pelkkä puhuminen vai raa'asti vaikka oven eteen asettuminen ja käsivarresta kiinni tarttuminen

Kiitos.

Periaatteessa totta, mutta toimintatavoissa on pyrittävä kypsään ja aikuismaiseen käytökseen. Lapsen/nuoren käytöksen tasolle ei saa vajota.

Minusta taas osoittaa kypsyyttä ja harkintakykyä tyynesti estää kielletty toiminta. Vastaavasti, kuin pöydälle pyrkivä taapero nostetaan hellästi alas ja kielletään... vaikka 100 kertaa peräkkäin.

vähän off topic mutta muistatteko kun joskus joku äiti jossakin (lehdesä vai netissä ) oli sitä mieltä että lapsen pitää saada tutkia ja tutustua ja vanhemman pitää poistaa vaaratekijät eli jos lapsella menossa pistorasian tökkimiskausi, niin sitten sähköt pois ja lapselle vapaat kädet sen sijaan että jyrkkä kieltä kaivella pistorasioita.

 

oikeestaanhan kasvatuksen "onnistumista" voidaan arvioida vasta sitten kun lapset on jo aikuisia ja elää omillaan. miulle on tullut eteen monet ongelmat vasta aikuisena, jotka on peräsin lapsuuden kasvatuksesta. esim. "liian kiltin tytön syndrooma" on aiheuttanu näkyviä ongelmia vasta nyt aikuisena.

en siltikään syytä vanhempiani. he yrittävät parhaansa.

 

Luitko edellisen kirjoitukseni? Tottakai olen tietoinen lasten temperamentti-eroista (kaikkihan me olemme varmasti lukeneet Liisa Keltinkangas-Järvisen teoksia).

Se, että lapsella on jollakin tavalla "vaativa" tai "haastava" temperamentti, ei poista vanhemman kasvatusvastuuta. Vanhemmalla on velvollisuus myös kehittää itseään kasvattajana, jos eväät tuntuvat loppuvan kesken. Siksi meillä on olemassa kasvatusalan ammattilaisia, heiltä voi kysyä neuvoja ja pyytää apua.

tunnustaudun tyhmäksi enkä tunne Liisa Keltinkangasta edes nimenä, mutta ne olekaan kasvatuksen ammattilainen vaan pelkästään äiti joka käytää oppaana maalaisjärkeä

 

Huh huh. Olipa vaan ketju taas. Minä kyllä tulen tarvittaessa pitämään lapseni kotona puheella tai kiinnipitäen. Ja siinäkään ei ole mitään väärää. Asetan rajat ja pidän ne ja piste. Toivottavasti noin täydellinen "luokanope" ei koskaan satu meidän lapsia opettamaan. Puistattaa.

 

Tuo on kyllä selkeästi fyysistä väkivaltaa ja voi aiheuttaa pahoinpitelysyytteen, jos nuori kertoo tuosta vaikka koulussa opettajalleen.

Hankala tilanne. Ja nykyään järjetönkin...

Jos pidän kiinni riehuvaa lasta kaupungilla, estääkseni hänen juoksemisensa liikeenteen joukkoon, voin saada syytteen. Jos en pysäytä lasta ja hän juoksee auton alle, voin saada syytteen.

Nyt puhut vähän eri asiasta. Jos pieni lapsi riehuu vaikka Mannerheimintien varrella niin häntä uhkaa selvästi vaara jäädä vaikka auton alle, minkä vuoksi häntä täytyy pidellä kiinni vaikka väkisin. Jos sen sijaan murkkuikäinen haluaa lähteä ulos kotiovestaan, ei ole lainkaan yksiselitteisen selvää, että hän joutuu sen seurauksena onnettomuuteen tai vaikka väkivallan uhriksi. Juridisesta näkökulmasta katsottuna tässä on suuri ero.

Joten se murkku pitäisi päästää yön selkään, koska hän haluaa ja häntä ei uhkaa mikään vaaa?
ne paljon meuhkatut kodin säännöt ja rajat, jota rakkaus on, ne ovatkin vain sanahelinää paperilla, niitä ei toteuteta?
Kodeissa on säännöt, esim. teet läksyt, teet kotityöt, ja näitä jos ei puhumalla noudata, niin sitten menkööt miten itseään huvittaa? Ja tämä on välittämistäja rakkautta? Niinkö??

