PAS helmi/maaliskuu

Finttu: Meillä oli siirrossa apuna just pregnyl ja luget. Eli kuitenkin luonnolliseen kiertoon tehtiin. Kun ovisplussa tuli seuraavana päivänä pistettiin pregnyl ja sitä seuraavana aloitettiin luget. Mulla ovistestissä oli plussa pari viikkoo sitten sunnuntaina ja siirto oli vasta seuraavana torstaina. Tuo Pregnyl kuulemma vaan jotenkin varmistaa sitä ovulaatiota. Ja lugetkin on vaan varmistukseksi.

Uukke Minulla kävi samallalailla viime kierrossa, kuin sinulla. Tai meillä ei siis siirretty ollenkaan. Menin ultraan kp 14 tai 13. Ultrassa näkyi hieno munis ja limakalvo oli tosi hyvä. Mut testiin en saanut plussaa. Sitten menin uudelleen muutaman päivän päästä ja ovis oli mennyt. Eivät suostuneet siirtämään, koska kuulemma alkiot niin kallisarvoisia, että haluavat ottaa varman päälle.

Omaa napaa sen verran, että ei mitään.....Ovisplussa oli siis kaksi viikkoa sitten sunnuntaina, eli periaatteessa menkkojen ois pitäny alkaa ja siltä on kyl tuntunutkin koko päivä. Luulen vaan, et noi luget pitää vuodon pois, kuten viimeksikin. Eli ei muuta kuin, et maha on hirveen kipee. Vuosisadan menkat tuloillaan....
 
Stalla: Kukin tyylillään ja itse parhaiten tietää mikä auttaa suruun :hug: Mä jouduin töissä sen verran joustamaan et yhden raskaana olevan nuoren tapaamisen siirsin pari päivää edemmäs siis silloin heti km jälkeen.

Mistä se muuten johtuu et aina silloin kun on itse negannut niin noita vauva uutisia rupee tuleen ovista ja ikkunoista :headwall: vai reagoiko niihin vain voimakkaammin?

Meillä siis siirto lääkkeelliseen kiertoon. Zumenonit ei mulle aiheuttanut mitään kauheen kummallista joten ei haittaa vaikka joutuu lisää hormooneja taas vetämään.

Samary: Mulla sama tilanne kuin Stellalla ja mielenkiinnolla kanssa odotan et miten toi kierto menee. Viimeks mulla oli ICSIn jälkeen kierto vaan joku 20 päivää. Silloin tulos siis oli ollut puhdas nega.
 
Meillä kans tulee olemaan lääkkeellinen kierto. Mun kiertojen epäsäännöllisyyden ja ovulaation satunnaisuuden takia mennään lääkkeillä eteenpäin. Varmaankin saadaan noin Zumenonit ja Luget. Onko niin, että lääkkeellisessä PAS:ssa lääkkeet aloitetaan jo kp2 paikkeilla? Näin muistelisin lekurin sanoneen. Meillä on ensi viikon ti PAS-suunnittelukäynti ja siitä sitten lähtee homma etenemään.

Saana, kiva "nähdä" sinuakin taas palstailemassa! Jos kiinnostaa, meitä Hgin porukkaa on tapaamassa tod.näk. ensi viikolla.
 
Tervetuloa Saana79 :flower:

Ihana kun on tullut lisää aktiivista porukkaa niin on keitten kans jutella =)

Robottiruttunen hei älä luovuta, muistathan et Ameliekin oli ihan varma et menkat alkaa mut kuinkas kävikään plussahan sieltä tuli. Sullahan on enää 4 päivää testipäivään joten ymmärrän kyllä ahistuneisuuden. Hyvähän se on sanoa toiselle et älä luovuta kun ite on vajaan kahen viikon päästä varmasti samoilla ajatuksilla. Paitsi et mä oon varmasti niin heikko et testaan ennen virallista testipäivää :ashamed:

Lugeista semmosta et onko kellekkään muulle sanottu et vaikka tulis plussa niin lugejen käytön takia saattaa tulla hieman verta kun kuuakutisten pitäisi alkaa? Mulle sanoi hoitaja näin ja itse asiassa näin kävi syksyllä kun plussasin, mut sitä ei tullu paljon. Siks kai ne käskee käyttää niitä lugeja sen pari viikkoa, vaikka tuliskin vähän vuotoa.
Miten muuten teillä jos plussaatte niin jatkuuko teillä vielä luget sen jälkeen? Kun mulla ei jatku, se on vissiin ainaskin oulun väestöliiton tapa. En tiiä sit jatkuisko jos olis lääkkeellinen Passi

