Raskauden keskeytys Downin syndrooman vuoksi

itse teettäisin abortin heti, jos saisin kuulla että lapsella on down. Perusteluksi riittänee että haluan että lapseni ovat onnellisia, sekä lapsina, että aikuisina. En usko että down nuori tai aikuinen voi olla onnellinen!
Se on kiva katsella down lapsia, kun ne on niin "aurinkoisia" ja suloisia, mutta kamala on ajatella että heillä ei ole mitään tulevaisuutta...

 

Olisi varmasti rankkaa hoitaa millään lailla sairasta lasta. Mutta itselleni on täysin mahdoton ajatus, että minä kestäisin katsella lapseni jatkuvia fyysisiä kärsimyksiä. Miksi aina vaan jankutetaan siitä, jaksaako hoitaa sairasta lasta vai ei? Minä en vain kestäisi sitä, että lapseni joutuu jatkuvasti kärsimään.

Vastineita tähän? Eikä muka kukaan muu ajattele, miten kauheaa olisi nähdä oman lapsen kärsivän?

Kyllä sitä joutuu monet ihmiset katsomaan vaikka lapsi terveenä syntyy ja kestettävä on, armonurhakaan ei meillä laillinen.

 

Itse en down-lasta abortoisi jos siis lapsella ei todettaisi ultrissa mitään niin vakavaa vammaa ettei tällä olisi selviämismahdollisuuksia. Tuollaisessa tapauksessa kyllä abortoisin myös kromosomeiltaan terveenkin lapsen. :/

Mutta tietty minulle tuo on helppo päätös, sillä tiedän down-lapsen olevaan vähintään yhtä rakas ja suuri ylpeydenaihe kuin terveenkin lapsen. Ja samalla, terveet kromosomitkaan ei takaa minulle tervettä ja normaalisti kehittyvää lasta, joten miksi turhaan kiusata itseään noilla.

Niin, onhan näissä 'terveissä' paljon ainakin nykyään ADHD:tä ja sen muotoja, dysfasiaa, muuten vain keskittymiskyvyttömiä joissa voi olla enemmänkin haastetta kuin suht terveessä down-lapsessa.
Harmi vain kun näitä kaikkia ei tiedetä etukäteen, voisi joutua moni lapsi roskiin ennen syntymäänsä.

 

Silloin kun en ollut kokenut raskautta, ajattelin että tekisin abortin jos lapsella todettaisiin down. Nyt kerran raskaana oltuani ja yhden lapsen äitinä, olen ihan varma että en tekisi. Se lapsi olisi minun oma kulta ihan niinkuin tämä yksikin lapsi on.

 

Silloin kun en ollut kokenut raskautta, ajattelin että tekisin abortin jos lapsella todettaisiin down. Nyt kerran raskaana oltuani ja yhden lapsen äitinä, olen ihan varma että en tekisi. Se lapsi olisi minun oma kulta ihan niinkuin tämä yksikin lapsi on.

Mutta jos sulla olisi jo yksi sairas ja toinen tulossa, voisi olla toinen ääni kellossa. (Moni Down-äitikin täällä ymmärtää ratkaisun). Ei asia ole niin mustavalkoinen ennenkuin on itse niiden tilanteiden edessä.

 

Olisi varmasti rankkaa hoitaa millään lailla sairasta lasta. Mutta itselleni on täysin mahdoton ajatus, että minä kestäisin katsella lapseni jatkuvia fyysisiä kärsimyksiä. Miksi aina vaan jankutetaan siitä, jaksaako hoitaa sairasta lasta vai ei? Minä en vain kestäisi sitä, että lapseni joutuu jatkuvasti kärsimään.

Vastineita tähän? Eikä muka kukaan muu ajattele, miten kauheaa olisi nähdä oman lapsen kärsivän?

Kyllä se on mulle paha. Kuten alkupäässä kirjoitin, mulla on jo sairas lapsi ja sääli on hirvittävä, kun mietin miten toinen tuskin koskaan saa puolisoa, oppii ajamaan autoa yms.

Luulen, että jokainen keskytyspäätökseen päätyvä kantaa lapsensa tuskan enemmin kuin näkisi oman lapsensa kärsivän. Enemmin itse kuin pieni viaton lapsi.