 

No tuossa on nyt ainakin jotain. Ja joo en opiskele yliopistossa vaan ammattikorkeakoulussa. Osaatko sinä luokanopettaja jo valmistuneena ammattilaisena kertoa mistä löydän lain jossa fyysinen estäminen kielletään. Minä en nyt tähän hätään löytänyt enempää, mutta olenhan vasta opiskelija .

36 b § (13.6.2003/477)
Häiritsevän ja turvallisuutta vaarantavan oppilaan poistaminen

Rehtorilla ja opettajalla on oikeus poistaa luokkahuoneesta tai muusta opetustilasta taikka koulun tilaisuudesta oppilas, joka ei noudata 36 §:n 2 momentissa tarkoitettua poistumismääräystä. Rehtorilla ja opettajalla on myös oikeus poistaa koulun alueelta oppilas, joka ei poistu saatuaan tiedon 36 §:n 3 momentissa tarkoitetusta opetuksen epäämisestä.

Jos poistettava oppilas koettaa vastarintaa tekemällä välttää poistamisen, rehtorilla ja opettajalla on oikeus käyttää sellaisia oppilaan poistamiseksi välttämättömiä voimakeinoja, joita voidaan pitää puolustettavina oppilaan ikä ja tilanteen uhkaavuus tai vastarinnan vakavuus sekä tilanteen kokonaisarviointi huomioon ottaen.

Rehtori ja opettaja voivat 1 ja 2 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa toimia yhdessä tai kumpikin erikseen. Oppilaan poistamisessa ei saa käyttää voimankäyttövälineitä. Voimakeinojen käyttöön turvautuneen opettajan tai rehtorin tulee antaa kirjallinen selvitys tapahtuneesta opetuksen järjestäjälle.

Voimakeinojen käytön liioittelusta säädetään rikoslain (39/1889) 4 luvun 6 §:n 3 momentissa ja 7 §:ssä.

Kröh, tuota noin. Osaatko lukea? Tuo laittamasi lakipykälä liittyy voimakeinojen käyttöön kouluympäristössä. Tässä ketjussa puhutaan fyysisten keinojen käytöstä kasvatustarkoituksiin kodeissa, vanhempien ja lasten välillä.

Minusta vanhemmalla on lapseensa suuremmat oikeudet kuin opettajalla tms. Eli ihan samalla tapaa voi estää fyysisesti puuttumalla jonkun oletettavan vaaratilanteen ja jonkun 15 v lähteminen yönselkään kylille selkeänä ajatuksena ryyppääminen tms on asia mihin pitää puuttua. Jos vanhempi ei puutu niin siinä kyllä laiminlyö vastuunsa lapsestaan ja lapsi se 15 v vielä on kun ei ole aikuinen eikä täysin vastaa omasta elämästään ja se olutpullo on vielä laiton juttu lapsen kädessä (ja sossu soittaa kotiin kun poliisi sen alaikäisellä kädessä tapaa, näin ainakin luulisin toimittavan)

 

Vanhempien kunnioitus ja auktroriteetti lapsen silmissä on jotakin, mikä vanhemman on omalla käytöksellään ja toiminnallaan ANSAITTAVA päivittäin.""

Tässäpä se! Lapsi joka ei kunnioita vanhempiaan ei heitä myöskään tottele. Uhmaa rajoja tai hakee niitä ellei vanhemmat ole niitä asettaneet tai pysyneet niissä, ollet johdonmukaisia, ei vain niin millainen päivä itsellä on.
terv. kolme jo nuorta aikuista.

Terve nuori uhmaa rajoja, vaikka hänelle olisi ne aiemmin turvallisesti ja jämäkästi asetettu. Siinä ei ole kyse rajattomuudesta. Jos nuori ei uhmaa millään tavalla vanhempiaan edes murrosiässä, niin hän on selvästi tavanomaista tasaisempi luonne tai sitten rajojen uhmaamiselle ei anneta tilaa lainkaan. Uhmaaminen tai murrosiän kuohunta EI ole merkki aikuisen epäonnistumisesta.

rajoista tuli mieleen joku kasvatuskeskustelu telkkarissa ei kauan sitten. Joku "viisas" sanoi että lapsi ja nuori tarvitsee rajoja ja myös selllaisia rajoja, joissa voidaan joustaa jotta lapsi ei tarvitsisi rikkoa sitä ainoaa ja ehdotonta.

