Paljastelua

  • Viestiketjun aloittaja aviomies 70
  • Ensimmäinen viesti
Isosisar
Voi sitä kulkusten helinää mitä siitä syntyykää.

Jos oikein ymmärsin, niin alastonna esiintymistä ei saada anteeksi, vaikka kuinka pahoittelisi käytöstään.
Pitää sitten olla entistä varovaisempi.
Mutta ketä se sitten haittaisi, jos kukaan ei näe?
Millälailla se pervoa on, eli kaksimielistä?
Omastamielestä se on oiva tuuletusmuoto.
Riisuuntumalla hikoilu vähenee huomattavasti.
Lääkäritkin on sitämieltä, että alastomuus on hyvästä.
Se paikka pitää tietysti valita järjellä.
Tällä perustelen yksinnakuilua.
Vaikka ei haittaa minua vaikka joku näkisi.
Onko oma metsä yleinenpaikka, kun siellä voi olla jokamiehen oikeudella kulkijoita.

Se jää sitten nähtäväksi saatteko rohkeuden alastomuuteen tutussa seurassa.
Ei sitä ainakaan ventovieraista kannata aloittaa.
Sauna ja uimaranta on niitä helpoimpia paikkoja kokeilla.
Lyhytaikainen näyttäminen riittää kyllä aluksi.
Vähän niinkuin se tapahtuisi vahingossa.
Vaihtakaa märät biginit rannalla kuiviin toisten nähden.
Tuo tilanne minulle oli normaalia, en ainakaan hävennyt sitä.
Katsoi hän jota kiinnosti.
Tytöt joskus kommentoi rohkeuttani.
Se antoi luvan jatkaa, kun kukaan ei paheksunut.
Seuraavaksi voi kokeilla saunaanmenoa alastonna.
Juosten pieni pyrähdys saunaan, ja takaisin.
Lyhytaikaisesti minäkin alastomuudesta nautin.

No jos ei livenä, niin toivottavasti alastomuutta untenmailla.
Vaikka pieni metsälenkki ilman rihmankiertämää.

Ymmärsit taas kerran väärin. Alastomuus ei välttämättä ole paheksuttavaa käytöstä, eikä vaadi anteeksipyytelyä. Paitsi ehkä julkisella paikalla nakuilu ja vilauttelu.

Henkilökohtaisesti en näe tässä yksinnakuilussa mitään jännää. En edes terveyden kannalta. Bikineissä tuulettuu ihan yhtä hyvin.
Saattaisin jopa pitää sellaista hylätyn maatilan metsissä yksin alasti koikkelehtivaa miestä vähän kajahtaneena. Rannalla oleva alaston taasen on ihan OK.

Saunassa toki käymme kolmisin alastomina, mutta taidan ottaa siskosta mallia ja riisua bikinit myös uimaan mennessä ( ilman saunaa ). Säilyvätpähän kuivina.
Entäpäs jos sitä uskaltautuu lankomiehen silmien edessä oleilemaan alasti ja se alkaa tuntumaan normaalilta ja tavalliselta? Jääköhän siihen paljasteluun ja jännään tunteeseen koukkuun?
Pitääkö seuraavaksi ruveta vilauttelemaan ja nakuilemaan myös muiden ihmisten kanssa?

Edelleenkään en kannata metsissä alasti haahuilua.
 
Sensual
Täällähän on oikein pervojen kokoontumisajot. Kunhan katsotte ettette alaikäisille vilauttele, sekä se elimen heiluttelu julkisilla paikoilla kenen tahansa edessä on muuten seksuaalista häirintää, jos siis ei olla jonkun kanssa jo valmiiksi. Siis tyrkyttäminen on rikos. Ja muutenkin suosittelisin että on muitakin asioita mitä ajatella eikä vaan sitä jalkoväliäänsä koko ajan.
 
Hohhoijaa...

Ihan samaa mieltä! (Kaikenlaisille sivuille se minäkin eksyn...) Sairaita, sairaita jalkovälillään ajattelevia ihmisiä. Tai sitten eivät ajattele edes sillä. Yökötys.
 
Viimeksi muokattu:
strykpojke

Kyllä se on helvetin kumma että ihmisit eivät saavat kävellä niin kuin Jumala on luonut meitä mutta teeveessä ne saavat näyttää kuinka ihmiset en osa sana mutta tarkoitan katkaistan toinen toisensa päät ja jalat ja käsivarret???????????????
 
Viimeksi muokattu:
Onnistuva mies.
Ymmärsit taas kerran väärin. Alastomuus ei välttämättä ole paheksuttavaa käytöstä, eikä vaadi anteeksipyytelyä. Paitsi ehkä julkisella paikalla nakuilu ja vilauttelu.

