Hei!
Teillä taitaa olla tiivis ja toisillenne tuttu porukka, mutta kysyvä ei tieltä eksy, eli pääsisinkö mukaan pömppiksiin? Oon taustaillu jonkin aikaa ja nyt PeePee siun ajatukset kolahti niin, että uskaltauduin kirjoittelemaan tähän ketjuun. Ite oon ihan samassa tilanteessa, mietin oonko valmis uuteen hoitoon. IVF vasta maaliskuussa tosin, mutta mietityttää ihan tosi tosi paljon, että kannattaako miun siihen oikeasti ryhtyä? Syli on äärimmäisen tyhjä - ollut jo vuosia. Äitiys ja perhe on The haave. Mutta nyt on elämäntilanne vähän keikallaan monelta kantilta. Stressiä on riittämiin. Onko siis edes mahdollista tulla raskaaksi, kun ei jaksa edes ajatella mitään, saati keskittyä hoitoihin positiivisella asenteella? Ja miten kestän mahdollisen negan tai sen, ettei päästä edes punktiota pidemmälle (niin kävi viimeksi)? Entä jos oonkin ihan toivoton tapaus olemattomine kiertoineni yms.?
Vai voisinko kenties keskittyä raskautumaan isolla R:llä ja yrittää unohtaa kaiken muun mieltä painavan?
Ainoa keino, jolla oon jaksanu pitää toivoa yllä, on ollu lukea täältä palstoilta onnistumisia! Joka kerta, kun joku plussaa/on nähnyt pikku yntyn ultrassa/saanut nyytin syliin, niin tulee ihanan lämmin olo. :heart: Tässä asiassa, jos missä, vertaistuki luo sen perustan, jolta jaksaa sitten ponnistaa, kun aika on. Kun vaan uskaltais taas ottaa sen askeleen.
Samoin ajatuksin siis PeePee: mitä kannattais tehdä ja muuttuuko lopputulos, jos siirretään hoitoja myöhemmäksi? Toisaalta, en kai voi jäädä oottamaan, että maailma on valmis? Tuntematta siun taustaa sen tarkemmin, niin mitä lääkärisi tuumaa Pas'sin siirtämisestä kuukaudella? Olisiko siitä hyötyä/haittaa?
t. Sitris