Hyvää keskipäivän jälkeistä elämää itse kullekin...
Täällä sitä taas ollaan kuulkaas hämmentyneinä täynnä intoa ja toivoa. Mulla oli siis lääkärin tapaaminen äsken. Se teki hyvää, oli tosi asiallinen ja tehokas käynti, enkä itsekään murtunut ollenkaan kyynelehtimään, olin itse asiassa ihan rauhallinen ja asiallinen itsekin. Ei syvällisesti puhuttu km:sta ja sen aiheuttamasta pettymyksestä, mikä oli itse asiassa ihan ok. Se suhtautui kauhean järkevästi ja positiviisesti tilanteeseen, kysyi vaan jännästi, että tuntuiko musta siltä, että olin raskaana. Rehellisesti vastasin (vaikka vähän hävettikin, koska niin vähän aikaahan sitä kesti), että vaikka se nyt ehkä kuvitelmaa olikin, niin en silti voi sille mitään, että kyllä todellakin tuntui ihan loppuun asti "raskaanaolevalta" ja tunnustin myös että olin ihan varma plussasta jo etukäteen. Nyökkäili siihen ja kun käytiin läpi sitten ihan tarkalleen ne testauksen jälkeiset päivät, oireet ja vuodon alku yms, totesi sitten, että vaikka en hcg-verikokeeseen tullutkaan niin kyllä mä raskaana olen ihan varmasti ollut enkä myöskään ole itse sitä km:a aiheuttanut. Tervettä raskautta ei kuulemma saa käytännössä millään kesken ja vastaavasti, vaikka olisin seissyt päälläni, en olisi voinut km:a estää. Tiesin sen tietysti, mutta silti oli huojentavaa kuulla se.
Noh, sitten taas tuttuun asentoon tutkimuspöydälle. Tuomio: luomuovis ei näytä kauhean todennäköiseltä koska siellä ei (ensimmäistä kertaa mun hoitohistoriassa) näkynyt isoa johtofollia, alle 10 mm pienempiä vain (ja munasarjat oli taas kuulkaa täysin hukassa, mikäköhän siinä on että ne on joka kerta ihan missä sattuu). Lisäksi tutkittiin tietysti kohtu. Se oli hyvässä kunnossa, täysin siisti ja säännöllinen ja limis oli paksuuntunut jo 8 mm:seksi, joka on mulle itse asiassa hämmentävän paljon (kp 11 vasta), mun enkka taitaa olla 8.8 viime ivf:n punktiopäivänä. Outoa - tai ei outoa, mutta positiivisella tavalla yllättävää.
Mutta niin, lääkäri ehdotti, että tehdään PAS ensi keskiviikkona!!!! JOS siis meidän 2 pientä huurulaista selviävät sulatuksesta tiistaina.... Eli kävin siis tuolla tutussa Manskun YA:ssa hakemassa pregynovaa ja lugesteroneja (jeah, babies, en lausu enää näistä kapseleista pahaa sanaa ikinä...) ja nyt se taas alkaa, jännittäminen.
Tuntuu hyvältä, että voi tehdä jotain. Samaan aikaan vähän kammottaa, että mitenkähän mahtaa käydä pikkuisten pakkasvauvojen. Täytyy nyt pitää sormet ja varpaat ristissä, että ovat perineet isänsä sitkeyttä ja sporttisuutta ja että ne selviävät ääriolosuhteiden vaihtelua hyvin...
Halauksin,
S