Q
QFY
Vieras
Nyt on kyllä jo sellainen tilanne, ettei oman pään sisällä enää voi jumittaa, pakko purkaa ajatuksia jonnekin.
Olen aloittanut ensimmäisen varsinaisen parisuhteeni 16-vuotiaana ja sillä tiellä ollaan oltu 6 vuotta. Mieheni on mitä ihanin, kiltti, hellä, tärkein tukipilarini. Paras ystäväni, taatusti aikanaan mahtava isä ja mitä vielä.. Henkisellä puolella meillä on aina natsannut. Mutta se fyysinen puoli...
6-vuotisesta suhteestamme vähintään 3 on ollut erinäisiä ongelmia makuuhuoneen puolella. Miehelläni on todettu testosteronivaje, joka vaikuttaa hänen halukkuuteensa. Ei tässä vielä mitään, en ole seksihirmu itsekään. Luultavasti myös mm. hormoniperäisistä ongelmista johtuen hän on kerännyt yhteisten vuosiemme varrella painoa noin 50 kiloa. Puhutaan siis jo todella merkittävästä ylipainosta. Asia häiritsee häntä reippaasti enemmän kuin minua, minä olen enimmäkseen valtavan huolissani ylipainon tuomista terveysriskeistä, mutta hänellä itsellään se vaikuttaa hänen itsevarmuuteensa ja myös halukkuuteensa. Hän ei ole enää vuosiin halunnut olla paidatta kanssani. Emme sauno yhdessä, emme käy suihkussa yhdessä. Seksin aikana hän pitää aina t-paitaa. Hän kärsii jonkinasteisesta gynekomastiasta, mikä lienee suurin häpeänaihe hänelle itselleen. Tätä ongelmaa oli jo hänen olessaan normaalipainoinen, häntä on teini-iässä kiusattukin asiasta. Tiedän, että asia on hänelle todella kipeä ja olen koittanut parhaani mukaan olla tukena.
Hänen fyysinen olemuksensa mutta ennen kaikkea epävarmuuteensa ei oikein enää saa minussa enää haluja aikaiseksi. Meillä on toimintaa vällyjen välissä keskimäärin 2-4 kertaa kuussa, yleensä pimeässä lauantaisin saunan jälkeen. Todella spontaania ja yllätyksellistä siis. Samat asennot, sama kaava, sama kesto, sama paikka ja yleensä sama kellonaika.
Koen mieletöntä syyllisyyttä näistä ajatuksistani. Jonkin verran, etenkin tuosta spontaanittomuudesta olemme keskustelleetkin. Kuten mainitsinkin, puhuminen meillä on aina toiminut. Tilanne joskus korjaantuu noin viikoksi, mutta palaa nopeasti aina ennalleen.
Hämmennystä tilanteeseen tuo miespuolinen (sinkku) ystäväni, johon olen ollut salaa ihastunut jo vuosia. Hän ei edusta millään lailla miesihannettani, on toki hyvännäköinen, mutta tiedän, että jos olisin sinkku, en voisi harkita todellista parisuhdetta hänen kanssaan. Emme ole olleet noin puoleen vuoteen yhteydessä, mutta tapasimme jälleen hiljattain, ja vanhat tunteet loimahtivat. En tiedä olenko tulossa hulluksi, haenko epätoivoisena vain jotain vastakaikua tunteilleni, vai onko tämä miestä minusta kiinnostunut. Hän viime tapaamisellamme kehui useasti ulkonäköäni, ei vain ohimennen. Kaupungilla kävellessämme ja kovaäänisten teiden lähellä hän nojautui usein niin lähelle, että kasvomme melkein koskettivat. Kävelimme etsien kahvilaa tai jotain mukavaa paikkaa, minne mennä istuskelemaan ja höpöttelemään, kävelimme Omenahotellin ohi. En muista kumpi heitti vitsillä, että nyt sitten täytyy vissiin se hotellihuone varata. Tämä mies jo innostui, että joo joo, joko mennään. Minä heitin vettä myllyyn, että jos maksaa, niin hyvä, ettei kävelyttänyt minua jo ovelle. Kuittasin asian nauramalla.
