oOoO-Huhtikuun Helmet 2012 * HELMIKUUSSA*-oOoO

Iltaa pinoon!
Huomenna katsomaan Disneyn jääprinsessoja areenalla! 3v. odottaa jo kovasti:heart:
Mulla olis töitä vielä viikon verran ja 21pvä alkaa äitiysloma.
Mulle tuli kelasta päätös minimi äitiysrahasta koska haen kans viimeisen 6kk mukaan. Tosin siinä oli että ilmoita tulot 1.8.-31.1. vaikka olen töissä 20.2. saakka. Tottavie haen myös siltä ajalta joten kela saa kuittinsa vasta kun olen jäänyt äippälomalle. No kai sen vielä ehtii. Eka maksupvä rahalla oli kuitenkin vasta maaliskuun lopussa.
Noista perätila synnytyksistä tuli mieleeni että mun käsittääkseni Suomessa ylärajana on pidetty n. 4kg sikiötä. Ja tässäkin joka tapaus on yksilöllinen ja siihen vaikuttaa äidin sisälantion mitat ja istukan sijainti jne. jne. Lääkäri tekee huolellisen arvion ja äiti kuvataan ja otetaan "mitat".

Itse ajatus sectiosta puistattaa ja olisin valmis myös perätila synnytykseen jos näin kävisi.
Jatiska älä murehdi! Meillekkin 3 tulossa enkä ole tehnyt yhtään hankintaa enkä näin ollen myöskään pessyt vauvapyykkiä tmv. Eiköhän sitä sit äitiyslomalla kerkiä nekin hommat. Tulee se aika pitkäksi vielä moneen kertaan ennen sitä. Olen sitä sorttia joka vois mennä synnyttämään suoraan työpaikalta:LOL:
Nytkin nuo saavat kantaa mut väkisin ulos työpisteeltä kun mammaloma alkaa. Yhtään en haluis jäädä vielä kotiin. Mulla on ollut niin oireeton raskaus pahoinvointia lukuun ottamatta että hyvin jaksaa. Toki jos on supistuksia ja kipuja niin sitten on toinen juttu-onneksi näin!
Pukeutumisongelmaa havaittavissa oman talvitakin vetskari ei mene kiinni eikä miehenkään takkia voi oikeen siltä viedä:whistle: Mietin just että pitääkö tässä mennä jonnekkin kirpparille hätäpäissään vielä hommaamaan joku untsikka. Kun mahahan tuonne ulos jäätyy vielä ennen maaliskuun loppua:O

Jouskari & 33+3
 
Minäpä sit tempasin oikein tänään ja savustin koko meen kodin. Kaikki vaatteet,petivaatteet,patjat,sohvat ja matot on tällä hetkellä ulkona pakkasessa ja siellä ovat myös yön yli. Toivottavasti niillä on jotain toivoa. Tekstiilejä on koko kylppäri täynnä jonottamassa pesuun. Itellä migreeni ja silmät kipeenä savusta. Hyvä minä:'(
 
Piipusta tippui tiili ja tukki hormin. Metri lattian rajassa oli savutonta tilaa muutoin niin sankkaa ettei eteen nähnyt. Tää tapahtu siinä ajassa kun tökin pesän puita saadakseni ne palamaan paremmin kun luulin savuamisen johtuvan siitä. Hetken päästä en enään nähnyt edes eteeni. Onneksi oli peltiämpäri vieressä johon patakintaalla keräsin kytevät puut ja heirin ovesta pihalle. Miehen tullessa töistä minä istun tpaidassa ja yöhousuissa hangessa koiran kanssa. Saas nähdä korvaako vakuutus.. :(
 
Nyt ehdin ja jaksan päivitellä kuulumisia

Eli ensimmäinen huhtikuinen saapui maailmaan eilen 10.2 klo 8:26 sektiolla. Poikavauva "Sisu" näki päivän valon oikein hyvävointisena ja huusi heti niin hienosti, että äiti alkoi itkeä helpotuksesta. Painoa olikin jo kitettävät 2250g ja pituuuttakin 44,5cm. Mikä lie jättiläinen olisi ollut laskettuna aikana :) sektio meni molempien kohdalla tosi hyvin! Mentiin pystyviillolla istukan läpi sisään, mutta veren menetys oli kaikesta huolimatta vain 300ml, joka siis sektiossa yleensäkin pieni määrä. Isä ei saanutkaan olla mukana, kun eivät uskaltaneet antaa, jos menisikin joku pieleen tai vauva olisi huonovointinen.

