Pelottavin, mieleen jäänyt lapsuuden muistosi?

Mä muistan tuollaisen kaivojutun, mutta siinä kyllä äiti heitti vaan lapset sinne kaivoon, ei tappanut itseään. Ja se tapahtui aika lähellä meitä. Muistan kun pelkäsin niitä juttuja lapsena.

Asutko pornaisissa?

En, mutta lapsena asuin siinä naapurikunnassa. Myös tyttäreni kummisetä on Pornaisista kotoisin.

ookkei.. mä oon nimittäin pornaisista.

 

Minä olen ollut onnekas. Haluaisin halata teitä kaikkia... tarinanne saivat minut kyyneliin.
Mutta vastataan alkuperäiseen kysymykseen.

Se, kun setäni tuli huoneeseeni kun olin 11-12 vuotias, katsoi minua omituisesti ja sanoi että minusta on kasvanut iso tyttö.

Se, kun serkkuani pisti ampiainen kun olin n. 5v. Serkkuni huusi kuin syötävä, sitten minäkin itkin ja siitä lähtien olen pelännyt ampiaisia.

Se, kun juhannuksena setä olisi ottanut minut yökylään. Sanoin isälleni, etten halua mennä ja isäni sanoi, ettei tietenkään sinun tarvitse mennä. Sanoi myös sedälleni, ettei se saa enää pyytää minua.

Silloin en ymmärtänyt mitään, setä oli vain jotenkin pelottava.

 

Kamalin muisto lapsuudesta on tätini kuolema. Olin vanhempieni ja sisarusteni kanssa kylässä äidin veljen perheen luona. Siellä oli myös äitini vanhemmat. Joku sukulainen (en muista kuka ) tuli kertomaan sinne kyläpaikkaan, että äidin sisko kuoli :'( Samoin samaisen tädin hautajaiset kummittelivat pidempään. Menin nimittäin vanhempieni kielloista huolimatta katsomaan tätiäni, kun arkku oli auki ennen hautajaisia :/ Olin silloin 7v. (Tätini jäi moottoripyörän alle 29 vuotiaana )

 

Todella kamalia muistoja teillä Mun kauhein muistoni on,kun oltiin ukin ja mummin kanssa ruotsinlaivalla ja katseltiin ukin kanssa ulkokannella merta. Yhtäkkiä ukki koppasi mut syliin ja laittoi istumaan laivan kaiteelle niin että jalat roikkuivat laivan ulkopuolella. Tuon jälkeen olen pelännyt korkeita paikkoja,parvekkeita ja uimahyppytorneja. En edes halua ajatella mitä olisi voinut käydä jos en olisi tajunnut olla rimpuilematta.

 

Kaikki monet pelottavat muistot liittyy isään ja sen ryyppäämiseen.

Yhden kerran muistan edelleen todella elävästi, kun isä kännissä hajotti olohuoneesta ison peilin, verta lensi sen kädestä, otti lasinpalan käteen ja heitti äidin sohvaan ja laittoi lasinpalan kurkulle ja sanoi tappavansa. :'( Mä tunsin itteni niiiin avuttomaksi ja mä pelkäsin ihan saatanasti että äiti kuolee Hyihyihyi.

Sitten semmonen kun olin vielä pienempi. Oltiin yläkerrassa, isä kännissä jälleen heitti äidin seinää päin ja hakkasi. Siinä me katsottiin isosiskon kanssa vieressä kun äiti itkee ja isä hakkaa. Ei oo kivaa katottavaa ei...Monet kerrat paettiin mamman luokse autolla sillävälin kun isä oli esim. saunassa, muistan kun äiti kuunteli matkalla kasetilta sen lempibiisejä. Sillon kun piti kerätä tavarat hirveen nopeesti, pelotti ajatella mitä äitille käy jos iskä ehtiikin tulemaan ennen :S Näitä on todella monia.

