Pelkään synnyttämistä:( Kertokaa teidän tarinanne omasta synnytyksestä:)

[Kimalle84]

Ensimmäinen synnytys alkoi klo 00 yöllä. Soitin synnärille tunnin-parin päästä ja kerroin että supistukset ovat säännölliset, tulevat n. 4 minuutin välein, tuntuvat alaselässä suurimmaksi osaksi, aivan kuin menkkakivut, ei mitään törkeän kipeitä, mutta en nukkumaankaan pysty.

Puhelimessa täti sitten sanoi että turhaan hätäilen, ei ne ole synnytyssupistuksia, kun en kipeämpi ole. Käski ottamaan Panadolia ja mennä lämpimään suihkuun, niin aamulla olisivat kivut ohi.

Klo. 6 aamulla herätin kuitenkin ukon, ja päätin että lähden synnärille näytille.. Kerkeäisi ukkokin vielä töihin jos on väärä hälytys. Soitin taas sinne ja ilmoitin että ei satu enempää kuin yölläkään, mutta nyt me tullaan. Tädin asenne tuntui olevan hieman nuiva :|

Joskus klo. 7 aikaan oltiin synnärillä ja kätilö huomasi minun olevan 5 cm auki. Lähdettiin synnytyssaliin.

Klo. 8 Lähdimme ukon kanssa kahvilaan vielä aamupalalle ja minä soittelin sukulaisille innoissani että "nyt mä synnytän!".

klo. 9 mennään takaisin synnytyssaliin. Jonkun aikaa sen jälkeen kalvot puhkaistiin, ja supistukset alkoivat olla sitten vähän kivuliaampia. Sain kuumavesipullon helpotukseksi.

Joskus puolen päivän paikkella olin 8 cm. auki, ja silloin alkoi sattumaan jo enemmän. Kuvittelin epiduraalin helpottavan, siispä sain epiduraalin. Epiduraalin alkaessa vaikuttaa synnytys pysähtyi moneksi tunniksi. Lopulta sain lapsen ponnistettua ulos imukupin avustuksella klo 19.31. Poika syntyi tunnin ponnistusvaiheen jälkeen.

Ja en mä nyt sanois että maailma muuttuu vaaleanpunaiseksi heti kun lapsen saa syliinsä. Kyllä se kipu hellitti joo, mutta synnytyksen raskaus katosi mielestä vasta parin seuraavan viikon aikana.

No, sitten mulla olikin jo vauvakuume.. Ja toinen on nyt tulossa tasan vuoden ikäerolla ensimmäiseen. Odotan innolla synnytystä, ja toivon kovasti että nyt pystyisin olemaan synnytyksessä enemmän "läsnä". Ekalla kerralla homma kesti niin pitkään että väsymys vei voiton jopa ponnistusvaiheessa... Nukahdin ponnistusten välissä, ja lopulta kun lapsi oli vedetty ulos supermiesasennossa ja laitettiin rinnalle, niin olin ihan hukassa... Tuntui vaan hassulta että se on minun lapseni siinä

 

[Kärppänä heinälatoon]

Se sattuu sen hetken, mut sit se on ohi ja oikeesti ei sitä niin kauheena enää jälkikäteen muistakaan... edes enää kolmen viikon päästä. B) Sektiossa taas on toipuminen hitaampaa ja kivuliaampaa, nyt ei tullu toipumisesta mitään ongelmaa (pystyin istumaan jne. heti synnytyksen jälkeen).

Alatiesynnytys. Mikäs siinä, yhteensä 10 h, joista 5 minsaa ponnistusvaihe. Avautumiseen siis meni tuo loppuaika. Kuitenkin se aika, kun oli epiduraali voimassa, oli tosi helppoa, mikään ei tuntunut missään.

