Parisuhde muuttunut kaveruudeksi tai joksikin aivan muuksi?

[eroko]

Epäilys on kaihertanut mieltä jo pidemmän aikaa. Ja nyt olen herännyt tosissani miettimään mitä yhteistä meillä oikeasti enää on.

Yhteiseloa takana 7 vuotta, yhteisiä lapsia 2, kolmas tulossa. Kotona asuvia lapsia 3.

Ongelmana lähinnä miehen puhumattomuus ja se, ettei meillä tehdä yhdessä/perheenä mitään saatika, että miehen kanssa tehtäisiin kahdestaan mitään.

Ongelmana ei ole lastenhoito, se järjestyisi kyllä. Mies tietää, että heti kun hän sanoo mitä tehdään, hoitaja tulee. Miespäättää siksi, että mikään mitä itse olen ehdottanut, ei hälle kelpaa.

Musta on todella raskasta tuo puhumattomuus., itse kun olen hyvinkin sosiaalinen ihminen. Ja miehenikin oli silloin kun tavattiin. Nykyään meillä ei puhuta mistään.

Yhteiset reissut loppui siihen kun en enää viitsinyt katsella mököttävää miestä. Reissaan mieluummin lasten kanssa yksin kun itse nautin siitä kun lapsilla on kivaa.

Sitten se viitsii naputtaa siitä kun ei ole yhteistä aikaa.

 

[??]

Työ - ja elatuspaineet?

 

["vieras"]

aika yleistä näköjään tuo että kun parisuhde syvenee niin mies lopettaa yhtäkkiä puhumisen!!! meillä myös juurikin tälläistä ollut. =(

 

["mie"]

[QUOTE="vieras";23976239]aika yleistä näköjään tuo että kun parisuhde syvenee niin mies lopettaa yhtäkkiä puhumisen!!! meillä myös juurikin tälläistä ollut. =([/QUOTE]
Enpä mene noin sanoon - meillä ihan toisin. En tiedä voisiko avain olla se että jaetaan arjen kaikki kuviot keskenämme, jo leivän pöytään tuomisesta lähtien. Yhdessä tehdään perusjutut ja siinä väkisinkin kommunikoidaan jo aiheesta - eikä se jorina lopu siihen. Ja ennen kaikkea osataan vaan ollakin. Ei aina tartte olla menossa ja tulossa. Vaan oikeasti voidaan istua päivä kodin terassilla ja katsella lasten leikkejä/osallistua niihin. Ilman mitään paineita.

Ainakaan pakolliset lomat ja menot ja suunnitelmat eivät minusta auta. Miehen toiveet voi olla ihan toista kuin kotona olevan vaimon toiveet. Kun kerrankin saisi olla kotona niin rakas puolisko on ohjemoinnut vapaa-ajan.

 

["minttu"]

Pitääkö kokoajan olla tekemässä jotain? Eikö lapset voisi mennä vaan hoitoon ja olisitte kahden kotona?

Entä yhdessä oleminen? Onko se aina yhteisiä reissuja jonnekin (joihin miehesi ei enää ole tervetullut)? Mites yhdesäolo kotona?

Miksi aina pitää olla tekemässä jotain, ei ihme jos ei innosta kun paine "yhdessä tekemiselle" on niin suuri. Onko miehesi töissä? Jos niin hänellehän elämä on jo joka päivä menemistä ja tulemista - miten on rentoutumisen laita?

 

["aapee"]

"Työ - ja elatuspaineet? "

Miehen näkemys on se, että lapset hoidetaan VÄHINTÄÄN 3-vuotiaaksi kotona. Lapset on haluttu/tehty yksissä tuumin. Joten pakostakin mies "elättää perheen", tosin kivathan nuo on tulot lapsistakin ja mun kht ( 900e), joten eihän mies nyt aivan yksin elatuksesta vastaa.
Perusjutut meilläkin aiemmin on tehty yhdessä (hoidettu lapset, koti, ruuat ym) mutta kun toinen ei puhu MITÄÄN!! Lasten kanssa ei koskaan käy missään. Olis vaan kotona, eikä halua mihinkään mennä.

"Pitääkö kokoajan olla tekemässä jotain? Eikö lapset voisi mennä vaan hoitoon ja olisitte kahden kotona?"

Olla vaan? eli?
Jos EI OIKEASTI mitään tehdä yhdessä enää, siis ei mitään.
Eipä mua hirmusti huvita viedä lapsia hoitoon siksi aikaa, että toinen katsoo töllöä ja toinen kantaa puita. Tai toinen on koneella ja toinen naputtelee puuladon lattiaa. Ja sanaakaan ei vaihdeta.

"Entä yhdessä oleminen? Onko se aina yhteisiä reissuja jonnekin (joihin miehesi ei enää ole tervetullut)? Mites yhdesäolo kotona?"

