Toggle sidebar

pitkä suhde??

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mahdoton
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
M

mahdoton

Vieras
Pitkän onnellisen liiton salaisuudet?
Olen kohta kolmekymppinen ja mietin uskallanko vielä vaihtaa kummpania. Olen halunnut ns. täydellisen elämän ja pyrkinyt olla tekemättä virheitä miehen valinnassa. Kuulostaa naivilta, mutta en halua erota, ja pyrin valitsemaan miehen jonka kanssa olisin onnellinen, eikä vaan neljää vuotta vaan neljäkymmentä vuotta!!

Olen lukenut ja kuunnellut niin monista surullisista avioliitoista joissa kaikki ns. hyvin , mutta tunteet ovat kuolleet jos niita ikinä on ollutkaan. Nyt itse avioliiton kynnyksellä (siis vasta suunnittelemme kihloja) mietin että kuuluko itse niihin onnellisiin vai epäonnellisiin tuleviin pariskuntiin. Yleensä menee hyvin, mutta joskus tunteet loppuu kuin seinään ja haaveilen jostain paremmasta, kuten juuri tapaamastani uudesta miehestä tai ihan muuten vaan jostakin paremmasta. Se on niin hirveän masentavaa kun yhtäkkiä oma mies ei tunnukaan niin ihanalta ja ihmeelliseltä. Rupean heti miettimään eroa ja että onko se järkevää... Oletteko muutkin samanlaisia (yhtä hulluja) kuin minä? Kun kaikkin mene nappiin niin sitten masennutaan ja ero mielessä?

En haluaisin tehdä virhettä ja naida miestä jonka kanssa on jo merkkejä että liitto ei ehkä olekaan niin onnellinen ja intohimoinen kuin olen haaveillut. Seksi ei enää tunnu ihmeelliseltä mieheni kanssa, mutta en ole hirveän seksuaalinen nainen, en ole koskaan ollut. Muuten me olemme hyvin yhteensopivia, jatulemme toimeen erinomaisesti. mutta onko tämä sisar-velisuhteeseen viittaavaa??

Luin juuri tällä palstalla eroavien ihmisten mietteitä ja kuulosti sen verran karmivalta, että en ikinä halua tuohon tilanteeseen. Kertokaapa minulle mitkä ovat pitkän ja onnellisen liiton salaisuudet!?? milta lähtokohdilta perustitte liiton? Onko ystävyys ja kumppanuus, luottaminen ja rakastaminen tärkeämpiä kuin intohimo ja hyvä seksi?
 
Kohtalotoveri ilmoittautuu! Pian 8 vuotta seurustelua takana, joten pikkuhiljaa täytyis varmaan edetä suuntaan tai toiseen. Mieheni on myös ihana, tuttu ja turvallinen, enkä voi kuvitella olevani kenenkään muun kanssa. Mutta kuten sanoit, intohimo puuttuu. On päiviä, että oon hyvin rakastunut ja olen varma että mennään naimisiin ym., mutta toisena päivänä olen valmis eroamaan. Olen kateellinen monille pareille, mutta onko niidenkään elämä/suhde sitten sen kummempaa kuin meidänkään? Ehkä luulen vain ja kaipaan sellaista mitä ei ole olemassakaan.

Mua kans todellakin kiinnoistais tietää onko OIKEESTI pareja, joilla intohimo tallella vielä vuosienkin jälkeen? Ja jos on niin miten ihmeessä teette sen?!?
 
N. 30 v aviossa ja vieläkin hehku päällä. Seksiä ei pihtailla, kotityöt jaettu mielihyvin, teen usein ruuat, koska osaan, (tänäänkin kaalikääryleitä), siivoamme yhdessä, jos emme eksy joustinpatjaa kokeilemaan, välillä lepoakin tietysti. Olemme ihan tavallisia suomalaisia, huomioimme toistemme toiveet ja toteutamme niitä parhaamme mukaan, mutta emme ole täydellisiä. Retkeilemme, matkustelemme, mökkeilemme, löhöämme, mitä tahansa, mikä tuntuu molemmista hyvältä. Kinaamme, mutta lopuksi aina halaamme.

