nyt tämän yhden kerran?

Vanhemmuus ei ole, tai sen ei ainakaan pitäisi olla, vastakkainasettelua. Jos äiti ei pompota, niin ei se tarkoita väistämättä sitä, että lapsi pompotttaa. Me emme taistele lapsiamme vastaan. Lapset eivät ole ilkeitä, eivät manipuloi eivätkä tarkoita pahaa. Lapset pyrkivät miellyttämään vanhempiansa.

Lapsen tulee oppia kestämään pettymyksiä. Tästä näkee tässä ketjussa jatkuvasti hyvin ristiriitaisia mielipiteitä. Lapsi ei mitenkään kestä sitä pettymystä, että on itse tehnyt pienen virheen, mutta hän sitten muka kestää päivittäisen päsmäröinnin vanhempien suunnalta...? Miksi lapsi ei kestä mitenkään sitä, että jalkoihin tulee kylmä jos ei pistä kenkiä jalkaansa ulos lähtiessä? Tai että jos menee myöhään nukkumaan, niin tuntuu pahalta? Mitä lapsi oppii siitä, että vanhempi tekee kaiken hänen puolestaan?

Kunnioittaako lapsi aikuista joka ei kunnioita häntä? Kunnioittaako lapsi muitten mielipiteitä jos hänen mielipiteitä ei kunnioiteta? Tuleeko lapselle turvallinen olo siitä, ettei hän voi vaikuttaa omaan elämäänsä?

Lapsen ei tule olla perheen pää eikä häntä saa pistää päättämään aikuisen puolesta. Siitä aiheutuu turvattomuuden tunnetta. Samoin turvattomuutta aiheuttaa se, ettei lapsi saa päättää perusasioistaan, mm nukkumisesta, syömisestä ja vessa-asioista. Vanhempi luo edellytykset hyville päätöksille. Pitää huolta asianmukaisen ravinnon saatavuudesta (tarjoaa säännöllisesti terveellistä ruokaa, ei käytä ruokaa palkintona tai rangaistuksena), huolehtii hyvästä ja turvallisesta nukkumapaikasta ja kertoo lapselle, tarpeen tullen avustaa, mihin pissat ja kakat kuuluvat. Pesee lapsen vaatteet ja pistää ne esille aamulla, auttaa tarpeen tullen. Katsoo, että lapsen ympäristö on turvallinen, kohtuuden rajoissa.

Sen sijaan aikuisen ei tarvitse (eikä pidä...) painostaa lasta leikkimään tietyillä leluilla, pakottaa lapsi syömään ruokaa joka ei maistu, rangaista pissavahingoista tai viedä väkisin sänkyyn vaikka lapsi on virkeä tai hänellä on tekemiset kesken.

Musta välillä tuntuu, että valtavirrankin asiantuntijat ovat kokoajan siirtymässä tämmöstä kohti Vielä 1960-luvulla vaipattomuustreenit olivat vauvan ja taaperon pakkorytmittämistä. Nykyään suositaan paljon pehmeämpiä metodeja. Ennen ruumiillinen kuritus oli sallittua. Siihen jopa kannustettiin. Kouluissakin opettajat käyttivät väkivaltaa. Siitä on luovuttu... Ennen piti aina syödä lautanen tyhjäksi ja vähintään maistaa kaikkia ruokia. Nykyään yhä useampi valtavirran teksti kehoittaa rennompaan otteeseen ruoan kanssa. Ei pidä pakottaa, painostaa tai käyttää ruokaa palkintona/rangaistuksena. Seuraava luonnollinen askel on nukkuminen Parin vuoden päästä kauhistellaan jos joku vie lapsen väkisin sänkyyn Nyt jo vauvojen kohdalla käytännöt ovat selkeästi muuttuneet. Huudatusunikoulut menettävät kannattajia ja pehmeämmät keinot tulevat pikkuhiljaa.