Sisu Sisupussi on kuitenkin voinut todella hyvin! Nenään menee enää huoneilmalla nasaali, joka antaa pienellä paineella tarjolle happea, että on helpompi hengittää. Sokeritippa menee, on saanut suun kautta hieman maitoa, mutta pääasiassa nenämahaletkun kautta. Antibiootti aloitettiin kaiken varalta, vaikka ei ollut merkkejä tulehduksesta. Siellä se keskoskaapissa huilaa vaippa päällä lämpimässä ja on jo niin valmiin vauvan näköinen. Pullea ja ihana <3 keskosuus näkyy ainoastaan minikoossa


Ite voin myös hyvin, eikä sektiohaavakaan ole kipeä. En kyllä annakkaan sen tulla kipeeksi, että jaksan olla tässä ja paranenkin kivuttomammin nopeasti. Eli loppu hyvin ja kaikki hyvin vaikka silloin torstaiaamulla säikähdin todella kovasti! Meillä oli paljon enkeleitä matkassa!!!

GCS15 ja "Sisu" 1vrk
 
Muutamaan päivään en ole lukenut ja täällähän on tapahtunut vaikka mitä. Onnea hirmusesti GSC15!! Ihan hyvän kokonen pikkunen ollut, nyt vaan voimia ja kasvamista pikkuiselle. Nyt on jo Huhtikuisetin korkattu siis, aika jännää!!
Omaa napaa, itsellä on neuvola ens vkon alussa ja luulen että jään saikulle loppuajaksi, lonkkakivut taas yltyneet sietämättömäksi, ja tuntuu että työpäivän aikana on jo vaikea olla ja loppupäivästä on jalat ja selkä ihan muussina. No, sa nähdä mitä lääkäri tuumaa.
Pirtsakkaa pakkapäivää ja jaksamista kaikille!
 
GCS15: Lämpimät onnittelut ensimmäisestä huhtikuisesta! :heart: :flower: Ihan kylmät väreet menivät! Ihana kuulla että kaikki meni hyvin!! :) Oletko saanut minkäänlaista arviota kuinka kauan pieni joutuu olemaan sairaalassa?
 
GSC15 Paljon Onnea vauvelista! Hienoa kun kaikki mennyt hyvin, säikähdyksestä huolimatta!

Mulla raskauden etenemisessä ei oo ihmeellisempää tapahtunu, kaikki menee hyvin. Turvotusta on vaan tosi paljon jaloissa, jää ihan kuopat kun painaa säärestä..Nii ja olihan myös se et sf-mitta kasvaa yläkäyrällä, tosin kyllä ihan tasaisesti, th väläytteli ultrakontrollia lopussa mutta kuitenkaan eivät ota äippäpolilla mielellään vaan sen takia et sf- mitta suuri, pitäs olla jokin muu syy. Ei mulla muuten tuo vatsan kasvu mietitytä mut jos alkaa vaikuttaa et 5kg tulee ni ois kiva et sit kontrolloitaisi.
 
OHO, ajatella, että tähän ketjuun ollaan jo saatu vauva. Wau ja valtavasti onnea! :)

Sain muuten sen tilauskoodinkin Bebesiltä, alla tietoa. Eli ei muuta kun tilaushommiin, itse ainakin aion nyt hommata sen upean hoitolaukun :)

"Käyttämällä koodia "aurinkoale" saatte 10% alennuksen yli 100 euron ostoksesta. Koodin voi käyttää vain kerran tilaajaa kohti. Alennuskoodi on voimassa 10.3. saakka

Koodi syötetään kassalla kohtaan kupongit ja koodit.

Tilatkaa myös meidän asiakaskirje. Sillä saatte aina uusimmat uutisemme ja edut ovat käytössänne. b e b e s . f i
Olemme myös Facebookissa."
 
