Paljonko lapsille sukavarressa?

  • Viestiketjun aloittaja Hissu
  • Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja Milla:
Lapsella 1v4kk on säästötilillä 1500e. Tavoite on, että kun täyttää 21v, tilillä olisi noin 20 000e käytettäväksi opiskeluun, matkusteluun, oman asunnon käsirahaan tai johonkin vastaavaan.
Vaikka festareille tai ulkomaille kavereiden kanssa tekemään ryyppyreissuja. B)
 
huonoäiti???
Minä en ole säästänyt lapsille yhtään. Rahat menee elämiseen. Tälle kesälle säästin itselleni ja teineille etelänmatkan, siinäkin oli säästäminen. Lapsilla lienee tieleillään 100-500 e, vanhimmat saavat kuun lopussa palkkaa 1100-1500 e ja se toki on heidän rahaa. Kyllä sitten saavat pärjätä, kun omilleen muuttavat, ihan opintotuella ja työtuloilla. Ruuan ja välttämättömän hankinnassa autan mahdollisuuksien mukaan.
 
Keittiönoita
Ei aavistustakaan. Niin tai siis suknvarressa ei ole yhtään. Esikoinen sai multa 100 000 e muuttaessaan 21-vuotiaana omaan asuntoon. Ja kyllä, verot maksettiin siloin aikoinaan, kun sen reilun 50 000 e sai. Toinen 50 000 e tuli sijoituksen tuotosta. Minkä verran tytöllä oli muita sijoituksia, sitä en edes tiedä. En tiedä sitäkään, paljonko tolla kuopuksella on rahaa.
 
popo
Lapsilisät menee säästöön. Mulla on ollu tarkoituksena avata lapsille tilit omille nimilleen, jolloin rahat ovat ymmärtääkseni heidän. Onko näin? Käyttöoikeus vaan sitten itselle näille tileille.

Itse olen saanut kotoa lähdettyäni aina tarvittaessa rahaa vanhemmilta, jotka he ovat lapsilisistä säästäneet juurikin tulevaa varten. Vaikka rahat olivat omalla nimellä olevalla tililläni, en koskaan niitä itse käyttänyt. Vaan periaatteessa olivat vanhempieni rahoja ja äiti sieltä sitten siirteli parhaaksi katsomansa summan <3 :D. Ja kun koulut oli käyty niin loput sain pesämunaksi sitten omaan käyttöön. Ja vieläkin ovat rahat tilillä kun tuntuu ettei ne aivan omia ole.
 
juuh
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ursula:
ei tarvitse tehdä lahjakirjoja, uskokaa nyt
Perustelut tälle? Kannattaa käydä vero.fi ja lukea sieltä lahjaverotuksesta.
Jos laittaa lapsen tilille lapsilisän verran joka kuukausi, ei verovapaa summa ylity. jos verottaja kyselee, niin sitten selvitetään, ei niitä lahjakirjoja etukäteen tarvitse tehdä! ja kaikki Mummot, Papat ym. voi lapselle säästää sen tietyn summan, jonka verottomasti voi antaa. Kertokaa yksikin tapaus, jossa verottaja olisi alkanut kyselemään!
 
just
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Ei aavistustakaan. Niin tai siis suknvarressa ei ole yhtään. Esikoinen sai multa 100 000 e muuttaessaan 21-vuotiaana omaan asuntoon. Ja kyllä, verot maksettiin siloin aikoinaan, kun sen reilun 50 000 e sai. Toinen 50 000 e tuli sijoituksen tuotosta. Minkä verran tytöllä oli muita sijoituksia, sitä en edes tiedä. En tiedä sitäkään, paljonko tolla kuopuksella on rahaa.
Aika jäännä, että kun noin isot rahat kuitenkin perheessä pyörii, ettei ole mitään käsitystä lasten rahoista. Tietty jos lapsi on jo yli 18v, niin sitten ymmärrän.
 
Keittiönoita
Alkuperäinen kirjoittaja just:
Aika jäännä, että kun noin isot rahat kuitenkin perheessä pyörii, ettei ole mitään käsitystä lasten rahoista. Tietty jos lapsi on jo yli 18v, niin sitten ymmärrän.
Mulla on molemmat lapset jo aikuisia :) Ja esikoisen summa oli perua siitä, että sai 9 veenä lahjaksi rahaa, josta maksettiin normaali lahjavero ja loppu sijoitettiin asuntoon, missä tyttö itsekin asui. 2 vuotta olisi riittänyt - eli 11-vuotiaaksi asti - mutta asui nyt siinä himpan vaille 21-vuotiaaksi. Asuntojen arvo nousi ja käypä hinta tytön osuudesta oli muuttohetkellä 100 000 euroa ja sillä summalla nk ostin tytön ulos tästä asunnosta. Siitä ei mennyt veroa, koska oli asunut itse tässä yli 2 vuotta. Kummallekin lapselleni on säästänyt rahaa muutkin kuin minä enkä ole katsonut tarpeelliseksi seurata, paljonko lasten tileillä on ollut. Pankin sijoitusneuvoja on soittanut, kun on katsonut järkeväksi pistää tilillä olevia rahoja sijoitettavaksi, ja silloin olen käynyt pankissa sopimassa sijoituksista. Mutta en ole seurannut, miten ne ovat tuottaneet.