Henkilökohtaisesti en näe tässä yksinnakuilussa mitään jännää. En edes terveyden kannalta. Bikineissä tuulettuu ihan yhtä hyvin.
Saattaisin jopa pitää sellaista hylätyn maatilan metsissä yksin alasti koikkelehtivaa miestä vähän kajahtaneena. Rannalla oleva alaston taasen on ihan OK.

Saunassa toki käymme kolmisin alastomina, mutta taidan ottaa siskosta mallia ja riisua bikinit myös uimaan mennessä ( ilman saunaa ). Säilyvätpähän kuivina.
Entäpäs jos sitä uskaltautuu lankomiehen silmien edessä oleilemaan alasti ja se alkaa tuntumaan normaalilta ja tavalliselta? Jääköhän siihen paljasteluun ja jännään tunteeseen koukkuun?
Pitääkö seuraavaksi ruveta vilauttelemaan ja nakuilemaan myös muiden ihmisten kanssa?

Edelleenkään en kannata metsissä alasti haahuilua.
Strykpojke esitti kysymyksen mitä itsekin olen miettinyt.
Kyllä se minustakin näyttää pitkälti siltä, että väkivalta on hyväsytympää, kuin alastomuus.
No pitänee sitten mennä kaappiin takaisin.

Mikä nudisti sitten on, jos seksuaalisesti poikkeaviin häntä ei voi luokitella.
On hyväksyttyä pukeutua vääriin vaatteisiin, esim mies naisen vaatteisiin.
Vaatteiden pois ottaminen ei ole soveliasta.
Ainakin paikansuhteen pitää olla tarkkana.
Metsä on paikoista pahin mahdollinen.
Pitääkö minun raahata se kaappi nyt sinne metsään?
Entä jos joku kulkija ihmettelee mikä kaappi metsään on viety, ja kurkistaa sisälle.
No alaston mies siellä oleilee kaikessa rauhassa.
Pitääkö nyt alastomuutta häpeillä, ja pyytää anteeksi.

Tuulettumisen hyvyys tuli siitä, kun lääkäri iltasanomissa kehoitti ihmisiä nukkumaan ilman housuja.
Miksikö sama vaikutus olisi ulkoilmalla.
Kyllä minä kehossani tunnen lämpötilanvaihtelun hyväilynä.
Eikä housujen alue tee poikkeusta.

Onko sekin haahuilua, miten kesällä teen.
Olen metsässä polttopuiden keräilyssä, ja hikihän siinä tulee.
Hiki siinä hommassa tulee, joten riisun vaatteet pois, ja kuljen polkua pitkin asunnolle juomaan.
Palatakin saatan ilman vaatteita.
Vatteet pidän päällä, kun työtä teen, koska en pysty tarkkailemaan mitä ympärillä tapahtuu.
Kyllä ymmärrän sen ettei alastomuudesta pidetä.
Ehkä siitä juuri tulee se jännitys.

Kyllähän siihen alastonoloon tottuu.
Alussa se tuntuu jännimmältä.
Pitkään, kun on alasti, niin sitä alastomuutta ei enää tiedosta, se tuntuu yhtä luonnollisela, kuin vaatteetpäällä olo.
Se jos voi riisuuntua toisten nähden on niitä jännimpiä hetkiä.
Tuntemus tuli lääkärissäkin hoitajan nähden.
En kylläkään kehdannut katsoa katseliko hän vai ei.
Katse myös kertoo paljon.
Se kun vaimo vaikka vaan vilkaisee kulkusten suuntaan, tuntuu hyvälle.
Paikoista varmaan on sauna ja uimaranta yksityinen, ja ihan vähän metsäkin.
Sisällä riisuunnutaan ja saunaan juostaan nakuna, ja palataan puhtainmielin.
Sisäsaunaan voi matkata ilman vaatteita makuuhuoneesta, tai missä nyt riisuunnetuttekin.

Paras yllätys kotona, kun olin saunaan menossa ilman vaatteita.
Tuli vaimon sisko käymään.
Hän totesi, jaa täällä ollaan aataminasussa.
Kommentti oli vapauttava, ja kenellekään ei jäänyt pahaamieltä.
Tässä hyvä esimerkki siihen, kun sanoin puhuminen auttaa aina.

Udelkaapa siskon mieheltä, mihinasti hänen rohkeutensa riittää olla alaston.
Täytyyhän hänelläkin jotkin rajat olla.
 
Pikkusiskon miehellä ei näytä olevan mitään rajoja alastomuutensa suhteen. Kaikki käy.
 
Isosisar
Joutuuko hän kuitenkin muiden ihmisten asettamia rajoja?
Onko hän kulkenut metsässä ilman vaatteita?
Julkisella paikalla ei varmaan, koska sen kieltää laki.
Sen kyllä uskon ettei hän itse häpeä alastomuutta missään.