Kuten eräs on sanonut, ennemmin vihaan itseäni lopun elämää kuin antaisin oman lapseni kärsiä kipuja ja elää lyhyen elämänsä toivottomassa tilanteessa.

Hmm.. itselläni sisarena down-lapsi ja ei todellakaan ole joutunut kärsimään elämänsä aikana!!! Mieluumminkin niin päin, että minusta esim. teini-iässä jokainen pienikin vastoinkäyminen tuntui maailmanlopulta ja siskoni taas samaan aikaan iloitsi pienimmistäkin asioista. Olen itse kokenut, että joudun stressaamaan aikuisenakin asioista paljon enemmän kuin siskoni!

Tottakai down-lapsi vie enemmän aikaa kuin ns. terve lapsi, mutta toisaalta en ikinä olisi halunnut elää elämääni ilman siskoani. Olen oppinut häneltä paljon enemmän, kuin "terveiltä" sisaruksiltani ikinä.

Minusta siis tuntuu tosi pahalta, että joku ajattelee päästävänsä downlapsen kärsimyksiltään tekemällä abortin. Ihmiselämän arvoa on niin vaikea määrittää, tai siis sitä minkälainen elämä on elämisen arvoista. Silloin tällöin vammainen lapsi ei koe elämäänsä sen huonompana, vaan ne on ne ympärillä olevat ihmiset jotka voivottelevat kun lapsi jää niin paljosta paitsi. Vaikka totuus on se, että sille vammaiselle lapselle todellisuus voi olla täysin erilainen, eikä se osaa kaivata samoja asioita kuin terveet ihmiset.

 

millähän lailla nää meidän keharit kärsii?? aika harvalla on sellaisia vaivoja joista olisi fyysistä kärsimystä.meidän vemppa on aika haastava,mutta en koe sitä mitenkään rankaksi. ja "kärsimykset" loppuu kun saa pinattilettuja ja tomattia =)

 

itse teettäisin abortin heti, jos saisin kuulla että lapsella on down. Perusteluksi riittänee että haluan että lapseni ovat onnellisia, sekä lapsina, että aikuisina. En usko että down nuori tai aikuinen voi olla onnellinen!
Se on kiva katsella down lapsia, kun ne on niin "aurinkoisia" ja suloisia, mutta kamala on ajatella että heillä ei ole mitään tulevaisuutta...

Kuule, kyllä ne taitaa onnellisia olla. Tuskin sokeakaan on onneton vaikka ei oo koskaan nähnytkään.

 

Nyt piti harmaantua, kun saatat tunnistaa, mutta sorry nyt, itse en ehkä kylillä niin kauhean rinta rottingilla kulkisi nelikon ja miehes kanssa.... You know what I mean...

Kamalaa, että oikein saattaisin tunnistaa. :hug: Ois varmasti hirveää sulle. Ja ei, en tiedä mitä tarkoitat, mutta kyllä minä hyvillä mielin muksujani raahaan mukana. :heart:

Tuo syy olisi kyllä mielenkiintoista kuulla, siis ihan mielenkiintoista. Muistan ketjun näiden kaksosten alkuraskaudesta.

 

sen enempää kantaa ottamatta siihen abortti asiaan,ihan vaan sitä haluan kysyä: luuletteko että istukka ja lapsivesi näyte on 100% luotettava?

Ei ole varma. Siksipä en tämän kuopuksen kanssa mennyt vaikka ikäni puolesta olisin päässyt.
En halunnut alkaa miettimään moisia kun kuitenkaan en olisi aborttia tehnyt.
Miksi tuhlata raskausaikaa moiseen? Rakastaa sitä osdottamaansa jo odotusaikana. Ja terveen lapsen vieläkin sain.

 

Mikään tässä elämässä ei ole varmaa,paitsi epävarmuus.Minä tiedän monia jotka ovat käyneet kromosomitesteissä ja vastaus on ollut negatiivinen,ts terve lapsi tulossa ja sitten onkin ollut vammainen lapsi.En halua tietenkän pelotella ketään mutta näinkin voi olla..

Tuossa eräs down-lapsen äiti kirjoitti että downit (kauhea sana,anteeksi) ovat tosi iloisia. Sama on meidänkin tytön kohdalla,ihailen pienen tytön iloa mikä tulee uskomattoman pienistä asioista.Voihan se olla että se on hänen luonne,toisaalta iloisuuus (empaattisuus,herkkyys jne) on liitetty myös ko syndroomaan.Meidän tytöltä puuttuu siis pieni osa kromosomista 22.