Siispä lyhyesti, mietimme, miltä toisesta tuntuu ja toteutamme toistemme toiveita, niin yksinkertaista se on.
 
Olet todellakin kohtalotoveri!! Kuinka kauan tunteesi ovat ailahdelleet?

olen miettinyt ihan samaa, onko kyse vain persoonallisuuksista, jotka aina haluaa jotain muuta? Olenko vain sellainen joka haluaa uutta ja erilaista.


Monta kuukautta meni siihen kun haaveilin naimisiin menosta ja elämästä ihanan mieheni kanssa, ja nyt sitten viikon verran olen miettinyt vain eroa ja uutta ""ihastusta"" . Ei edes varsinainen ihastus, joku vain jonka tapasin ja mies kovasti viehätti minua.

mieheni on aivan unelma minulle jos mietin kriteereitä joita tulevan aviomieheni haluan omaavan. Hän todella rakastaa minua ja tekee kaikkensa minun onnellisuuteni eteen. (Muutin toiselle paikkakunnalle hänen takiaan.)

Baareissa en tykkää käydä, entäs itse? Oletko ihastunut koskaan toiseen mieheen?
 
Voisin sanoa samaa kun toi edellinenkin kirjoittaja sillä erolla, että aviossa olen ollut 22-vuotta ja saman miehen kanssa. Enkä pahemmin seurustellut sitä ennen.

Mies on hellä ja ymmärtäväinen sekä auttaa minua aika paljon. Tietää tunteeni niinkuin minäkin hänen tunteensa. Mellä avioelämä luistaa entistä paremmin 16-vuoden ikäerosta huolimatta.
Näin ei kuitenkaan aina ole ollut ja pienoinen kriisikin oli mutta aikaa on melkein kymmenen vuotta siitä.
Sen kriisin jälkeen onkin mennyt todellakin, entistä paremmin. Ja ne monet monet suukot ja halaukset päivän mittaan kerovat paljon rakkaudestamme.
Niin ja mies on hyvä kokkaaja joskaan en minäkään huono ole, teen viikolla ruan ja hän viikonloppusin jos on vapaalla. Tekee maatalustyötä ja nyt on se kiireisin aika.
Minä hoidan siivoukset kotona kun olen ja se ei ole minulle mitään pakkopullaa vaan teen sen mielellään ja leivon. Tänäänkin tein hedelmäisen tiikerikakun ja pullakin tuoksuu tuvassa silloin tällöin.
 
Minusta te naiset käyttäydytte kaksinaamaisesti heti kun ongelmia ilmenee suhteessa. Omalle miehellenne olette kasanneet säännöt ja vanhat rasitteet , uudet ihastukset saavat toimia vapaasti(myös te naiset toimitte silloin vapautuneemmin). On turha rutista harmaasta elämästä , kun itse pakottaa lähipiirin harmaaksi.
 
Oletko haaveissa eläjä?

Meinaan, että minulla on eräs ystävä, joka vaikuttaa tapaiseltasi persoonalta.

Hän haaveilee miehestä, avioliitosta ja onnellisesta elämästä. Hänellä on valmiina selvät sävelet kaikkeen ja hän unelmoi ja haaveksii kaikenlaista, miten ihanaa sitten on miehen kanssa ja miten kauniita lapsista tulee jne.

Mutta kun se ihana mies sitten on siinä vierellä ja kaiken pitäisi olla hyvin, alkaa se tajuton valitus, miten tää nyt ei olekaan sitä, mistä hän on haaveillut. Mies osoittautuukin ihan tavalliseksi ihmiseksi eikä unelmien prinssiksi. Elämä ei ollutkaan sellaista kuin hän oli haaveillut.

Olen aina sanonut tälle yestävälleni, että eikö kannattaisi oikeasti elää tätä päivää. Elää tässä ja arjessa, lopettaa se älytön haaveilu. Ei sellaista ole kuin elokuvissa ja rakkausromaaneissa. Ei oikea elämä ole sellaista.

