Parisuhde ja talon rakentaminen

Toivottavasti tontti on teidän molempien nimissä, se nimittäin määrittelee kenen talokin on maksoit siitä osan tai et!

Ikävää että mies suhtautuu yhteiseen projektiin noin, mieti kannattaako tuollaiseen suostua? Talo on kuitenkin ainutkertainen hankinta ja sitämukaa molempien toiveiden summa.

Me olemme rakentaneet (ei siis rakennuttaneet) jo 2 taloa yhdessä, lapset pyörineet jaloissa siinä samalla. Molemmat talot on yhdessä rakkaudella suunniteltu, toteutettu ja myös maksettu. En ikinä suostuisi tähän rumbaan toisen piikana, kyllä tämä on molempien projekti vaikka naisena tietty olenkin vähemmän raksalla ollut. Jonkunhan ne lapset ja huusholli on hoidettava siinä raksan ohella, ei se ukollekaan ruoka tyhjästä ilmesty tai puhtaat kalsarit....

 

Mies sanoi, että rakennetaan seuraava talo meille, nyt hän rakentaa sen itselleen. En todellakaan usko,että on valmis luopumaan omasta ja rakentamaan meille yhteisen talon..tuskimpa sitä itse enään haluan.

Niin talo kuin tonttikin on miehen. Senhän takia se on miehen vanhempien viereen rakennettu. Säästi siinä rahaa.

Mies tarkoitti sillä sitä, että nainen muuttaessaan miehen kotiin ei saisi siellä tehdä mitään muutoksia vaan kunnioittaa toisen tekemää ja rakentamaan.
Esim. jos vaikka katto ei miellytä niin sen väriä ei saa vaihtaa kun pitää kunnioittaa miestä ja hänen taloaan.. siis se periaatteena.

Mies vai poika:
Olen aikaisemmin seurustellut 4 vuotta ennen tätä miestä. Mies ei taas ole seurustellut kenenkään kanssa ennen minua. Olemme nykyisen miehen kanssa seurustellut 6 vuotta.Miehellä on ikää 27v ja itselläni on 25v.

Mymmelinäiti:
Kuusi vuotta olemme olleet yhdessä ja töiden ja muiden kiireiden takia emme tapaa kovinkaan usein,ehkä kerran viikossa tai kerran kahdessa viikossa. Emmekä asu yhdessä. Miehestä en välttämättä tiedä kaikkea koska en ole asunut hänen kanssaan.
Kaikki ei ole tullut yllätyksenä muuta kuin tämä viimeinen asia, ettei minulla ole oikeutta yhdessä päättää talon materiaaleista. Sen sain tietää pari päivää sitten. Luulin siihen asti,että voin jotenkin vaikuttaa.

Kyllä mies haluaa minut talolle tekemään jotain, onhan se sitä yhteistä aikaa miehen mielestä.
Se,että talolle tulen, ei välttämättä edes olla samassa huoneessa tekemässä mitään vaan mies tekee omiaan muualla ja minä taas toisaalla.
En itse saa siitä mitenkään yhteistä aikaa. Olisin halunnut jutella ja keskustella ja samalla tehdä töitä mutta se ei onnistu. Miehelle vaan riittää se yhteiseksiajaksi, että olen paikalla..

Pitää tässä miettiä ja pohtia miten ottaa miehen kanssa asiat puheeksi. Jos saan järkeä puhuttua päähän mitä todella todella epäilen.
Antoi itselleni paljon pohdittavaa teidän kaikkien mielipiteet ja kommentit. Se on hyvä,koska ei sitä samalla tavalla osaa ajatella niin kuin te ulkopuoliset.

 

Vielä sen verran, että miehessä on kumminkin niitä hyviä puolia ja huonoja niin kuin minussakin. Suhteeseen on vaan tullut iso mörkä, talo. Se taas vaikuttaa niin moneen asiaan ja antaa aihetta epäillä suhdetta. Kaataako se suhteen lopulta.
Tuntuu niin vaikealta lähteä suhteesta kun oli niin paljon haaveillut yhteisestä elämästä ja toivonut sen onnistuvan,tehnyt suhteen eteen töitä. Kauan kumminkin olemme olleet yhdessä, vaikea on vaan lähteä.

Vaikeaa todella on..

 

Olet joutunut hyväksikäytön uhriksi!

 

Toisaalta, voisihan tätä asiaa ajatella toisinkin päin.

