M
mahdoton
Vieras
Pitkän onnellisen liiton salaisuudet?
Olen kohta kolmekymppinen ja mietin uskallanko vielä vaihtaa kummpania. Olen halunnut ns. täydellisen elämän ja pyrkinyt olla tekemättä virheitä miehen valinnassa. Kuulostaa naivilta, mutta en halua erota, ja pyrin valitsemaan miehen jonka kanssa olisin onnellinen, eikä vaan neljää vuotta vaan neljäkymmentä vuotta!!
Olen lukenut ja kuunnellut niin monista surullisista avioliitoista joissa kaikki ns. hyvin , mutta tunteet ovat kuolleet jos niita ikinä on ollutkaan. Nyt itse avioliiton kynnyksellä (siis vasta suunnittelemme kihloja) mietin että kuuluko itse niihin onnellisiin vai epäonnellisiin tuleviin pariskuntiin. Yleensä menee hyvin, mutta joskus tunteet loppuu kuin seinään ja haaveilen jostain paremmasta, kuten juuri tapaamastani uudesta miehestä tai ihan muuten vaan jostakin paremmasta. Se on niin hirveän masentavaa kun yhtäkkiä oma mies ei tunnukaan niin ihanalta ja ihmeelliseltä. Rupean heti miettimään eroa ja että onko se järkevää... Oletteko muutkin samanlaisia (yhtä hulluja) kuin minä? Kun kaikkin mene nappiin niin sitten masennutaan ja ero mielessä?
En haluaisin tehdä virhettä ja naida miestä jonka kanssa on jo merkkejä että liitto ei ehkä olekaan niin onnellinen ja intohimoinen kuin olen haaveillut. Seksi ei enää tunnu ihmeelliseltä mieheni kanssa, mutta en ole hirveän seksuaalinen nainen, en ole koskaan ollut. Muuten me olemme hyvin yhteensopivia, jatulemme toimeen erinomaisesti. mutta onko tämä sisar-velisuhteeseen viittaavaa??
Luin juuri tällä palstalla eroavien ihmisten mietteitä ja kuulosti sen verran karmivalta, että en ikinä halua tuohon tilanteeseen. Kertokaapa minulle mitkä ovat pitkän ja onnellisen liiton salaisuudet!?? milta lähtokohdilta perustitte liiton? Onko ystävyys ja kumppanuus, luottaminen ja rakastaminen tärkeämpiä kuin intohimo ja hyvä seksi?
Olen kohta kolmekymppinen ja mietin uskallanko vielä vaihtaa kummpania. Olen halunnut ns. täydellisen elämän ja pyrkinyt olla tekemättä virheitä miehen valinnassa. Kuulostaa naivilta, mutta en halua erota, ja pyrin valitsemaan miehen jonka kanssa olisin onnellinen, eikä vaan neljää vuotta vaan neljäkymmentä vuotta!!
Olen lukenut ja kuunnellut niin monista surullisista avioliitoista joissa kaikki ns. hyvin , mutta tunteet ovat kuolleet jos niita ikinä on ollutkaan. Nyt itse avioliiton kynnyksellä (siis vasta suunnittelemme kihloja) mietin että kuuluko itse niihin onnellisiin vai epäonnellisiin tuleviin pariskuntiin. Yleensä menee hyvin, mutta joskus tunteet loppuu kuin seinään ja haaveilen jostain paremmasta, kuten juuri tapaamastani uudesta miehestä tai ihan muuten vaan jostakin paremmasta. Se on niin hirveän masentavaa kun yhtäkkiä oma mies ei tunnukaan niin ihanalta ja ihmeelliseltä. Rupean heti miettimään eroa ja että onko se järkevää... Oletteko muutkin samanlaisia (yhtä hulluja) kuin minä? Kun kaikkin mene nappiin niin sitten masennutaan ja ero mielessä?
En haluaisin tehdä virhettä ja naida miestä jonka kanssa on jo merkkejä että liitto ei ehkä olekaan niin onnellinen ja intohimoinen kuin olen haaveillut. Seksi ei enää tunnu ihmeelliseltä mieheni kanssa, mutta en ole hirveän seksuaalinen nainen, en ole koskaan ollut. Muuten me olemme hyvin yhteensopivia, jatulemme toimeen erinomaisesti. mutta onko tämä sisar-velisuhteeseen viittaavaa??
Luin juuri tällä palstalla eroavien ihmisten mietteitä ja kuulosti sen verran karmivalta, että en ikinä halua tuohon tilanteeseen. Kertokaapa minulle mitkä ovat pitkän ja onnellisen liiton salaisuudet!?? milta lähtokohdilta perustitte liiton? Onko ystävyys ja kumppanuus, luottaminen ja rakastaminen tärkeämpiä kuin intohimo ja hyvä seksi?