Ruotuun ja raskaaksi eli laihduttavat kuumeilijat

Merope, mä oon miettinyt kanssa tuota asiaa. Kun on tarkoitus saada painoa alaspäin ja tekis mieli lihaksia saada kans aikaiseksi. Mutta jostain muistan lukeneeni, että nuo kaksi asiaa ei oikein sovi yhteen. Eli ens pitäis harrastaa jotain sellasta urheilua, mikä ei tuo lihaksia ja kun alkaa olemaan paino niilä main kun haluaa, sitten pitäs alkaa vasta kiinteyttämään?? Aika hullua sinänsä, jos noita ei voi tehdä samaan aikaan, mut ehkä se sit vaan on niin.

Tai ehkäpä lihaksetkin näin aluksi "kasvaa" nopeesti ja jossakin vaiheessa tasaantuu, jolloin alkaa taas paino tippua. En tiedä, tuntuu, et välillä tää on aika rakettitiedettä tääkin homma.
 
Joo dpo 7 ja toiveita elätellään mutta mässäily alko jo dpo 2 :) eli taitaa olla korvien välissä

Täällä olis tarkotus tiputtaa ylimääränen paino eka ja sit alkaa kasvattaa lihasta. Tarkotus olis ens vuoden alusta alottaa jotain ryhmäliikunta tunteja 5x/vko. Toki olis hyvä liikkua nyttenki mutta mutta olen laiska enkä osaa keskittyä moneen asiaan samaan aikaan
 
Huikkaan täältä sivusta, että voisin liittyä mukaan. Pitäisi vain tuoda kotiin sellainenkin ihme kuin vaaka, että painoaan voisi seurailla... :> Siinä onkin hyvä viikonloppulenkki, kun ihmisten ilmoille on 5km.

Ikää 23v, miehellä 25v. Molemmat laittavat opiskeluitaan pakettiin ja tässä kaaoksessa sain sitten kuulla, että ilmeisesti minulla on PCO-tyyppiset munasarjat ja sen lisäksi jotain vibaa kilpirauhasessa. Koska me emme kuitenkaan taloudellisista syistä johtuen pysty lähtemään edes julkisen hoitoihin (miehellä tosin on työ odottamassa, kunhan opiskelut ovat pulkassa, että motkotelkaa ja kotkotelkaa keskenänne siitä, kenen rahoilla sitä lasta tehdään) ja opiskelijaterveydenhuolto ystävällisesti huomautti, että ei meillä nyt kiire ole. Tiedä sitä sitten, näillä viboilla monilla on edessä muitakin kuin pillerihoitoja. Joulun jälkeen pitäisi alkaa helpottaa ja sitten katsotaan, millainen kaaos saadaan aikaiseksi ja itse varmaan ravaan selvittämässä enemmän, mitä tämä kilpirauhassählinki nyt minun kohdallani tarkoittaa.

Painan nyt kuitenkin joka tapauksessa sen verran, että tässä voisi kadottaa kiloja. Entisenä kilpaurheilijana oma rapakunto hävettää ja naurattaa, painosta puhumattakaan, mutta on sitä suuremissakin soissa ravattu. Minun lajini on uinti ja tässä voisi taas ostaa sarjakortin ja tehdä pesänsä hallille. Ei tosin varmaan kulje enää vaivatta 5km uintia. Muuten posti kulkee, kun kusti polkee, koska auto on miehen käytössä. Ruokavalioremonttia tässä ei varmaan kannata alkaa tehdä, kun pääpainotteisesti olemme kasvissyöjiä, joiden suurimmat ruokakulut ovat maito ja ruisleipä. Niin suomalaista että melkein hävettää.

Meropelle
haluan huomauttaa, että kannattaa seurata myös muita mittoja kuin vaakaa. Varsinkin vyötärönympäryksen pieneneminen kertoo siitä, että nyt tapahtuu jotain, mitä pitäisi tapahtua, kun pudotetaan painoa.
 
Kokeilkaa jättää riisit,perunat ja pastat pois ja korvata ne kasviksissa...esim. parsakaali tai kukkakaali. Pystyy treenaa ja silti paino putoaa! Monesti sitä syö ajattelematta suuria määriä hiilareita päivässä. Ja mitä enemmän on lihaksia,sitä enemmän kulutus kasvaa. Kuntosali on tosi tehokas,koska kuluttaa pitkään vielä treenin jälkeenkin.

Tsemppiä jokaiselle painon pudotuksen kanssa! ????
 
Kokeilkaa jättää riisit,perunat ja pastat pois ja korvata ne kasviksissa...esim. parsakaali tai kukkakaali. Pystyy treenaa ja silti paino putoaa! Monesti sitä syö ajattelematta suuria määriä hiilareita päivässä. Ja mitä enemmän on lihaksia,sitä enemmän kulutus kasvaa. Kuntosali on tosi tehokas,koska kuluttaa pitkään vielä treenin jälkeenkin.

Tsemppiä jokaiselle painon pudotuksen kanssa!
 
  • Tykkää
Reactions: Mariah33
Nyt hävettää. Aamupaino 68,5 eli +1,6kg viime punnituksesta.