Aiemmin en noteerannut mitenkään esim down-lapsia,tai saatoin mielessäni ajatella jaa tuossa nyt joku vammainen...Joku aamu sitten näin erään down teini-tytön bussissa ja koin valtavaa sympatiaa tätä tyttöä kohtaan.

Olen oppinut elämään päivän kerrallaan,mitä aiemmin en osannut.Tietty ikävää että se piti oppia näinkin kovan koulun kautta.No,elämä on...

Sellaista se elämä on, Nipsu! Onnea elämäänne

 

itse teettäisin abortin heti, jos saisin kuulla että lapsella on down. Perusteluksi riittänee että haluan että lapseni ovat onnellisia, sekä lapsina, että aikuisina. En usko että down nuori tai aikuinen voi olla onnellinen!
Se on kiva katsella down lapsia, kun ne on niin "aurinkoisia" ja suloisia, mutta kamala on ajatella että heillä ei ole mitään tulevaisuutta...

Kuule, kyllä ne taitaa onnellisia olla. Tuskin sokeakaan on onneton vaikka ei oo koskaan nähnytkään.

Kyllä, itse asiassa moni syntymästään sokea suree sitä ettei koskaan ole nähnytkään, edes lyhyttä aikaa.

 

itse teettäisin abortin heti, jos saisin kuulla että lapsella on down. Perusteluksi riittänee että haluan että lapseni ovat onnellisia, sekä lapsina, että aikuisina. En usko että down nuori tai aikuinen voi olla onnellinen!
Se on kiva katsella down lapsia, kun ne on niin "aurinkoisia" ja suloisia, mutta kamala on ajatella että heillä ei ole mitään tulevaisuutta...

Kuule, kyllä ne taitaa onnellisia olla. Tuskin sokeakaan on onneton vaikka ei oo koskaan nähnytkään.

Tuo on vähän huono vertaus, koska sokea voi elää ihan normaalia elämää, toisin kuin dowin sydroomasta kärsivä. Downissa pahinta on se että se vaikuttaa enemmän pään sisälle kuin tuohon fyysiseen puoleen

 

itse teettäisin abortin heti, jos saisin kuulla että lapsella on down. Perusteluksi riittänee että haluan että lapseni ovat onnellisia, sekä lapsina, että aikuisina. En usko että down nuori tai aikuinen voi olla onnellinen!
Se on kiva katsella down lapsia, kun ne on niin "aurinkoisia" ja suloisia, mutta kamala on ajatella että heillä ei ole mitään tulevaisuutta...

Kuule, kyllä ne taitaa onnellisia olla. Tuskin sokeakaan on onneton vaikka ei oo koskaan nähnytkään.

Tuo on vähän huono vertaus, koska sokea voi elää ihan normaalia elämää, toisin kuin dowin sydroomasta kärsivä. Downissa pahinta on se että se vaikuttaa enemmän pään sisälle kuin tuohon fyysiseen puoleen

No sehän se vasta olisikin jos kaikkien ihanne olisi elää sitä ihan täysin normaalia elämää. Ihmiset elää niin erilaista elämää oli ne terveitä tai ei Down lapset voi elää onnellisen elämän, mutta se ei ole taattua. Mutta eipä se ole taattua terveilläkään lapsilla.

 

Silloin kun en ollut kokenut raskautta, ajattelin että tekisin abortin jos lapsella todettaisiin down. Nyt kerran raskaana oltuani ja yhden lapsen äitinä, olen ihan varma että en tekisi. Se lapsi olisi minun oma kulta ihan niinkuin tämä yksikin lapsi on.

Mutta jos sulla olisi jo yksi sairas ja toinen tulossa, voisi olla toinen ääni kellossa. (Moni Down-äitikin täällä ymmärtää ratkaisun). Ei asia ole niin mustavalkoinen ennenkuin on itse niiden tilanteiden edessä.

Näin voisi todellakin olla. Mutta koska minulla on terve lapsi, niin seuraavassa raskaudessa en voisi kuvitella aborttia. Korostan kuitenkin, että kaikki tmä on jossittelua ja mitä tahansa voisi tapahtua. Enkä ikinä moralisoi ketään toista hänen ratkaisuistaan.