 

En muista tarkkaan nyt hänen sanojaan mutta viesti oli selvä: Lapselle on tehtävä niin selväksi että kuka on auktoriteetti (koulusta oli kysymys) ettei sille tule edes mieleen kyseenalaistaa sitä auktoriteettia.

Tämä paistaa läpi ´Luokanopen´ jutuista myös..ilmeisesti tämä on jotain nykyisen diskurssin mukaista opetusta ja kasvatustiedettä.

Minusta kuulosti karmealta suoraan sanottuna.

Toisin sanoen: Lytätään ne lapset sellaiseen rakoon että he eivät vahingossakaan koskaan tule kyseenalaistamaan auktoriteettia ja että heistä tulee tottelevaisia kansalaisia, voideltuja osia tähän koneistoon.

Näin ei opeteta yliopistolla, eikä tämä ole ajan mukaista kasvatustiedettä. Tietysti suomessa koulutetaan opettajia monessa paikassa.

Luokanopen ehdottomuus pistää tässä keskustelussa silmään.

 

Huomasitteko, että tämä _yliopistossa_ koulutettu luokanope häipyi keskustelusta, kun huomasi käyttäytyneensä loukkaavasti sanoessaan, että keskustelee vaan saman koulutustason omaavien kanssa. Fiksu olis ymmärtäny edes pahoitella ja vähän tyhmempi olis selitelly, mutta tää mamis painuu häntä koipien välissä hoitamaan omia pikkuisiaan, kun ei kokemus riitä teineistä keskusteluun.

 

Luitko edellisen kirjoitukseni? Tottakai olen tietoinen lasten temperamentti-eroista (kaikkihan me olemme varmasti lukeneet Liisa Keltinkangas-Järvisen teoksia).

Se, että lapsella on jollakin tavalla "vaativa" tai "haastava" temperamentti, ei poista vanhemman kasvatusvastuuta. Vanhemmalla on velvollisuus myös kehittää itseään kasvattajana, jos eväät tuntuvat loppuvan kesken. Siksi meillä on olemassa kasvatusalan ammattilaisia, heiltä voi kysyä neuvoja ja pyytää apua.

tunnustaudun tyhmäksi enkä tunne Liisa Keltinkangasta edes nimenä, mutta ne olekaan kasvatuksen ammattilainen vaan pelkästään äiti joka käytää oppaana maalaisjärkeä

Hei! Kyseessä on siis Liisa Keltikangas-Järvinen, psykologian professori, joka on kirjoittanut hyviä kirjoja lasten itsetunnosta ja mm. temperamentista. Kaikki kunnia hänelle ja hyville kirjoille, mutta kukaan meistä ammattilaisista ei voi tosissaan väittää, että "kaikki" meistä lukisivat jotain tiettyjä kirjoja... Ja minä kasvatuksen ja lasten psykoterapian ammattilaisena samanaikaisesti olen valmis julkisesti tunnustamaan, että murrosikäisen kanssa menee välillä hermot ja saa mennä ja toisaalta kyseenalaistamaan väitteen, että vanhemmassa tai kasvatuksessa olisi aina jotain vialla, kun nuori uhmaa - vaikka rajustikin. Ja oman murkkuni kohdalla ovat rajat ja rakkaus olleet kohdillaan sekä runsain mitoin maalaisjärkeä + ammattiin liittyvät tiedot enkä siltikään ole aina täysin onnistunut tuon ihastuttavan (ajoittain) raivottareni kanssa murrosiän aikaan ja silti hänestä on kasvanut mitä viehättävin ja mukavin nuori neitonen ja välit ovat murrosiän kuohunnoista huolimatta lämpimät ja hyvät edelleen.

 

Sanotaan näin, että sinä ja minä emme selvästikään näissä kasvatusasioissa puhu ns. samaa kieltä. En halua kuulostaa elitistiseltä tai ylimieliseltä, mutta en näe hedelmällisenä väittelyä henkilön kanssa, jonka tietopohja kasvatukseen liittyvissä kysymyksissä on täysin eri tasolla kuin omani.

Ja työksesi opetat lapsia...