Huomaan flirttailevani hänen kanssaan tahattomasti. Laittaudun tapaamisellemme normaalia kauemmin, haluan näyttää häikäisevältä, tuoksua hyvältä, hymyillä kauniisti, pukeutua seksikkäästi.. Janoan hänen usein leikkimielisiksi puettuja sanojaan kuinka ei meinaa saada minusta katsettaan irti. Parituntiset tapaamisemme venyvät usein useiden tuntien mittaiseksi ja kun tiet eroavat, yritämme molemmat puhua toisiamme pois lähtemisestä ja vitsailemme, että kumman luona yö vietetään. Kun mies on sitten mennyt jo menojaan, olo on tyhjä, harmaa ja turhautunut. Takaisin omaan elämään.
Tiedän, etten koskaan voisi rakasta miestäni pettää. En ikinä voisi tehdä sitä. Koen huonoa omaatuntoa ajatuksistani, joskin tajuan niiden kumpuavan omasta seksuaalisesta turhautumisestani parisuhteessamme. Tämä toinen mies saa minut tuntemaan itseni viehättäväksi ja haluttavaksi. Tämän toisen miehen seura nostaa itsetuntoani, voiko viaton flirtti ja kaksimieliset vitsit todella olla niin vaarallista? Tiedän, ettei mitään koskaan tule tapahtumaan ja haluankin, että se pysyy niin. Tiedän, että jos olisin sinkku ja jonain päivänä oikeasti sänkyyn eksyisimme, mielenkiintoni luultavasti hiipuisi sen sileän tien, kun ne perhoset mahasta katoaisivat. Mutta silti hänen vierellään tunnen koko kehollani kuinka haluavani häntä ja hänen kosketuksiaan.. Usein tämä mies eksyykin uniini.
Itsetuntoni on niin maassa, että uskottelen itselleni kuvittelevani kaiken. Tuskin hän minusta oikeasti on kiinnostunut. Mutta miksi toistuvat kauniit sanat ja kehut ja vihjailut, kulmienkohottelut..? Mitä tämä mies oikein tahtoo? Mitä minä tahdon?
Ääk. Anteeksi turha jaarittelu, olen vain niin sekaisin.
Olen aloittanut ensimmäisen varsinaisen parisuhteeni 16-vuotiaana ja sillä tiellä ollaan oltu 6 vuotta. Mieheni on mitä ihanin, kiltti, hellä, tärkein tukipilarini. Paras ystäväni, taatusti aikanaan mahtava isä ja mitä vielä.. Henkisellä puolella meillä on aina natsannut. Mutta se fyysinen puoli...
6-vuotisesta suhteestamme vähintään 3 on ollut erinäisiä ongelmia makuuhuoneen puolella. Miehelläni on todettu testosteronivaje, joka vaikuttaa hänen halukkuuteensa. Ei tässä vielä mitään, en ole seksihirmu itsekään. Luultavasti myös mm. hormoniperäisistä ongelmista johtuen hän on kerännyt yhteisten vuosiemme varrella painoa noin 50 kiloa. Puhutaan siis jo todella merkittävästä ylipainosta. Asia häiritsee häntä reippaasti enemmän kuin minua, minä olen enimmäkseen valtavan huolissani ylipainon tuomista terveysriskeistä, mutta hänellä itsellään se vaikuttaa hänen itsevarmuuteensa ja myös halukkuuteensa. Hän ei ole enää vuosiin halunnut olla paidatta kanssani. Emme sauno yhdessä, emme käy suihkussa yhdessä. Seksin aikana hän pitää aina t-paitaa. Hän kärsii jonkinasteisesta gynekomastiasta, mikä lienee suurin häpeänaihe hänelle itselleen. Tätä ongelmaa oli jo hänen olessaan normaalipainoinen, häntä on teini-iässä kiusattukin asiasta. Tiedän, että asia on hänelle todella kipeä ja olen koittanut parhaani mukaan olla tukena.
Hänen fyysinen olemuksensa mutta ennen kaikkea epävarmuuteensa ei oikein enää saa minussa enää haluja aikaiseksi. Meillä on toimintaa vällyjen välissä keskimäärin 2-4 kertaa kuussa, yleensä pimeässä lauantaisin saunan jälkeen. Todella spontaania ja yllätyksellistä siis. Samat asennot, sama kaava, sama kesto, sama paikka ja yleensä sama kellonaika.