 

Itse en down-lasta abortoisi jos siis lapsella ei todettaisi ultrissa mitään niin vakavaa vammaa ettei tällä olisi selviämismahdollisuuksia. Tuollaisessa tapauksessa kyllä abortoisin myös kromosomeiltaan terveenkin lapsen. :/

Mutta tietty minulle tuo on helppo päätös, sillä tiedän down-lapsen olevaan vähintään yhtä rakas ja suuri ylpeydenaihe kuin terveenkin lapsen. Ja samalla, terveet kromosomitkaan ei takaa minulle tervettä ja normaalisti kehittyvää lasta, joten miksi turhaan kiusata itseään noilla.

Niin, onhan näissä 'terveissä' paljon ainakin nykyään ADHD:tä ja sen muotoja, dysfasiaa, muuten vain keskittymiskyvyttömiä joissa voi olla enemmänkin haastetta kuin suht terveessä down-lapsessa.
Harmi vain kun näitä kaikkia ei tiedetä etukäteen, voisi joutua moni lapsi roskiin ennen syntymäänsä.

ADHD tai dysfasia ei tarkoita sitä, ettei tämä lapsi aikuisena pärjäisi itsenäisesti elämässään ja näistä oireyhtymistä "kärsivä" ihminen varmasti osaa pitää jollain tavoin puolensa tässä yhteiskunnassa ja pystyy huolehtimaan edes perusasioista. Miten paljon keskuudessamme onkaan aikuisia ADHD-ihmisiä, jotka eivät edes itsekään tiedä oireyhtymästään. Down-aikuinen ei pärjää ilman tukea itsenäisesti koskaan! Onko joka Suomen kolkassa mahdollisuus tuettuun asumismuotoon... Ei ole. Näillä "huonompiosaisilla" on tulevaisuus sitten laitoksessa.

Ja kamala mitä puhut roskiin laittamisesta. Yksikään sikiö, joka syntyy keskeytetystä raskaudesta, ei joudu roskiin . Tarkoitan nimenomaan keskeytyksiä rakennevikojen tai kromosomivirheiden vuoksi. Näitä sikiöitä käsitellään arvokkaasti ja heidät tuhkataan yhteistuhkauksessa. Tuhkat viedään hautausmaalle omaan hautaan. Näille sikiöille on hautausmailla omat muistolehdot tai risti, jonne surevat vanhemmat voivat viedä kynttilät tms.

Minulle on ihan sama mitä kuraa täällä niskaan heitetään tällaisissa ketjuissa. Yleensä ne pahimmat kivittäjät eivät ole olleet oikeasti millään tavoin näiden asioiden kanssa tekemisissä. On eri asia luulla ja arvella mitä tekisi tai miltä tuntuisi, jos sikiöllä todettaisiin kromosomivirhe tai paha rakennevika. Sitä tunnetta, kipua, hätää, surua ei voi kuvitellakaan ennenkuin se oikeasti omalle kohdalle sattuu. Minä tein päätökseni omista lähtökohdistani. Helppoa se ei ollut, eikä elämäni koskaan sen jälkeen palaa entiselleen. Tätä tuskaa ja surua en toivo kenellekään, en koskaan. En edes niille, jotka täällä eniten paasaavat ja kuraa heittävät.

 

No, mä olen koko elämäni elänyt kehitysvammaisen ihmisen pikkusisarena. Veljeni vei (ja vie yhä) vanhempieni huomion, ajan ja energian 100%:sti ja jos aivan rehellisiä ollaan, parasta mitä minule olisi voinut lapsuudessani tapahtua olisi ollut huostaanotto. Noin niinkuin lyhyesti ja pelkistäen sanottuna.

Ja tähän lisäksi vielä se pointti, että koska laitoshoitoa on todella runsaasti Suomessa vähennetty ja veljeni ei missään nimessä ole itsenäisesti toimeentuleva, hän luonnollisestikin vanhempieni kuoltua periytyy minulle loppuiän taakaksi.

Te kaikki palstan äiti Teresat, laittakaahan yhteystietojanne, niin saatte tulla vaihtamaan osia kanssani!