Reissuja ei vuoteen kovin montaa ole, kesällä lasten kanssa käynti jossain ja talven mittaan joku hotellivkl. Ja ei tosiaan ole enää tervetullut kun reissut menee kaikilta pilalle kun yksi on alusta loppuun suupielet alaspäin.
Kun yhdessäolo on kotona sitä, että kumpikin oleilee eri nurkissa. Aikani yritin tupata itseäni tykö, mutta ei mua oikeasti kiinnosta istua koko iltaa toisen vieressä sohvalla katsomassa kanavapujottelua.

"Miksi aina pitää olla tekemässä jotain, ei ihme jos ei innosta kun paine "yhdessä tekemiselle" on niin suuri."

Millä tavalla paine on suuri?

 

["mies"]

Meillä sama juttu mutta toisin päin. Olen viimeiset vuodet yrittänyt saada elo meidän parisuhteeseen tuloksetta. Nykyään en enää jaksa yrittää. Lasten kanssa touhutaan kaikenlaista kivaa, mutta kahdenkeskeisiä juttuja en enää viitsi järjestää. Olen liian monta kertaa innostunut ja yhtä monta kertaa pettynyt kun toinen ei edes yritä.

 

["aapee"]

[QUOTE="mies";23977376]Meillä sama juttu mutta toisin päin. Olen viimeiset vuodet yrittänyt saada elo meidän parisuhteeseen tuloksetta. Nykyään en enää jaksa yrittää. Lasten kanssa touhutaan kaikenlaista kivaa, mutta kahdenkeskeisiä juttuja en enää viitsi järjestää. Olen liian monta kertaa innostunut ja yhtä monta kertaa pettynyt kun toinen ei edes yritä.[/QUOTE]

Voi, ymmärrän niiiiiin täysin tuon! Tuntuu tosi turhauttavalta! Mutta te sentään touhuatte edes lasten kanssa yhdessä?

 

["mies"]

[QUOTE="aapee";23977416]Voi, ymmärrän niiiiiin täysin tuon! Tuntuu tosi turhauttavalta! Mutta te sentään touhuatte edes lasten kanssa yhdessä?[/QUOTE]

Siis minä touhuan lasten kanssa, vaimo ei ole mukana. Kun joskus ehdotan että mennään koko perheenä jonnekin tai tehdään jotakin, niin asenne on että aivan sama. Itse se ei ehdota koskaan mitään. Nykyään käydään lasten (2 lasta) kanssa kolmistaan leffassa, syömässä, puistoissa jne.

 

["aapee"]

[QUOTE="mies";23977463]Siis minä touhuan lasten kanssa, vaimo ei ole mukana. Kun joskus ehdotan että mennään koko perheenä jonnekin tai tehdään jotakin, niin asenne on että aivan sama. Itse se ei ehdota koskaan mitään. Nykyään käydään lasten (2 lasta) kanssa kolmistaan leffassa, syömässä, puistoissa jne.[/QUOTE]

Eli siis tilanne teillä aivan sama kuin meillä. Paitsi, että meillä nuota lapsia 3 ja neljäs tulossa.
Ootko yrittänyt puhua tai muuten asialle tehdä jotain?

 

[Karju]

[QUOTE="mies";23977463]Siis minä touhuan lasten kanssa, vaimo ei ole mukana. Kun joskus ehdotan että mennään koko perheenä jonnekin tai tehdään jotakin, niin asenne on että aivan sama. Itse se ei ehdota koskaan mitään. Nykyään käydään lasten (2 lasta) kanssa kolmistaan leffassa, syömässä, puistoissa jne.[/QUOTE]

Kuulostaa niin tutulle. Nykyisin nautin siitä, kun saan lasten kanssa suunnitella kaikenlaista rauhassa, ei tarvitse kysellä enää toiselta ja pettyä.

 

["mies"]

[QUOTE="aapee";23977544]Eli siis tilanne teillä aivan sama kuin meillä. Paitsi, että meillä nuota lapsia 3 ja neljäs tulossa.
Ootko yrittänyt puhua tai muuten asialle tehdä jotain?[/QUOTE]

Olen käyttänyt kaikki keinot mitkä ikinä olen keksinyt. Olen järjestänyt kahdenkeskisiä viikonloppuja, olen yrittänyt puhua, olen jopa kirjoittanut kirjeitä jne. Mikään ei vaan auta. Nykyään en uskalla edes yrittää mitään, pelkään vain uutta pettymystä. Jotenkin olen vain luovuttanut ja keskittynyt lapsiin. Nykyään on pääasia että lapsilla on hyvä olla...vaikka samaan aikaan itsellä on aivan helvetin ahdistunut olo. Joskus tuntuu ettei jaksaisi mennä töistä kotiin. Kun ollaan lasten kanssa kolmistaan elämä hymyilee, mutta kun vaimo astuu kuvioihin kaikki lässähtää.