Koen mieletöntä syyllisyyttä näistä ajatuksistani. Jonkin verran, etenkin tuosta spontaanittomuudesta olemme keskustelleetkin. Kuten mainitsinkin, puhuminen meillä on aina toiminut. Tilanne joskus korjaantuu noin viikoksi, mutta palaa nopeasti aina ennalleen.
Hämmennystä tilanteeseen tuo miespuolinen (sinkku) ystäväni, johon olen ollut salaa ihastunut jo vuosia. Hän ei edusta millään lailla miesihannettani, on toki hyvännäköinen, mutta tiedän, että jos olisin sinkku, en voisi harkita todellista parisuhdetta hänen kanssaan. Emme ole olleet noin puoleen vuoteen yhteydessä, mutta tapasimme jälleen hiljattain, ja vanhat tunteet loimahtivat. En tiedä olenko tulossa hulluksi, haenko epätoivoisena vain jotain vastakaikua tunteilleni, vai onko tämä miestä minusta kiinnostunut. Hän viime tapaamisellamme kehui useasti ulkonäköäni, ei vain ohimennen. Kaupungilla kävellessämme ja kovaäänisten teiden lähellä hän nojautui usein niin lähelle, että kasvomme melkein koskettivat. Kävelimme etsien kahvilaa tai jotain mukavaa paikkaa, minne mennä istuskelemaan ja höpöttelemään, kävelimme Omenahotellin ohi. En muista kumpi heitti vitsillä, että nyt sitten täytyy vissiin se hotellihuone varata. Tämä mies jo innostui, että joo joo, joko mennään. Minä heitin vettä myllyyn, että jos maksaa, niin hyvä, ettei kävelyttänyt minua jo ovelle. Kuittasin asian nauramalla.
Huomaan flirttailevani hänen kanssaan tahattomasti. Laittaudun tapaamisellemme normaalia kauemmin, haluan näyttää häikäisevältä, tuoksua hyvältä, hymyillä kauniisti, pukeutua seksikkäästi.. Janoan hänen usein leikkimielisiksi puettuja sanojaan kuinka ei meinaa saada minusta katsettaan irti. Parituntiset tapaamisemme venyvät usein useiden tuntien mittaiseksi ja kun tiet eroavat, yritämme molemmat puhua toisiamme pois lähtemisestä ja vitsailemme, että kumman luona yö vietetään. Kun mies on sitten mennyt jo menojaan, olo on tyhjä, harmaa ja turhautunut. Takaisin omaan elämään.
Tiedän, etten koskaan voisi rakasta miestäni pettää. En ikinä voisi tehdä sitä. Koen huonoa omaatuntoa ajatuksistani, joskin tajuan niiden kumpuavan omasta seksuaalisesta turhautumisestani parisuhteessamme. Tämä toinen mies saa minut tuntemaan itseni viehättäväksi ja haluttavaksi. Tämän toisen miehen seura nostaa itsetuntoani, voiko viaton flirtti ja kaksimieliset vitsit todella olla niin vaarallista? Tiedän, ettei mitään koskaan tule tapahtumaan ja haluankin, että se pysyy niin. Tiedän, että jos olisin sinkku ja jonain päivänä oikeasti sänkyyn eksyisimme, mielenkiintoni luultavasti hiipuisi sen sileän tien, kun ne perhoset mahasta katoaisivat. Mutta silti hänen vierellään tunnen koko kehollani kuinka haluavani häntä ja hänen kosketuksiaan.. Usein tämä mies eksyykin uniini.
Itsetuntoni on niin maassa, että uskottelen itselleni kuvittelevani kaiken. Tuskin hän minusta oikeasti on kiinnostunut. Mutta miksi toistuvat kauniit sanat ja kehut ja vihjailut, kulmienkohottelut..? Mitä tämä mies oikein tahtoo? Mitä minä tahdon?
Ääk. Anteeksi turha jaarittelu, olen vain niin sekaisin.