Mun sisko ei oo isälle (isä kuoli viime kesänä) antanut koskaan oikein anteeksi. Ite kai oon jotenkin. Mua säälittää iskä. Ajattelen ettei se oo halunnu olla sellanen isä mitä se on ollu. Pimeetä munkin ajatella noin.. kun se teki niin paljon pahaa. Pelkään jonkunverran tuntemattomia vanhempia miehiä jotka on humalassa.
Vanhemmat erosi kun olin 10v ja siihen eroonkin liittyy paljon väkivaltaa, äitiini kohdistunutta. Kiitän kyllä luojaani siitä että mulle on suotu ihana ja terve äiti. Voin vaan kuvitella miltä tuntuu jos molemmat vanhemmat juo tms.

 

Varhaisin muisto jonka muistan. Vaikea selittää koska muisto on enenmän tunne tai oikeastaan puhdasta kauhua.
- Polttavaa kipua. Huudan kirkumalla tai yritän huutaa koska olen tukehtumaisillani.
Sitten se joka satutti "lohduttaa".
En edes tiedä mitä silloin on tapahtunut. Ehkä tuo oli ensimmäinen kerta kun minut raiskattiin.

Toi tukehtumisen tunne on kyllä muuten aika tyypillinen vissiin, kun sinne työnnetään jotain. Ainakin mulla on, ja siksi en ole koskaan mm. käyttänyt tamponeja, enkä muutenkaan halua sinne mitään. Se ahdistaa, enkä pysty hengittämään.

 

Tää ei oo mun lapsuusmuisto, mutta jääny elävästi mieleen. Oltiin eräässä hotellissa, jossa pieni poika (n.2v) kaatoi ison lasivitriinin päälleen. Hänen isoveli (8-10v) oli vahtimassa poikaa. Pikkuinen oli erittäin kriittisessä tilassa ku ambulanssia odoteltiin. Vanhemmat (kännissä kumpikin) huutavat isoveljelle, että hän saa lapioida hautakuopan veljelleen, jos tämä kuolee! Tuli todella paha mieli isoveljen puolesta. Ja tottakai huoli pienestä, miten lopulta kävi.

 

Tää ei oo mun lapsuusmuisto, mutta jääny elävästi mieleen. Oltiin eräässä hotellissa, jossa pieni poika (n.2v) kaatoi ison lasivitriinin päälleen. Hänen isoveli (8-10v) oli vahtimassa poikaa. Pikkuinen oli erittäin kriittisessä tilassa ku ambulanssia odoteltiin. Vanhemmat (kännissä kumpikin) huutavat isoveljelle, että hän saa lapioida hautakuopan veljelleen, jos tämä kuolee! Tuli todella paha mieli isoveljen puolesta. Ja tottakai huoli pienestä, miten lopulta kävi.

Toivottavasti kummankaan pienokaisista ei ole koskaan tuollaisia vanhempia tarvinnut tuon jälkeen kestää. Ja toivottavasti pienempi on selvinnyt, voin vain kuvitella millaiset traumat jättää isommalle :'(
Jotkut ei todellakaan lapsia ansaitsisi..

 

:hug: kaikille. Mä luulin, että mulla olisi lapsuudentraumoja. Mutta ei mulla olekaan mitään kerrottavaa :ashamed:

Aina löytyy joku jolla vielä huonommin, ihan turha verrata!

Sinun lapsuudentraumasi ei ole yhtään sen mitättömämpiä! Ne on sinun henkilökohtaisia kokemuksia ja voivat jättää yhtä pahat jäljet kuin mitä näillä jotka kertoneet tarinansa.

 

:hug: kaikille. Mä luulin, että mulla olisi lapsuudentraumoja. Mutta ei mulla olekaan mitään kerrottavaa :ashamed:

Aina löytyy joku jolla vielä huonommin, ihan turha verrata!

Sinun lapsuudentraumasi ei ole yhtään sen mitättömämpiä! Ne on sinun henkilökohtaisia kokemuksia ja voivat jättää yhtä pahat jäljet kuin mitä näillä jotka kertoneet tarinansa.

Näinpä!

 

:hug: kaikille. Mä luulin, että mulla olisi lapsuudentraumoja. Mutta ei mulla olekaan mitään kerrottavaa :ashamed:

Aina löytyy joku jolla vielä huonommin, ihan turha verrata!

Sinun lapsuudentraumasi ei ole yhtään sen mitättömämpiä! Ne on sinun henkilökohtaisia kokemuksia ja voivat jättää yhtä pahat jäljet kuin mitä näillä jotka kertoneet tarinansa.