).( Nyt olis pp4 eilen illalla tunsin pientä nippailua mu se meni heti ohi, muuta sit ei oo tuntunutkaan mut varhaistahan tää vielä onkin. Nukahdin sit eilen puol kaheksalta sohvalle ja sit joskus siirryin sänkyyn. puolen yön jälkeen oon sit käyny hereillä tunnin välein ja kattonu kelloa et joko on aamu. Sit vähän jälkeen viis nousin lukemaan kirjaa kun totesin et ei enää uni tuu. Oli pikkasen pitkä yö :(
 
Huomenta :wave:
Samarylle tsemppiä piinapäiviin, ne ovat kyllä pitkät päivät...
Saana, kiva kuulla taas sinusta! Tosiaan ensi viikolla meillä olisi taas Hesan tapaaminen luultavasti tiistaina illalla, olisi kiva jos pääsisit mukaan? Edellinen tapaaminen oli oikein mukava, todella helpotti kun sai purkaa kohtalotovereille mieltä :heart: Juttu siis riitti... Ja Stella ja Siisami, tervetuloa myös teille!
 
Huomenta,

Ensinnäkin Saana, tervetuloa joukkoihin takas....Kyllä, tää on lähtökohtaisesti per***stä ja ajoittain todella raskasta, olen täysin samaa mieltä. Sitten kun olen itkenyt tarpeeksi, yleensä aina muistan yhden tutun kaverin tilanteen, jolla ei - ihan oikeasti - ole mitään toivoa vuosien hoitojen jälkeen. Sitä ei suostuta enää edes hoitamaan, kroppa vaan on sanonut "seis". Niinpä yritän yleensä synkeimmillä epätoivon hetkillä tsempata itseäni ajattelemalla, että ihan oikeesti, niin kauan kuin jotain voidaan tehdä, on toivoa. Jotenkin se luomukiertoihin pettyminen oli niin kamalaa, että loppujen lopuksi nyt voi sentään ajatelle, että huh, on hoidettavana ja saa hoitoja jostain sellaisesta syystä, johon kuitenkin on hoitoa...Tosin kallista ja hidasta....Eikä 100% varmaa. Mutta silti. Kuten tiedät, sulla on vielä sikäli hyvä tilanne, että ongelma on miehessä, koska on paljon paljon helpompaa kaivaa esiin sun miehestä edes 1 hyvä siittiö kuin saada aikaan hyviä ja terveitä munasoluja, joita sulta saadaan. Mutta kyllä mä sun tuskaa ymmärrän ja tiedän täsmälleen miltä tuntuu: mies on surullinen kun mä olen surullinen. Niin meilläkin. Omalla pettymyksen hetkellä sekään ei juuri lohduta, että voisi olla vielä huonommin.

RobottiRuttunen: älähän vielä heitä kirvestä kaivoon...Jos joku asia on selvää, niin se, että me kaikki ollaan niin erilaisia hormonitasoiltamme ja kropiltamme, että ei kaikilla ole mitään oireita tossa vaiheessa! Eihän kaikki luomusti raskautuneetkaan edes tiedä olevansa raskaana ennen kuin menkat on ollut poissa jotain viikon...Mulla ainakaan ei ollut mitään huikeita oireita kun olin ton mahtavan 1 viikon verran raskaana vähän kyllä rinnoissa välillä tuntui välillä "kummalta" ja muniksissa vähän jomotti. Mutta siis aika vähän. Kieltämättä väsytti myös aika paljon nn. pp 6 eteenpäin, mutta mulla alkoi myös flunssa pp 10, joten ehkä sekin vaikutti väsymykseen. Tosin kuten Siisami kirjotteli, mustakin tuntuu, että kaikki oireet oikeen alkoi jylläämään kun EI ole enää raskaana, eli mulla esim. just nyt kun vuodan kuin niagara, on vilua ja väsymystä ja rintoja särkee ja muniksia jomottaa... Ja joo, lievää pahoinvointia ollut just nää vimoset 3 päivää kun oon tiennyt että kesken menee. Jepjep. :headwall: Ja mitä muihin "varmoihin" oireisiin tulee, niin menkkakivun kaltaisia vihlasuja on monilla (ainakin tuolla edellisessä pinossa monilla plussanneilla oli) ja munasarjoja saakin jomottaa (se on itse asiassa hyvä merkki kiinnittymisen jälkeen, kun hcg alkaa vaikuttaa munasarjoihin - > eli voi tuntua "oviksenlähestymiskirvelyä", ihan kuin ennen punktiota).

