Ruotuun ja raskaaksi eli laihduttavat kuumeilijat

Mä aloitankin tämän viikon ja korjautan lähtöpainoa. Olin pöhlö ottanut sen maton päällä. Tänään otin kovalla alustalla ja paino oli 94 ja matolla tuon 92. Eli samassa pysytään mun logiikan mukaan. Harmittaa vaan niin vietävästi, kun olen nyt syönyt viikon tosi nätistä, lauantaina kävin 7 km lenkin ja sunnuntaina 5 km lenkin ja bodypumpin siihen päälle. Ja sit ei ole mitään muutosta :(
 
Mun täytyy nyt jättää tää laihdutusprojekti myöhäisemmäksi. Eli otan muutaman viikon tauon - ja maksan siitä penaltit tonne hyväntekeväisyysilille. Vaikkapa 10 e eli viisi viikkoa.

Mulla menee nyt koko energia ja huomio vauvaan - yöheräämisiin, masuvaivoihin ja imetykseen. Nyt viimeisen viikon mulla on maidon määrä heikentynyt rajusti ja haluaisin vielä imettää. En kyllä usko, että tuossa on mun "laihdutuksella" mitään osuutta, niin huonosti olen ruokavaliota korjannut, mutta selkeästi tarvitsen nyt päähuomion tuohon imetykseen ja laihdutus tulee vasta myohemmin.

Harmittaa vaan vietävästi, että käytän nyt siis äitiysfarkkuja, koska ei ole toivoakaan että vanhat mahtuisivat päälle (olen siis melkein 15 kiloa lihavampi kuin viime vuonna tähän aikaan) - joten motivaattoria olisi kyllä ihan päivittäin vaatekaapilla.

Meillä on kaksi vaakaa ja niistä toisesta loppui patteri jo kuukausia sitten - en ole saanut aikaiseksi vaihtaa kun lukemat mitä kone näyttää ovat niin kauheita - ja nyt tänään patteri on loppunut myös toisesta. Pitäisi laittaa uudet ja ottaa lukemat muistiin, mutta ihan hiukan houkuttais jättää asia muutamaksi viikoksi hautumaan. Eli en ole ihan varma päivitänkö tällä viikolla painoa.

Hurjasti tsempitystä kaikille muille tähän syksyn tehostrattiin + voimahalit SalVelle.
 
TERVETULOA KAIKKI LAIHDUTTAVAT VAUVAKUUMEILIJAT





A=aikaraja tavoitteen saavuttamiseksi, LP=lähtöpaino, TP=tavoiteltu pudotus, NP = nykyinen paino, VT= viikon tulos, S=sakkojen määrä euroina

Nimim.IkäALPTPNPvko 35S
Äiti 744031.8.201475,91,9kg74,3kg-200g10
Ihaa8232??.??.2014104??100,0kg??g0
Mariah333424.12.201498,620kg90-700g0
Merope2924.12.2014947kg94uusi0
SalVe301.11.201479,56kg79,5uusi0
katti_2831.8.2014783kg78kg??g8
ruutana3931.8.2014836kg, 500g/vko81,8??g4
Mimmi92221.1.201567,88kg67,8uusi0
Valonkantaja2431.12.2014110,713kg105,7uusi0
hannuliini??30.11.2014lähtöpaino6kgnykypainouusi0
Minttumaari*37tauolla105,3104,60
saheanpa??30.9.201477,25-6kg76,2??g0
otsoska3230.9.201473,34,3kg70,7??g0
Risse793531.12.20148310kg83??g0
~SeaWind~2015.9.2014131,611,6kg131,6??g0

[/TR]


Punnitus joka maanantai. Jos paino pysyy samassa 3 punnituskertaa tai nousee edellisestä kerrasta, niin tulee 2 euron sakkomaksu, jonka jokainen itse maksaa tietyin väliajoin Uusi lasten sairaala 2017 -hankkeen lahjoitustilille (Uusi Lastensairaala 2017 / Uusi Lastensairalaala 2017). Mukaan laihduttamaan voi liittyä pitkin matkaa. Päivityspyynnöt punaisella.
 
