äitioon
Totta kai saat. Kuten sanoin, ketään en tuomitse, enkä kenekään muun puolesta yritäkään päättää.Alkuperäinen kirjoittaja Trisomia21:Alkuperäinen kirjoittaja äitioon:Minä kuukuin esikoisen kohdalla riskiryhmään, jäin siis kiinni seulonnoissa. Takana keskenmeno ja alkuraskauden verenvuodot ja sitten vielä tuo huoli. Kävin punktiossa ja päätin, että jos on elinkelpoinen, ei siis sellaista syndromaa johon menehtyy aina, saa syntyä. Tulos oli terve lapsi.
Muiden kohdalla en seulojakaan halunnut. Silti en ketään tuomitse, jokainen päättää itse.
Mutta joidenkin kommentit siitä, että halutaan ( ja voidaan valita???) terveitä lapsia... No joo, voi yrittää. Minäkin luulin 10 vuotta, että minulla on kolme tervettä lasta. No nyt onkin sydänsairautta, epilepsiaa, astmaa. Muitakaa, että mikään testi ei takaa etteikö jotain voisi mennä pieleen. Minulla on hienot, reippaat, liikunnalliset lapset, omilla rajoituksillaan. Toki eihän heidän sairaudet ole verrattavissa downiin tms mutta koskaan ei elämää voi millään testeillä "määrätä", muistakaa se.
Riskiä saa kai silti yrittää pienentää
Lähinnä haluan kaikille muistuttaa, että elämällä voi olla iloisia ja ikäviä yllätyksiä. Ettei sitten se seuloissa tai syntymässä terveeksi todetun lapsen sairastuminen / vammautuminen olisi niin iso shokki, ettei sitä voisi hyväksyä.
Voimia sinulle.