Taloprojekti saattaa olla miehellesi kuin "lapsi", sitä tekemällä hän toteuttaa itseään. Hän haluaa nähdä omien kättensä jäljen, oman luomuksensa. Siinä innostuksessa hän ei ehkä tule ajatelleeksi, että sinä myös haluaisit taloon oman sormenjäljen. Miehesi ajatus ei saata olla niin paha, kuin miltä se tuntuu. Miehesi on kovin nuori ja kokematon, joten käsitystä naisten mielenliikkeistä ei ole vielä kertynyt. Osansa saattaa olla myös lapsuudenkodin vaikutuksella ja "perinteisellä miehen mallilla."

Toisaalta, koti on siellä, mihin sen rakkaimpiensa kanssa tekee. Ei sillä väliä, kuka se on tehnyt tai onko siinä punainen vai valkoinen katto yms. Jos miehesi on innoissaan talosta ja sen tekemisestä, suo se hänelle ja sisusta sinä se mielesi mukaan. Kodin esineet, tekstiilit, huonekalut ne vasta kodin ja tunnelman tekevät, olen. Niillä ne seinät ja koti vasta eläväksi ja omannäköiseksi tehdään.

Jos naimisiin menette ja teillä ei ole avioehtoa, jaetaan omaisuus puoliksi riippumatta siitä, vaikka talo ja tontti olisi miehesi nimissä. Joten osasi siitä tulet saamaan, jos "huonosti" käy. Toisaalta, jos olet löytänyt muuten oikein mukavan miehen, kannattaa miettiä tekeekö tästä talonrakennusprjojektista kynnyskysymyksen vai ei.

 

Tuossa joku vanhempi ihminen puhuu myös asiaa. Näin on, että kyseessä nuori kokematon mies, joka vasta opettelee elämää. Siitä huolimatta hänen asenteensa on sinua raskaasti mitätöivä ja olisi hyvä saada hänen käsityksiinsä muutos.Tuo ei välttämättä ole tahallista vaan se on kokemattomuutta ja ajattelemattomuutta. Taloprojekti on monelle miehelle jonkinlainen pakkomielle, miehen mitta.
Hänen on opittava ottamaan sinunkin tunteesi huomioon ja nyt ei yhtään siltä näytä. Missä asiassa hän sitten huomioi sinut? Miten voi jossain asiassa huomioida ja jossain ei ollenkaan.

 

Ei ole vaimon tehtävä ryhtyä äidiksi miehelle ja ruveta "kasvattamaan" miestä.
Malli lienee opittu jo kotona. Parisuhde ei ole hoitosuhde eikä lapsi-vanhempi-suhde, vaan kahden aikuisen ja itsenäisen ihmisen välinen suhde.

 

Muija1:
Siinä on seuraava ongelma, miten löydämme yhdessä sisustavarat kun ei ole oikein sellaisia värejä mistä tykkäämme molemmat. Mies ei tykkää niistä väreistä mistä minä tykkään. Olen luovuttanut, mies tekee talostaan sellaisen kuin itse haluaa.. joudun jättämään omat haaveni ja toiveeni talon suhteen.

Olen varma, että avioehto tehdään jos ja kun mennään naimisiin.

Milla mutta ei magia:

Huomiota saan joissakin asioissa kuten vapaa-ajan suunnittelu, mies ottaa huomioon kyselemällä, että onko meillä jotain, käykö tämä sinulle. Se nyt omasta mielestäni kuuluu parisuhteeseen ja niin sen pitää mennä.
Joskus on soitellut kaupasta ja kysellyt tarvitsenko jotain. Jos tarvitsen niin ostaa ja tuo minulle.

Mies on romanttinen, järjestää välillä yllätyksiä, tuo kukkia tai tekee yllätysmatkoja meille.
Kipeenä ollessani, mies tuo lääkkeitä ja hoitaa niin minut kuin lemmikkini.

En nyt tässä ala kaikkea listaamaan, on niin hyviä kuin taas huonoja puolia.
Huonona puolena voisin sanoa,että mies on kova antamaan negatiivista kritiikkiä mutta hyvää ei osaa taas sanoa.
Jos esim. kysyn mieheltä mitä mieltä olet uudesta paidasta jonka ostin, vastaukseksi saan vaan yymh. Se on hyvin usein raivostuttavaa..
Olen siitä sanonut ja kertonut suoraan miltä tuntuu mutta mies ei vaan opi huomioimaan sitä miltä tuntuu kun toiselta ei saa arvostusta eikä kommenttia.

