Yksityisestä: mehän käytiin TK:n aikaa jonottaessa (aika soitettiin tk:hon joulukuussa 2009) väestöliitossa tutkimuksissa ja saatiin shokkiuutinen, mieheltä ei löytynyt yhtään siittiöitä :'( Koko ajan meille vakuutettiin että kyllä niitä siittiöitä saadaan kivesbiopsialla ja ei kannata edes miettiä muita vaihtoehtoja. Mies oli aluksi valmis siihen, että käytettäisiin luovutettuja siittiöitä. Sitten tammikuussa 2010 alkoi väestöliitossa tämä suunnittelu, milloin tehdään kivesbiopsia jne. Helmikuussa päästiin TK:n puolelle verikokeisiin ja sitten maaliskuussa TKlääkäri sai monen puhelun jälkeen laitettua sen lähetteen OYS:n.
Meillä paloi rahaa n. 500 euroa väestöliittoon, josta todettiin toukokuussa 2010 ettei niitä siittiöitä sitten varmaan saadakaan, ehkä mies kantaakin sitä xxy kromosomia. Uudestaan tiputettiin aika korkealta ja mua suututtaa edelleen, ettei tuota verikoetta xxy kromosomin poissulkemiseksi suostuttu ottamaan, eihän miehellä ensin sitä voinut väestöliiton lääkärin mukaan olla.
OYS:ssa otettiin verikoe ja maanantaina on aika, jolloin kuullaan päästäänkö me ikinä edes hoitoihin.
En tiedä nopeuttiko väestöliitossa käynti loppujen lopuksi mitään, joulukuusta asti ollaan odotettu että päästään OYS:n ja nyt on aika reilu puoli vuotta myöhemmin, tosin lähetehän saatiin vasta maaliskuussa. Sitä en tiedä koska me päästään ICSI tä kokeilemaan, tai jos päästään niin laitetaanko maanataina meidät jonoon vai joudutaanko sitäkin odottamaan.
Maanataina pelottaa ja ahdistaa :'(
Meitä kumpaakin jäi harmittamaan paljon väestöliiton toiminta, tuntui että turhaan valetaan toivoa shokkiuutisen jälkeen ja sitten vedetäänkin matto jalkojen alta. En tiedä, miksi eivät voineet ottaa sitä kromosiverikoetta, kun kuitenkin kaikki muut mahdolliset verikokeet otettiin.