Enpä usko. Minulla on ystävä jonka luona vammainen veljensä asuu ihan tahdostaan. Saisi hoitoon mutta käy siellä vain lopmilla.
Toisen ystävän vammainen veli asuu ihananssa hoitopaikassa ja vierailee ystäväni luona usein. Monesti ihmettelen kuinka hän jaksaa aikuista raavsta miestä vaipottaa mutta rakkaus sen tekee. Kummatkaan eivät ole downwja, synnytyksessä saatu vamma.

 

Silloin kun en ollut kokenut raskautta, ajattelin että tekisin abortin jos lapsella todettaisiin down. Nyt kerran raskaana oltuani ja yhden lapsen äitinä, olen ihan varma että en tekisi. Se lapsi olisi minun oma kulta ihan niinkuin tämä yksikin lapsi on.

Mutta jos sulla olisi jo yksi sairas ja toinen tulossa, voisi olla toinen ääni kellossa. (Moni Down-äitikin täällä ymmärtää ratkaisun). Ei asia ole niin mustavalkoinen ennenkuin on itse niiden tilanteiden edessä.

Tuo on kyllä totta kun jo yksi on mutta siltikin.
Luin kerran perheestä jossa oli kaksi vai peräti kolme nuorta pyörätuolissa, en enää muista diagnoosia mutta jotain vaativaa.
On siinä vanhemmilla kestämistä mutta yhtäkään eivät olleet laitokseen laittaneet, ihan vaan rakkaudesta.
Sinä teet omat päätöksesi omien tuntemusten mukaan kuten kaikki.

 

Itse en down-lasta abortoisi jos siis lapsella ei todettaisi ultrissa mitään niin vakavaa vammaa ettei tällä olisi selviämismahdollisuuksia. Tuollaisessa tapauksessa kyllä abortoisin myös kromosomeiltaan terveenkin lapsen. :/

Mutta tietty minulle tuo on helppo päätös, sillä tiedän down-lapsen olevaan vähintään yhtä rakas ja suuri ylpeydenaihe kuin terveenkin lapsen. Ja samalla, terveet kromosomitkaan ei takaa minulle tervettä ja normaalisti kehittyvää lasta, joten miksi turhaan kiusata itseään noilla.

Niin, onhan näissä 'terveissä' paljon ainakin nykyään ADHD:tä ja sen muotoja, dysfasiaa, muuten vain keskittymiskyvyttömiä joissa voi olla enemmänkin haastetta kuin suht terveessä down-lapsessa.
Harmi vain kun näitä kaikkia ei tiedetä etukäteen, voisi joutua moni lapsi roskiin ennen syntymäänsä.

ADHD tai dysfasia ei tarkoita sitä, ettei tämä lapsi aikuisena pärjäisi itsenäisesti elämässään ja näistä oireyhtymistä "kärsivä" ihminen varmasti osaa pitää jollain tavoin puolensa tässä yhteiskunnassa ja pystyy huolehtimaan edes perusasioista. Miten paljon keskuudessamme onkaan aikuisia ADHD-ihmisiä, jotka eivät edes itsekään tiedä oireyhtymästään. Down-aikuinen ei pärjää ilman tukea itsenäisesti koskaan! Onko joka Suomen kolkassa mahdollisuus tuettuun asumismuotoon... Ei ole. Näillä "huonompiosaisilla" on tulevaisuus sitten laitoksessa.

Ja kamala mitä puhut roskiin laittamisesta. Yksikään sikiö, joka syntyy keskeytetystä raskaudesta, ei joudu roskiin . Tarkoitan nimenomaan keskeytyksiä rakennevikojen tai kromosomivirheiden vuoksi. Näitä sikiöitä käsitellään arvokkaasti ja heidät tuhkataan yhteistuhkauksessa. Tuhkat viedään hautausmaalle omaan hautaan. Näille sikiöille on hautausmailla omat muistolehdot tai risti, jonne surevat vanhemmat voivat viedä kynttilät tms.

Minulle on ihan sama mitä kuraa täällä niskaan heitetään tällaisissa ketjuissa. Yleensä ne pahimmat kivittäjät eivät ole olleet oikeasti millään tavoin näiden asioiden kanssa tekemisissä. On eri asia luulla ja arvella mitä tekisi tai miltä tuntuisi, jos sikiöllä todettaisiin kromosomivirhe tai paha rakennevika. Sitä tunnetta, kipua, hätää, surua ei voi kuvitellakaan ennenkuin se oikeasti omalle kohdalle sattuu. Minä tein päätökseni omista lähtökohdistani. Helppoa se ei ollut, eikä elämäni koskaan sen jälkeen palaa entiselleen. Tätä tuskaa ja surua en toivo kenellekään, en koskaan. En edes niille, jotka täällä eniten paasaavat ja kuraa heittävät.

