Onko tää jotain ikään kuuluvaa (4v) vai mitä??

[kohtapuoleen samassa jamassa?]

anteeksi nyt kaikki te äiteet kun mun kokemukset äitiydestä on toistaiseksi vasta sisäistä laatua (tällä kertaa kahdeksas viikko menossa) - mutta koska mulla ei lapsia ole vielä ni olen ehtiny kattelemaan lapsityrannit-ohjelmia syömmen kyllyydestä niin kauan, että mun tekee mieli kysyä teiltä kaikilta kohtalotovereilta yksi juttu mikä niissä ohjelmissa aina toistuu. Eli vanhemmat on niissä järjestään erimielisiä lastenkasvatuksesta eikä tue toisiaan kunnolla, ja sitten kun toinen on ressaantuneena liian kireä niin toinen heittäytyy hyvitykseksi lässynlääksi ja tästä tulee noidankehä. Lapset reagoi sitten just noin. Tunnistaako joku tämmöisen kuvion? Toinen on sitten se, että kun asiat on mennyt pahaan jamaan, niin se lapsi ei saa uupuneelta vanhemmalta myönteistä huomiota sillon kun olis sen ansainnu, vaan sitten vaan sitä negatiivista palautetta. Ja negatiivinen palaute on kuitenkin aina parempi kuin ei palautetta ollenkaan, eli sitä aletaan metsästää, niin järjettömältä kuin se tuntuukin. Entä mitkä on teidän realistiset mahdollisuudet saada juttuun apua esim. neuvolasta?

 

[Valaja]

anteeksi nyt kaikki te äiteet kun mun kokemukset äitiydestä on toistaiseksi vasta sisäistä laatua (tällä kertaa kahdeksas viikko menossa) - mutta koska mulla ei lapsia ole vielä ni olen ehtiny kattelemaan lapsityrannit-ohjelmia syömmen kyllyydestä niin kauan, että mun tekee mieli kysyä teiltä kaikilta kohtalotovereilta yksi juttu mikä niissä ohjelmissa aina toistuu. Eli vanhemmat on niissä järjestään erimielisiä lastenkasvatuksesta eikä tue toisiaan kunnolla, ja sitten kun toinen on ressaantuneena liian kireä niin toinen heittäytyy hyvitykseksi lässynlääksi ja tästä tulee noidankehä. Lapset reagoi sitten just noin. Tunnistaako joku tämmöisen kuvion? Toinen on sitten se, että kun asiat on mennyt pahaan jamaan, niin se lapsi ei saa uupuneelta vanhemmalta myönteistä huomiota sillon kun olis sen ansainnu, vaan sitten vaan sitä negatiivista palautetta. Ja negatiivinen palaute on kuitenkin aina parempi kuin ei palautetta ollenkaan, eli sitä aletaan metsästää, niin järjettömältä kuin se tuntuukin. Entä mitkä on teidän realistiset mahdollisuudet saada juttuun apua esim. neuvolasta?

En mää tarvi apua neuvolasta, jos lapsi kiukuttelee. Pistän pisteen kiukuttelulle vain. Siinä vaan on semmonen ikävä piirre, että se tahtoo toistua taas seuraavana päivänä.

Luonnetta omaava lapsi on kuitenki ihan hyvä asia. Se vaan pitäs aina muistaa arjessa...

 

[Beep]

anteeksi nyt kaikki te äiteet kun mun kokemukset äitiydestä on toistaiseksi vasta sisäistä laatua (tällä kertaa kahdeksas viikko menossa) - mutta koska mulla ei lapsia ole vielä ni olen ehtiny kattelemaan lapsityrannit-ohjelmia syömmen kyllyydestä niin kauan, että mun tekee mieli kysyä teiltä kaikilta kohtalotovereilta yksi juttu mikä niissä ohjelmissa aina toistuu. Eli vanhemmat on niissä järjestään erimielisiä lastenkasvatuksesta eikä tue toisiaan kunnolla, ja sitten kun toinen on ressaantuneena liian kireä niin toinen heittäytyy hyvitykseksi lässynlääksi ja tästä tulee noidankehä. Lapset reagoi sitten just noin. Tunnistaako joku tämmöisen kuvion? Toinen on sitten se, että kun asiat on mennyt pahaan jamaan, niin se lapsi ei saa uupuneelta vanhemmalta myönteistä huomiota sillon kun olis sen ansainnu, vaan sitten vaan sitä negatiivista palautetta. Ja negatiivinen palaute on kuitenkin aina parempi kuin ei palautetta ollenkaan, eli sitä aletaan metsästää, niin järjettömältä kuin se tuntuukin. Entä mitkä on teidän realistiset mahdollisuudet saada juttuun apua esim. neuvolasta?

(Jaksota kirjoituksiasi jatkossa, tätä putkimaista on inhottava lukea)

Kirjoituksessasi on paljon asioita, joita uskon tapahtuvat vähän joka perheessä silloin tällöin ainakin. Se on tosi tärkeää, että vanhemmat on samoilla linjoilla, ja tukevat toisiaan.

Niin kliseistä kun se onkin, hyvinvoivien vanhempien lapsetkin voivat hyvin.


Niin ja kokemukseni neuvoloista + lähipiirin, on se, että neuvola on melkein kun yhtä tyhjän kanssa.

 

[kohtapuoleen samassa jamassa]

Kirjoituksessasi on paljon asioita, joita uskon tapahtuvat vähän joka perheessä silloin tällöin ainakin. Se on tosi tärkeää, että vanhemmat on samoilla linjoilla, ja tukevat toisiaan.

Niin ja kokemukseni neuvoloista + lähipiirin, on se, että neuvola on melkein kun yhtä tyhjän kanssa.