 

[leijona76]

Mulla alkoi normaalisti ja spontaanisti. Supistukset tulivat heti säännöllisinä voimistuen tuntien mittaan. Ei pelottanu enää sillon la lähellä, ootti vaan että pääsee eroon mahasta ja lastista. kauan pärjäsin kipujen kanssa erilaisin konstein, mutta avautuminen oli sikahidasta ja 14h vaan 1cm auki jolloin alkoi olla jo voimat lopussa ja supistukset niin kipeitä että iski paniikki ja itkin että mä en jaksa enkä pysty enää olemaan. Pakko oli vaan koska synnärillä sulku tuolloin. 16h ja vaivaset 3cm jolloin pääsin saliin ja seurannan jälkeen epiduraali. Se vei kivut aivan kokonaan ja sain vihdoin levätä. Toinen annos ja tuloksena 5cm vaikka supistuksia piirtyi 3min välein ja tosi napakoina. Tätä ihmeteltiin ja 27h urakan päätteeksi leikattiin, lapsi oli virhetarjonnassa eikä olisi tullut ikinä alakautta. Vesi vähäistä paksua ja vihreää, mutta onneksi poika oli heti virkeän ärhäkkä eikä mitään hätää.
Mulla ei siis todellakaan nappiinmennyt homma, mutta leikkauspäätös toi rauhan, tiesin että nyt tää loppuu ja saadaan päätökseen, saan sen lapsen vihdoin syliin. Ei pelottanu se leikkaus.
Salissa oli mukava hlökunta ja kaikki sujui siellä ok.

 

[Chantal]

Mulla oli kans pelkoja ennen synnytystä ja kävinkin pelkopolille niistä juttelemasssa. Suurin pelko oli kipu, ku mielestäni mulla oli huono kipukynnys. No synnytys lähti käyntiin yöllä puoli 2 jälkeen ja puoli kolmesta eteenpäin supistuksia tuli suht. säännöllisesti. Soittelin laitokselle ja kehottivat käymään suihkussa, minkä teinkin ja sanoivat että voi tulla jos siltä tuntuu, ku matkaa oli kuitenkin 80 km. No suihku ei helpottanu vaan päätimme lähteä sairaalaan joskus viiden jälkeen. Matkalla tuli supistuksia 2-3 min välein ja perille päästyämme olinki jo 6 cm auki ja saliin päästessä olin 7cm auki. Ensin otin ilokaasua, mistä tuli vain huono olo ja sitten sain sekä paracervikaali- ja pudendaalipuudutukset, jolloin aukesin 10 cm. Kaikki kivut katosivat, mikä oli todella mukavaa. Vähän ajan päästä aloinki jo ponnistaa ja 6 min ponnistusvaiheen jälkeen pieni tyttö oli jo maailmassa. Sairaalassa kerkesimme olla vain tunnin ennen kuin tyttö syntyi. Kätilökin vain tuumasi, että ei mulla taida olla mikään matala kipukynnys. Olin ehkä odottanu että supistukset olisivat olleet vielä kipeämpiä, mutta hyvä näin. Epparihaava tuli ja siihen muutamat tikit ja sitte mulla meni häntäluu (olin kaatunu sen nuorempana) ja se olikin seuraavat 10 kk kipeä. Mutta kokonaisuudessaan positiivinen kokemus. Ainoa pelko nyt toista oottaessani on että jos nyt kesto oli 4 h 14 min niin miten nopeaa se toinen tulee...

Mutta meet vain avoimin mielin sinne synnytykseen ja käy tosiaan siellä pelkopolilla etukäteen juttelemassa, sitä varten siellä ollaan.

 

[narsku]

Kaipa minäkin voin kirjoittaa tänne meidän kokemuksen
Kyseessä toisen lapsen synnytys, esikoinen oli tullut sektiolla.