Mä en tietysti yhden lugekierron jälkeen ole mikään ekspertti, mutta kun olen vertaillut kaikkien palstojen avautumisia aiheesta, niin näyttäisi siltä, että kyllä ne luget pitää ennenaikaisen vuodon poissa... Mutta jos hcg:tä ei ole, niin vuoto tulee ajallaan. Eli lähtökohtaisesti on aina hyvä merkki jos menkat vähänkin myöhässä...Samaan aiheeseen Samaryn pohdintaan: mä en kyllä itse ihan allekirjota tota, että lugejen käytön TAKIA saattaa tulla hieman verta kun menkkojen pitäisi alkaa vaikka tulis plussa. Joillakin voi pientä tuhrua tulla jopa ennen menkkoja (kieltämättä mullekin kätilö sanoi, että "älä sitten pelästy jos tulee tuhrua, äläkä vaan lopeta lugeja....") - mutta se tuhru johtuu käsittääkseni lähinnä istukan muodostumisesta ja alkion seinään tiukasti porautumisesta eikä kai lugeista sinällään? Siinä ei nimittäin ole oikein logiikkaa, koska lugethan nimenomaan on keltarauhashormonia, joka pitää limiksen kasassa.

Jotenkin näyttäis (saatan olla sattuneesta syystä vähän pessimistinen tällä hetkellä), että jos on "terve" plussa pärähtänyt tikkuun, niin vuotoa EI juurikaan pitäisi tulla. Tai jos tulee, niin ihan vähän voi tulla, mutta ei kyllä paljoa.... Okei, nyt tulee tilitystä, mutta olen vaan itse päättänyt satavarmaksi, että johtuen tuosta tuskallisesta kemiallisen raskauden aiheuttamasta "oonko nyt varmasti raskaana vai enkö oo, oon jippii, elämä on ihanaa, voi vattu en olekaan enää" -pohdinnasta ja kymmenistä raskaustesteistä ja jatkuvasta vessassa ramppaamisesta, niin EN aio seuraavassa kierrossa enää:
a) luottaa haamuihin yhtään (eli aion mennä verikokeeseen heti kun voi)
b) tehdä ollenkaan tosi herkkiä raskaustestejä (lue= acon10, Clearblue digitaalinen - > jotka molemmat pitäisi kieltää lailla muulloin kun ENNEN kuin menkkojen pitäis alkaa)
c) uskoa, että kyllä tiputtelu on ihan normaalia pari päivää sen jälkeen kun menkkojen olis pitänyt alkaa ja vaikka olis raskaana...Koska ei se tiputtelu kuitenkaan ihan hyvä merkki ole.

Samarylle vielä: toi on kyllä yllättävää, että luget ei sulla jatkuis jos plussa tulee? Mun käsityksen mukaan mulla ois ainakin jatkunut vielä pitkälle alkuraskauteen...Siis tyyliin johonkin viikolle 10???? Mut se voi olla tietysti mun kohdalla siks, kun mulla on luomukierrossa selkeesti keltarauhashormonin puutetta kun aina luomusti tiputtelee melkein viikon ennen menkkoja. Mutta toisaalta, oon kyllä ymmärtänyt, että muillakin helsingin yksityisklinikkalaisilla olis luget jatkunut plussauksen jälkeen, jotta varmasti turvataan, ettei se limis ohene ja lopahda sieltä saman tien plussauksen jälkeen....? Ja vielä tosta unettomuudesta: mulla luget aiheutti sellasta, että niiden ottamisen jälkeen olin ihan töttöröö ja alkoi väsyttään mutta öisin nukuin huonosti ja heräilin kanssa ihan älyttömästi. Oli yllättävää, että viime yö runsailla menkoilla höystettynä sujui sikeämmin ja paremmin kuin ehkä kuukauteen...Asiaa saattoi tosin auttaa aika monta piripintaista punaviinilasillista, joiden aikana kommentoin telkkariohjelmia ja erityisesti mainoksia tyyliin "hirveetä p**kaa, ei ton naisen tukkaa oo tollaseks saatu millään fructis tuotteilla" "ihan p**kaa, ei Milla Jovovich taatusti käytä mitään tollasta infallible meikkivoidetta oikeesti" jne... Miestä nauratti, ja se teki hyvää :=)