Näinpä!

niin ja mikä "kuka on kokenut pahempia"-kilpailu tää on, onnellinen olkoon se kenen lapsuuden pelot on ollut niitä pieniä ja viattomia. Miehen kanssa just puhuttiin kun miehenkin pelottavin asia lapsuudessa oli se kun mummolassa oli ulkohuussi jossa oli 2m pudotus tarpeilla, itse mieluummin ottaisin sellaisen pelon kuin niitä mitä itse olen kokenut.

 

onko kenenkään vanhemmat pyytäneet anteeksi näitä asioita teiltä?
?

On, monen monta kertaa, ja on yrittänyt hyvittääkin, olemalla esimerkillinen isä sen jälkeen kun lopetti juomisen ollessani 10-vuotias.

Tänä päivänä meillä on hyvät välit, mutta minun puoleltani lähinnä näennäisesti. Jotenkin en raaski olla isälleni katkera, kun hän on niin kovasti katunut, vaikka tiedän että tämä näennäinen anteeksiantoni on osa Tukholma-syndroomaa.

En ole kertonut asioista vieläkään kenellekään, vaikka olen yli 30 v., ja tietty rikosoikeudellisesti ne ovat jo ajat sitten vanhentuneet.

Et kai päästä lapsiasi isäsi lähelle? Vai oletko se, jota isä käytti hyväkseen?Törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä voi tehdä rikosilmoituksen vielä 20 vuotta sen jälkeen, kun on täyttänyt 18v, eli 38-vuotiaaksi asti.

 

Jos täällä on näin paljon aikuisia joilla tälläisiä kokemuksia lapsuudesta niin miksi täällä niin usein väitetään tälläistä perhe-elämää tällä hetkellä eläviä provoiksi tai trolleiksi?
Luulisi että itse samankaltaisia asioita kokeneet uskoisivat toisten hätää ja antaisivat sympatiaa?
Vai onko rankat kokemukset teitä kovettaneet ?

 

Se kun isä yritti tappaa mun veljen keittiöveitsellä

 

Monelle on sattunut kauheita, ihan kauheita. Voimia kaikille.. Välillä ne asiat tulee pakosta mieleen, vaikka ne olis kuinka puitu läpi..

Ehkä uskallan kertoa hieman omaakin lapsuutta, vaikka ei se ole läheskään niin paha kuin monen muun täällä..

Äitini oli alkoholisti, tai siis on yhä. Sain vasta äskettäin tietää syyn siihen, miksi juominen lähti käsistä. Isäni yritti käyttää siskoani hyväksi ja omaa isäni käytti hänen veljensä hyväksi. Minua pelottaa, siskojani pelottaa. Meillä on pikkuveli, joka asuu vielä kotona. Sitä on epäilty, että onko isäni käyttäny häntäki hyväksi, en tiedä onko.. Joka päivä mietin, että jos se käyttää tai on käyttäny. En vaan yhtään tiedä mitä noiden sairaiden ihmisten päässä liikkuu. :/ Äiti yritti itsemurhaa kun olin 7 luokalla, yritti jäädyttää itsensä pakkaseen.. Oli aivan humalassa ja otti lääkkeitä ja alkoholia sekaisin, semmosia lääkkeitä, joita ei alkoholin kanssa saanut ottaa. Kerran, yhden ainoan kerran, sain halauksen, mutta sillekkin löyty järkevä selitys.. Lupasin valehdella äidilleni, ettei se lähteny mihinkään baariin, jos isä kysyis. Äiti lähti, isä kysy, minä kerroin totuuden, että äiti on baarissa. Hirveä riita.. Sitä kuuntelimme aina veljeni ja sisarusteni kanssa. Setäni kerran heitti äitini ulos, huutaen ja raivoten, itse itkin vieressä. Onhan näitä.. Äiti luuli, että minä olisin jotenki tosi vahva ja valitti paskaa elämäänsä ja kaikkea omaa huonoa nuoruuttaan, elämää ja kaikkea. Jouduin pienestä asti olemaan siinä lohduttajana, että "kaikki kääntyy vielä parhain päin", joka viikko jouduin kuuntelemaan samat jutut ja mun piti olla siinä sanomassa jotain järkevää, mitä nyt ikinä keksinkään ja olin kuullut elokuvissa ja muissa sanottavan. Samalla jouduin huolehtimaan veljestäni. Rankkaa oli.. Asuimme kaiken lisäksi metsän keskellä, minulla ei ollu kavereita tai mitään, vaan oma perhe. Niin ja paljon muuta, en viitti kaikkea kirjottaa. Mutta ei tää ole mitään verrattuna siihen mitä jotku on joutunu kärsimään..