 

Toisaalta, miksi miehen pitäisi antaa sinulle työnsä hedelmiä? Jos teillä on aivan eri maku kaikessa, niin ymmärrän ettei mies halua jotain piperrykseksi kokemaansa taloon. Osta sinä vaikka mökki ja tee siitä haluamasi lainen.

Ymmärrän senkin, että miehellä on visio talosta päässänsä ja haluaa sen pitää. Saathan sinä kuitenkin sisustaa siellä.

Asuminen maksaa anyway,miksi sinun pitäisi päästä siitä ilmaiseksi?

 

No sillähän ei ole mitään merkitystä kuka talon omistaa, jos avioliitto kestää kuolemaan asti. Miestä ymmärrän siinä mielessä, että hän haluaa rakentaa talon itse ennen kun olette naimisissa. Avioehdonkin ymmärtäisin oikeaksi siinä mielessä, kun avioliiton solmisitte ja vuoden päästä eroaisitte, niin saisitte puolet talosta. Tuskin sekään oikein olisi.
Mutta sitä, että puoliso maksaisi vuokraa on kyllä outo vaatimus.
Sisustaminen pitäisi taas mennä yhteisten toiveiden mukaisesti, jotta siellä molemmat viihtyvät. Se on sitä oman pesän laittamista. Yleensäkin toisen huomioon ottamista miehenne pitäisi harjoitella.
Miehen vanhempien lähellä asumisesta voisi olla paljon hyötyäkin, kunhan he eivät puutu liikaa teidän kahdenkeskisiin asioihin.
Kyllä monelta suunnalta vielä joudutte miettimään asioita.

 

En siitä ilmaiseksi halua päästä, olen yrittänyt ehdottaa, että voisinko maksaa vuokraa jos samalla vaikka voisin päästä vaikuttamaan johonkin. Mies kieltäytyi siitä kun jos maksan vuokraa niin minun pitäisi samalla saada jotain talosta omistettua. Toisin sanoen, kun en vuokraa maksa niin en talostakaan mitään omista. Syytä pitää mieheltä kysyä miksi pitää päästä asumisesta ilmaiseksi, en sitä omasta tahdosta halua. En taas halua maksaa vuokraa sen takia, että mies pääsee vähemmällä lainan maksamisesta, luonnollisesti haluaisin jotakin omistaa mutta toisaalta se on ihan sama jos vaikka jäänkin lopullisesti asumaan omaan vuokrakämppään, siitä en hyödy minä enkä mieskään.

Itseasiassa en saa sisustaa yksin, miehen kanssa siinä asiassa tehdään yhteisiä päätöksiä. Eli enpä tiedä miten se sujuu kun kummallakin on eri maku kaikessa.

Sivupersoona:
Itseäni oikein hirvittää mennä asumaan miehen vanhempien naapuriin. Tuntuu, että olen siellä suurennuslasin alla ja en voi olla kotonani. En senkään takia oikein taloon haluaisi muuttaa. En tiedä miten paljon puuttuvat meidän asioihin mutta ei sekään helpota ettei vanhemmat niin pidä minusta. Joten, paljon on mietittävää ja paljon tehtävä asioita ennen kuin tämä asia ratkee suuntaan tai toiseen.

Kaikki olisi ollut helpompaa jos talo olisi rakennettu muualle ja minutkin siihen olisi otettu huomioon ja olisimme tehneet siitä yhteisen kodin.
Mutta kun mikään ei ole helppoa, kaikki asiat menee niin kuin menee. Tulevasta kun ei osaa sanoa ennen siihen asti on päästy.
Ehkä kaikki kääntyy hyvin tai sitten ei. Sitten olen tuhlannut 6 vuotta elämästäni jonka olisin voinut elää toisin. Mikä on oikea ratkaisu ja päätös, sitä en tiedä..

 

Niin, eihän tilanteenne välttämättä niin katastrof ole, kuin siltä äkkiseltään tuntuu. Kunhan asiaa monelta suunnalta miettii. Se tämä ihmismieli on niin metka kaveri, että se joskus ei vaan suostu näkemään asioita kuin omasta näkökulmastaan käsin. Ja kaikki muu tuntuu väärältä. Oliskohan tässä vähän molemminpuolista nuoruuden ehdottomuuttakin pelissä?