 

Luitko edellisen kirjoitukseni? Tottakai olen tietoinen lasten temperamentti-eroista (kaikkihan me olemme varmasti lukeneet Liisa Keltinkangas-Järvisen teoksia).

Se, että lapsella on jollakin tavalla "vaativa" tai "haastava" temperamentti, ei poista vanhemman kasvatusvastuuta. Vanhemmalla on velvollisuus myös kehittää itseään kasvattajana, jos eväät tuntuvat loppuvan kesken. Siksi meillä on olemassa kasvatusalan ammattilaisia, heiltä voi kysyä neuvoja ja pyytää apua.

tunnustaudun tyhmäksi enkä tunne Liisa Keltinkangasta edes nimenä, mutta ne olekaan kasvatuksen ammattilainen vaan pelkästään äiti joka käytää oppaana maalaisjärkeä

Hei! Kyseessä on siis Liisa Keltikangas-Järvinen, psykologian professori, joka on kirjoittanut hyviä kirjoja lasten itsetunnosta ja mm. temperamentista. Kaikki kunnia hänelle ja hyville kirjoille, mutta kukaan meistä ammattilaisista ei voi tosissaan väittää, että "kaikki" meistä lukisivat jotain tiettyjä kirjoja... Ja minä kasvatuksen ja lasten psykoterapian ammattilaisena samanaikaisesti olen valmis julkisesti tunnustamaan, että murrosikäisen kanssa menee välillä hermot ja saa mennä ja toisaalta kyseenalaistamaan väitteen, että vanhemmassa tai kasvatuksessa olisi aina jotain vialla, kun nuori uhmaa - vaikka rajustikin. Ja oman murkkuni kohdalla ovat rajat ja rakkaus olleet kohdillaan sekä runsain mitoin maalaisjärkeä + ammattiin liittyvät tiedot enkä siltikään ole aina täysin onnistunut tuon ihastuttavan (ajoittain) raivottareni kanssa murrosiän aikaan ja silti hänestä on kasvanut mitä viehättävin ja mukavin nuori neitonen ja välit ovat murrosiän kuohunnoista huolimatta lämpimät ja hyvät edelleen.

:heart:

 

Vanhempien kunnioitus ja auktroriteetti lapsen silmissä on jotakin, mikä vanhemman on omalla käytöksellään ja toiminnallaan ANSAITTAVA päivittäin.""

Tässäpä se! Lapsi joka ei kunnioita vanhempiaan ei heitä myöskään tottele. Uhmaa rajoja tai hakee niitä ellei vanhemmat ole niitä asettaneet tai pysyneet niissä, ollet johdonmukaisia, ei vain niin millainen päivä itsellä on.
terv. kolme jo nuorta aikuista.

Terve nuori uhmaa rajoja, vaikka hänelle olisi ne aiemmin turvallisesti ja jämäkästi asetettu. Siinä ei ole kyse rajattomuudesta. Jos nuori ei uhmaa millään tavalla vanhempiaan edes murrosiässä, niin hän on selvästi tavanomaista tasaisempi luonne tai sitten rajojen uhmaamiselle ei anneta tilaa lainkaan. Uhmaaminen tai murrosiän kuohunta EI ole merkki aikuisen epäonnistumisesta.

rajoista tuli mieleen joku kasvatuskeskustelu telkkarissa ei kauan sitten. Joku "viisas" sanoi että lapsi ja nuori tarvitsee rajoja ja myös selllaisia rajoja, joissa voidaan joustaa jotta lapsi ei tarvitsisi rikkoa sitä ainoaa ja ehdotonta.

Hyvin sanottu, samoin kuin tuolla aiemmin se, että läheisessä ihmissuhteessa nuori usein joutuu ikäänkuin tavanomaistakin voimallisemmin repäisemään irti itsensä - voidakseen taas parhaassa tapauksessa palata "aikuistuneena" ja tasavertaisempana uudessa roolissaan vanhempansa rinnalle - silti kuitenkin onneksi aina vanhempiensa lapsena säilyen

 

Luitko edellisen kirjoitukseni? Tottakai olen tietoinen lasten temperamentti-eroista (kaikkihan me olemme varmasti lukeneet Liisa Keltinkangas-Järvisen teoksia).

Se, että lapsella on jollakin tavalla "vaativa" tai "haastava" temperamentti, ei poista vanhemman kasvatusvastuuta. Vanhemmalla on velvollisuus myös kehittää itseään kasvattajana, jos eväät tuntuvat loppuvan kesken. Siksi meillä on olemassa kasvatusalan ammattilaisia, heiltä voi kysyä neuvoja ja pyytää apua.

tunnustaudun tyhmäksi enkä tunne Liisa Keltinkangasta edes nimenä, mutta ne olekaan kasvatuksen ammattilainen vaan pelkästään äiti joka käytää oppaana maalaisjärkeä

täysi komppi luokanopelle


Hei! Kyseessä on siis Liisa Keltikangas-Järvinen, psykologian professori, joka on kirjoittanut hyviä kirjoja lasten itsetunnosta ja mm. temperamentista. Kaikki kunnia hänelle ja hyville kirjoille, mutta kukaan meistä ammattilaisista ei voi tosissaan väittää, että "kaikki" meistä lukisivat jotain tiettyjä kirjoja... Ja minä kasvatuksen ja lasten psykoterapian ammattilaisena samanaikaisesti olen valmis julkisesti tunnustamaan, että murrosikäisen kanssa menee välillä hermot ja saa mennä ja toisaalta kyseenalaistamaan väitteen, että vanhemmassa tai kasvatuksessa olisi aina jotain vialla, kun nuori uhmaa - vaikka rajustikin. Ja oman murkkuni kohdalla ovat rajat ja rakkaus olleet kohdillaan sekä runsain mitoin maalaisjärkeä + ammattiin liittyvät tiedot enkä siltikään ole aina täysin onnistunut tuon ihastuttavan (ajoittain) raivottareni kanssa murrosiän aikaan ja silti hänestä on kasvanut mitä viehättävin ja mukavin nuori neitonen ja välit ovat murrosiän kuohunnoista huolimatta lämpimät ja hyvät edelleen.

:heart:

 

Sanotaan näin, että sinä ja minä emme selvästikään näissä kasvatusasioissa puhu ns. samaa kieltä. En halua kuulostaa elitistiseltä tai ylimieliseltä, mutta en näe hedelmällisenä väittelyä henkilön kanssa, jonka tietopohja kasvatukseen liittyvissä kysymyksissä on täysin eri tasolla kuin omani.

Ja työksesi opetat lapsia...

Niimpä. Voi olla haastava tilanne edessä kun se oma nuori aikoo tehdä jotain todella typerää ja äidin pitäisi tämä tilanne ratkaista keskustelemalla. En tiedä onko silloinkaan väittely ihan hedelmällistä.....

 

Minä katsoin kyseisen ohjeman kakkoselta ja siinä meni joillain vähän käsitteet sekaisin. Petteri Sveins ei missään vaiheessa puolustanut väkivaltaa tai lasten fyysistä kurittamista. Hän puhui "tenavan nippuun laittamisesta" ja sillä tarkoitti käsittääkseni juuri nimenomaan kiinnipitämista ja ns. holding tilannetta, jossa aikuinen pitää lasta tiukasti kiinni kunnes tämä rauhoittuu ja tilanne laukeaa. Joskus sellainen voi näyttää jonkun mielestä rajulle, vaikka ei sitä tosiasiassa ole. Mua niiiiiiiin ärsytti se teinilikka siellä viisastelemassa, koska oli aika naiivi ja välillä jopa aika nenäkäs...No joo. Mutta nuorten kohdalla tiedän todellisen esimerkin vähän vastaavasta tilanteesta. Tuttuni alkoi nuorempana liusua huonoon seuraan ja alkoi käyttämään mm. huumeita. Hänen isänsä istui jätkän päällä eteisessä estäen kotoa poistumisen. Kun tilanne on mennyt tarpeeksi pitkälle, joskus tarvitaan sanojen sijaan tekoja.

 

Itse käytän tuota kiinnipitämistä uhmaikäisen kanssa. Istutaan siinä sitten sylikkäin tiukasti kunnes kiukkukohtaus on laantunut ja voidaan jutella asiasta ja halata. Olisiko parempi vaihtoehto jättää lapsi kiukkunsa kanssa yksin?