 

Siis äitini otti aina lääkkeitä ja alkoholia sekasi, ei vaan sen yhen kerran.

 

Nää mun kokemukset tuntuu pieniltä edellisiin verrattuna, mut kerron silti.
Mun vanhemmat on alkoholisteja. Muistan kun 10-vuotiaana hoidin siskoani (n.8kk) yön kun vanhemmat oli baarissa. Heräsin yöllä ja syötin vauvan. Seuraavana aamuna vanhempani harrastivat seksiä sängyssään (jossa minä nukuin, vauvan sängyn vieressä).
Lomareissut oli pelkkää ryyppäämistä. Me lapset ei saatu ees karkkia ku "ei ollu rahaa". Kaljaan kyllä riitti rahaa.

 

Isä sammui sohvalle ja hänen juoppokaverit siirtyi mun huoneeseen.Monesti heräsin siihen kun minua nuoltiin alapäästä..käsi siirtyi kurkulle ja raiskaus alkoi.Pahinta oli se tunne,kun happi ei kulje ja kuristus ote kiristyi aina ennen ku sain spermat naamalle.Kun eka lopetti,niin toinen jatkoi jne.Välillä kaikki 3 heitti spermat naamalleni ja nielin omaa oksennusta ja spermaa.
Tätä jatkui vuosia,kunnes sosiaali tuli ja vei mut pois.
Välillä äijät tuli jossain kävellessä vastaan ja naamasta näki,kuinka ne nuoli huuliaan ja mieli olis tehny.Onneksi sattui olemaan muita ihmisiä ympärillä,muuten ne olis varmasti raahannu mut jonnekin raiskattavaksi.
Juu,kerroin myös isälleni,eikä hän uskonut minua.Se sattui vielä enemmän kuin ne äijien teot.

Herranen aika Kai nämä miehet nyt hyvänen aika tuomittiin vankilaan??? Kun kerrot että näit heidät myöhemmin kadulla? Kai sosiaalitoimi tiesi heidän rikoksistaan, kun kerran otti sinut huostaankin? Siis järkyttävää on sinulla ollut, ei voi muuta sanoa

 

Se kun pappani osti minulle kerran vain yhden pallon jätskiä kahden sijaan

 

Kauhulla olen lukenut näitä muistoja, siis aivan järkyttäviä asioita on lapsille tapahtunut. Minulla itselläni on ollut ns. normaali ja onnellinen lapsuus ja ikävimmät muistot liittyvät johonkin yksittäiseen sairastumiseen, naapurin sedän humalaiseen käytökseen tms. Mutta mieleeni tulee yksi kysymys, eli monet noista rikoksista on kuitenkin vielä melko "tuoreita", eli onko kenellekkään tullut mieleen tehdä rikosilmoitusta esim seksuaalisesta hyväksikäytöstä? Kun aikuisena oikeasti ymmärtää miten väärä ja tuomittava teko on ollut. Sehän olisi vähintä, mitä voisi omaksi hyväkseen tehdä. Näyttää tekijälle, että ei ikinä unohda sitä pahaa mitä toinen on tehnyt ja että siitä joutuu tuomiolle. Onko oikeusprosessin ajatteleminenkin liian raskasta, vai mikä on syy että ilmoituksia ei tehdä?

 

Tää ei oo mun lapsuusmuisto, mutta jääny elävästi mieleen. Oltiin eräässä hotellissa, jossa pieni poika (n.2v) kaatoi ison lasivitriinin päälleen. Hänen isoveli (8-10v) oli vahtimassa poikaa. Pikkuinen oli erittäin kriittisessä tilassa ku ambulanssia odoteltiin. Vanhemmat (kännissä kumpikin) huutavat isoveljelle, että hän saa lapioida hautakuopan veljelleen, jos tämä kuolee! Tuli todella paha mieli isoveljen puolesta. Ja tottakai huoli pienestä, miten lopulta kävi.

 

aivan paha olo tulee kun lukee näitä : ( miten kauheaa se on ollutkaan niille jotka on sen kokenut!!!!!

 

Kauhulla olen lukenut näitä muistoja, siis aivan järkyttäviä asioita on lapsille tapahtunut. Minulla itselläni on ollut ns. normaali ja onnellinen lapsuus ja ikävimmät muistot liittyvät johonkin yksittäiseen sairastumiseen, naapurin sedän humalaiseen käytökseen tms. Mutta mieleeni tulee yksi kysymys, eli monet noista rikoksista on kuitenkin vielä melko "tuoreita", eli onko kenellekkään tullut mieleen tehdä rikosilmoitusta esim seksuaalisesta hyväksikäytöstä? Kun aikuisena oikeasti ymmärtää miten väärä ja tuomittava teko on ollut. Sehän olisi vähintä, mitä voisi omaksi hyväkseen tehdä. Näyttää tekijälle, että ei ikinä unohda sitä pahaa mitä toinen on tehnyt ja että siitä joutuu tuomiolle. Onko oikeusprosessin ajatteleminenkin liian raskasta, vai mikä on syy että ilmoituksia ei tehdä?

Ei mulla ollut tuoreita juttuja, mutta itse muistin vasta vuosikymmeniä myöhemmin. Tekijä oli kuollut.
En olisi varmaan osannut ajatellakaan mitään oikeusprosessia
(kyseessä perheenjäsen) vaikka olisin muistanut "ajoissa".
Tuntuu väärältä kun näihin "vammoihin" ei saa kunnon apua
eikä korvaustakaan jolla voisi hoidattaa itseään.
Jos olisin sairastattanut itseni alkoholin tai huumeiden avulla,
niin kuntoutusklinikoita olisi.
Mutta monenlaista väkivaltaa kokeneena en saa apua,
sitä mitä tarvitsisin.

 

Isä sammui sohvalle ja hänen juoppokaverit siirtyi mun huoneeseen.Monesti heräsin siihen kun minua nuoltiin alapäästä..käsi siirtyi kurkulle ja raiskaus alkoi.Pahinta oli se tunne,kun happi ei kulje ja kuristus ote kiristyi aina ennen ku sain spermat naamalle.Kun eka lopetti,niin toinen jatkoi jne.Välillä kaikki 3 heitti spermat naamalleni ja nielin omaa oksennusta ja spermaa.
Tätä jatkui vuosia,kunnes sosiaali tuli ja vei mut pois.
Välillä äijät tuli jossain kävellessä vastaan ja naamasta näki,kuinka ne nuoli huuliaan ja mieli olis tehny.Onneksi sattui olemaan muita ihmisiä ympärillä,muuten ne olis varmasti raahannu mut jonnekin raiskattavaksi.
Juu,kerroin myös isälleni,eikä hän uskonut minua.Se sattui vielä enemmän kuin ne äijien teot.

mä ainakaan edes tajunnut mitä mulle silloin tehtiin.Mua käytettiin hyväksi niin monelta taholta,että luulin sen olevan normaalia.
Sukulaismies tyytyi siihen,että olin hänen lähellään ja hän sai hyväillä mua salaa,vaikka isäni oli vieressä.Ja mä annoin hyväillä.Välillä hän halusi minut päällensä makaamaan tai syliinsä istumaan.Sisälleni hän ei koskaan mennyt.
Häneltä opin sen,että pyysin aina maksua ennen kuin suostuin tekemään mitään ja hän maksoi.Niillä rahoilla sain ostettua leipää ja maitoa.
Nyt hän on jo kuollut.Toivottavasti oli tuskallinen kuolema ja viimeinen leposija helvetisä.

 

Paljon on alkoholiongelmaisia vanhempia ollut palstalaisilla ja sitten vielä ovat kuksineet juovuspäissään lasten nähden

Oma lapsuus ollut onneksi onnellinen, isä joskus otti saunan päälle olutta, mutta ei örveltänyt, oli vain hiprakassa, ei humalassa. Äiti ei juonut yhtään.