Talo on talo. Se on puuta, tiiltä, sähköjohtoja, nippeleitä ja nappeleita. Talosta tekee elävän elämä siellä talon seinien sisäpuolella. Sitten kun se on valmis. Voisit osallistua rakennusprjojektiin vaikka "vain" siivoamalla. Ehkäpä se alkaisi siten tuntua omalta vääristä materiaaleista huolimatta. Ja yhdessä rakennuksella touhuamalla siitä voisi pikkuhiljaa tulla yhteinen projekti ja samalla se lisäisi teidän yhteenkuuluvuutta. Ja se taas puolestaan lisää joustavuutta. Ota sinä ensimmäinen askel tähän suuntaan,jos miehesi ei siihen kykene, vielä. Ehkäpä se miehesikin siitä pikkuhiljaa ajan myötä kehittyy. Ei opettamalla, käskemällä vaan itse oivaltamalla. Ja kun talo aikanaan valmistuu sulassa sovussa, kenties on mahdollista muutaman vuoden päästä tehdä vähän remppaa ja muuttaa esim. joitain materiaaleja uusiksi.

Mitä vanhempiin tulee. Niistä on todella iso apu, jos ja kun jälkikasvua tulee. Isovanhemmat on myös todella suuri rikkaus lapsille. Edellyttäen tietenkin, että kumpikin perhe ymmärtää, että toisen asioihin ei voi liiaksi puuttua.

 

Sitä aikoinaan yritin ehdottaa jos taloa voisi muuttaa joskus mutta se on ehdoton ei. Sitä ei voi eikä saa muuttaa. Se on sellainen kuin on ja se on hyväksyttävä.

Ehkä tässä on vaan kyse nuoruudesta ja toisen ihmisen haaveista joista ei saa yhteistä kokonaisuutta joka miellyttää toistakin. Eniten harmittaa ja suututtaa, että kodista ei tehdä meille. Se tehdään miehelle sellaisenaan kuin haluaa.

On vaikea saada talosta yhteistä projektia. En jaksa enkä aina halua siellä siivota. Se on ihan turhaa kun siivous näkyy siellä hetken aikaa. Olen ollut rakennussiivoja 2,5 vuotta. Tiedän mitä se on ja miten rankkaa se on. Omassa kodissani on myös siivottavaa ja omien töiden jälkeen en aina jaksa mennä muualle siivoamaan.

Voi mennä aikaa ennen kuin jaksan tai haluan mennä talolle. Se on liian kova paikka mennä kun tietää, että omat haaveet on romutettu. Niillä ei ole väliä, eikä niitä arvosteta. Oma motivaatio auttamiseen on niin vähäistä enkä voi ajatella, että tästä tulee yhteinen projekti ja lisää yhteenkuuluvuutta. Miten voi lisätä yhteenkuuluvuutta kun tehdään talo miehelle eikä meille. Pitäisi varmaan ylpeänä sanoa, että me nyt tehtiin talo miehelle. Mies saa siitä aivan upean ja ihanan kodin itselleen kun itse sen rakentanut ja sisustanut. Minä vaan siivosin sitä. Tulevana vuokralaisena ja kotiorjana voin olla iloinen ja ylpeä mieheni puolesta.

Kumman mies sitten haluaa mielummin pelkän talon vai meidät sinne yhdessä asumaan. Ehkä tämä on taistelua kumpi saa haaveensa ja kumpi antaa periksi.
Katkera ja pettynyt olen. Sen voin ihan suoraan sanoa. Ehkä tunteet ja ajatukset muuttuvat mutta tällä hetkellä tunnen olevani kaikkea muuta kuin rakastettu ja arvostettu kumppani.

 

Eikä tuota 6:ta vuotta kannata ajatella tuhlauksena. Varmasti olette oppinut monta asiaa sinä aikana.

 

"Ehkä tunteet ja ajatukset muuttuvat mutta tällä hetkellä tunnen olevani kaikkea muuta kuin rakastettu ja arvostettu kumppani".

Niinpä niin. Tässä tästä onkin pohjimmiltaan kyse. Ei talosta, materiaaleista yms. vaan arvostuksesta ja siitä, ettet koe olevasi rakastettu.