Vielä nyt kerran: Meillä on selkeät säännöt kotona. Tytöllä on rajat. Toisia ei saa satuttaa, ei fyysisesti eikä henkisesti. Meillä vaa säännöt koskee sekä aikuisia että lapsia

Kappas vaan, mähän kasvatan lapsia ihan sun oppien mukaan. Ikinä en ole syömään pakottanut. Koskaan en ole väkisin nukkumaan laittanut. En lyö. En käytä ruokaa minään palkkiona tai rangaistuksena. Olen opastanut lapsia ensin tekemään tarpeensa vaippaan, myöhemmin pottaan ja pönttöön. En todellakaan ole rankaissut, jos pissa on tullut housuun.

En mä silti arvostele niitä, jotka tekevät toisin. En oikeastaan ymmärrä, mitä hait koko aloituksellasi, koska sähän kasvatat lastasi kuten kaikki muutkin -niin kuin susta on parasta.

 

Onko kiva kiusata pieniä? Tuntea olonsa tärkeäksi ku voi pompotella toisia ja ylpeillä sillä, että mun lapsi pelkää niin paljon, että tekee ihan mitä mä sanon. Jäittekö pieninä vailla rakkautta vai mistä tuo johtuu, tarve määräillä ja kurittaa.

Onko kivaa ku lapsi itkee mielipahaansa? Tai kiukkuaa vastaan voimattomana? Onhan se helppoa kun on monta kertaa isompi ja kontrolloi perheen kaikkia resursseja mutta aika epäreilua avutonta lasta kohtaan viedä häneltä kaikki päätäntävalta omasta itsestään. Saako lapset edes hengittää ilman lupaa? Syödä tai nukkua ei ilmeisesti saa.

Jotain mielihyvää lasten kiusaaminen ilmeisesti monelle tuottaa, ei sitä muuten n'in laajasti harjotettais.

Joo kyllähän ne naiset ovat niitä jotka kotona käyttäävät sitä valtaa...noh.. mielivaltaisesti.

Kontrolloidaan kaikkea roskien viennistä siihen miten miehen pitää pukeutua ja käyttäytyä että vaimoke olisi tyytyväinen. Lapsien kontrolloinnista nyt puhumattakaan.

 

Onko kiva kiusata pieniä? Tuntea olonsa tärkeäksi ku voi pompotella toisia ja ylpeillä sillä, että mun lapsi pelkää niin paljon, että tekee ihan mitä mä sanon. Jäittekö pieninä vailla rakkautta vai mistä tuo johtuu, tarve määräillä ja kurittaa.

Onko kivaa ku lapsi itkee mielipahaansa? Tai kiukkuaa vastaan voimattomana? Onhan se helppoa kun on monta kertaa isompi ja kontrolloi perheen kaikkia resursseja mutta aika epäreilua avutonta lasta kohtaan viedä häneltä kaikki päätäntävalta omasta itsestään. Saako lapset edes hengittää ilman lupaa? Syödä tai nukkua ei ilmeisesti saa.

Jotain mielihyvää lasten kiusaaminen ilmeisesti monelle tuottaa, ei sitä muuten n'in laajasti harjotettais.

Joo kyllähän ne naiset ovat niitä jotka kotona käyttäävät sitä valtaa...noh.. mielivaltaisesti.

Kontrolloidaan kaikkea roskien viennistä siihen miten miehen pitää pukeutua ja käyttäytyä että vaimoke olisi tyytyväinen. Lapsien kontrolloinnista nyt puhumattakaan.

Tässä on muuten perää

 

Niin ja miten tuo sun tapasi sitten on niin erilainen kuin muilla? Ihan samanlaiset rajat sulla tuntuu lapsellesi olevan kuin esim. mulla ja monella mun tutullani. Mä en vaan ole opettanut lapselleni mitään viittomia, vaan ihan puhumaan hän on opetellut kuten yleensä muutkin lapset. Enkä ole vienyt sylivauvasta asti potalle, koska kuivaksiopettelun ehtii mun mielestä myöhemminkin. Ja näyttävät nuo koululaiset ihan vessassa tarpeillaan käyvän, että jotain on mennyt oikein

 

Eikö kaikki kasvata lapsiaan suurin piirtein samoin kuin ninatt? Mitä erikoista tuossa nyt on? Suurin osa ei laita lasta maate kellon mukaan, vaan lapsen väsymyksen mukaan, esimerkiksi... tai pakota syömään ruokaa tai ylipäänsä simputa lasta.