Katsoinpa vain yhtä pätkää kerran ja puistatti kunsikiöitä oli paljon samassa roskiksessa. Ehkä ne heidät tuhkaa mutta ei siinä sen arvokkaampi ole vammaisuudenkaan vuoksi abortoitu.
Ei mene kaaliin miksi itse abortoitua täytyy muistella jossain lehdossa kun on oma valinta. Sori vaan

 

[/quote]

Katsoinpa vain yhtä pätkää kerran ja puistatti kunsikiöitä oli paljon samassa roskiksessa. Ehkä ne heidät tuhkaa mutta ei siinä sen arvokkaampi ole vammaisuudenkaan vuoksi abortoitu.
Ei mene kaaliin miksi itse abortoitua täytyy muistella jossain lehdossa kun on oma valinta. Sori vaan[/quote]

Rakkaudesta.

 

Itse en down-lasta abortoisi jos siis lapsella ei todettaisi ultrissa mitään niin vakavaa vammaa ettei tällä olisi selviämismahdollisuuksia. Tuollaisessa tapauksessa kyllä abortoisin myös kromosomeiltaan terveenkin lapsen. :/

Mutta tietty minulle tuo on helppo päätös, sillä tiedän down-lapsen olevaan vähintään yhtä rakas ja suuri ylpeydenaihe kuin terveenkin lapsen. Ja samalla, terveet kromosomitkaan ei takaa minulle tervettä ja normaalisti kehittyvää lasta, joten miksi turhaan kiusata itseään noilla.

Niin, onhan näissä 'terveissä' paljon ainakin nykyään ADHD:tä ja sen muotoja, dysfasiaa, muuten vain keskittymiskyvyttömiä joissa voi olla enemmänkin haastetta kuin suht terveessä down-lapsessa.
Harmi vain kun näitä kaikkia ei tiedetä etukäteen, voisi joutua moni lapsi roskiin ennen syntymäänsä.

ADHD tai dysfasia ei tarkoita sitä, ettei tämä lapsi aikuisena pärjäisi itsenäisesti elämässään ja näistä oireyhtymistä "kärsivä" ihminen varmasti osaa pitää jollain tavoin puolensa tässä yhteiskunnassa ja pystyy huolehtimaan edes perusasioista. Miten paljon keskuudessamme onkaan aikuisia ADHD-ihmisiä, jotka eivät edes itsekään tiedä oireyhtymästään. Down-aikuinen ei pärjää ilman tukea itsenäisesti koskaan! Onko joka Suomen kolkassa mahdollisuus tuettuun asumismuotoon... Ei ole. Näillä "huonompiosaisilla" on tulevaisuus sitten laitoksessa.

Ja kamala mitä puhut roskiin laittamisesta. Yksikään sikiö, joka syntyy keskeytetystä raskaudesta, ei joudu roskiin . Tarkoitan nimenomaan keskeytyksiä rakennevikojen tai kromosomivirheiden vuoksi. Näitä sikiöitä käsitellään arvokkaasti ja heidät tuhkataan yhteistuhkauksessa. Tuhkat viedään hautausmaalle omaan hautaan. Näille sikiöille on hautausmailla omat muistolehdot tai risti, jonne surevat vanhemmat voivat viedä kynttilät tms.

Minulle on ihan sama mitä kuraa täällä niskaan heitetään tällaisissa ketjuissa. Yleensä ne pahimmat kivittäjät eivät ole olleet oikeasti millään tavoin näiden asioiden kanssa tekemisissä. On eri asia luulla ja arvella mitä tekisi tai miltä tuntuisi, jos sikiöllä todettaisiin kromosomivirhe tai paha rakennevika. Sitä tunnetta, kipua, hätää, surua ei voi kuvitellakaan ennenkuin se oikeasti omalle kohdalle sattuu. Minä tein päätökseni omista lähtökohdistani. Helppoa se ei ollut, eikä elämäni koskaan sen jälkeen palaa entiselleen. Tätä tuskaa ja surua en toivo kenellekään, en koskaan. En edes niille, jotka täällä eniten paasaavat ja kuraa heittävät.