 

[Zimitia]

Meillä ei ole edes yhteistä kieltä. Miehellä urakkaluonteinen työ ja töissä tosi paljon. Menee kavereiden kanssa juomaan kun haluaa, ilmoittaa jos muistaa. Minä en pääse koskaan mihinkään, ja kun yritän ehdottaa jotain tekemistä, menemme yhdessä grillaamaan ja uimaan näin kesällä ja lapset tietysti mukana, usein myös miehen kavereita perheineen. Kahdestaan ei käydä koskaan missään, lastenhoitoapua ei ole oikein tarjolla, mun sukulaiset asuu kaukana ja miehen sukulaiset ulkomailla. Kaipa me silti rakastamme toisiamme, kun ennenkaikkea huolehdimme perheen velvollisuuksista yhdessä. Ruuan hankinta, ruuan laitto ja siivoukset ja lasten kanssa puuhastelu. Mitä nyt mies töiltään ehtii...Mutta onhan tämä vähän yksinäistä.

 

["aapee"]

Yksinäistä onkin hyvä sana kuvaamaan oloa. Ja ahdistunut.
Harmittaa vaan kun se alkaa jo vaikuttaa lapsiinkin. Meinaan kun itse on surullinen/ahdistunut/pettynyt niin tulee turhasta huudettua lapsillekkin.

 

["mies"]

[QUOTE="aapee";23977762]Yksinäistä onkin hyvä sana kuvaamaan oloa. Ja ahdistunut.
Harmittaa vaan kun se alkaa jo vaikuttaa lapsiinkin. Meinaan kun itse on surullinen/ahdistunut/pettynyt niin tulee turhasta huudettua lapsillekkin. [/QUOTE]

Niin se menee, moni ei tajua kuinka yksinäinen ja ahdistava paikka oma koti voi olla vaikka siinä olisi perhe ympärillä. Valitettavasti ei voi antaa mitään hyvää ja yleispätevää neuvoa. Paitsi että jos voimia riittää niin kannattaa kääntää jokainen kortti ja käyttää jokainen keino. Jos mikään ei auta, niin itseä ei voi ainakaan syyttää siitä etteikö olisi yrittänyt.

 

[kuinmyös]

On kuin mun aloitus. Täysin vastaavanlainen tilanne, Tosin meillä 2 lasta.
Erona se ettämies on pettänyt ja en vaan pääse tästä yli, en sitten mllään.
Joten ero on edessä ja vaistämätön.

 

["aapee"]

Oletteko te muut käyneet missään parisuhdeterapiassa tms?

 

[kuinmyös]

[QUOTE="aapee";23985271]Oletteko te muut käyneet missään parisuhdeterapiassa tms?[/QUOTE]

Ei, mies ei ole sen tyylinen että lähtis. Pikemmikin olren nyt huomannut että yrittää pitää kaikki langat käsissä ja nyt niistä langoista lähtee ainakin meikäläinen irtoo......

 

[irtiotto]

irtiotto joko yhdessä kauas reissuun, oikeasti jonnekkin ulkomaille. Sinä luonnollisesti teet taustatyön eli hommaat lennot ja matkan ja lastenhoidon. Tuolla viikon tai jos varaa kahden viikonlomalla joko löydätte toisenne uudelleen tai vastaavasti tienne erkanevat lopullisesti. JOS mies ei suostu lomaan/irtiottoon, lähdet yksin ja vietät SINKKU loman jonka jälkeen päätät jatkatko enää miehesi kanssa vai et?! Kerro mitä mieltä ehdotuksestani.

 

[Meillä ainakin on näin]

irtiotto joko yhdessä kauas reissuun, oikeasti jonnekkin ulkomaille. Sinä luonnollisesti teet taustatyön eli hommaat lennot ja matkan ja lastenhoidon. Tuolla viikon tai jos varaa kahden viikonlomalla joko löydätte toisenne uudelleen tai vastaavasti tienne erkanevat lopullisesti. JOS mies ei suostu lomaan/irtiottoon, lähdet yksin ja vietät SINKKU loman jonka jälkeen päätät jatkatko enää miehesi kanssa vai et?! Kerro mitä mieltä ehdotuksestani.

Aivan loistava idea, tiedän kyllä miten meidän tilanteessa käy. Eli lähen sinkkuna ja palaan sinkkuna jatkamaan lasten kaa. Homma on vain niin jäissä että siinä ei ole enää mahkuja irtiottoon. Kun toinen ei tajua niin ei. Pakko lähtee ite lätkii koska mies ei tajua sitä tehdä vaan yrittää pitää ja saada kaikki. kai se sitten tajuaa jossain viaheessa mikä on homman nimi, jos tajuaa.........................

 

["aapee"]

a) ei ole lapsille hoitajia
b) ei ole rahaa
c) nuorin vielä rinnalla
d) eipä oikein innosta mihinkään lähteä tämän mahan kanssa

Ja tosiaan, pahassa mallissa taitaapi meilläkin olla.