 
ohhoh. kyllä isoja rahoja on lapsille luvassa.:)
itselle tuli hetkeksi oikeen itsekäs olo.:D
ei vaan meillä on lapsella pari sataa euroa tilillä. siis poika vasta 3kk.
mutta aivan varmasti käytetään isoihin hankintoihin sieltä.
ja koska emme ole kovin varakkaita niin lapsilisiä ei todellakaan sinne laiteta, elämiseenhän ne kaiketi on tarkoitettukkin.
kyllä mun mielestä itse pitää rahansa tienata.
20 000 on aivan älytön raha. siis mun mielestä saada ihan tosta vaan
 
Säästötilillä nyt hieman yli 400?. Ensi viikolla tyttö täyttää kaks, silloin tulee varmaan satanen lisää säästöön. Sitten joskus kun on parempipalkkainen työ niin laitan tilin lisäks jonkun rahastohomman tytölle. Toistaseks ei riitä rahat ku mulle rahastosäästämiseen :saint:

Ja tuosta tilistä tyttö voi sitten aikuisiän kynnyksellä ottaa esim ajokorttiin, autoon, ekan asunnon takuuvuokraan, vaihtarivuoteen tai mihin ikinä keksiikään käyttää. Kyllä niitä rahareikiä siinä vaiheessa riittää.
 
just
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Pankin sijoitusneuvoja on soittanut, kun on katsonut järkeväksi pistää tilillä olevia rahoja sijoitettavaksi, ja silloin olen käynyt pankissa sopimassa sijoituksista. Mutta en ole seurannut, miten ne ovat tuottaneet.
Kova luotto on pankin sijoitusneuvojaan... kannataisi joskus käydä vilkaisemassa :)
 
Keittiönoita
Alkuperäinen kirjoittaja just:
Kova luotto on pankin sijoitusneuvojaan... kannataisi joskus käydä vilkaisemassa :)
Paremmin se sijoitusneuvoja osaa kuin minä :D Ja koska kaikkipaperit on systerin tallelokerossa, systeri on ollut aina mukana, kun jotain sijoituksia ollaan tekemässä ja systeriltä olenkin kysynyt - kun sijoitusneuvoja on eri vaihtoehtoja ehdottanut - miten hän tekisi. Ihan hyvin systerikin on osannut kasvattaa omien lastensa omaisuutta, joten olen luottanut siis muihin kuin itseeni.

 
4lapsen äiti
Juu, kahdella koululaisella on tileillään muutama satanen. Kahdella pienemmällä ei mitään. Kaikki raha mikä tulee, menee yhteiseen hyvää (rakennettiin ok-talo missä kaikilla oma huone jne, matkustetaan kun on rahaa, ostettiin pihalle kylpytynnyri, oli pakko hankkia tila-auto jne)
Tavoitteena maksella lainaa pois ja elellä näin, kun lapset menee autokouluun niin toivottavasti pystytään ne maksamaan, auttamaan kun opiskelevat ja ehkä antamaan pesämunaa asunnonostoon. Mutta nyt on järkevintä (ja ainoa mahdollinen) elellä näin =)
 
....
Alkuperäinen kirjoittaja hivenenhullu:
Alkuperäinen kirjoittaja ralliperuna:
Alkuperäinen kirjoittaja hivenenhullu:
en mitään.. enkä säästä..
pojalla on oma tili mihin sukulaiset laittavat rahaa, mä sitä sieltä käytän tarpeen tullessa..
jos se haluaa että sillä on rahaa säästössä sitä hetkeä varten kun muuttaa pois kotoa, niin sen kannattaa mennä ajoissa töihin ja säästää..
Käytäks sä lapsen tililtä rahaa?
Me laitettiin 18v rajaks ja että me ei saada sieltä nostella ihan sen takia että lapsella sitten olisi rahaa kun muuttaa pois.Ja kyllä,sitten kun mein muksu täyttää 15 tai 16,joutuu oitis kesätöihin vaikka olisi miljoona tilillä odottamassa.
kyllä, siis sellaisiin isompiin hankintoihin joita tulee.. sitä varten niitä rahoja sinne laitetaan..
lapsella on mahdollisuus kerätä tarvittavia juttuja valmiiksi kotoa muuttoa varten, niin olen minäkin tehnyt, samoin kuin kaikki mun sisarukset..
oli kauhean kätevää kun oli astiat, kattilat liinavaatteet valmiiksi kerätty "kapiokirstuun" muuttoa varten :)
oikeesti? annat sitten vanhat kattilat sunmuut kun olet lapses lahjarahat tuhlannut??
 

Yhteistyössä