Kaverini sanoo olevansa kateellinen, kun hän näkee rakastuneita pareja suutelemassa jossain yms. Mutta ihminen ei itse tajua, että hänkin on ollut joskus siellä yhtenä heistä. Hän ei ymmärrä, että hän jo elää siinä haaveessaan, vaan aina pitäisi saada enemmän. 'Kun ei tää tunnu miltään'. Ei se koskaan tunnu, jos ei ole koskaan mihinkään tyytyväinen.

jos elää asiat mielessään etukäteen, ei voi koskaan olla onnellinen.

Voihan sitä kuvitella, miltä tuntuu olla intohimoisesti rakastunut ja miettiä, miten IHANAA olisi leijua taivaissa ja hyppiä onnesta jne. Ja kun on tarpeeksi kuvitellut ja haaveillut, niin sitten se oma elämä tuntuukin harmaalta, kun se mies ei tuntunutkaan samalta kuin Julia Robertsin elokuvan sankarittaren fiilikset.

Eli lopeta kuvittelu ja keskity siihen, mitä sinulla on.

Et parempaa löydä, se on ihan varma. Haavekuvissa ei ole mitään totta, ne ovat pelkkiä haaveita. Totuus voi olla joillekin liian kova pala ymmärtää.
 
Olen samaa mieltä siitä, että pitkässä suhteessa väistämättä tulee eteen se ""harmaa arki"". Se on joko kestettävä tai sitten on vaihdettava kumppania tasaisin väliajoin.

Harmaassa arjessakin on monia hyviä puolia ja, jos tekee töitä sen eteen, omaan puolisoon voi rakastua yhä uudelleen. Rakastumisen tunteita voi kokea myös toisiin ihmisiin, mikä on piristävää, mutta tällöin kannattaa yleensä pitää huolta siitä, että pitää nämä tunteet vain omana tietonaan eikä ryhdy mihinkään käytännön toimiin (pettämään).

""Kakkua ei voi sekä syödä että säilyttää"" eli on tehtävä valinta haluaako sitoutua pitkään, turvalliseen ja ehkä vähän tylsäänkin parisuhteeseen vai elää railakasta, jännittävää, mutta ehkä sisällötöntä sinkkuelämää. Meille on vain jotenkin luotu illuusio siitä, että tässä elämässä voi saada kaiken...
 
Olen 40-vuotias nainen ja takana on 20 vuotta kestänyt suhde. Ei ole ollut elämä pelkkää ruusuilla tanssia. Suhteen aikana on käyty monet kriisit läpi, mm.. erottu ollaan meinattu muutaman kerran. Mutta kun sitten ollaan tarpeeksi kauan oltu eroamassa, huomattu että, no ei kai se kannata ja ehkä rakastuttu uudestaan toisiin ja taas on mennyt pitemmän aikaa hyvin.
Eli kyllä pitkään suhteeseen, ainakin meillä, on kuulunut niitä nousukausia ja on laskukausia, jolloin ero on näyttänyt ainoalta ratkaisulta. Liitto on natissut, mutta kaiken kaikkiaan ollut kuitenkin kestävä. Siihen on sopinut myös ne paskatunteet ja niistä on päästy yli, kun vain sinnikkäästi ollaan odoteltu niitä nousukausia. Että elämää tää vaan on.....
 
Ei elämä ole koskaan täydellistä, eikä elämää voi suunnitella etukäteen että ollaan rakastuneita ja intohimoisia toisia kohtaan kakskyt seuraavaa vuotta, huomisesta päivästä et tiedä mitä se eteesi tuo. Totuus nyt tuppaa olemaan sellainen, että rakastuminen muuttuu rakastamiseksi ja on hyvin paljon myös tahdon asia. Yleensä huom. yleensä alun intohimo hiipuu, tulee muuta tärkeää elämään ja kuka se jaksaa olla aina niin kauheen rakastunut kumppaniin, se on varma että tulee ylä ja alamäkiä joka suhteeseen. Taidat olla ikuinen haaveilija joka ei osaa elää onnellisena tätä päivää ja mietit että elämä on parempaa jossain muualla ja jonkun muun kanssa. Itse olen realisti ja ollut saman miehen kanssa 20 v. ja kolme lasta, elämä on kivaa kun on perusasiat kunnossa. Kyllä mielestäni kumppanuus, luottamus ym. on tärkeitä ja paljon tärkeämpää kuin intohimo ja rakastumisen huuma.
 