Tokihan niitä välillä tapahtuu jokaiselle joo että ollaan erimieltä. Pointti onkin kai siinä että onko se koko ajan sitä - mikä on muuten tosi rankkaa kun molemmilla on tunne ettei puolisko arvosta ja kaivaa vielä kuoppaa sulle koko ajan.

Tota mä vähän pelkäsinkin että neuvolasta ei apua löydy.

 

[ap]

Kirjoituksessasi on paljon asioita, joita uskon tapahtuvat vähän joka perheessä silloin tällöin ainakin. Se on tosi tärkeää, että vanhemmat on samoilla linjoilla, ja tukevat toisiaan.

Niin ja kokemukseni neuvoloista + lähipiirin, on se, että neuvola on melkein kun yhtä tyhjän kanssa.

Tokihan niitä välillä tapahtuu jokaiselle joo että ollaan erimieltä. Pointti onkin kai siinä että onko se koko ajan sitä - mikä on muuten tosi rankkaa kun molemmilla on tunne ettei puolisko arvosta ja kaivaa vielä kuoppaa sulle koko ajan.

Tota mä vähän pelkäsinkin että neuvolasta ei apua löydy.

Neuvolan mukaan tosiaan kaikki on ihan normaalia,mihin ikinä olen apua keksinyt kysyäkkään.
Ja meillä ei ole erimielisyyksiä kasvatuksesta kun yh olen.
Liian vähän aikaa on lapselle kun päivät ovat hoidossa ja itse töissä ja illalla se muutaman tunnin aika jaettava kummallekkin. Mutta tätä on aika vaikea muuttaa :/ Koitan kyllä lapselle lukea yms että saisi omaa huomiota.

 

[ap]

lapsi päivähoidossa kun teet pitkää päivää? Voisko hoidossa olla asiat jotenkin huonosti ja lapsi temppuilee kotona? tai sitten temppuilee äidin ikäväänsä :/ Yleensä huonolla käytöksellä on jokin syy...

Joo,ikävää voi olla osa. On nyt joulunut pidentämään hoitopäivää parilla tunnilla (ennen 6h,nyt n.8h) En usko että hoidossa asiat huonosti,osaa jo aika hyvin kertoa jos jotain. Ja hoitopaikka on ollut oikein hyvä kokoajan,2v nyt siellä ollut.

 

[vieras]

Kuulostaa ihan meidän 4 vuotiaalta, varmaan ihan normaalia ja menee ohi, kunnes alkaa taas joku uusi uhma....

 

[kohtapuoleen samassa jamassa]

Voihan se silloin olla hyvinkin niin, että muksu reagoi nimenomaan hoitoajan pitenemiseen, ja nyt on kriisikohta. Mutta käytösmalli on jo ollut aiemmin sama. Mua huolestuttaa, että se välttämättä ei ole semmoinen juttu joka menisi iän myötä ohi. Välit voi jäädä huonoiksi.

Ni sitte mun tarttee kysyä, että miten usein lasten kanssa oleminen tuntuu oikeesti nautinnolliselta, meinaan sen pitäis, ja kyllä sen pitäis olla mahdollista muuttua semmoiseksi jos vaan ton kierteen sais poikki. Mutkun siinä tahtoo käydä niin, että lasta alkaa kohdella vihollisena ja sitte ennakoi sen huonoa käytöstä olemalla jo valmiiksi kireä.

Ni sitte vaikka lukee sitä kirjaa kyllästyneen oloisena ja miettii vaan että nuku jo että mä pääsen susta lepäämään. Niin eihän siitä äänestä silloin kuulu että sä olet mun elämäni tärkein ihminen...

Hattua kyllä sulle nostan että olet jaksanut tännekin asti. Ei voi olla mikään kevytelämäntapa toi, oli sitten mies hankala tai ei miestä ollenkaan. Että älä itteäs huonoksi ainakaan tunne.

Täytyy vaan löytää se rakastava sävy, tässä nýt vetoan omiin kokemuksiin hankalien hevosten käsittelystä. Joo tarttee laittaa rajat ja joo tarvii olla johdonmukainen ja kaikkee. Mutta vaikka mä olisin maailman johdonmukaisin, niin jos mun olemukseni ei kerro hevoselle että mä tykkään susta vaikka ootkin tommonen kuspää välillä, niin sen mielestä mä oon vaan ikävä tyyppi, eikä se toteuta mun pyyntöjäni silloin mielihalusta vaan välttääkseen vaikeuksia.

Semmoinen hevonen sitten vaan yrittää välttää mun seuraani. Ihmistaimi on onneksi sitkeempi, se yrittää vaatia sitä rakkautta sillä että se ei jätä millään rauhaan ja heittäytyy hankalaksi.

Tsemppiä sulle!

 

[Mahza]

Meillä tuollaista käytöstä kanssa, ja huomasin että sorruin itse huutamaan lapsille. Sitten päätin että se saa luvan loppua, ja lasten kanssa sovittiin ettei KUKAAN huuda enää.
Nyt on kaks viikkoa mennyt, ja alkuraivoomisten jälkeen on huuto hiljenemässä. Mä olen joutunut laskeman sataan, puremaan hammasta ja raivoomaan sisäisesti, mutta se on kannattanut, koska kriisitilanteet alkaa helpottaa eikä lapset huuda enää. Saadaan puhuttua asioista.
Ja nyt meillä on aikaa tehdä asioita yhdessä, ja jaksamista, kun ei kiukuttelu vie voimia. Mä siis suosittelen että lapsen kanssa puhutaan asiasta ja sovitaan miten saa käyttäytyä ja miten ei. Ja muistetaan lasta kiittää kun käyttäytyminen on kohdallaan.