Puolakin saattaa olla eroamassa Euroopan unionista

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Valitettavasti Euroopan unioni kaapattiin jonkinlaiseksi arvoyhteisöprojektiksi edistämään progressiivista käsitystä ihmisoikeuksista ja samalla unohdettiin sen alkuperäinen idea, joka oli luoda vauras Eurooppa, jossa kaupalliset siteet hyvinvoivien maiden välillä takaisivat ikuisen rauhan. Vapaan markkinatalouden rikas Eurooppa todellakin olisi kannatettava yhteisö, mutta avoimien rajojen sosiaalitoimisto taas ei ole. Puolan kaltaisen maan kannattaa kuulua EU:hun tasan niin kauan kuin se saa suuria nettotulonsiirtoja. Jos tulonsiirrot uhataan lopettaa, Puolan kannattaa ilman muuta erota.
 
Jälkikäteen sanoen oli varmaan virhe ottaa näitä maita mukaan, ainakaan näin nopeasti. Kukaan ei silloin uskonut, että kansalliskonservatismi vielä nousisi. Kaikki kuvittelivat, että tuollainen taantumuksellinen ajattelu on menneen talven lumia. Mutta ihmisen muutosvastarinta aliarvioitiin. Vahvana se oli nimenomaan noissa maissa.

Tosin ei me tiedetä mitä tuolla olisi tapahtunut ilman EU:ta. Ehkä vielä huonommin.

Puola tosin vain uhkailee. EU kippaa maahan 25 miljardia vuodessa. Kyseinen maa olisi aivan kusessa EU:n ulkopuolella. Paljon pahemmassa kuin UK.

Persuthan ei edes aja Suomen eroa EU:sta. Silti moni tuntuu sitä toivovan. Ja moni tuntuu toivovan EU:n hajoamista. Voin vakuuttaa, että silloin ollaan pahassa kusessa.

Mutta Putin kyllä taputtaisi käsiään. Se olisi hänelle riemuvoitto. Kannattaa miettiä, että jos Putin on jostain asiasta kovin mielissään, voiko se koskaan olla länsimaisille demokratioille hyvä asia.
 
Tervemenoa. Siinähän kärvistelevät vaikeuksissaan
Joo, mutta ei se meillekkään hyvä ole. Työllistävää vaikutusta kyllä kaiken maailman tullimuodollisuudet tekee. Ehkä täällä on huolitsijan ammattikunnan edustajia kun niin paljon halutaan EU rikkoa.

Aatelkaapa jos jenkkilä hajoaisi... no sekin saattaa olla edessä. Jos seuraavissa pressanvaaleissa on Trump ja hän onnistuu tällä kertaa saamaan läpi sen, että joku osavaltio kumoaa äänestystuloksen...
 
Vahva pohjoismaiden liitto on parempi.
Jälkikäteen sanoen oli varmaan virhe ottaa näitä maita mukaan, ainakaan näin nopeasti. Kukaan ei silloin uskonut, että kansalliskonservatismi vielä nousisi. Kaikki kuvittelivat, että tuollainen taantumuksellinen ajattelu on menneen talven lumia. Mutta ihmisen muutosvastarinta aliarvioitiin. Vahvana se oli nimenomaan noissa maissa.

Tosin ei me tiedetä mitä tuolla olisi tapahtunut ilman EU:ta. Ehkä vielä huonommin.

Puola tosin vain uhkailee. EU kippaa maahan 25 miljardia vuodessa. Kyseinen maa olisi aivan kusessa EU:n ulkopuolella. Paljon pahemmassa kuin UK.

Persuthan ei edes aja Suomen eroa EU:sta. Silti moni tuntuu sitä toivovan. Ja moni tuntuu toivovan EU:n hajoamista. Voin vakuuttaa, että silloin ollaan pahassa kusessa.

Mutta Putin kyllä taputtaisi käsiään. Se olisi hänelle riemuvoitto. Kannattaa miettiä, että jos Putin on jostain asiasta kovin mielissään, voiko se koskaan olla länsimaisille demokratioille hyvä asia.
EU on liian iso yhtiö liian erilaisine maineen.
Eri ilmastot, rakenteet ja osassa maista julkea korruptio vieläkin rehottaa.

En ole enää pitkään aikaan kannattanut EU:n löyhässä hirressä roikkumista, mutta EU:sta eroaminen on kallista ja se on tarkoituksella tehty vaikeaksi.

EU:a tulisi muuttaa, mutta se on erittäin haastavaa, koska muutoksen tulisi lähteä siitä, että voitaisiin todeta EU:n olevan demokratia. EU ei ole demokratia - EU:n johtajia ei valita äänestämällä.
Jos muutosta halutaan niin kaiken pitäisi olla läpinäkyvää ja demokraattista.
Mutta, tätä muutosta ei haluta tehdä.