Hui, kun oltiin tiputtu kauas.
Täällä on kyllä tullut esille monia fiksuja ajatuksia, pisti oikein miettimään! Kai se sitten on niin, ettei kenenkää suhde sen ihanampi oo kuin meidänkään. Vastarakastuneet tietenkin on asia erikseen ja se vaihehan ei voi ikuisesti kestää. Se on tullut ja mennyt (meilläkin).
Ap: Mun tunteet on vaihdellu puolelta toiselle jo varmaan vuoden! Tosi ärsyttävää. Ihastuksia ei ole ollut ja baareissa en myöskään tykkää hirveästi käydä.
Mulla taitaa olla päässä jotain vikaa. Kun me ollaan viikonloppukki erosta toisistamme mulla on kauhee ikävä ja odotan vain että pääsen kullan kainaloon. Sitte ku ollaan yhdessä kaikki ärsyttää ja melkein alan pakata jo laukkuja. Aarrgghh, tää on niin inhottavaa.
Lisää kommentteja!?
 
Onnellisen (ja sitä myötä yleensä myös pitkän) parisuhteen salaisuus on sama kuin onnellisen elämän: tyytyväisyys siihen, mitä on. Jos ei haikaile muuta, on onnellinen. Ja tyytyväisyys on hyvin pitkälle tahtotila. Elämässä harvoin on räikeän oikeita ja vääriä valintoja, ja joka valinta tuo mukanaan tukun hyviä ja huonoja puolia. Ei pitkät avioliitot välttämättä ulkoisilta puitteiltaan ole sen täydellisempiä kuin lyhyetkään; siinä missä jotkut päättävät erota, jotkut päättävät vielä yrittää yhdessä.

Mitä tarkoitat täydellisellä elämällä? Joku kokee täydellisyyden siksi, että on kokenut mahdollisimman paljon. Silloin pitkä parisuhde saattaa jäädä alakynteen, koska mitä tahansa se ""vanha kumppani"" onkin, se ei koskaan enää ole ""uusi"". Joku taas hakee tasaisuutta ja turvallisuutta, ja siksi haluaa olla saman ihmisen kanssa kuolemaansa saakka. Ja mitä tahansa tältä väliltä - ihmisethän muuttuvatkin elämän läpi tarpeineen.

Kysymys siitä, täyttääkö tuo toinen ihminen ne kriteerit, joita minun elämäni täydellistyäkseen vaatii, on sinänsä ihan ymmärrettävä. Pitkässä suhteessa se kysymys ehkä usein vähän etääntyy, ja (vaarallista kyllä) toista alkaa rakastaa siksi että hän on juuri hän, ei siksi että hän täyttää tämän ja tämän tarpeen minussa. Että tajuaa että rakastaa sitä toista sittenkin kun se on ryppyinen ja kalju ja kärttyinen ja sillä on vanhan ukon(tai akan) pönkämaha. Ja kun siihen pisteeseen on itsensä saattanut, on menossa pitkälle sitä tietä jonka päässä vasta kuolema teidät erottaa (jos edes se).
 
Elämä on. Ihmiset elävät täydellistä elämää ainoastaan naistenlehtien sivuilla. Oikea elämä on aina vähän nuhruista ja sottaista, ja monesti asiat tahtoo mennä enemmänkin vähän sinne päin kuin ihan just niinkuin on suunnitellut.