Ceali ei oikein kukaan oo vielä puhunu kotiutumisesta mitään. Mä ite pääsen ehkä maanantaina. Vaikka vauvalla kaikki hyvin, niin silti mennään päivä kerrallaan. Jos oltais tosi optimistisia, niin olisko 3 viikkoa ihan hyvä arvio sairaalassaoloaikaan, JOS kaikki menee hyvin :) ehdin laittaa uuden kodin kuntoon (no en mä varmaan siellä mitään konkreettista sektiohaavan takia tee). Saan pestyä vauvan vaatteet, laitettua pinniksen ja kaikki tommoset kuntoon :)
 
GCS15 Hurjan paljon onnea koko perheelle sisukkaasta pikkuisesta :heart: Ilon ja helpotuksen kyynel tuli silmänurkkaan, kun luin kertomuksesi. Sen verta täällä jännätty sun ja pikkuisen puolesta. Ihanaa että kaikki meni hyvin ja sun oma vointikin on noin loistava :flower:

Poksumaan tulin, ei siis kummempaa tähän aamuun.

Sale ja Pupu 32+0 :heart:
 
GSC15 ihania uutisia:heart: ja suuret halionnittelut koko perheelle:hug:

mun piti jo eilen nurista siitä että me ei olla saatu mitään painoarvioo sitten rakenneultran joka oli joulukuun 5.päivä :( kysyin keskiviikkona neuvolalääkäriltä painoarvioo, ja se tuumas että ei hän lähtisi ilman ultraa arvioimaan painoa tarkasti. sanoi että hyvän kokoiselta poika tuntuu, ei tunnu siltä että olisi mikään jätti tulossa mutta ei ole liian pienikään tällä hetkellä. hän sanoi, että koska vatsani on niin eteenpäin suuntautunut, niin sf-mittakin näyttää sen takia vähän normaalia pidemmältä.
näistä sanoista tuli sellainen olo että poika olisi ihan ok kokoinen, eikä mun tarvis enää murehtia sitä että vatsa on niiiiiin iso... jos lääkärin sanoihin on luottaminen siis, ja kyllä hän ainakin pätevältä on tähän asti tuntunut.

yöni sain nukkua suht kivuttomasti eilisestä ikean pitkästä lenkistä huolimatta =)

tällä hetkellä tuntuu että nää viikot menee ihan hurjaa vauhtia:eek: kai jossain vaiheessa alkaa aika mateleenki... menis vaan silti loppuun asti aika nopeaa niin saisin jo pienen kuplani syliin:heart:
 
GCS15 lle paljon onnea pienestä pojasta! Ihanaa, että kaikki meni noin hienosti ja voitte molemmat hyvin!:)

Tänään katsomaan kummitytön (ja miehen) kanssa Prinsessat ja sankarit-jääshowta:) Areena varmaan vilisee pieniä tiara-päisiä prinsessoja:)
 
ootteko muuten huomannut mitään vaihtuvuutta esim. lempivärissä? mulla oli ehdottomasti ennen sininen eniten miieleisin, nyt on toi lime vauvallekin olen ostanut paljon ruskeaa ja limeä... kastemekkoonkin tulee lime nauha... ja samoin kutsukortteihin =)

mies joutui töihin ja mulla on tänään oikeen lötkö pötkö päivä, en meinaa tehä oikeestaan yhtän mitään, se kuulostaa niin hyvältä vaihteeks:D
 
Ei ole lempivärit vaihtunut. Tulevalle poika-vauvalle olen ostanut paljon harmaata ja vaaleaa sinistä sekä valkoista. En yleensäkään pidä kirkkaista väreistä tai mistään "retro-vaatteista", joten samaa värimaailmaa toteutan lapsilleni :)

Mun lempi-mammahousut uhkaa hajota! Ajattelin vielä kipasta ostamassa uudet, onhan tässä pari kuukautta käyttöaikaa (luultavasti) :) Ostaako muut vielä uusia äitiysvaatteita tässä vaiheessa?

Mites muuten nuo imetysliivit, oletteko hankkineet jo imetysliivejä? Vai hankitteko vasta sitten kun maito nousee? Monetkot liivit olette hankkineet/hankkimassa?
 
Onnitteluhalit GCS15 lle:heart: Ensimmäinen huhtinyytti ja ihanaa että hän voi hyvin ja äippä myös!

Meillä valvottu yö kuumeisen potilaan hengitystä seuraten. Ja supparitkin palas aamuyöstä, onkin ollut pari tosi hyvää yötä välissä.

Mulla nyt 2 imetysliivit kuopuksen ajoilta vielä hyvässä kunnossa. Lisäksi parit vähän huonommassa jamassa olevat yöliivit. taidan parit vielä hommata, yhen toppimallisen ja sit jotkut vähän hienommat.

Itse olen käyttänyt mammahousuja vielä synnytyksen jälkeenkin, jolloin käyttöä kyllä on ollut. Tukee mukavasti massua alussa. Yhet äippäleggarit taidan ainakin vielä ostaa. Jotain normihousuja käytän nyt, mutta synnytyksen jälkeen, kun massureppu laskee, ne ei mee päälle:LOL: Tämän huomasin ekakerran esikoisen synnytyksen jälkeen. Mulla oli kotiinlähtövaatteina collari housut ja huppari, no housut kiristi kunnolla ja naurettiin miehen kanssa, että justhan ne oli sulle pari pv sitten ihan sopivat. Lisäksi hupparin vetska ei mennyt kiinni, kun maito oli noussut, eli aika pinkeissä tunnelmissa kotiuduin. Kuopuksesta tajusinkin ottaa äippävaatteet mukaan:D

Ostin muuten nyt sitä Dylonin käsiväriä, K . Harsoja meinaan värjätä, saa nähä miten käy.

Nyt takaisin mun kuumepotilaan hoitoon, jaksaa jo onneksi kiusata isoveljeään:)

Pomppuli ja muru 31+1
 
GCS15: Oi, ihanaa että kaikki meni hyvin :heart: Paljon paljon onnea pikkuisesta Sisupakkauksesta :) :hug:

Minäkin tulina vaan poksumaan ja katsomaan ollaanko saatu vauvauutisia ja olihan niitä :)

Josefia ja poika rv 31+0 POKS :heart:
 
Syysmyrsky voi ei :O Meillä kans lämpenee talo osittain puilla kovilla pakkasilla ja toi olis ihan kaameeta jos noin kävis!!

GCS15 onnea ihan hirmuisesti pienen pojan saamisesta!! Annat toivoa meille kaikille noilla hyvillä utisilla ja olit sit eka meistä kuka sai vauvan maailmaan :) Onko mitään tietoa kuinka pitkä keskoshoito on edessä? Tsemppiä toipumiseen ja hoivaahan pikkuista meidänkin edestä :) :heart:

Mulla on jo parit imetysliivit kun alkoi käymään ahtaaksi nuo normit ja en viitsi ostaa normeja enää tässä vaiheessa. Tilasin netistä alesta neljät imetysliivit (kahdet on hiukan isot mut menee sit yöliiveinä) ja sit kaksi boobin paitaa ja kolme imetystoppia jotka on ihanat jo nyt päällä :) Noi boobin paidat on niin ihania kun menee nyt odotusaikanakin ja likan loppuodotuksessa ja imetysaikana en muita käyttänytkään. Aleista löytyy aika yvin jos jaksaa nettiä selailla.

Mulla tulee esimaitoa ihan seulanaan rinnoista ja en tiä pitäskö itkee vai nauraa. EIlen saunassakin valui aivan norona mahaa myöten ja miestä ja poikaa nauratti mun tulviminen. Öisin on paidat ihan maidossa kun nukun sellaisissa asennoissa et rinnat jää alle ja iltasin kun istun sohvalla huomaa et paidan etumus kastuu. Oli mulla edellisessäkin odotuksessä tätä vikaa mut ei ihan näin tulvana :whistle: No toivottavasti imetys sujuu yhtä hyvin kun edellinenkin sujui :)

(.) ihanaa kun tuo mies on kotona :heart: Varattiin ens lokakuulle matka perheelle etelään niin on jotain odotettavaa kun se on pois kotoa ja saadaan olla viikko yhdessä ihan vaan perheen kesken ja meidän pojan kummit lähtee mukaan joten tulee niin ihanaa!

Anoppi on tytön menossa katsoon disneyn prinsessa jääshowta ja poika lähtee mun isän kans kohta remppahommiin niin ollaan sit miehen kans kahden hetken aikaa tässä :) Ihan kivaa kun on noita seksuaalisia himojakin alkanut löytyä taas kun liitoskivut ja väsymys on poistuneet tieltä :D

Champion ja Martti 32+3
 
:flower:Onnea GSC15!!! Ihana kuulla, että kaikki meni hyvin. :)

Lempivärit ei ole muuttuneet, mutta enemmän sinistä on tullut kuvioihin. Johtunee poikalupauksesta. :) Pitänee värjäillä vaatteita sit jos ei lupaus pidäkään paikkaansa, vaikka aika paljon on vauvan vaatteissa neutraaleja värejä. Dylonin käsiväriä kokeilin minäkin, mut ens kerralla ostan kyllä konevärin. On helpompi käyttää.