Viimeksi muokattu:
Aaarh, en päässyt tavoitteeseen. Paino kävi kyllä alle 74 tuossa ke-to akselilla, mutta sitten aloin popsia letroja ja paino alkaa niiden mukana aina vähän nousta. Eli 74,3 oli vielä mittarissa. Kyllä nyt vähän harmittaa, mutta eihän tuolle mitään voi. En tiedä pitäskö itsekin siirtyä taustalle, ainakin aina silloin kun aletaan ovista kohti lähteä, paino nousee automatic.
 
Äitiseiskanelonen: Muttamutta, miinustahan tuossa jo on? Ja jos paino kävi jo alle 74, niin menee varmasti pian (jos jatkat samaa linjaa) sinne taas. Ääälä hylkää meitä, sit sun on ainakin pakko tarkkailla painoa ja liikkumista (voin kertoa omasta kokemuksesta, palstan hylkääminen oli HUOOOOONO päätös..). Tsemppiä ihan hurjasti!
 
  • Tykkää
Reactions: Äiti seiskanelonen
Joo onhan siinä Merope miinusta, että sinänsä hyvä. Olis vaan ollut kiva kerrankin saavuttaa joku tavoite, kun näytti niin lupaavalta jo viikon keskivaiheilla. Unohdin tietenkin eilen juoda tarpeeksi vettä ja lisäksi kun piti ne muksun synttärit peruuttaa, lensi roskikseen kasa kuppikakkuja, ja piti niistä pelastaa edes muutama, oma moka. Ehkä sit ens kerralla. Joo, eihän sitä nyt näin pienistä kannata masentua. Tottakai jatkan kaloreiden laskemista... :)
 
Hei vaan :wave:

Mut vois poistaa listalta. En oo nyt kauheen aktiivisesti palstaillut opiskeluiden aloituksen jälkeen. Ei vaan aika riitä. Ja varsinkin nyt kun mieskin palas töihin, oon illat lasten kans yksin. Painokin junnaa samassa kun kuntoilutkin on tyystin jääneet. Tavoitteena kuitenkin on painoa puottaa, mutta ihan omassa tahdissa ja rauhassa. Mukavaa alkanutta syksyä kaikille! :)
 
Viikon tulos -700g ja paino tasan 90.0 kg... :D Kävi jo eilen aamuna 89.3:ssa, mutta jouduin hieman tankata hiilareita viikonlopun aikana niin se heti pompautti lukemaa ylöspäin (keräsi nesteitä)... : / No ehkä huomenaamulla paino on jo takaisin kasilla alkavissa! ;)

Tsemppiä kaikille alkaneeseen viikkoon! :wave: Älkääkä nyt kaikki täältä lähtekö! :D Hyvä tsemppari tällainen pino varsinkin näin syksyn korvilla kun on into piukeena muutenkin tästä elämäntaparemontista. :D

Ps. Ensi perjantaina meen ensimmäistä kertaa salille! Pakko päästä näistä alleista ja uimarenkaasta eroon!
 
  • Tykkää
Reactions: Äiti seiskanelonen
Mahtuuko vielä mukaan?
Mimmi92/22/1.1.2015/67.8/8kg/67.8

Esikoinen 6kk ja kiloja kertyi raskauden aikana huimat 28. Imetys ei kauaa sujunut, joten kiloja saanut kitumalla karistettua jo jonkun verran. Nyt tullut viikko herkuteltua ja pitäisi saada itseä taas motivoitua.

Pikkukakkosta yritetään, mutta olis kiva olla edes samassa painossa (64) kun esikkoa odottaessa.
 
  • Tykkää
Reactions: Äiti seiskanelonen
Terve!