Ehkä mietit tuota miehen valintaa vähän liikaa järjen ja jonkin ostoslistan perusteella. Kumppanuus ja samanlaiset arvot on tärkeitä, mutta sellaiset kriteerit sopii pelkkään hyvään ystävyyteen ihan yhtä hyvin. Rakkauteen ja parisuhteeseen tarvitaan jotain vielä lisää. Täytyy olla se kipinä ja todellinen intohimo. Kun se kipinä on, ja muutkin arvot sopii kohdalleen, ei tarvitse enää miettiä haluanko minä tuon miehen vai en. Sen tuntee selkäytimessään. Siloin ei kiinnosta vatvoa tuleeko elämästä täydellistä jos hyppää tuohon mukaan.

Sen neuvon antaisin näin vanhempana naisena että älä solmi järkiavioliittoa. Älä mene naimisiin hyvän miehen kanssa vain sen takia että hän on kunnon mies ja sinulle tolkutetaan että parempaa et saa. Jos et ole asiasta todella varma, laita avioliittosuunnitelmat jäihin. Ja varo sitä tutun ja turvallisen harhaa joka sitoo monet parit yhteen. Sellaiset liito päättyvät usein rytinällä kun jommankumman kohdalle osuu se ihminen joka sytyttää sen kipinän jota tuossa liitossa ei ollut.

PS Ja vielä yksi asia - kun olet onnellisessa ja intohimoisessa liitossa, arki ei todellakaan ole harmaata!


 
Omia ajatuksia asiasta...Kun menee naimisiin, ero ei ole mikään olemassaoleva takaovi joka avataan tarvittaessa. Vastoinkäymiset, rakkauden puuttuminen, raha-asiat ei saa johtaa eroon. Kun kumpikin tietää, että erota ei yksin kertaisesti voi, kohtelee toistakin niin, että voi elää hänen kanssa loppuelämän. Pahoinpitelyt yms. On tietenkin asia erikseen. Ehdoton edellytys on myös täydellinen rehellisyys, ei kannata jättää pieniäkään asioita selvittämättä. Kun riidellään pienetkin asiat muuttuvat jättiläisiksi. Hyväksy kumppanisi ja kannusta ja tee hänelle hyvää. Ole samalla puolella, kaveri. Pitäkää fyysinen läheisyys, vaikka välillä teennäisesti. Tyytykää siihen mitä teillä on, ulkoiset puitteet ei takaa onnea, mutta eivät sitä viekkään jos ne eivät muodostu pääasiaksi. Antakaa tilaa toisen puheille, ajatuksille ja teoille. Osoita kunnioittavasi puolisoasi toisten läsnäollessa. Nämä koskee sekä miestä että naista. Noilla pääsee alkuun mutta silti hyvä suhde vaatii paljon työtä, mutta palkka on mainio.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Epätäydellistä..;6309645:
Sen neuvon antaisin näin vanhempana naisena että älä solmi järkiavioliittoa. Älä mene naimisiin hyvän miehen kanssa vain sen takia että hän on kunnon mies ja sinulle tolkutetaan että parempaa et saa.
Click to expand...

Näin olen toiminut, ja intohimo puuttuu. Toisaalta aikaisemmissa suhteissa on ollut intohimoa, mutta niistä puuttuivat kaikki pitkän suhteen edellytykset. Nykyinen suhde on muuten mallikas, mutta se on enemmän ystävyyssuhde kuin miehen ja naisen välinen suhde.

Tietyllä tapaa asia surettaa. Joinain viikkoina se käy mielessä päivittäin. Toisaalta pitäisi osata olla onnellinen siitä, että on saanut elämäänsä edes jollain tavoin hyvän suhteen. Tosiasia kun on, että elämällä ei ole velvollisuutta tehdä meitä onnelliseksi. Hyvän etsintä ei takaa hyvän löytämistä, vaan se saattaa johtaa kaiken menettämiseen.

Kai se on tuurista kiinni. Sen riittävän oikean pitäisi sattua elämässä juuri sopivaan väliin. Muuten eron riski on suuri.
 

Osallistu arvontaan ja voita trendikäs lampaantalja!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa