****OoOoO HUTIKUUN HELMET 2012 ELOKUUSSA OoOoO*****

Voi luoja, että joissai nettikaupoissa on kalliita äitiysvaatteita :O En nyt ihan vielä ole tilaamassa mitään, mutta kunhan fiilistelin :popcorn: Ja ne vauvanvaatteet :rolleyes:

Mulla oli alkoi kunnon turvotus tänään :whistle: Olen muutenkin hiukan ylipainoinen niin tuo maha pullottaa ja sitä ei nyt saa edes ryhtiä suoristamalla "litteämmäksi", voi olla vaikeat 7-8 vko:a edessä jos turvotus ei laske :headwall::whistle:

Mutta eipä tässä tänään muuta kun öitä vaan :)
 
Champion: Ainakin yhden taulukon mukaan 2 viikkoa hedelmöityksestä hcg on 3-426, ja 3 viikkoa hedelmöityksestä 18-7340. Eli normaalilta vaikuttaa! :)

Josefia: Äitiysvaatteilla on tosiaan hintaa monessa nettikaupassa. Silloin esikoisen aikaan katselin.
 
Etova olo on saapunut :x ei tee mieli syödä juuri mitään. Rinnat edelleen hieman aristaa. Yritän tässä raskaudessa pitää painonnousun kurissa, esikoisen kanssa tuli +20kg, joista en saanut kuin muutaman karisteltua ennen kuopuksen odotusta. Tässä välissä sitten olen saanut laihduteltua kilot pois ja tarkoitus olisi nyt pitääkin ne poissa. Ja nyt kun näin sanon niin iskee kuitenkin ihan mieletön himo herkkuihin :D Liikuntaakin aion jatkaa niin pitkään kuin vaan jaksan. Mites muut? Kuinka moni harrastelee jotain?
 
Viimeksi muokattu:
Mä harrastan bailatinoa ja ajattelin kyllä tämän syyskauden vielä tanssahdella. Katotaan, missä vaiheessa maha alkaa vaikeuttaa nopeita pyörähdyksiä :D Jos mitään mahaa tulee (panikoi).

Ajattelin kuitenkin soittaa tänään neuvolaan ja varata ajan, vaikka ilkeä ultralääkäri kielsi sitä tekemästä ennen varhaisultraa. Uhmaan kuitenkin, koska muuten tää ei tunnu yhtään todelliselta. Ei okseta, ei ole yhtään paha olo, kahvi maistuu, kaikki ruoka maistuu, ei pissata... ei oireita. Paitsi että väsyttää ja tukkaa lähtee.

Yksityisessä lääkärissä on se hyvä puoli, et jos gyne on ärsyttävä, voi varata seuraavan ajan jollekulle toiselle. Haha!

Hyvä juttu Champion!

Mä en ole harkinnutkaan minivaatteiden ostamista. Taikauskoisuutta.
 
Viimeksi muokattu:
Itellä edelleen vähä haastavaa tajuta, ett oon raskaana. Toisaalta tässähän on vasta reipas viikko tiedetty olevansa raskaana ja kuitenkin sen 35 viikkoo viel aikaa tajuta ;)

Mäki oon kattellu noita äitiysvaatteita ja jo miettiny mitä kaikkee ostan (oletan näyttäväni samalta ku H&Mn mallit mahoineen vaikka todellisuus lähentelee jotain ihan muuta ;)). Oon myös kattellu noita huuto.netin paketteja mut niissä hinta nousee aina ihan mahdottoman korkeaks.
Jos kävis ihan paikan päältä ostamassa muutamia renttuja kunhan alkaa olee ajankohtasta.

Kyllä mä oon aatellu liikuntaa harrastaa tällä kertaa mahd.pitkään. Lähinnä lenkkeilen ja nostelen painoja+teen kahvakuulatreenejä. Kattoo vaan sit viikkojen lisääntyessä ett millä tahdilla ja millä painoilla. Näin alkuun ei kyl vielä tartte miettiä.

Toivoisin, ett en paisuis niin hirveesti muualta ku mahasta ja voisin käyttää tämänhetkisiä housuja mahd.pitkään. Kuitenkin sit keväällä on paljon muutaki tehtävää ku pudottaa painoa ;)
Mulla ei ainakaa ekassa imetyskää pudottanu yhtään painoo, päinvastoin lihoin synnäriltä päästyä :ashamed:
 
Viimeksi muokattu:
Liikuntaa ei tule oikein harrastettua, hyötyliikuntaa enemmänkin lapsosten kanssa :) Mulla on reistailut selkä kuopuksen synnytyksestä asti ja se on taas alkanut enemmän kipuilla, pitää yrittää kävelyä, pyöräilyä ja venyttelyä välillä, muuten en tiedä miten se kestää loppuun asti saati synnytyksen :| Ja se synnytys pelottaa jo nyt kun ajatteleekin, nimittäin se selkä kipu silloin reilu 4 vuotta sitten oli sanoin kuvaamatonta tuskaa :'( Mutta jospa en ihan kauheaa synnytyspelkoa sitten saisi kun hetki lähenee joskus sitte..

Painoa minulla oli reilummin silloin kun aloin esikoista oottaa, sitä tuli sitte jotain 10-12kg lisää ja synnärin jälkeen lihoin vielä pari kiloa :kieh: Sitten laihdutin n. 20kg ja olin aika sopusuhtainen kuopuksen aikaan kun aloin odottaa, raskaus toi about 8kg ja niistä jäi synnärille 5 että hyvin meni silloin. Nyt taas olen paisunut muutamassa vuodessa "hyviin" mittoihin että kivat lukemat varmaan sit loppu raskaudesta:kieh: Mutta olen päätöksen tehnyt että sitten joskus tämän viimeisen käärön jälkeen laihdutan itseni taas normaalin ihmisen mittoihin :) Mutta se on sitten se ... ;)

Nyt imuroimaan..

rv 4+4
 
Selkäkivut osaa olla lamauttavia..:/ Itsellä reistaa alaselkä ajoittain, notkoselkäinen olen. Tosin se on sellaista tyyppiä, että raskausaikana selkä oli parempi kuin milloinkaan! toivottavasti tällä kertaa käy samoin! :)

Painoa tuli esikoista odottaessa n.10kg. Synnärille ei jäänyt edes puolta, mutta imetys vei kilot hyvin ja pääsin entisiin lukemiin. Syön melko monipuolisesti kotiruokaa, toki välillä tulee herkuteltua, mutta ihan perussyömisillä ei tarvinnut ainakaan viimeksi olla huolissaan. Maltillisesti nousi paino koko ajan. Raskaudet voi vaan olla tietty niin erilaisia, ettei voi tietää mitä tässä vielä tulee.

Liikunta on aika pitkälti hyötyliikunnan ja koiran lenkkeilytyksen varassa. Olen aloittanut monet kerrat jotkut ohjatut tunnit, mutta aina kyllästynyt olemaan tiettyyn aikaan tietyssä paikassa. Ei sovi minulle...:ashamed: Välillä tunnen syyllisyyttä siitä etten harrasta mitään erityistä liikuntaa, mutta yleensä päädyn siihen lopputulokseen, että kai sitä tarpeeksi saa tuosta peruslenkkeilystä koiran/rattaiden kanssa. Hyötyliikuntaakin tulee ihan mukavasti.
 
Hejsan!

Täälläkin yksi odottaja ilmoittautuu. Tein tunti sitten plussatestin ja laskurin mukaan la ois 6.4 :) Tässäpä muut speksit tuota alkulitaniaa varten:

Adalmis - 26v. - OYS - toinen - "Kerttu"

Meillä on siis tuollainen helmikuinen helmi joka maaliskuulla kuitenkin putkahti maailmaan. Kaapolle tulee 5kk ensi viikon tiistaina täyteen. Lapsille tulee siis ikäeroa vuosi ja kuukausi :). Oltiin aateltukin, että olis kiva jos tulis pieni ikäero, mutta että ihan näin nopeesti niin en ikinä ois uskonu. Kaapoa siis yritettiin enemmän ja vähemmän kolmisen vuotta niin olin aika pessimisti että niinköhän seuraavakaan nopeesti tulee :p. Mutta tulipahan kuitenkin, nyt vaan toivon hurrrrjasti että pysyis matkassa <3.

Hirvee tärinä päällä ja mietin että miksi perhanassa piti toi testi just tänään tehdä. Oon nimittäin lähdössä työkeikalle illaksi ja siitä ei varmaan tuu yhtään mitään kun oon ihan täpinöissäni. Miehen sisko tulee katsomaan Kaapoa siksi aikaa kun mies tulee töistä niin pitäis sillekin olla ihan pokkana että ei kai tässä mitään :p.

Varhaisultraan ei varmaankaan tämän kohdalla mennä kun rahat on todella tiukilla. Uskon ja luotan, että siellä on kaikki hyvin ja kärvistelen sinne viikolle 12 (miten muka kykenen?!?! :D). Edellinen raskaus sujui täysin ongelmitta ilman mitään suurempia kremppoja, toivon että tääkin ois sellanen. Väsymystä on jo ollu, mutta sitä on muutenkin kun tuo pikkunen vielä heräilee öisin.

Sellasta tarinaa. Olipa mukava kun jonnekin sai heti purkaa tämän ilouutisen :)

Adalmis ja kerttu 5+0
 
LittleStar: Mulle tuli turvotusta aika paljon loppuraskaudessa ja nestekierto takkuili. Luulen et toi yks extrakilo joka synnärille jäi oli pelkkää turvotusta, synnytyksen jälkeen olin kuin kuiviin imetty kala, eipä turvottanut enää :D Hankin kyllä muutaman kilon lisää kun jäin äitiyslomalle/hoitovapaalle, oon herkutellut aika huolella:D Paino nyt pari kiloa enemmän tässä alussa kuin esikoista odottaessa :(
 
Ceali Wau! Otan tavoitteeksi tuon. Littlestar mä olen kärsinyt tota väsymystä jo reilun viikon. Ihan kaameeta.

ON Soitin neuvolaan sitten kuitenkin tänään ja tosi mukavalta kuulosti puhelimessa terkkari. Se antoi mulle ajan jo ensi viikoksi, kun olen jo niin "pitkällä" eli menkoista laskettuna tänään jo 7+0!! Mutta varhaisultrassahan se sitten selviää, että montako päivää tullaan tuosta alas. Ehkä jopa 10! Tunnin aika ja mies on "tervetullut" mukaan :) Mutta jotenkin piristi mieltä tuo neuvolan varaaminen. Tuntuu todemmalta tämä raskaus.
 
Adalmis: kiva huomata et täällä on joku muukin jolle tulee pienellä ikäerolla seuraava =)
Oliko täällä muita joilla on ihan pienellä ikäerolla lapsia?
Meillä tosiaan tyttö 6kk ja ei hajuakaan millä viikoilla odotan tätä toista mut pieni pahoinvointi antaisi mun kuvitella et tähän pinoon mä kuulun..

Mulle ei ole vielä ilmaantunut muita oireita kun ihan pientä pahoinvointia vain..

Mulla tuli painoa esikoisesta aikanaan melkein 20kiloa, toisesta tuli painoa himpun alle 10kiloa ja nyt toiveena olis tottakai et pystyis taas aisoissa tuo painon nousu kun painoa on ihan riittämiin ennestäänkin.

Liikuntaa tulee harrastettua lähinnä hyötyliikunnan ja lenkkeilyn muodossa. Siitä on vuosia kun tuli käytyä salilla/jumpassa ja sen näkee kyllä myös tasaisena painonnousuna.. mut tarkoitus olis kyllä skarpata sen suhteen et tulis tehtyä kunnon lenkkejä säännöllisesti jos ei muuta =)

Kuinka moni teistä on nyt töissä/koulussa? Ja kuinka moni kotona
Mulla on äitiyslomaa lokakuulle asti, oli tarkoitus palata töihin ens keväänä mut tän raskauden myötä mä jatkankin hoitovapaalla nyt seuraavaan äitiyslomaan asti, mitä nyt jotain keikkahommia saatan joskus viikonloppusin heittää jos tuntuu että kaipaa vaihtelua arkeensa sen puolesta..
 
Mä oon hoitovapaalla kotona. En ole tässä välissä ollut töissä (esikoinen syntynyt 01/10), eikä ole mitään kiirettä mennä töihin toisenkaan lapsen jälkeen. Haluan nauttia nyt kun lapset ovat pieniä :)

Miten mulla on koko ajan nälkä :kieh:
 
Mä olen töissä.

Onko teillä muilla kuinka hyvin livejuttukavereita? Mun lähimmät ystävät on lapsettomia eikä kovin kiinnostuneita raskausaiheisesta keskustelusta. Haluaisin ihan kauheasti jonkun kanssa aiheesta pulista, mutta en oikein keksi ketään. Onneksi on tämä vertaispalsta!
 
Avokado, joo, pieni ikäero on kyllä tosi jees, mutta kyllä mulla jo tänään kauhistutti että mitenköhän sitten käytännössä kaikki menee :eek:. Mutta eipä kai sitä vielä kannata stressata :p

Samirja, Mulla on täällä Oulussa parikin mammaryhmää joita tapailen ja joilla on samanikäisiä lapsia kuin meiän Kaapo ja niiden kanssa pystyy puhumaan kyllä ihan kaikesta. Mutta odotusaikana ei kyllä mullakaan ollu oikeen ketään jolle ois voinu purnata ja valittaa tai jakaa onnen hetkiä. Forumilla sillonkin kirjottelin, mutta liveseuraa ois kaivannu. Nyt on kaveripiirissäkin muutama raskaana niin löytynee valitusseuraa :p. Kyllä se vertaistuki on vaan aika tärkeetä.

Mulla tuli Kaapoa oottaessa hurjat 6 kiloa ja imetyksen myötä tippu noin 10 eli oon aika riuku tällä hetkellä. Toivottavasti ei ihan hirveesti tulis nytkään kun tuntuu ettei nytkään oo päässy mihinkään jumpalle niin mites sit kahen vauvan kaa :p.

Selvisin työvuorosta hengissä vaikka täpinöissä olinkin. Pystyyn meinasin kyllä nukahtaa, mut muuten meni ihan jees. Sen huomasin, että tarkka hajuaisti on jälleen palannu. Nuoret söi autossa toffeejätskiä niin mulla meinas laatta lentää siitä hajusta :x.

Adalmis
 
Ikäerosta meillä oli aiempien lasten ikäero 1,5 vuotta. Aika raskasta se oli kahden pienen kanssa mut nyt ei harmita kun ovat isompia. Nyt tuleekin sit ikäeroo tälle kolmoselle ja esikolle melkein 8 vuotta ja kuopukselle ja tälle reilu 6 vuotta.

Mä oon töissä myymäläpäällikkönä ja mun työ on aika fyysistä. Nyt jo tuntuu et tavaroiden nostelu ja kumartelu ottaa alaselkään.

Painosta Esikkoa odottaessa paino nousi 35kg, kakkosta odottaessa 20kg. Oon pudottanut painoa parikytä kiloa ja nyt jo noussut heti paino 2kg. Mulla tuntuu raskaus vetävän painoa puoleensa kunnolla enkä tiedä millä mä tän pitäsin kurissa mut pakko mun on jotain itelleni tehdä ettei mene ihan kaameaksi taas tuo painon nousu..

Mein vauvan tekonimeksi päätettiin nyt Martta :)

(.) mahaa turvottaa, intoja särkee ja ne ei mahu liiveihin ja väsyttää ihan tautisesti. Siinäpä ne raskausvonnit :)

Champpis ja Martta 5+1
 
Olen esikoisen kanssa kotihoidontuella kotona. Tarkoitus oli alunperin olla vuoden loppuun. Mutta jos tämä pieni kyydissä pysyy, niin ajattelin sittenkin mennä töihin nyt syyskuussa ja voisin olla sinne helmikuulle saakka. Kotona viihdyn erityisen hyvin, mutta rahan takia en pystyisi olemaan tuolla pienellä tuella kovin pitkään...:( Ja nyt tuntuu, että tässä välissä voisi tehdä töitä, niin ehkä sitten saisin olla vähän pidempään kahden kanssa kotona..:)

Liveystävät on aika samassa elämäntilanteessa. Lähimmillä on myös pieniä lapsia ja vauvakerhosta saimme lisää hyviä kavereita. Kyllä se vertaistuki on tärkeää. Odottajia ei taida nyt olla ihan lähimmissä ystävissä, mutta se ei minua haittaa. Nautin raskausajasta (ellei nyt tule jotain erikoista) muutenkin kovasti! :)
 
Heips, mä oon töissä, ollut jo kolmisen vuotta, ja tuntuu kieltämättä aika mukavalle ajatus tulevasta äitiyslomasta, jos kaikki vaan menee hyvin.. en mahda mitään sille, että aina pitää sanoa että jos kaikki menee hyvin, tää tuntuu vieläkin niin kummallisesta;)mä viihdyin kotona hyvin aikasemminkin, kun olin lasten kanssa kotona melkein neljä vuotta, kun esikoisen ja kuopuksen välissä en tehnyt kuin jotain keikkavuoroja.. Nyt kun on kokemusta tästä vuorotyön ja hoitokuvioiden yhteen sovittamisesta, niin osaan varmasti arvostaa sitä aikatauluttomuutta ihan eri tavalla. Vauvan syntymä ajoittuu tosi hyvään ajankohtaan sikäli, että esikoinen alottaa koulun sit elokuussa ja kuopus eskarin, niin on kiva voida olla kotona silloin:) tässä kävi siis paremmin kuin hyvin, että tää vasta nyt tapahtui, onhan tätä yritetty jo reilusti yli vuosi. Ja kevätvauva tuntuu aivan huipulta, on ihanaa tietää että valosa aika lisääntyy ja mennään kohti kesää, kun yövalvomista riittää.. se on ollut mulle molempien lasten kohdalla se kaikista rankin juttu, väsymystä, väsymystä.. ehkä se valosuus auttaa, esikoisen kanssa oli ainakin helpompaa, kun hän on syntynyt maaliskuussa.tällaista täällä :)
 
Me päästiin esikoisen kanssa helpolla, hän ei ole oikeastaan koskaan valvottanut eikä univelkaa missään vaiheessa ollut, vaikka syntyi keskellä pimeintä talvea. Mulla on peukut pystyssä, että tää toinen olisi yhtä helppo tapaus kuin ensimmäinen :heart:

Painosta: Siis mitä ihmettä, mulle on tullut nyt ihan lyhyessä ajassa pari kiloa lisää! Joo, oon syönyt aika paljon, mutta silti. Voiko nää alkuraskauden hormonit vaikuttaa jotenkin painonnousuun vai mitä ihmettä? Masentavaa!

Ceali&Lilleri 5+3 :heart:
 

Yhteistyössä