 

Minä katsoin kyseisen ohjeman kakkoselta ja siinä meni joillain vähän käsitteet sekaisin. Petteri Sveins ei missään vaiheessa puolustanut väkivaltaa tai lasten fyysistä kurittamista. Hän puhui "tenavan nippuun laittamisesta" ja sillä tarkoitti käsittääkseni juuri nimenomaan kiinnipitämista ja ns. holding tilannetta, jossa aikuinen pitää lasta tiukasti kiinni kunnes tämä rauhoittuu ja tilanne laukeaa. Joskus sellainen voi näyttää jonkun mielestä rajulle, vaikka ei sitä tosiasiassa ole. Mua niiiiiiiin ärsytti se teinilikka siellä viisastelemassa, koska oli aika naiivi ja välillä jopa aika nenäkäs...No joo. Mutta nuorten kohdalla tiedän todellisen esimerkin vähän vastaavasta tilanteesta. Tuttuni alkoi nuorempana liusua huonoon seuraan ja alkoi käyttämään mm. huumeita. Hänen isänsä istui jätkän päällä eteisessä estäen kotoa poistumisen. Kun tilanne on mennyt tarpeeksi pitkälle, joskus tarvitaan sanojen sijaan tekoja.

Mä huomasin saman, että aika monella oli pahasti käsitteet sekaisin. (Eilisessäkin keskustelussa muillakin kun sillä pikkulikalla) On eri asia estää tekemästä jotain kuin kostaa eli rangaista, jos nyt asia kärjistetään niin että jokainen ymmärtää.

 

Itse käytän tuota kiinnipitämistä uhmaikäisen kanssa. Istutaan siinä sitten sylikkäin tiukasti kunnes kiukkukohtaus on laantunut ja voidaan jutella asiasta ja halata. Olisiko parempi vaihtoehto jättää lapsi kiukkunsa kanssa yksin?

Riippuu lapsesta ja kiukun syystä -jälleen kerran lapset on erilaisia =)
Meillä tuo 3 v vaan yltyy, jos sitä pitelee väkisin, mutta kun saa kiukuttua kiukkunsa loppuun, tulee syliin juttelemaan asiasta. Hänelle holding sanan varsinaisessa merkityksessä ei toimi, vaan on parempi antaa raivota ensin rauhassa.

 

Meillä ei siskon lapsella tuo kiinni pitäminen toimi, vaan reagoi samalla lailla kuin teidän lapsi. Meillä tyttö suuttuu välillä aivan silmittömästi ja ei hallitse sitä raivoaan yhtään, hänelle tuo kiinni pitäminen auttaa ja tuo varmaan sitä turvallisuuden tunnetta, kun ei varmaan lapsi aina itsekään ymmärrä suuria tunteitaan.

 

Olen kerran kokeillut tuota oven edessä seisomista yläkoulun tunnilla, kun oppilaat meinasivat joukolla karata tunnilta 10 min. ennen sen päättymistä. Toimi yllättävän hyvin, vaikka olen pienikokoinen nainen. Seisoin kahareisin ja laitoin kädet oven karmeihin. Yksi kerkesi livahtaa, toinen yritti, mutta palasi takaisin. Eikä tarvinut koskea kehenkään.

 

Minä katsoin kyseisen ohjeman kakkoselta ja siinä meni joillain vähän käsitteet sekaisin. Petteri Sveins ei missään vaiheessa puolustanut väkivaltaa tai lasten fyysistä kurittamista. Hän puhui "tenavan nippuun laittamisesta" ja sillä tarkoitti käsittääkseni juuri nimenomaan kiinnipitämista ja ns. holding tilannetta, jossa aikuinen pitää lasta tiukasti kiinni kunnes tämä rauhoittuu ja tilanne laukeaa. Joskus sellainen voi näyttää jonkun mielestä rajulle, vaikka ei sitä tosiasiassa ole. Mua niiiiiiiin ärsytti se teinilikka siellä viisastelemassa, koska oli aika naiivi ja välillä jopa aika nenäkäs...No joo. Mutta nuorten kohdalla tiedän todellisen esimerkin vähän vastaavasta tilanteesta. Tuttuni alkoi nuorempana liusua huonoon seuraan ja alkoi käyttämään mm. huumeita. Hänen isänsä istui jätkän päällä eteisessä estäen kotoa poistumisen. Kun tilanne on mennyt tarpeeksi pitkälle, joskus tarvitaan sanojen sijaan tekoja.