 

Eikö kaikki kasvata lapsiaan suurin piirtein samoin kuin ninatt? Mitä erikoista tuossa nyt on? Suurin osa ei laita lasta maate kellon mukaan, vaan lapsen väsymyksen mukaan, esimerkiksi... tai pakota syömään ruokaa tai ylipäänsä simputa lasta.

No kun mun lapsi oli virkeä ja valvoi myöhään jostain syystä niin sain hirveän kakkakasan niskaan koska "annan lapsen pompotella", en laita häntä nukkumaan ajoissa jne

 

Onko kiva kiusata pieniä? Tuntea olonsa tärkeäksi ku voi pompotella toisia ja ylpeillä sillä, että mun lapsi pelkää niin paljon, että tekee ihan mitä mä sanon. Jäittekö pieninä vailla rakkautta vai mistä tuo johtuu, tarve määräillä ja kurittaa.

Onko kivaa ku lapsi itkee mielipahaansa? Tai kiukkuaa vastaan voimattomana? Onhan se helppoa kun on monta kertaa isompi ja kontrolloi perheen kaikkia resursseja mutta aika epäreilua avutonta lasta kohtaan viedä häneltä kaikki päätäntävalta omasta itsestään. Saako lapset edes hengittää ilman lupaa? Syödä tai nukkua ei ilmeisesti saa.

Jotain mielihyvää lasten kiusaaminen ilmeisesti monelle tuottaa, ei sitä muuten n'in laajasti harjotettais.

Joo kyllähän ne naiset ovat niitä jotka kotona käyttäävät sitä valtaa...noh.. mielivaltaisesti.

Kontrolloidaan kaikkea roskien viennistä siihen miten miehen pitää pukeutua ja käyttäytyä että vaimoke olisi tyytyväinen. Lapsien kontrolloinnista nyt puhumattakaan.

Tässä on muuten perää

Niin on sinullakin, hanipupu

 

Eikö kaikki kasvata lapsiaan suurin piirtein samoin kuin ninatt? Mitä erikoista tuossa nyt on? Suurin osa ei laita lasta maate kellon mukaan, vaan lapsen väsymyksen mukaan, esimerkiksi... tai pakota syömään ruokaa tai ylipäänsä simputa lasta.

No kun mun lapsi oli virkeä ja valvoi myöhään jostain syystä niin sain hirveän kakkakasan niskaan koska "annan lapsen pompotella", en laita häntä nukkumaan ajoissa jne

Mutta onko tämän sinun tapasi ja natsimeiningin välissä mielestäsi mitään välimuotoja? Aikuisen pitää joskus "määrätä" mitä tehdään, vaikkei lapsi haluaisikaan tehdä. Käytit esimerkkinä, että "ei olisi kiva, jos mies tulisi laittamaan tietokoneen kannen kiinni ja ajaisi nukkumaan". Mitäs sitten lapsen kanssa tehdään? Jos lapsen järki vaan ei riitä selittämisten jälkeenkään ymmärtämään, että koneella ei roikuta yömyöhään. Pitääkö odottaa kunnes lapsi on aikuinen ja ymmärtää sitten, että jos olisi ollut pirteämpi koulussa, olisi koulu sujunut paremmin, olisi saanut haluamansa opiskelupaikan ja paremman ammatin?
Ja tervetuloa sitten joskus kolmevuotiaan äitinä kertomaan järkevistä lapsista... t: nimim. Kuka teki lapselleni lobotomian

 

En tunne tätä ap sen enempää, mutta ensinnäkin hienoa on se, että joku haluaa lapselleen parasta. Huonoa on vain se, että tapa on aivan männystä...

Siis kyllä aikuinen tietää mikä lapselle on parasta, useimmiten, jos aikuinen on järjissään. Tiedän, kun lapseni on väsynyt, ja kiukuttelusta huolimatta tiedän, että hänen on mentävä nukkumaan. En voi sanoa lapselleni, että hän vastaa siitä, jos myöhästyy koulusta, koska hän on 8v ja lapsi, ja tehtäväni on huolehtia siitä, että hän ehtii kouluun.

Ap n lapsi on iässä jossa Todellakin äiti määrää. Lapsella pitää olla turvallinen aikuinen jota vastaan kapinoida,vaikkei kapinaa voitakaan.