Nyt täytyy näin maanantaina aloittaa alusta ja koittaa taas löytää itsekuri.
Miehelle sanoinkin että se vois jotain sanoa jos meinaan jääkaapille mennä :)
 
En ole käyttänyt mittanauhaa. En jotenka osaa, saan joka mittauskerralla eri tuloksen :D Jaloissa huomaa huikean eron ja kädet ovat kiinteytyneet. Ruokavaliossa on edelleenkin korjattavaa, mutta ei sentään ihan noin paljoa (syön silloin tällöin rivin suklaata ja viikonloppuisin otan alkoholia)..
 
TERVETULOA KAIKKI LAIHDUTTAVAT VAUVAKUUMEILIJAT





A=aikaraja tavoitteen saavuttamiseksi, LP=lähtöpaino, TP=tavoiteltu pudotus, NP = nykyinen paino, VT= viikon tulos, S=sakkojen määrä euroina

Nimim.IkäALPTPNPvko 37S
Äiti 744030.9.201474,31,3kg75,0kg+300g14
Ihaa823231.12.20141041499,3kg-200g0
Mariah333424.12.201498,620kg88,3-1100g0
Merope2924.12.2014947kg94,7+7002
SalVe301.11.201479,56kg76,2-1000g0
Mimmi92221.1.201567,88kg68,5+1600g2
Valonkantaja2431.12.2014110,713kg104,7-200g0
tilastoija2385,915kg85,9uusi0
katti_2825.12.201480,35,3kg80,3kguusi8
hannuliini??30.11.2014lähtöpaino6kgnykypainouusi0
Minttumaari*37tauolla105,3104,60
saheanpa??30.9.201477,25-6kg76,2??g0
otsoska3230.9.201473,34,3kg70,7??g0
Risse793531.12.20148310kg83??g0
~SeaWind~2015.9.2014131,611,6kg131,6??g0

[/TR]


Punnitus joka maanantai. Jos paino pysyy samassa 3 punnituskertaa tai nousee edellisestä kerrasta, niin tulee 2 euron sakkomaksu, jonka jokainen itse maksaa tietyin väliajoin Uusi lasten sairaala 2017 -hankkeen lahjoitustilille (Uusi Lastensairaala 2017 / Uusi Lastensairalaala 2017). Mukaan laihduttamaan voi liittyä pitkin matkaa. Päivityspyynnöt punaisella.
 
Viimeksi muokattu:
Huomenta. Liityn teidän seuraanne +300 :kieh:
Jotain maagista tässä viikonlopussa on ollut... itsekin otin useamman siiderin kauden päätösbileissä, joten ihan ansaitusti tullut plussaa.

Merope, tuo kuulostaa kyllä hyvältä jos huomaa huikean eron. Kannattaa ehdottomasti ottaa vähän sakkoja tähän alkuun :)
 
  • Tykkää
Reactions: Merope
Eilen kävin vaa'alla,kun tänään aikaisin töihin...ja vaaka näytti 76,2kg!:) Eli -1000g!:)

Alkoholissa on yllättävän paljon energia ja paljon hiilareita ja nesteet kertyy helposti sillon kroppaan. Ite meinaan ottaa alkoholia seuraavaks marraskuussa,kun lähdetään työporukalla laivalle. Sit on myös 10viikon valmennus ohi,et saa ansaitusti yhden päivän lepsua ruokavalion suhteen!:)
 
  • Tykkää
Reactions: Mariah33
Tänne voi päivitellä -200g, koska aamupaino oli tänään 104,7kg. :)

Todella pieni tiputus tuli tälle viikolle, mutta olen kyllä ältiötyytyväinen, että edes jonkinlaista tiputusta tuli. Olin nimittäin vielä perjantaiaamuna yli kilon plussalla viime maanantain painoon. Tuli viikolla vähän mussutettua koulussa (opiskelen kokiksi) vehnäsämpylää ja pullaa ja sen sellaista. Onneksi taktinen paastopäivä lauantaina sai painon tipahtamaan eli turvotuksen laskemaan kiltisti takaisin omille uomilleen.

Tällä viikolla mennään sitten taas vähän järki kädessä ja mietitään, että mitä sinne suuhun oikein pistetään niin tulisi ensi viikolle taas merkittävämpää tiputusta. Ajatuksissani olisi nähdä pysyvä 103,?kg kuun loppuun mennessä.
 
Tuli tämä maanantai jotenkin niin yllättävän nopeasti että meinasin unohtaa ilmoittaa tänne lukeman! :) Ja tässä se nyt tulee: TATTADADAA! KYMPPI MENI RIKKI!! :D Viikon pudotus -1100g ja näin ollen paino nyt 88,3 kg! Miettikää; mä oon pudottanu heinäkuun 28. päivästä tähän päivään: -10,3 kg!! :cool: Oon niin tyytyväinen että annan ittelleni pusun poskelle! :kiss: :D



 
Viimeksi muokattu:
tilastoija, pahoittelut etten aiemmin huomannut kommenttiasi, mutta ilman muuta tervetuloa joukkoon! Ilmoita hieman tietoja niin saadaan lista ajantasalle sun kohdalla.