Eli supistelemaan alkoi muistaakseni sunnuntaina kun viikkoja oli 41+4.
Kevyitä säännöllisiä supistuksia tuli öisin ti-ke yöhön saakka.
Keskiviikkona rv. 42+0 aamulla klo 07.00 rupesi tihuttelemaan lapsivettä.
10.00 Lähdimme pikkuhiljaa sairaalaa kohti.
supistukset olivat edelleenkin säännöllisiä mutteivat mikelestäni kuitenkaan liian kipeitä.
n. klo 12.00 sain siirtyä synnytyssaliin, joissa supistuksia tuli edelleen tasaisesti, muttei kuitenkaan tuskaisen kipeinä.
Aukesin hyvin ja kaikki näytti hyvältä.
Lääkäri kävi katsomassa pari kertaa tilannetta ja sitten päätettiin, että klo 15.55 olisi hyvä aika laittaa epiduraali, jos sen haluaa. Vaikka en ollut vieläkään kipeä ja luomusti olin siihen saakka mennyt, niin päätin ottaa sen epiduraalin, ettei kaduta ponnistusvaiheessa.
anestesialääkäri saapui paikalle ja menin kyljelleni esivalmisteluja varten. Hoitajat pesivät selkäni ja yksi supistuskin siinä ehti tulemaan. Anestesialääkäri sai pistettyä minulle puudutuspiikin kunnes lapsen sydänäänet romahtivat.
Huone tuli täyteen lääkäreitä ja minua käänneltiin ja väänneltiin ja vauvan päähän laitettiin uutta pinniä irronneen tilalle, jotta saataisiin varma selvyys, että romahtivatko ne äänet tosiaan.
Sitten alkoi hirvittävä verinen vuoto.
Istukka irtosi ja vauva oli vielä sisällä!
Sain käskyn mennä johonkin paareille, josta minut kärrättiin leikkaussaliin ja samantien nukutettiin.
Heräsin paria tuntia myöhemmin tokkuraisena ja itkuisena.
Lapsi oli syntynyt muutaman minuutin yli neljä, eli kaikki oli käynyt todella nopeasti. Lapsi voi hyvin, mutta vietiin lastenosastolle tarkkailuun.

Harmittamaan jäi se, etten koskaan voi synnyttää alakautta, jos lapsia vielä aion tehdä :/
Muutaman kerran olen nähnyt unia tulevasta synnytyksestä, jossa lapselta romahtaa sydänäänet, eikä ketään hoitohenkilökuntaa ole paikalla.
Muuten olen erittäin hyvillä mielin. Noin kävi tolla kertaa, sille ei voinut mitään. Kaikki selvisi hengissä, niin eihän voi olla muuta kuin tyytyväinen


Suosittelen silti alatiesynnytystä ja itsekin menisin alatiesynnytykseen jos se vain olisi mahdollista!
Mistä sitä tietää, vaikka sinun synnytyksesi olisi erittäin helppo ja vaivaton, niinkuin minunkin olisi varmaan ollut, jos loppuun asti olisin päässyt!

 

[Team Switzerland]

Viimeisin synnytys käynnistettiin ja se kesti 2h40min. Epiduraalin sain ja ilokaasua. Ponnistaa piti 4min (ensimmäisessä 20min). Minulla ei ole kauhutarinoita kerrottavana sori Tekeehän se kipeää, mutta sillä kivulla on tarkoitus ja jokainen supistus vie lähemmäs sitä että se on ohi

 

[sectio]

Menin sovitusti osastolle 7.00 aamulla,menin leikkaussaliin 10.00 jossa mut puudutettiin ja vauva tuli ulos kirurgin avustuksella.Sitten olin heräämössä tunnin ja vauva oli isän kans ja mulla oli sit vauva sylissä.Okein mukava synnytys siis ^^

 

[kookosta]

Mulla ainoa asia mikä esikoisesta etukäteen pelotti oli se, että joudun leikkaukseen. Muuten olin siinä hommassa sillä asenteella että kattellaan omia tuntemuksia, jos ei satu liikaa niin ei tartte kivunlievitystä, mutta sitten jos alkaa tuntumaan siltä että jotakin pitäs saada niin sen itselleni sallin. Ponnistusvaihe kesti aika kauan, mutta siitä ei sinällään jäänyt mitään pelkoa tähän seuraavaan synnytykseen.

Ainoa mitä tätä toista odottaessa hieman pelolla odotin oli se, että missä tarjonnassa vauva on. Perätilavauvaa en olis välttämättä tohtinut lähteä koittamaan alakautta kun esikoisesta ponnistusvaihe oli niin pitkä (50 min), mutta onneksi tämä on raivotarjonnassa =) Leikkaus edelleen kammottaa, mutta jos siihen joutuu niin minkäs sille voi.

 

[Vain sektiolla jatkossa]

Sektio meni hallitusti ja hyvin. kipu tuli luonnollisesti vasta jälkeenpäin, mutta se oli siedettävää.

Alatiesynnytys oli tuskallista. En saanut kunnon kivunlievitystä ennen ponnistusvaihetta. Syynä oli resurssien puute. Minun luokseni ei ehditty tulla. Kivut olivat sietämättömiä ja tunsin olevani täysin yksin ja hylättynä kipujeni keskellä.