Joku täällä sanoi et on välillä vaikee hengittää, ja mulla myös sama homma nukkumaan mennessä. Ei aina, mut välillä tuntuu kuin ei sais henkeä. Pitää sit sängyssä kieriskellä vaikka häpyliitos paukkuu kipeesti. Samoin musta on tullut kamala kuolaaja, tosin vain nukkuessa! :D Johan oliskin, jos kuola valuis päiväseltäänkin... Pitäis melkein ostaa ne maidonkerääjät ja laittaa tyynylle suupielen viereen, ei olis aina tyyny märkänä kun herää! :LOL:

Äitiysvaatteita ei ole alunperinkään tullut kauheasti hankittua. Parit housut vain, paidoista on mennyt ihan normikoot tähän asti. Eilen sit sain ison pussin äitiysvaatteita sukulaiselta, ja tuntui tosi kivalta. Ihanaa, kun nyt on pitkiä paitoja, jotka peittää housujen trikoovyötärön. Ei koko aikaa tarvi käyttää masutuubia. Enää ei tosin mammafarkutkaan oikein sovi, lapsi on kai niin alhaalla, että alkaa pökät painamaan alavatsaa. Lököhousut tuntuu mukavemmilta.

Imetysliivejä oon käyttänyt jo nyt, kun on tarpeeksi kokoja. :rolleyes: Kauhistuttaa vaan et kuinka jättimäiset vielä pitäis ostaa kun maito nousee... Osaatteko sanoa, riittääkö yks koko isompi kuin normaalisti?

Systeri 32+2
 
Paljon onnea GCS15lle ja potralle pojalle! :flower::hug: Mahtava juttu, että kaikki meni hyvin ja voitte kumpainenkin noin mukavasti. Hieman täällä ollaan herkkiksenä taas tänään, kun kyynelet valu valtoimenaan tarinaanne lukiessa. Onnen kyynelet kuitenkin onneksi. =)

Imetysliivejä
olen käyttänyt jo tuolta ajalta ennen joulua. Tuntu rintamus paisuneen niin ajoissa ja tavan liivejä en viitsinyt turhaan ostaa sellaista kokoa. Niille ei käyttöä kuitenkaan löytyisi jatkossa. ;) Nämäkin on todella vanhat tuolta esikoisen ajoilta. Täytynee tässä lähteä kaupoille katsastamaan muutamat näitä lisää vielä ennen varsinasita tarvetta, pesu helpottuu, kun ei tarvitse hätäillä, että kerkesikö yön aikana kuivaksi.

Mammavaatteita
olen todella nihkeästi ostanut. Pihiys iskee, kun niitäkään en tarvitse enää jatkossa. Lähinnä kaupunkivaatteiksi olen hommannut yhdet housut ja pari paitaa. Täällä kotosalla kun voin kulkea millaisissa lötkövaatteissa vaan. Tosin vatsa taitaa olla nyt tällä hetkellä niin alhaalla, että täytynee nämä ihanat lököpöksyni vaihtaa jonkin sortin hameeseen sisällä ollessa, kun painaa niin inhottavasti tuota vattan seutua. : /

Viimeyönä sain muuten nukuttua niiin hyvin, kun ei noita viereen änkijöitä ollut (kuin mies ja se saapi siinä vaikka ollakin :heart:=)), mutta sitten tämä masuasukki päätti taas aloittaa keskellä yötä airopic -tyyppisen jumpan ja meni voltteja heitellen pitkin seiniä aivan tuolla alhaalla. Tuli tunne, että pitää laittaa tulppa alakertaan, ettei sieltä vahingossa luiskahda jotakin raaja ulos. Todella inha tunne! Ja koeta siinä nyt sitten muka nukkua! :headwall: Päivä onkin sitten valjennut todella vetämättömän oloisena. Tuntuu, että kaikki voima on valunut pois jaloista. Eipä siis muuta kuin pötköttelemään taas hyvän kirjan pariin. Muutakaan en oikein jaksa.
 

Yhteistyössä