Mariah33, paljon onnea yhden etapin saavuttamisesta. Kai palkitset itsesi oikealla herkkupäivällä :p (vitsivitsi)

Valonkantaja, useammilla täällä se taitaa olla toisin päin, viikolla putoaa ja viikonloppuna tulee takaisin. Hienoa, että meitä on moneen junaan :D
 
  • Tykkää
Reactions: Mariah33
No täälähän on ollu säpinää, wau!

Tervetuloa kaikille uusille, ja erityinen HURRAA huuto Mariah33:flower:

Mulla on nyt varmaa tosi vähänen pudotus tai ei ollenkaan. On meinaan nyt dpo1 tai 2 ja voi ristus ku oli kipiä Oili! Maha ku potkupallo ja ei toimi kunnolla. Ehkä tää tästä.... Nyt saa ruveta sit tökkimään niitä Lugeja tonne, tosi kivaa :) Not!!!
Niistä oli poistunu Kelakorvaus, niin jouduin ite maksaa, not kiva.

Mut mä ilmottelen huomenna painon, toivottavasti illan puulaakimatsit vähä poistaa turvotusta :)
 
  • Tykkää
Reactions: Mariah33
Jees, liitytään listalle seuraavilla tiedoilla:

tilastoija .... 23 ..... ?? .... 85,9 ... -15kg .... 85,9

Katsotaan ensi maanantaina, mihin se paino on siirtynyt :D

Minä mitään aikarajoja halua tai tarvitse. Katsotaan, miten tämä tästä lähtee lutviutumaan ja mietitään asiaa sitten. Tiedämme kuitenkin vasta joulun jälkeen, mitä seuraavaksi rahan suhteen ja minun tarvitsee selvitellä kilpirauhasasioita. Ennen kuin arvot ovat kunnossa vatsaan tuskin tulee elämää. Haluan painon lähtösuuntaisesti alas. Ihanne olisi tietenkin kilpa-aikojen paino, mutta en jaksa tehdä asiasta turhan isoa numeroa.

Onnittelut Mariah33:lle! Mahtavaa työtä!
 
  • Tykkää
Reactions: Mariah33 ja Ihaa82
Ooh, oon näköjään vielä listoilla. Hienoa, sillä nyt voisin viimein palailla takaisin jos huolitte? :)
Olen käynyt ketjua lukemassa, mutta laihdutukseen ei ole energiaa riittänyt.

Kilpparitulehdus oli hyvä tekosyy parin kuukauden hällä väliä -ruokavaliolle ja treenaamattomuudelle. Kahminkin kaikki pudotetut kilot takaisin tuossa ajassa. :( Viime viikolla aloitin salitreenin uudella innolla, ja sain flunssan samantien! Maanantaina sekin toivottavasti on selätetty. En silti nyt odottele maanantaille asti, vaan ilmoitan uuden lähtöpainon 80,3kg ja tavoite on pudotella painoa tasaiseen tahtiin joka viikko edes 100g... ehkä jouluna painan sen 75kg mikä on ollut pitkään tavoitteena! :D
 
Hyvä mariah33 ja muut onnistuneet.

Maanantait on kyllä huonoja. Nyt kun itsekuri kestänyt 3 kokonaista päivää niin maanantaista tippunut jo 2,6kg (nestettä). Kun selviäis vaan viikonlopun yli.. Ja tos näk alkavista melkoista. Nyt jo menkat myöhässä 2pv, mutta dpo13 ja dpo11 tehty testi nega. Laihdutus tainnu viivästyttää ovista.
eikös se mennyt niin että oviksen ja menkkojen väli on se n12-16vrk, eikä siihen painonpudotus vaikuta vaan laihdutus saattais siirtää ovulaatiota. Valaiskaa mua viisaammat.
 
  • Tykkää
Reactions: Äiti seiskanelonen
God Morgon...

Mulla on ollut ruokavalion suhteen tosi hyvä viikko, mut tuntuu et flenskan jälkeen ei oo aineenvaihdunta vielä hyrähtänyt käyntiin. Eli pudotusta -200g!! Ei vatsa toimi edelleenkään kunnolla, hemmetti! No nyt taas sit uutta punnitusta kohti. Seuraavan punnituksen jälkeen lähetään sinne ulkomaille, niin en silloon kyllä käy, toivottavasti nousu pysyy maltillisena ja hotelli ei ole niin hyvin varusteltu, että vaakaa löytyisi.

Mimmi92
Mulla painonpudotus on yleensä aikaistanut ovista, ja lisännyt "kelejä" tonne alakertaan... Mut kaikki on niin yksilöllistä.

On muuten mielenkiinotosta tuo Lugejen laitto. Ei kyllä piristä tuola makuukammarin puolella hirveesti, kun sitä mönjää on joka paikassa. Sanoin isännälle, et mitäs jos sullakin imeytyy siitä osa, et jos huomaat rintojen arkuutta niin kerro :LOL: Mua nauratti hirveesti, isäntää ei niinkään :)

Ihaa 82
 
  • Tykkää
Reactions: Äiti seiskanelonen

Yhteistyössä