Jospa se miehesi rakastaa sinua kuitenkin, vaikka on tästä taloasiasta niin tohkeissaan.... voihan olla olemassa sellainen pienen pieni mahdollisuus, että olet miehellesi kuitenkin se kaikista tärkein ;-)

 

27-vuotias mies ei muuten ole enää mikään poikanen. Jos ei kuudessa vuodessa opi parisuhteen perussääntöjä, empatiaa ja toisen huomioon ottamista, ja ikäkin lähentelee kolmeakymppiä, niin aika ikävältä vaikuttaa. Riitoja voi tulla, omia haaveita toteuttaa, mutta kumppanin rajaaminen ulos tärkeistä päätöksistä ei kuulu parisuhteeseen. Varsinkin, kun tätä on jatkunut jo vuosia.

Aiemmassa viestissä kirjoitit, että mies on luvannut ehkä myydä talon, ja että hankitte teille uuden. Jotenkin minä en vaan jaksa uskoa; miehellehän on helppoa elää siinä iskän ja äiskän kanssa, he kolme sinua vastaan. Ja jos ja kun teille tulee lapsia, niin sehän se vasta helppoa onkin; siinähän se anoppi pyörii kaikki päivät sinun äidintaitojasi arvioimassa, eikä miehen tarvitse lapsia hoitaa koskaan, sen kun kuskaan mummolaan naapuritaloon.

Olen sivusta seurannut ihan samanlaista tapahtumasarjaa; koko perheen keskiössä on vaan MIES, hänen ajatuksensa ja se mikä hänelle on tärkeää. Vielä kymmenen seurusteluvuoden jälkeenkin nainen on vaan assistentti, joka ei oikeasti saa mieheltään tuke omille ajatuksilleen. Talo on miehen, naimisiin eivät miehen tahdosta ole menneet ettei omaisuus mene erossa jakoon (mikä asenne yhteiseen elämään!). Naapurina on anoppi, joka mielellään piipahtelee tekemään tupatarkastuksia milloin vaan. Ystäväni haluaisi lapsia, mutta kammoaa ajatusta jäädä kotiin miehen ja anopin käskytettäväksi. Me muut tässä odotellaan, milloin hän saa tarpeekseen, ja alkaa puolustamaan itseään ja omia oikeuksiaan. Ehkäpä miehen silmät avautuis, kun hän huomaisi, kuinka paljon toinen on uhrannut yhteisen elämän eteen..

 

Sä oot nuori vielä ja kuulostat jo nyt joltain katkeroituneelta vanhalta akalta! Mieti sitä! Et sä oo vielä elämästäs tuhlannut yhtään mitään, sä oot nuori! Tässäkin ajassa on varmasti ollut hyviä asioita ja on myös huonoja, joista olet oppinut. Älä nyt suhtaudu elämääsi niin kuin se olisi ohi jo. Ala tehdä rohkeita päätöksiä niin voit olla joskus vuosien jälkeen ylpeä itsestäsi!

Voi olla että todellakin tuhlaat koko elämäsi jos jäät tuohon tilanteeseen. Vain vähän pahasti näyttää siltä, että appivanhemmat ovat sanelemassa ehdot teidän kahden avioliitolle avioehtoineen jne. Sinun näkemää vaivaa"kotirintamalla" sillä aikaa kun mies on raksalla, ei arvosteta ollenkaan. Ei mielipiteitä, toiveita, ei mitään.

En ymmärrä miksi tuo koko projekti pitää hoitaa niin, että se on vain miehen. Kun te olisitte yhteisen taipaleenne alussa ja voisitte alkaa yhdessä rakentamaan tulevaisuutta ja keräämään yhteistä omaisuutta. Niin useimmat ihmiset tekevät. Siinä aloitetaan tasa-veroisesta tilanteesta ja molempien panosta muodossa tai toisessa arvostetaan. Mikä on suhteen lähtötilanne, jos toinen vain haluaa haalia mammonaa ja pitää toisen mahdollisimman "nöyränä ja kiitollisuudenvelassa" kun oikein saa asua toisen omistamassa talossa?