Katsoinpa vain yhtä pätkää kerran ja puistatti kunsikiöitä oli paljon samassa roskiksessa. Ehkä ne heidät tuhkaa mutta ei siinä sen arvokkaampi ole vammaisuudenkaan vuoksi abortoitu.
Ei mene kaaliin miksi itse abortoitua täytyy muistella jossain lehdossa kun on oma valinta. Sori vaan

No olikos se pätkä ihan suomalaisesta sairaalasta kuvattu? Tuskinpa vain. Mulle vakuutettiin sairaalasta, että sikiöitä käsitellään arvokkaasti. Voi hyvä luoja... "miksi pitää muistella, kun on oma valinta" Siinäpä sulle miettimistä. Joskus sen valinnan tekee ihan rakkaudesta. No se onkin varmaan sellainen ajatus, jota sinä et voi ymmärtää. Ei se mitään.

 

Katsoinpa vain yhtä pätkää kerran ja puistatti kunsikiöitä oli paljon samassa roskiksessa. Ehkä ne heidät tuhkaa mutta ei siinä sen arvokkaampi ole vammaisuudenkaan vuoksi abortoitu.
Ei mene kaaliin miksi itse abortoitua täytyy muistella jossain lehdossa kun on oma valinta. Sori vaan[/quote]

Rakkaudesta.[/quote]

Niin kait se on, rakkaudesta. Jotenkin ymmärrän jos jo yksi vammainen ja ikää niin on todella huoli lapsesta joka mahdollisesti jää yksin jo nuorena.
Toivon sinulle hyvää ja onnellista elämää, koko perheelle.

 

Itse en down-lasta abortoisi jos siis lapsella ei todettaisi ultrissa mitään niin vakavaa vammaa ettei tällä olisi selviämismahdollisuuksia. Tuollaisessa tapauksessa kyllä abortoisin myös kromosomeiltaan terveenkin lapsen. :/

Mutta tietty minulle tuo on helppo päätös, sillä tiedän down-lapsen olevaan vähintään yhtä rakas ja suuri ylpeydenaihe kuin terveenkin lapsen. Ja samalla, terveet kromosomitkaan ei takaa minulle tervettä ja normaalisti kehittyvää lasta, joten miksi turhaan kiusata itseään noilla.

Niin, onhan näissä 'terveissä' paljon ainakin nykyään ADHD:tä ja sen muotoja, dysfasiaa, muuten vain keskittymiskyvyttömiä joissa voi olla enemmänkin haastetta kuin suht terveessä down-lapsessa.
Harmi vain kun näitä kaikkia ei tiedetä etukäteen, voisi joutua moni lapsi roskiin ennen syntymäänsä.

ADHD tai dysfasia ei tarkoita sitä, ettei tämä lapsi aikuisena pärjäisi itsenäisesti elämässään ja näistä oireyhtymistä "kärsivä" ihminen varmasti osaa pitää jollain tavoin puolensa tässä yhteiskunnassa ja pystyy huolehtimaan edes perusasioista. Miten paljon keskuudessamme onkaan aikuisia ADHD-ihmisiä, jotka eivät edes itsekään tiedä oireyhtymästään. Down-aikuinen ei pärjää ilman tukea itsenäisesti koskaan! Onko joka Suomen kolkassa mahdollisuus tuettuun asumismuotoon... Ei ole. Näillä "huonompiosaisilla" on tulevaisuus sitten laitoksessa.

Ja kamala mitä puhut roskiin laittamisesta. Yksikään sikiö, joka syntyy keskeytetystä raskaudesta, ei joudu roskiin . Tarkoitan nimenomaan keskeytyksiä rakennevikojen tai kromosomivirheiden vuoksi. Näitä sikiöitä käsitellään arvokkaasti ja heidät tuhkataan yhteistuhkauksessa. Tuhkat viedään hautausmaalle omaan hautaan. Näille sikiöille on hautausmailla omat muistolehdot tai risti, jonne surevat vanhemmat voivat viedä kynttilät tms.