 

Mitä pahaa siis on siinä, että ruokaa pitää maistaa,ei ymmärrä??

Ja miten ristiin puhuukaan ap kokoajan, minun mielestäni...

 

En saa kicksejä vallankäytöstä, enkä lasten kiusaamisesta.
Olen liiankin kontrolloiva vanhempi, olen kipeän tietoinen asiasta.
Mutta pyrin ainakin olemaan käyttämättä mielivaltaa, vaikka valtaa tietyllä tavoin vanhempana käytänkin.

 

Ap n lapsi on iässä jossa Todellakin äiti määrää. Lapsella pitää olla turvallinen aikuinen jota vastaan kapinoida,vaikkei kapinaa voitakaan.

Tämä on niin totta. Yksivuotian perusturvan mitta on se, että äiti määrää mitä tehdään. Mun mielestä 1vuotiasta ei oikein voi vielä jättää nälkäänsä itkemään moneksi tunniksi, jos ei ruoka-aikana ole nälkä... vai mitä kummaa ap tarkoittaa tällä lapsen valinnalla? Ja entäs jos meidän suurimman osan kasvatustavat ovat oikein järkeviä? Mitä ihmeen alistamista ja määräilyä ap tarkoittaa, kun kukaan ei oikein tunnu sitä ymmärtävän.

 

Mitä evolutionääristä tarkoitusta tuo kapinoiminen on palvellut kun parhaimmin selviytyvät yksilöt eivät ilmeisesti kapinoinnillansa mitään voita?

 

Ja piti vielä sanoa... vanhemman tehtävä on myös olla johdonmukainen kielloissaan. Silloin lapsi ei mielivaltaisesti saa kieltoja ja rajoituksia...

 

Ap n lapsi on iässä jossa Todellakin äiti määrää. Lapsella pitää olla turvallinen aikuinen jota vastaan kapinoida,vaikkei kapinaa voitakaan.

Tämä on niin totta. Yksivuotian perusturvan mitta on se, että äiti määrää mitä tehdään. Mun mielestä 1vuotiasta ei oikein voi vielä jättää nälkäänsä itkemään moneksi tunniksi, jos ei ruoka-aikana ole nälkä... vai mitä kummaa ap tarkoittaa tällä lapsen valinnalla? Ja entäs jos meidän suurimman osan kasvatustavat ovat oikein järkeviä? Mitä ihmeen alistamista ja määräilyä ap tarkoittaa, kun kukaan ei oikein tunnu sitä ymmärtävän.

Kukaan ei ymmärrä miten lapsen häkkiin telkeminen tai sisälle sulkeminen tai kiinnipiteleminen olis alistamista. Se on mun mielestä hieman outoa, ettei tätä kukaan tunnu tajuavan...

 

Mitä evolutionääristä tarkoitusta tuo kapinoiminen on palvellut kun parhaimmin selviytyvät yksilöt eivät ilmeisesti kapinoinnillansa mitään voita?

Yksilöt jotka eivät sopeudu yhteisön toimintaan, kuolevat pois. Uhma ja kapinointi on opettelua yhteisön tavoille, joita vanhemmat ryhmän jäsenet nuoremmille opettavat.

 

Mitä evolutionääristä tarkoitusta tuo kapinoiminen on palvellut kun parhaimmin selviytyvät yksilöt eivät ilmeisesti kapinoinnillansa mitään voita?

Yksilöt jotka eivät sopeudu yhteisön toimintaan, kuolevat pois. Uhma ja kapinointi on opettelua yhteisön tavoille, joita vanhemmat ryhmän jäsenet nuoremmille opettavat.

Puhuit ittes pussiin. Kysyn vielä kerran: Mitä evolutionääristä tarkoitusta tuo kapinointi on palvellut?

 

Mitä evolutionääristä tarkoitusta tuo kapinoiminen on palvellut kun parhaimmin selviytyvät yksilöt eivät ilmeisesti kapinoinnillansa mitään voita?

Se on palvellut sitä, että on selvinnyt hengissä, kun tietää säännöt ja tavat. Tietää ettei leijonan luolaan saa/kannata juosta.

Siis mikäli kapinoinnin toinen osapuoli (vanhempi) on hommansa osannut...