Koskaan en enää suostu alatiesynnytykseen.

 

[Joo]

Järjetöntä pelottelua kertoa että synnytys kesti 17 tuntia. Tuolla periaatteella minulla kesti kaksi vuorokautta. Siitä saa sen kuvan että on kovat kivut koko sen 17 tuntia, vaikka tosiasiassa supistukset voivat välillä jäädä pois ja siksi synnytys kestää kun synnytykseksi lasketaan koko se aika ensimmäisistä säännöllisistä supistuksista ponnistusvaiheen loppuun. Itsekin välillä lepäsin, en tosin nukkunut, mutta kovat kivut kestivät vain sen ponnistusvaiheen, sitä edeltäviin supistuksiin sain kipulääkitystä. On tietysti raflaavaa kertoa ensikertalaiselle että synnytys kesti 17 tuntia kun hän ei ehkä tunne synnytyksen kulkua. Mutta pientä rajaa pelottelullakin!

 

[Sokeripala]

En jaksa naputella niin kaivoin vanhan jutun, joka on kirjoitettu joskus pari viikkoa synnytyksestä, ei siis ole edes aika ehtinyt kultaamaan muistoja...

Tyttöni syntyi isänpäivän aattona -07, klo 17.30.
Painoa vauvalla oli 3734 g ja pituutta 51 cm, päänympärys 37 cm.

Synnytys meni todella hyvin, jos olisin saanut toivoa etukäteen synnytyksen kulun en olisi varmaan mitään osannut toivoa eri lailla. Lapsivesi meni puoli neljältä yöllä, supistukset alkoivat olla kipeähköjä kahdeksan maissa ja siitä syntymään meni siis reilut kymmenen tuntia, mikä kului yllättävän nopeasti vaikka toisin luulisi. Kivunlievitykset, aluksi amme, sitten ilokaasu ja epiduraali toimivat minun kohdallani erittäin hyvin, epiduraalin laitto oli aluksi vähän hankalaa ja selkään jouduttiin pistämään kolme kertaa mutta onnistuttuaan puudutus vei kivut täysin, taivaallinen olotila. Ponnistusvaihe tietysti vähän sattui, epiduraalikaan ei siihen täysin auta mutta helpotti varmasti, olin odottanut että se olisi sattunut enemmän. Ja palkintona oli ihana ja täydellinen vauva, joka sai heti syntyessään täydet kymmenen pistettä (melkein kaikissa alatiesynnytyksissä vauva sinertää sen verran että pisteet putoavat yhdeksään mutta tämä tyttö oli punainen, karjui raivoisasti ja kakkasi heti synnyttyään äidin päälle, lahjakas lapsi).

Synnytyksen jälkeen olimme tiistaihin asti Naistenklinikan perheosastolla kaikki kolme, sairaalaosastoksi harvinaisen viihtyisää ja hoitajat olivat mukavia, erityisesti oma hoitajamme joka oli kovasti puhelias, leppoisa ja kiltti täti, halaili ja taputteli minua kun itkin maidonnousuhormoneissani sitä ettei vauva saa tarpeeksi maitoa... Kaiken kaikkiaan synnytyksestä ja sen hoidosta ja koko sairaalassaoloajasta jäi todella hyvät muistot, ei pelota mennä joskus uudelleenkin synnyttämään!

...Ai niin ja viikkoja oli 40 + 4, olin totisesti valmis synnyttämään! Odotin niin että syntyisi jo, ja kun sitten heräsin lapsiveden menoon niin olin ihan innoissani, mieskin muistelee miten herätin sen että jee, synnytys alkaa!

 

[O]

PSSST! Mä kerron sulle salaisuuden ap. Ei se synnytys oikeasti satu niin paljoa jos se sujuu yhtään normaalisti =) Ihan mukava kokemus oli, en pelkää yhtään seuraavaa. Ota selvää synnytyksistä etukäteen, erilaisia asentoja jne mitä voit kokeilla helpottaaksesi oloa ja edesauttaaksesi lapsen syntymää. Aktiivinen Synnytys Ry antaa hyviä neuvoja!