Joo minä ymmärsin aluksi väärin tuon Petteri Sveinsin kommentin. Onneksi hän myöhemmin selitti paremmin.

 

Olen kerran kokeillut tuota oven edessä seisomista yläkoulun tunnilla, kun oppilaat meinasivat joukolla karata tunnilta 10 min. ennen sen päättymistä. Toimi yllättävän hyvin, vaikka olen pienikokoinen nainen. Seisoin kahareisin ja laitoin kädet oven karmeihin. Yksi kerkesi livahtaa, toinen yritti, mutta palasi takaisin. Eikä tarvinut koskea kehenkään.

Ehkä se riitti niille nuorille, että näytit olevasi tosissaan.

 

Olen kerran kokeillut tuota oven edessä seisomista yläkoulun tunnilla, kun oppilaat meinasivat joukolla karata tunnilta 10 min. ennen sen päättymistä. Toimi yllättävän hyvin, vaikka olen pienikokoinen nainen. Seisoin kahareisin ja laitoin kädet oven karmeihin. Yksi kerkesi livahtaa, toinen yritti, mutta palasi takaisin. Eikä tarvinut koskea kehenkään.

Ehkä se riitti niille nuorille, että näytit olevasi tosissaan.

Joskus pelkkä puhe ei näytä tarpeeksi uskottavalta. Onhan sanaton viestintä suuri osa ilmaisuamme.

 

Luokanope katosi keskustelusta, kun huomasi ettei palstalaiset kunnioittaneet ja menneet polvilleen hänen näkemystensä edessä vaikka hän on kasvatusalan ammattilainen, opettaja, kolmen lapsen äiti ja ennenkaikkea HUOM! yliopistossa opiskellut. samoin katosi se toinen harmaa, joka oli myös samaa mieltä kuin luokanope ..

Mutta eikö ole hassua, että pienelle uhmaikäiselle rajojen asettaiminen vaikka fyysisesti on sallittua: kiipeilevä vuoden ikäinen otetaan pöydältä alas vaikka 100 kertaa ja sanotaan ei. Häneen siis tartutaan kiinni ja viedään pois kielletystä paikasta.
Uhmaava raivoava 3-vuotias otetaan tiukkaan holdin-otteeseen ja siinä on ja pysyy.
Toinen pakkokeino, jonka nimeen oikein suitsutetaan, on jäähypenkki. On oikein ja hienoa viedä lapsi istumaan jonnekin penkille tai portaalle tms. muutamaksi minuutiksi jos kerta toisensa jälkeen tekee kiellettyä.

ELI KUN PIENEN LAPSEN KOHDALLA PUHE EI TEHOA, ON LUPA RAJATA FYYSISESTI, SATUTTAMATTA Enkä puhu nyt mistään remmillä hakkaamistesta siitähän tässä koko ketjussa ei ole kyse, väkivallasta, vaan siitä, että fyysisesti estetään jos puhe ei tehoa.

Onko lapsen ikä- ja kasvuaikana olemassakaan semmoista ikävaihetta, ajanvaihetta, että lapsi tottelisi pelkällä puheella? Ettei tarvitse rajata fyysisesti? En tarkoita että tilanteet olisi jokapäiväisiä, vaan että esim. viikottaisia tai kuukausittain esiintyviä? Esim. vahva uhma-kiukku-paha mieli - tottelemattomuus -kohtaus vaikkapa kerran viikossa, tai pari kertaa kuukaudessa, jolloin puhe ei mene perille ja pitää ottaa holdingit, jäähypenkit ja omaan huoneen kantamiset käyttöön pikkulapse kohdalla?

Se on ok?

Mutta murkun kohdalla se onkin merkki huonosta kasvatuksesta? MURKUN? Noin 15-vuotiaan kohdalla siis???? HALOOO!

Jos aikuinen ei tottele esimiestään, poliisia, suomen lakia, jos aikuinen uhmaa auktoriteettja, silloin on menty pieleen. Jos nuori ei swelviä armeijassa koska ei pysty ottamaan käskyjä itseään ylemmiltä, silloin puhutaan luokanopettajan kaltaisesta miespúolisesta henkilöstä: voin keskustella tästä asiasta kanssasi mutta vain sillä ehdolla, että koulutustasomme ja oikeastaan mielipiteemmekin asiasta ovat samat.