Palaillaan.
Stella
 
Stella, oikeassa olet ei niistä fructistuotteista mihinkään ole oikeasti :LOL: Muistan sen maanantaipäivän kun saatiin verikokeen tulos, maattiin miehen kanssa sohvalla sylikkäin välillä itkien (tai no mies ei itkenyt) ja välillä taas nauraen. Huh, on tämä perk*leen rankkaa, mutta hengissä tästä selvitään kun vahvoja naisia ollaan!
Täälläkin muuten lugeja olisi jouduttu jatkamaan pitkälle alkuraskaudessa, käytännöt vaihtelee näköjään senkin suhteen...

Tosiaan RobottiRuttuinen älä menetä vielä toivoasi, loppujen lopuksi tuntuu että kaikilla plusanneilla hieman erilaiset oireet. Ja kuinka monella loppujenlopuksi olisi tuossa vaiheessa raskautta edes mitään oikeita oireita...
 
Täällähän on niin runsaslukuisesti kohtalotovereita, että menin jo ihan sekaisin kuka on missäkin vaiheessa! Joten pahoittelut, etten pysty kommentoimaan tässä työnteon lomassa kovin yksityiskohtaisesti. Mukavaa päästä lukemaan kokemuksia ja jakamaan fiilareita. Varsinkin kun itsellä tää on ensimmäinen laatuaan. Meille siis tehdään siirto vasta keskiviikkona, vaikka ovis-testiin tuli plussa lauantaina. Viimeks meillä oli punktion jälkeen kans viikonloppu välissä ennen siirtoa, joten ymmärsin että kun ne on pakastettu yhtä päivää myöhemmin, niin siks kait siirto tehdään vasta näin myöhään. Voi toki olla että tää mun päättely ei pidä paikkaansa.

Stellalle, joo mä kyllä mielummin oon ilman mitään tuhruja. Mulla se tuhru vaivaa monta päivää joka kerta ennen kuukautisia, ja se on niiiiiiiiiiiiiiiiiin turhauttavaa!

Sellaista ikuisuuskysymystä pohdin, että eletäänkö siirron jälkeen ihan normaalisti, vai pitääkö ottaa iisimmin? Mulla olis huomenna siirron jälkeen tanssillinen jumppatunti, mutta en tiiä pitäiskö se vaan jättää väliin, vai no? Miten te muut ootte tehneet?

Palaillaan, Enni.
 
EnniV: PAS-siirtohan on sinänsä ihan kuin tuoresiirtokin tosin sillä erotuksella, että muniksia ei ole rasitettu - eli erityistä varomisen aihetta ei ole. Ja alkiohan ei voi lääkärien vakuuttelujen mukaan mitenkään "pudota" pois kohdusta kun se sinne on siirretty, eli sikäli se on siellä ja pysyy jos on pysyäkseen. Joten urheilua ei tarvitse välttää. Tosin sellaisen vanhan kansan uskomuksen olen lukenut monestakin paikasta, että alkion siirron jälkeen kannattaisi välttää n. viikon verran todella raskaita fyysisiä suorituksia...Tiedä sitten, onko näin. Mulle ainakin sanottiin tuoresiirron jälkeen, että pitäisi elää mahdollisimman normaalisti. Eli tanssillista jumppatuntia en kyllä itse välttelisi siirron jälkeen.

 
Kirjoitit todella kivan tarinan. Noilla lahjoilla kannattaisi kirjottaa pieni kirjanen kaikesta sun kokemasta ja varmaan olis menestys!;)

Ja Hesa HOI! Mitä luultavimmin olisin tulossa mukaan tapaamiseen ensi viikon tiistaina. Jos aika ja paikka selviää...