Ajattelin liittyä nyt teidän mukaan matkaan. :)
Aloitin kesäkuun lopulla jälleen painonpudotuksen, tällä kertaa kuitenkin vähän uudella tavalla, nimittäin ns. 5/2-dieetillä. Omalla kohdalla tosin dieetti on vähän tyhmä sana, kun tavoitteena on enemmänkin elämäntapa ajaksi x. Todennäköisesti mitä lähemmäksi ihannepainoani pääsen, sen enemmän ryhdyn vain raklaamaan syömisiäni tasaisemmin viikolle. Ja tähän asti homma on toiminut jopa surullisen mukavasti, ei ole ongelmia paastopäivinä saati normaalin syömisen päivinä. Nyt opiskellessa paastopäivien kanssa on vähän sovellettava, koska opiskelen kokiksi ja jostain kumman syystä on joskus vähän niitä ruokiakin maisteltava. :D
Itselläni on sellaista taustaa tässä, että lopetin pillerit helmikuussa, tulin raskaaksi maaliskuussa ja sain keskenmenon, apatiassa keräsin itselleni sellaiset 5 kiloa ylimääräistä paisuen isoimpaan lukuuni ikinä ja nyt sitten taas suunta kohti pienempiä lukemia ja nyt pysyvästi. Ongelmanani on myös erittäin epäsäännölliset, tällä hetkellä jopa kadoksissa olevat menkat joiden toivon ilmaantuvan sitten joskus. Nyt on neljä kuukautta odoteltu ja nyt tasapainoilen kahden vaiheen välillä; odotanko vielä hetken ja koetan tasapainottaa hormonitoimintaani painonpudotuksella ja luonnonmukaisilla tuotteilla vai marssisinko jo lääkärin puheilla anelemaan teroluteja...

Nyt tavoitteena päästä alle sadan vuoden loppuun mennessä, pienenä haavena josko se satasen alitus häämöttäisi jo marraskuun lopussa. Kun pääsen satasen alle turvallisesti niin aion pitää pientä taukoa rankimmasta tiputtamisesta ja vähän aikaa ylläpitää painoa. Nyt siis toiveissa jos vuoden loppuun pääsisi sinne hollille niin ensi vuoden alusta voisi vähän "huilia". :)

Mutta mutta... Valonkantaja, 24v, A= 31.12.2014, LP= 110,7kg, TP = 8kg, NP=105,7kg
(Ja tuo 8kg on tarkoitus tiputtaa tuosta mikä paino on nyt. )
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Äiti seiskanelonen
No niin tänään viimein lähtöpaino otettu ja vaaka näytti 79,5kg. Tavoite vois olla -6kg 1.11. mennessä. Eilen osallistuin Fitfarmin Lite-valmennukseen. Tsemppi on taas päällä ja hauskinta täs on se, et hyvä työkaverinikin oli siihen osallistunut, vaik ei oltu puhuttu siitä etukäteen mitään. Nyt mietin vielä, et pitäskö liittyä salille myös, et tulis sit oikeesti treenattua. Nyt yritän siis pitää ajatukset hetken vain painonpudotuksessa.

Tsemppiä kaikille!:)
 
  • Tykkää
Reactions: Äiti seiskanelonen
Tervetuloa Mimmi92, toivottavasti löydät motivaatiota. Minulla myös esikon imetys ei onnistunut kuin 1kk ja sekin osittain ja sitten jäi aika paljon raskauskiloja. Niitä vielä karistellaan.
Tervetuloa Valonkantaja. Toivottavasti painonpudotuksen myötä myös hormonit pääsisi tasapainoon ja kierto tasaantuisi.

Mariah33, hieno pudotus taasen!

SalVe, kovasti tsemppiä! Kivaa, et on joku tuttu messissä.

Taas oma vaaka näytti aamulla 73,8 ...mikä ihme se on noissa maanantaiaamuissa (tai no, tiedän kyllä et viikonloppuna ei aina muista pysyä ruodussa ja maanantaisin tapahtuu se ryhtiliike, mikä sit jo tiistaina näkyy).
 
äitiseiskanelonen: Wuuhhuuu!! Hyvähyvähyvä! Uusi kymmen on aina upea saavutus!

Mä oon itsestäni niiiin ylpeä. Kävelin tosiaan lauantaina 7km, sunnuntaina 5km+pumppi ja maanantaina taas 5km+pumppi! Tänään olisin kans halunnut mennä jumppaan, mut nyt ei taida lihaskalvot antaa periksi nopeampaa kasvua! TOIVOTTAVASTI maanantaina näkyy tuloksia, vaikka mökkiviikonloppu onkin edessä!
 