Minulle on ihan sama mitä kuraa täällä niskaan heitetään tällaisissa ketjuissa. Yleensä ne pahimmat kivittäjät eivät ole olleet oikeasti millään tavoin näiden asioiden kanssa tekemisissä. On eri asia luulla ja arvella mitä tekisi tai miltä tuntuisi, jos sikiöllä todettaisiin kromosomivirhe tai paha rakennevika. Sitä tunnetta, kipua, hätää, surua ei voi kuvitellakaan ennenkuin se oikeasti omalle kohdalle sattuu. Minä tein päätökseni omista lähtökohdistani. Helppoa se ei ollut, eikä elämäni koskaan sen jälkeen palaa entiselleen. Tätä tuskaa ja surua en toivo kenellekään, en koskaan. En edes niille, jotka täällä eniten paasaavat ja kuraa heittävät.

Katsoinpa vain yhtä pätkää kerran ja puistatti kunsikiöitä oli paljon samassa roskiksessa. Ehkä ne heidät tuhkaa mutta ei siinä sen arvokkaampi ole vammaisuudenkaan vuoksi abortoitu.
Ei mene kaaliin miksi itse abortoitua täytyy muistella jossain lehdossa kun on oma valinta. Sori vaan

No olikos se pätkä ihan suomalaisesta sairaalasta kuvattu? Tuskinpa vain. Mulle vakuutettiin sairaalasta, että sikiöitä käsitellään arvokkaasti. Voi hyvä luoja... "miksi pitää muistella, kun on oma valinta" Siinäpä sulle miettimistä. Joskus sen valinnan tekee ihan rakkaudesta. No se onkin varmaan sellainen ajatus, jota sinä et voi ymmärtää. Ei se mitään.

Niin, voihan sekin ola rakkaudesta luopumista kuten sairaasta lapsesta kun ei enää vaihtoehtoja.
Selvennykseksi ettei minulla ole ollut vammaista tai muuten sairasta lasta vaikka yksi on kuollut vauvana.
Sain 4-kymppisenä nuorimmaisen ja en mennyt testeihin, ihan itseni vuoksi.
En vain olisi halunnut tietää. Jos olisin saanut tietää saavani vammaisen lapsen olisin voinut ajatella kuinka enää jaksan vaikka muut olivat jo isoja. Tiedä mitä olisin päättänyt, siksipä en mennyt seulontoihin.

 

Se luku 1/3 muodostuu siitä, että 1/3 abortoituu itsestään ennen syntymää ja 1/3 kuolee ennen 1-vuotispäiväänsä.
.

Siis alkaneista down-raskauksista 1/3 päättyy jo raskausaikana, 1/3 ensimmäisen elinvuoden aikana ja vain 1/3 selviää yli 1-vuotiaiksi?????????

Ethän oikeasti voi uskoa tuohon? Tai siis eihän kukaan voi rehellisesti uskoa tuollaista? Ymmärrän että aborttiin päädyttyään haluaa lohduttaa itseään kaikella mahdollisella mutta eikö silti voisi pysyä edes suurinpiirtein realistisuuden rajoissa...

Siis tuohon tarkoittaa että puolet syntyneistä down-vauvoista kuolee ensimmäisen elinvuoden aikana? Ok, ehkä maissa joissa heitä ei hoideta ja vammaiset lapset suurinpiirtein tapetaan synnyttyään, mutta tämän päivän Suomessa.

Oletko hyvä ja laitatko jonkun virallisen linkin joka kertoo tämän?

Anteeksi vain mutta siis jos Stakesin mukaan 60-70-luvuilla todellakin oli 10-vuotiaista down-lapsista menehtynyt 10% niin vaikea uskoa että tänän päivänä 1-vuotiaiden kohdalla vastaava luku oli 50%.

Eikä tämä ole mitään ilkeilyä enkä ole sanallakaan arvostellut/tuominnut tms valintaasi, mutta ymmärtänet varmasti että näin omituisten tietojen levittäminen herättää minussa down-lapsen äitinä todella hämmästystä. Sinä teet valintasi ja minä teen omani, tässä on kyse vain näiden tietojen paikansapitävyydestä.

 

itse teettäisin abortin heti, jos saisin kuulla että lapsella on down. Perusteluksi riittänee että haluan että lapseni ovat onnellisia, sekä lapsina, että aikuisina. En usko että down nuori tai aikuinen voi olla onnellinen! Se on kiva katsella down lapsia, kun ne on niin "aurinkoisia" ja suloisia, mutta kamala on ajatella että heillä ei ole mitään tulevaisuutta...

Ok...

*sanaton*