Halaus ja kiitos vielä kaikille tästäkin palstailumahdollisuudesta.
 
meillä siirto tehtiin luonnolliseen kiertoon, lauantaina ovistesti näytti positiivistä ja siirto oli tiistaina. ennen siirtoa ei ollut mitään lääkkeitä, lugesteronit aloitin siirtopäivän iltana. 2x2 "papanaa" päivässä aamuin illoin, kuuri loppuun (60 tablettia) eli riittävät pariksi viikoksi.
täällä menkkatuskat senkun jatkuvat vaan mutta vuotoa ei vielä ole eli en jaksa uskoa positiiviseen tulokseen, mutta jotenkin sillä ajatuksella liikkeelle lähdettiinkin että tuskin 2 kertaa peräkkäin onnistuu.lapsi sai alkunsa ensimmäisen ivf-än tuoresiirrosta. pakkasessa on sitten vielä yhteen yritykseen. ja mikä on positiivistä meidän tapauksessa on se että olen alkanut ovuloimaan eli luonnollisestikkin voisi onnistua mutta se voi kuulemma vielä hieman aikaa kun miehen siittiöissä oli liikkuvuuden hidastumista. ei siis huono muttei priimatavaraakaan. mutta tästä testistäkin on jo aikaa viitisen vuotta, sen jälkeen esim. tupakointi on lopetettu kokonaan.
 
Kiitos kannustuksista =) Joo eipä sitä kait sais luovuttaa, mutta jotenkin se tuntuu paljon helpommalta kun sen uskon luominen. Mua mietityttää hirveesti noi meijä alkiot, kun ne tosiaan ei jatkaneet kehitystään siitä 4-6 soluisista eteenpäin. Ja voitteko kuvitella, mä en oikeesti haluis testata!! Vielä ois muutama armopäivä, mut se testipäivä sieltä vaan tulee. Ois paljon helpompaa ku ne menkat vaan alkais.
Tiedän, ettei yleensä edes niitä raskausoireita ole vielä tässä vaiheessa. Itse kun olen ollut huimat 11+ viikkoa raskaana. Silloin oireet alkoi rv 5-6, ja nekin oli tosi lieviä. Pientä heikotusta, eka oire oli ihan kuin lievä pissatulehdus (vessassa ramppaamista, mut sit kuitenkin tuntu pissattavan...), sit tuntu koko aika et nyt lirahtaa menkat housuun, vähän noitten jälkeen tuli tissit kipeeks tuolta sivuista ja sit ne turpos. Eli tollasia oli silloin....

Onko teillä tullu lugeista oireita? Missä vaiheessa? Heti niitte aloituksen jälkeen vai myöhemmin? Mulla menee annoksella 3x200mg/päivä, enkä oo huomannu mitään oireita. No parempi niin. Mulle sanottiin siirrossa, että jatkan testiin asti tolla annoksella ja jos sattuis plussa tulee ni sitten katsoovat annostuksen uudestaan.
 
Voi Stella, mä en tiennyt pitäiskö itkeä vai nauraa noita sun juttuja. Pääasiassa sitten nauroin :D Mä lähden mukaan sun testiboikottiiin ja alkuraskauden vuoto on ihan perseestä |O

Pinna oli muuten harvinaisen kireellä viime viikolla. Mäkin olisin ihan suvereenisti vetäissyt yhtä kanssa autoilijaa kuonoon jos olis vaan pysähtynyt. Eikä se loppuenlopuksi tullut edes kauhean pahasti mun eteen. :kieh:

Samary: tää porukka tuppaa sitten juttelemaan niin paljon, että jos olet pari päivää pois palstalta niin käy jo ihan työstä lukea vanhat tekstit.

Annuli, Kati ja Saana: Mä pääsisin silloin tiistaina. Laitoin siitä jo tonne toiseenkin pinoon. Missä ja monelta? Mulle kävis aikaisintaan viideltä.

Tänään kävin taas antamssa Hcg näytteen. Onpahan ainakin kunnolla tutkittu. Täytyy huomenna aamulla soittaa, että onko hormoonit varmasti kaikki poistunut. Enään ei ainakaan ole mitään erikoisia oloja joten eiköhän kaikki ole ok. Ai niin, onko Stella jo saanut klinikalta jotain vastausta? Mulla kun ainakin kotrolloitiin ultralla ja nyt vielä verikokeella et kaikki oli varmasti poistunut elimistöstä.