Jes eilen tuli syötyä vain 700kcal ja tänään mennyt vasta 500. Eli tarkoitus päästä ketoosiin. Syön vain protskujauhetta ja maitorahkaa. Ei kovin terveellinen tapa pudottaa painoa, mutta ainakin tehokas. 2kk tätä takana ja n.10kg pudonnut. Herkuttelupäivän pidän 2 viikon välein ja silloin syön mitä tahansa ja niin paljon kuin haluan.

3 kilon kuluttua yritän jatkaa vhh ruokavaliolla liikaa kaloreita tuijottamatta. Nyt ovista tikuttelemaan...
 
Do dii.....

Tervetuloa uusille, kivaa kun on muitakin pudottajia! Toivottavasti pian lähtee painot hyvään nousuun, if you get me??:LOL:

Täälä elämää suurempi flenska päällänä, oon ollu ihan vuoteen omana, kun sairastan astmaa ja nyt sit varmaan 10vuoden tauon jälkeen päätti mennä flenska keuhkoihin... Puhallusarvot melkeen 250 pienemmät ku normisti jos toi sanoo kellekkään mitään! Oon fyysisesti aivan puhki. Mutta en oo kyllä jaksanu syödäkkään. Eli kyllä mä uskon että huomenna ollaan 2 lukusissa. Saa nähä.... toki sain nyt 40mg Prednisolonkuurin 7pv, et toivottavasti se ei nosta turvotusta päälle. Kortisonihan saattaa tupata sellasta, mutta yleensä vasta pitkäaikaisessa käytössä. Toki toi on aika vahvaa... Katotaan...


Mulle saa laittaa tavotepainoksi vuoden vaihteeseen 90kg. Siihen mä tähtään :stick:

Nyt takas parantelemaan.... Eli työkone syliin ja toimeksi :)

Ihaa82
 
Ihaa82: Aivan hurjasti paranemisia ja kauhean kamalalta lenssulta kyllä kuulostaa! Lepoa ja lepoa!

Uusille: tietty saa tulla mukaan ja lämpimästi tervetuloa!

Mä jo jännään maanantaita. Huomenna ja sunnuntaina yritän vielä jaksaa mennä pumppailemaan. KUNPA olisi vähän pudonnut. Aika hurjat lukemat on.. Muistan kun kaverin kanssa juteltiin vuosia sitten, että yli 70kg:n ei pitäisi antaa painon nousta. Niijuu.
 
On se pudonnut Merope, on se, uskotaan niin.

tervetuloa hannuliini! Lähtöpainon voit ilmoitella jos haluat. Kaipa tuonne voi merkkailla ilmankin.

Ja tänään, tadaa, taas yli 74. Kylläpä se nyt jojoilee... pakko saada se asettumaan ALLE....
Mua ahistaa työt ihan sadalla. En haluais tehdä tätä mitä teen. Kyllä on tehty vaikeeksi opiskella toista alaa työn ohessa :( Voi kun tulis raskaaks ja pääsis mammalomalle :/
 
Aamulla paino tippunut 66,1. Nestettä taitaa lähteä mässäilyn jälkeen, mutta pääasia että luku ja vaatekoko pienenee. Tänään 3 parin kilsan vaunulenkkiä. Katotaan mitä vaaka näyttää ma kun viikonloppu taas lähenee.
Huoh töihin pitäisi palata tän kuun lopussa, kun mies valmistuu ja tahtoo jäädä kotiin vauvan kanssa. Ei kyllä huvittais ollenkaa mutta pakko kai se on. Työ on aika fyysistä ja oon ollu lomalla nyt vuoden ja päästäny itteni ihan rapakuntoon. Pelottaa etten jaksa enää tehä siellä mitään.
 
Pakko tulla taas ylpeilemään - kävelin eilen vaihteeksi bodypumppiin ja takaisin. Illalla paikat oli sitten niiiiiin poikki, että meinas itku tulla kun koitti jaksaa vähänkään tehdä jotain missä piti lihaksia jännitellä. Mut onhan tää aika shokki kropalle. Ensin ei minkäänmoista liikuntaa kuukausi(vuosi?)tolkulla ja nyt viikon sisään kolme pumppia kävelyineen :D
 

Yhteistyössä