En usko, että hän julkisilla paikoilla nakuilee. Ei ainakaan sisko ole siitä maininnut. Kotona kyllä hän on alasti, useimmiten. Myös mun kesämökillä suon sen hänelle, vaikka olisi vieraitakin.
 
nakunmies

En mäkään ole kieltänyt vaimoa olemasta alasti. Se on hänen valintansa. Eikä se näytä ihmisille olevan mikään ongelma.
 
Viimeksi muokattu:
Onnistuva mies.
En usko, että hän julkisilla paikoilla nakuilee. Ei ainakaan sisko ole siitä maininnut. Kotona kyllä hän on alasti, useimmiten. Myös mun kesämökillä suon sen hänelle, vaikka olisi vieraitakin.
Onko hänelle tuo nakuilu ollut luonnollista lapsesta asti, vai onko se tullut vasta myöhemmin?

Minä en ole häpeillyt alastomuutta milloinkaan.
Suuresti kylläkin ihmettelin miten ihmisvartalon näkeminen tuottaa joillekin huonoja tuntemuksia.
Tietenkin kotona oli alastomuus luonnollista.
Pitkäkestoista alastomuutta ei ollut, mutta muuten ok.

Vieläkään en ymmärrä mikä alastomuudessa on rumaa.
Mistään seksiin viittaavasta toiminnasta en pidä.
Jopa vaatteetpäällä tehdyt yhdyntäliikkeet on iljettäviä, joita jopa teeveessä näkee.

Väitetään vähän paljastavat vaatteissa esiintymisen olevan seksikkäämpää, kui, kuin ihan alasti oleminen.
Miksi alastomuus on kuitenkin rivompaa?
 
Tuotapas en tiedäkään. Kait hän tykännyt olla alasti aina. Nyt kun siihen tottunut, niin siihen ei kiinnitä niin suurta huomiota.
En tiedä mitä tarkoitat pitkäkestoisella alastomuudella, hän voi olla vaikka viikon ilman vaatteita.
Täydellinen alastomuus on Suomen lain mukaan rikos, ehkä siksi sitä paheksutaan. Vähäpukeisuus ei sitä ole. Kuitenkin alastomuus esim mökki olosuhteissa on ihan hyväksyttävää.
Toki seksikkäät bikinit on kivat.
 
Onnistuva mies.
Viikko on jo tosipitkä aika olla alaston.
Pitkäkestoista on se, kun henkilö oleilee alastonna.
Saunassa olo on poikkeus.
Lyhyttä on ,kun esim vaihdetaan vaatteita, tai mennään saunaan, käydään uimassa tai muuten vilvoittelemassa.

Siinä lyhyessä olemisessa on se oma jännityksensä.
Kun alasinolo olo pitkittyy, niin jännityskin häviää, ainakin silloin kun muut hyväksyy sen.
Siitä saa ihan erilaisia tuntemuksia.
Minullakin on sitten mukavantuntuista rikostaustaa, kun metsässä kuljen ilman paitaa ja housuja.
Ehkä se jännitys tulee siitä, kun ei tiedä minkä puun takana poliisi tarkkailee.

No ei niissä bikineissä mitään vikaa ole.
Niiden päällelaittokin on mukavaa katseltavaa, ainakin voin kuvitella noin.
 
kasipallo
Moro! Mä tykkään esitellä kalua naisille mutta teen sen hienotunteisesti. Liikun sisällä alasti kun naapuri on ulkona, jos sit sattuis näkeen. Kyttään myös kun naapuri käy postilaatikolla aamulla niin menen joskus boksereissa kulli jöpöttäen yhtäaikaa laatikolle. Terassilla istun saunan jälkeen niin että pyyhe on sen verran auki että seisova kulli näkyy naapurille. Kännissä on tullu seisoskeltua täysin alastikin terassilla ja pari kertaa tullut runkattua samalla.
 
susa

Olispa minulla tuommonen naapuri :) Saattaisin tehdä muutakin kuin katsoa...
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Tane47
Isosisar
Huh-huh!
Nyt se on sitten tehty. Olin Vappuna mökillä alasti lankomiehen kanssa. Alussa se oli vaivaannutta, mutta myöhemmin ihan normaalia. Ilma oli lämmin ja aurinko paistoi.
 
Hyvä juttu. Mitenkä lankomiehen ystävä suhtautui sun nakuiluun ? Mun kokemuksen mukaan naiset paheksuvat sitä, että mun vaimo on alasti heidän miestensä näkyvissä. Ne ei sano sitä ääneen, mutta selän takana kuitenkin.
 