Stalla: Nyt ei jaksa muistaa et olitkos sä kanssa täältä etelästä. Olis mukava nähdä ihan livenä.

Olipas mulla nyt paljon ja moneen kertaan asiaa Stellalle :D
 
Joo o musta on varmaan tullu joku hormoonihirmu. Haastan kunnon riitaa tuon mieheni kanssa. Se kun haluu jatkuvasti pupuilla eikä tajuu et mun ei vaan tee mieli. Eikä ees usko.
Ja siitäkös kehkeytyy mojova riita. No eipä tuota ukkoo tarvi paljoo ees katella. Ma .pe se on töis ja viikonloppun se makaa puol kuolleena sängys ja pomppaa välil läppärille ja kiroilee kun joku jutu ei taaskaan koneella toimi niin kun pitäis. Sitten se kaatuu takas sänkyyn ja nukahtaa. Ja sitten se välil ku herää muistaa vonkua. Mä en jaksa. Omat halut ja himot on ties missä. Ja ukko syyttää et mä en koskaan pyydä.
Olispa kivaa kun tilanteen vois kääntää toisinpäin et ukko sais hormoonei ja mä vonkaisin et mikset anna, anna jo...Tajuaiskohan se sillä? Tuskin miesten putkiaivoihin sellaista mahtuis. Me ollaan sit taitavii kun pystytään riiteleen asiasta vaikka toinen on n.200km päässä. :kieh: Onko teil muilla vastaavaa?
Joskus mietin et mäkö tätä meidän muksua vaan haluunkin. Kun tuota ukkoo ei kiinnosta ees mun vointi. Joskus se voi kysyy siirron jälkeen et onks kaikki hyvin? Siinä kaikki miten se osottaa kiinnostustaan. No okei oli se sillon koton kun keräys oli. Ja sanos et jos viel tulee se eteen niin on silloinkin koton. Ja se tän kaiken maksaa. B)
Tulipa kunnon vuodatus. Mut auttoi kummasti. =)
 
Siisami, mietittiin että näkyiltäisiin 17.30 jossakin keskustassa. Viimeksi oltiin Santa Fe.ssä syömässä, voihan sinne tietenkin nyttenkin mennä, ruoka siellä on kyllä hyvää. Olisko sulla ehdotuksia ravintolasta? Laitetaan vaikka lähempänä yksityisviestiä tuntOmerkeistä ynnä muusta. On kyllä tosi kiva nähdä sinutkin! Saanakin puhui että pääsisi mukaan?

Tulee kyllä tällä palstalla roikuttua niin töissä kun kotonakin. Tyyliin joka "välitauko" töissäkin tänne hyppään, ja kirjalliset hommat jää myöhemmäksi. Esimies tykkäisi :D No aika aikaansa kutakin, eiköhän sitä jossain vaiheessa taas hIeman normalisoidu tämä palstalla roikkuminen, toivottavaa olisi ainakin :LOL:
 
Voi sadepilvi :hug: , vonkaajamiehestä. Meil on ikävä kyllä vaan toisinpäin. Mä melkein aina ruinaan ja äijänköriläs vaan kattos telkkua. Ja siitäkös mä oon miettiny, et mäkös vaan tässä yksin tätä vaavia haluun. Kun kakkosnäytteessä oli viimeksikin miehellä enemmän siittiöitä, ni vois sitä meillä ottaa joka päivä semmoset pikaset, mut ei sitä aina kiinnosta. Ja nyt mul on tulos flunssa. Ei sillon kiinnosta, ku nenästä tulee tavaraa ku hanasta :LOL:
 
:'( Meillä kävi niinkuin arvasinkin, eli se viimeinenkään alkio ei sitten kestänyt sulatusta. Eli mitään siirtoa ei tule huomenna, tuskin enää koskaan, sillä samaan syssyyn hoitaja tänään kertoi, ettei meillä ole julkisella enää mahdollisuutta hoitoon. Tässä ollaan vielä niin shokissa, että ei vielä ole osattu ajatella onko meillä todella varaa yksityiselle puolelle hoitoon.
Mutta tältä palstalta taidan nyt vetäytyä omaan surkeuteeni rauhoittumaan. Hyvää jatkoa teille kaikille, toivottavasti teillä onnistaa paremmin kuin meillä.
 
voi uukke :hug: Olen pahoillani :'(

Mulla on nää uniajat ihan ihmeelliset.Eilen puol yheksän nukahdin ja nyt oon jo ylhäällä. En saanut enää unta kun heräsin kolmen aikaan. Siis onhan mulla yleensä kausia et nukun aikasten illalla mut silloin mä nukun kuiteski aamuun saakka tyylin 12 tunnin unia. No tää johtuu nyt niistä lugeista, muita oireita ne ei oo sitten aiheuttanutkaan.