 

Jospa se miehesi rakastaa sinua kuitenkin, vaikka on tästä taloasiasta niin tohkeissaan.... voihan olla olemassa sellainen pienen pieni mahdollisuus, että olet miehellesi kuitenkin se kaikista tärkein ;-)

Lisään tähän ymmärrystä sisältävään kommenttiin vielä sen, että taloprojekti on tosiaan ihan Valtava juttu alle kolmekymppiselle miehelle toteuttaa itsekseen! Se on sitä vanhemmille ja kokeneemmillekin. Tällä hetkellä voi olla niin, että miehesi ei tosiaankaan näe mitään muuta kuin se taloprojektinsa. Niin usein käy kun rakennetaan. Kaikki mitä sinä sanot omista mielipiteistäsi voi ikään kuin vain häiritä hänen keskittymistään. Hän on nyt niin fokusoitunut asiaansa.

Kun talo on valmis ja aikaa on kulunut pari vuotta, alkaa se rakentamisen aikainen stressi hellittää (yleensä?). Sitten näkee taas, mikä miehesi on miehiään mitä sinun huomioimiseen ym tulee.

Mutta silti kaikki tuo omistussuhteiden ja avioehtojen suunnittelu kielii siitä, ettei sinulla ole paikkaa yhteisessä elämässä. Se on MIEHEN elämä, johon sinä liityt hänen ehdoillaan. Jos liityt.

 

En siitä ilmaiseksi halua päästä, olen yrittänyt ehdottaa, että voisinko maksaa vuokraa jos samalla vaikka voisin päästä vaikuttamaan johonkin. Mies kieltäytyi siitä kun jos maksan vuokraa niin minun pitäisi samalla saada jotain talosta omistettua. Toisin sanoen, kun en vuokraa maksa niin en talostakaan mitään omista.

Mä ymmärrän tuon taloudellisen epätasa-arvon, mistä tässä puhutaan. Miten olisi, jos diiliin kuuluisi sulle omistusasunto (sijoitusasunto).

Raha on asia, joka puhuttaa. Tai omaisuus. Se tilanne, että tuleekin ero ja tajuaa ettei omista mitään. Arjessa asiat on sovittava jotenkin ja ihannetila on tietysti se, ettei rahasta tarvitse sen jälkeen puhua... Mutta takaisin siihen omaisuuteen. Tietty voi olla niin avarakatseinen, että toteaa että kaksi kättä riittää elättämään itsensä eikä elämiseen kovin paljoa tarvita.

Kolmikymppisenä sitä tilannetta voi pitää vielä kasvattavana, ottaa opikseen ja jatkaa eteenpäin.

Kun kaksi elämäänsä aloittelevaa nuorta laittaa hynttyyt yhteen, raha/omaisuus ei ole ongelma koska sitä ei ole. Kaikki hankitaan yhdessä.

Mutta surullinen. Et sinä ostamalla pääse miehesi elämään. Sä haluaisit, että teillä olisi jotain yhteistä, mutta mies on jakanut elämänsä osiin; sinä kuulut siihen osaan, johon panostetaan silloin kun halutaan hyvää parisuhdeaikaa. Loppu on hänen elämäänsä, ja sun pitää nyt miettiä, millä ehdoilla te pysytte yhdessä. Rakkaudestako? Riittäkö se? Pelkästään se, että on välillä kivaa, ei riitä.

 

Suhtaudu miehesi taloprojektiin ikään kuin se on hänelle rahaa ja aikaa vievä harrastus. Sinä saat siinä sivussa katon pääsi päälle, ja vielä aika edullisin asumiskuluin (jos oikein ymmärsin ed. viesteistä jotka pikaisesti silmäilin).

 

ymmärrän ja en ymmärrä:
Niin talon rakentaminen on tosi iso projekti, en olisi siihen itse edes lähtenyt. Nyt varsinkaan kun tiedän mitä se on. Tai ainakin luulen tietäväni.

Ehkä tämä tilanne olisi jo selvinnyt jos mies ottaisi enemmän huomioon, kuuntelisi,välittäisi mielipiteistä ja arvostaisi niitä, ehkä meillä yhteishenkeä olisi tullut enemmän.
Ehkä vaan tässä kaikki juontaa jostain muusta syytä ja talo on vaan se minkä kautta kaikki paha nousee ylös. Ehkä nyt vasta tajuan mitä todella elämästäni puuttuu ja mitä haluan ja mitä en saa.

Eniten pelottaa jos annan kaiken vallan miehelle niin mistä itseni löydän? Kodittomana?
Onko edes oikeutta elää vapaana talossa vai meneekö niin, että mies vahtii miten elän ja mitä teen talossa. Onko itselläni edes mahdollisuutta päättää mihin taulu tulee, vai onko kaikki miehen päätettävissä.