Viimeksi muokattu:
Isosisar
Hyvä juttu. Mitenkä lankomiehen ystävä suhtautui sun nakuiluun ? Mun kokemuksen mukaan naiset paheksuvat sitä, että mun vaimo on alasti heidän miestensä näkyvissä. Ne ei sano sitä ääneen, mutta selän takana kuitenkin.
Pikkuisen nihkeästi. Vaikka ehdotin hänellekin alastomuutta, niin hän piti uikkarit päällä.
 
Viimeksi muokattu:
Isosisar
No jouduitteko nyt itse pyytämään anteeksi siskolta käytöstänne?
Miten lankomies reagoi tilanteeseen?
Tuleeko alastomuutta jatkossa, vai lopettiko paheksunta sen?

En tietenkään pyytänyt anteeksi. Saahan sitä omalla mökillään olla nakuna.
Lankomiehen mielestä tilanne oli ihan ok.
Kyllä varmaan alastomuutta tulee lisää. Nyt kun sain aloitettua "siedätyshoidon" tutussa seurassa, niin kesän tavoitteena yritän pystyä olemaan ainakin jonkin aikaa alasti myös vieraammassa seurassa. Esimerkiksi auringonottoa alasti ja sen jälkeen en heti pukisi tai saunan jälkeen veranalla ilkosillaan. Eli aina pitäisi olla joku syy riisuuntumiselle. Toivottavasti saan myös sisaren mukaan. Se olisi jotenkin luonnollisempaa.
 
joonathan
Hienoa, kesä tuli ja voi antaa kullin vilahdella mukamas vahingossa. Naapurin rva tykkää näköjään kun liikun keittiössä alasti. Päätin runkata keittiön ikkunassa ja kyllä tuli herkäs kun naapuri katseli.
 
  • Tykkää
Reactions: Tane47
Onnistuva mies.
En tietenkään pyytänyt anteeksi. Saahan sitä omalla mökillään olla nakuna.
Lankomiehen mielestä tilanne oli ihan ok.
Kyllä varmaan alastomuutta tulee lisää. Nyt kun sain aloitettua "siedätyshoidon" tutussa seurassa, niin kesän tavoitteena yritän pystyä olemaan ainakin jonkin aikaa alasti myös vieraammassa seurassa. Esimerkiksi auringonottoa alasti ja sen jälkeen en heti pukisi tai saunan jälkeen veranalla ilkosillaan. Eli aina pitäisi olla joku syy riisuuntumiselle. Toivottavasti saan myös sisaren mukaan. Se olisi jotenkin luonnollisempaa.
 
Viimeksi muokattu:
Onnistuva mies.
Mukavaa kun olette onnistunut olemaan alaston muiden seurassa Isosisar.

Kyllähän sille alastomuudelle voi keksiä syyn, jos siitä tulee rohkeutta lisää.

Oma piha oma lupa, vaikka olla alasti.
Jaa nyt sitten pitäisi osata kirjoittaa ilman näkyvää tekstiä. Kyllä tämä tekniikka on ihmeellistä.

Niin kauan alastomuus on mukavaa, kun siihen ei liity seksi mitenkään.
Siitä näkemisestä, ja näkymisestä kun voi nautta.

Miehillä, jos se ajatus karkaa sinne väärälle puolelle, niin sen näkee myös kehossa.
Välttämättä se ei ole tarkoituksenmukaista, kun se voi vahingossakin toimia.
Pääasia, että seksi ei tule kuvioihin.
Alastomuus on nautinto kuitenkin, ja hyvä sellainen.
Toivottavasti olette nauttinut lämpimistä päivistä.

Minä olen ollut alasti myös vaikka ei ole ollut yleisöä.
Siitäkin pystyy nauttimaan, kun käyttää mielikuvitusta.
Kuvitella voi, että yleisönä on naisia.
Omanlainen jännitys tulee siitä, kun miettii sitä paheksutaanko, vai ihastellaan.
 
joonathan
Istun juuri nyt terassilla alasti, nautin aamukahvista ja naapurin katseista kun kurkkii ikkunasta. Kohta käännyn niin että näkee seisovan kullini paremmin ja aion runkata....ihanaa tämä kesä!
 
  • Tykkää
Reactions: Tane47
tiinuska
Hei, me annoimme naapurille (nainen) eilen silmäiltävää ihan tarkoituksella. Makurin verhot auki jonne naapurilla suora näköyhteys. Mieheni kuvasi kun minä nain toista miestä. Ihanaa saada vierasta miehen edessä ja etenkin tietoisena että naapuri katselee myös meidän touhuja. Kyllä minä muutenkin liikun sisällä usein alasti, se kiihottaa minua kun tiedän että joku saattaa katsella.
 
  • Tykkää
Reactions: Tane47

Yhteistyössä