Niin ja noista lugeista vielä, et tosiaan mulla ei jatku ne vaikka raskaus alkaisi. Ei jatkunut viimeksikkään ja silloin ihmettelin sitä ja soitinki väestöliittoon. Ei sen puolen jatkuihan mulla raskaus ilman lugejakin vielä monta viikkoa et tuskinpa keskenmeno johtui siitä et niiitä ei jatkettu. Ja en mä kyl haluiskaan niitten käyttöä jatkaa niin kauan, tietty käyttäsin jos pitäis. Mut en mä sitä enää stressaa niinku viimeks kun tiiän et on muitakin joilla ei jatku luget, vaikkakin se on harvinaista ainakin palstailijoitten joukossa.

 
Uukke, voi harmin paikka! Kovasti lohdutus :hug: sulle! Jos vaan taloudelliset resurssit antaa myöden, hoitojahan pystytään jatkamaan yksityisellä - se kannattaa pitää mielessä.

Mites Ennin siirto meni? Toivottavasti hyvin.
 
Uukelle suuri :hug: Yhdyn Katin sanoihin, vielä ei siis tarvitse antaa periksi.
Pääset sitten Kati heti tiistaina tilittämään lääkärikäynnin jälkeen :D Mä olin itseasiassa tosi hyvällä tuulella sen jälkeen, kun lääkäri oli niin positiivinen. Mutta äkkiäkös ne negatiiiset ajatukset ehtii vallata mielen, kun niitä yksin pohdiskelee :headwall:

Siisami, sovitaan joku paikka minne varmasti osaat. Voihan sitä nähdä vaikka rautatieasemalla, ja jatkaa siitä ravintolaan. Ja älä välitä, minäkin onnistun eksymään vaikka olen jonkin aikaa täälläpäin asustanut, ja koko ikäni lähistöllä. No mulla onkin ehkä maailman huonoin suuntavaisto :LOL:

Tsemppiä piinapäiviin matkalaisten kuljettajille =)
 
Uukke, voi kurjuus. Olen tosi pahoillani. Jos suinkin mahdollista, niin yksityisellä on mahdollista yrittää. :hug:

Siirto on nyt tehty, meni ihan hyvin. Alkioita oli jouduttu sulattamaan kahdesta eri solusta. Ja siitä jälkimmäisestäkin oli selviytynyt vain yksi, joka siirrettiin. En ees uskaltanut kysellä, minkä luokkainen se oli, kun ei kuulostanut kauheen hyvältä. :(

Olen kyllä toistaiseksi ihan hyvällä fiiliksellä ja toivon parasta. Eli kyllä täältä taas tiputaan, jos tulos onkin negatiivinen!

Kati, koska teillä on siirto edessä?
 
Uukke: :hug: Olen pahoillani. Tuliko teillä siis kolme hoitokertaa täyteen julkisella?

Enni: Tarrasukkia pikkuiselle ja älä sure on sitä "huonoillakin" alkioilla plussattu.

Annuli: Kartasta kattelin sitä paikkaa ja enköhän mä tonne löydä. Kuitenkin ihan lähellä rautatieasemaa. Nyt mä pohdin et uskaltaisinko mä lähteä autolla liikenteeseen. Jos siihen aseman viereen parkkihalliin veis. On tää rankkaa kun joutuu sinne pääkaupunkiin lähteen täältä maalta :LOL:

).( Soitin tänään polille ja hCG oli enään 3 eli negatiivinen. Nyt sitten vaan odotetaan menkkoja tulevaks jotta pääsee taas hormoonihommiin. Tosin vielä semmoinen jännitysmomentti et ennen 3.3 ei sais menkat alkaa kun olen viikon 11 reissussa. Ei niiden kyllä pitäiskään alkaa ellei kierto jää lyhyeks ja tuskin nyt niin käy.
 

Yhteistyössä