Meilläkin ovat päivät olleet aikamoista hulinaa, jonka vuoksi en ole paljon koneelle ehtinyt. Tyttö ei ole pitkään aikaan suostunut nukkumaan päikkäreitä. Yöunet sen sijaan saattavat olla jopa 15 tuntia (syötöt n. kolmen tunnin välein).
Ristiäiset olivat lauantaina, ja niiden järjestely vei myös aikaa. Tarjosimme erikseen lämpimän ruoan ja kahvit, ja kakkua lukuun ottamatta kaikki ruoat tehtiin itse. Ruokien laittaminen ei tuntunut mahdottomalta tehtävältä, mutta itse juhliin olisin kaivannut apulaisen, joka olisi keittänyt kahvit, kerännyt likaiset astiat yms.
Joulua en ole vielä ehtinyt valmistelemaan. Vietämme aaton ihan kolmistaan kotona ja sukuloimme sitten muina päivinä. Pitäisi lähteä etsimään nätin näköistä muovikuusta, sillä viime vuosina pahentuneen allergiani vuoksi emme enää voi ottaa aitoa kuusta sisälle.
Pneumokokkirokotteen päätimme mekin hankkia omalla kustannuksella. Täytyy vielä kysyä neuvolasta, milloin ensimmäinen annos annetaan.
Luminellan kirkko on hieno! Minäkin olen suunnitellut monta kertaa tekeväni piparkakkutalon, mutta aina se on jäänyt kiireiden vuoksi tekemättä. Luminellan ikkunasta näkyvä maisema näyttää myös tutulta Ellen erehdy, asumme aika lähekkäin.