EU olikin ansa, josta emme pääse pois vaurioitta. Huono juttu.

Näillä asetuksilla EU on hajoamassa. Vaikka EU kuinka lahjoisi/kepittäisi osaa maista, saattavat ne silti sanoa adjööt. Etenkin maat, jotka ovat tarkkoja oikeuksistaan ja haluavat pitää itsenäisyytensä.

EU on keskeneräinen liittovaltio, jossa osa maista eivät hyödy vaan ovat lypsylehminä.
 
Valitettavasti Euroopan unioni kaapattiin jonkinlaiseksi arvoyhteisöprojektiksi edistämään progressiivista käsitystä ihmisoikeuksista ja samalla unohdettiin sen alkuperäinen idea, joka oli luoda vauras Eurooppa, jossa kaupalliset siteet hyvinvoivien maiden välillä takaisivat ikuisen rauhan. Vapaan markkinatalouden rikas Eurooppa todellakin olisi kannatettava yhteisö, mutta avoimien rajojen sosiaalitoimisto taas ei ole. Puolan kaltaisen maan kannattaa kuulua EU:hun tasan niin kauan kuin se saa suuria nettotulonsiirtoja. Jos tulonsiirrot uhataan lopettaa, Puolan kannattaa ilman muuta erota.
Juuri näin.
 
Vahva pohjoismaiden liitto on parempi.

EU on liian iso yhtiö liian erilaisine maineen.
Eri ilmastot, rakenteet ja osassa maista julkea korruptio vieläkin rehottaa.

En ole enää pitkään aikaan kannattanut EU:n löyhässä hirressä roikkumista, mutta EU:sta eroaminen on kallista ja se on tarkoituksella tehty vaikeaksi.

EU:a tulisi muuttaa, mutta se on erittäin haastavaa, koska muutoksen tulisi lähteä siitä, että voitaisiin todeta EU:n olevan demokratia. EU ei ole demokratia - EU:n johtajia ei valita äänestämällä.
Jos muutosta halutaan niin kaiken pitäisi olla läpinäkyvää ja demokraattista.
Mutta, tätä muutosta ei haluta tehdä.

EU olikin ansa, josta emme pääse pois vaurioitta. Huono juttu.

Näillä asetuksilla EU on hajoamassa. Vaikka EU kuinka lahjoisi/kepittäisi osaa maista, saattavat ne silti sanoa adjööt. Etenkin maat, jotka ovat tarkkoja oikeuksistaan ja haluavat pitää itsenäisyytensä.

EU on keskeneräinen liittovaltio, jossa osa maista eivät hyödy vaan ovat lypsylehminä.
Kenties vahva pohjoismaiden kauppaliitto voisi olla parempi ratkaisu. Eihän tässäkään mitään järkeä ole, että Suomi rahoittaa hallituksen siunauksella eteläeurooppaa.
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
vierailija
Vahva pohjoismaiden liitto on parempi.

EU on liian iso yhtiö liian erilaisine maineen.
Eri ilmastot, rakenteet ja osassa maista julkea korruptio vieläkin rehottaa.

En ole enää pitkään aikaan kannattanut EU:n löyhässä hirressä roikkumista, mutta EU:sta eroaminen on kallista ja se on tarkoituksella tehty vaikeaksi.

EU:a tulisi muuttaa, mutta se on erittäin haastavaa, koska muutoksen tulisi lähteä siitä, että voitaisiin todeta EU:n olevan demokratia. EU ei ole demokratia - EU:n johtajia ei valita äänestämällä.
Jos muutosta halutaan niin kaiken pitäisi olla läpinäkyvää ja demokraattista.
Mutta, tätä muutosta ei haluta tehdä.

EU olikin ansa, josta emme pääse pois vaurioitta. Huono juttu.

Näillä asetuksilla EU on hajoamassa. Vaikka EU kuinka lahjoisi/kepittäisi osaa maista, saattavat ne silti sanoa adjööt. Etenkin maat, jotka ovat tarkkoja oikeuksistaan ja haluavat pitää itsenäisyytensä.

EU on keskeneräinen liittovaltio, jossa osa maista eivät hyödy vaan ovat lypsylehminä.
Olipa paljon populipuhetta. Osaatko kertoa omin sanoin, että miksi? Yhteen tai useempaan väitteeseen.
Erilaiset ilmastot? No niin on kai usassakin, mut käsittääkseni liittovaltio toimii ihan jees.
Äänestys? Nyt sanot, et äänioikeus ei toimi Suomessa! Ei meil ole äänestystä ministereiden virkoihin, vaan ne valitaan. Samoin Eussa. Me äänestetään mepit, ja parlamentti valitsee sieltä sit pomot.
 

Yhteistyössä