Omistusasuntoa olen miettynyt, en tiedä uskallanko asua miehen luona ilman tietoa turvapaikasta, jos käykin niin, että riidan aikana heittää talosta ulos. Ainut vaan ettei minulla nyt ole rahaa sitä hankkia. Lopetan työni elokuussa ja siirryn opiskelemaan lähihoitajaksi oppisopimuksella. Tuloistani en vielä tiedä miten siinä tienaan.

Niin, siinä onkin pohtimista millä ehdoilla pysytään yhdessä. Rakkautta on mutta en tiedä miten pitkälle se riittää.
Aikaa kun olisi suhteelle niin sekin jo helpottaisi. Voisi ajan kanssa keskustella ja selvittää näitä asioita mutta kun sitä ei ole.
Enkä tiedä jaksanko itse tätä selvittää miehen kanssa, on niin vahvat mielipiteet talosta enkä tiedä meneekö ajatukseni miehelle loppuun asti. Haluaako edes niitä miettiä tai tehdä oloani paremmaksi.

 

"Eniten pelottaa, jos annan kaiken vallan miehelle, niin mistä itseni löydän?
Kodittomana?"
Kaikkihan riippuu sinusta annatko SINÄ vallan miehelle. Kukaan ei voi sinua pakottaa antamaan itsepäätäntävaltaasi kenellekään toiselle, opettele päättämään itse omista asioistasi.
Kodittomana ei Suomessa kenenkään tarvitse olla, asuntotukea saa jos ei kykene vuokraa maksamaan.

 

Hei haloo!
Te ette edes asu yhdessä! Ja tapaattekin vain kerran viikossa tai kahdessa!
En ymmärrä miksi mieheh, joka on itse rakentanut ja maksanut talonsa pitäisi siitä sinulle omistusosuutta antaa.
Ihan eri asia olisi jos olisitte jo ennen asuneet hdessä ja olisitte yhdessä alkaneet rakentamaan, vaikkakin sanoit ettei se sinua edes kiinnostanut, silloin. Miksi se kiinnostaa nyt kun alkaa tulla valmista?

Jos miehellä varaa ja sinulla ei , ei sen automaattisesti pidä sulle sitä antaa, kun ette ole edes avopari. Ymmärrän että miehen vanhemmat eivät järin pidä tästä asetelmasta ja he taatusti suosittelevat pojalleen avioehtoa mikäli te joskus avioidutte. (tosin epäilen kyllä sitä)

Ylipäätään parisuhteenne ei kuulosta kovain vakaalla pohjalla olevan. Ehkäpä se on haaveissasi vain.

 

Mietin myös tuota miehenne asemaa. Ei sekään varmasti helppo ole. Jospa ne määräykset millainen talosta pitää tulla, tuleekin hänen vanhemmiltaan. Siinä sitä miettimistä on kumman mielipide painaa enemmän vanhempien vai nuoren morsiamen.Vanhemmilta saattaa tulla myös hiukan rahoitusta.
Itse olen joskus ollut vähän samanlaisessa tilanteessa. Vanhempien mielipiteelle piti sanoa joo joo kyllä, ja tehdä kuitenkin vaimon kanssa sovitulla tavalla. Onneksi he ei asuneet ihan vieressä.
Tressiä varmasti noin pitkä projekti aiheuttaa. Tilannehan voi muuttua täysin kun rakennus valmistuu. Jospa sitten te olettekin tuo kaikkein tärkein henkilö. Ja tulee ne lasten hankinta projektit.
Auttakaa miestä innolla rakennustöissä vaikka eri huoneissa olisittekin. Yhteinen projekti se siitä huolimatta on. Kahvitauoilla voi vähän flittailla ja kysellä kuulumisia,
sekä haaveilla tulevaisuudesta.

 

Kyllä nyt on niin, että vaikka suomalainen mies on kuulema sikaläskijuntti, niin kaikesta huolimatta jos hän naista rakastaa, ottaa myös hänet eri tavalla huomioon.

Jos mies on ensimmäisessä pidemmässä suhteessaan, niin siinähän on opettelua kaikki, aivan kaikki.
Vielä kerran: Mies ei ole kypsä parisuhteeseen tuonlaisella asenteella.

Elämme samassa maailmassa, saman auringon alla,
mutta niin eri maailmoissa.

Mark Knopfler