On se hyvä että nykyään toimii lastensuojelu paremmin kuin 70-luvulla- faktoja lapsuudestani

[:::]

Ap, otan osaa. Tuntuu pahalta puolestasi. Minuakin suututtaa, ettei kukaan tehnyt mitään, vaikka näki tilanteesi. Onneksi nykyään puututaan, tai se johtuu laista, että viranomaisilla on velvollisuus puuttua -siis pakko puuttua. Tulee juu turhiakin ilmoituksia, mutta parempi niin päin.

Oletko lukenut Kreetta Onkelin kirjan Onnellinen talo? Tai nähnyt elokuvan. Suosittelen. Itse 70-luvulla syntyneenä muistelen joskus ala-astekavereitani. Heidän kurjat kotiolonsa paistoivat kilometrien päähän, eikä kukaan aikuinen silti tehnyt ikinä mitään. Niin surullista.

Toivottavasti olet saanut elämästä kiinni. Ainakin pystyt käsittelemään lapsuuttasi. Käythän terapiassa? Ellet, niin mene ihmeessä. Vaikka yksityiselle. Se on sen arvoista. Vaikka kallista, niin olet sen itsellesi velkaa. Tai sinuna lähettäisin laskun äidillesi tai isällesi, jos ovat hengissä.
VOIMIA!

Kiitos kirjavinkistä, pistänkin varaukseen kirjastossa.

Olen käynyt terapiassa muistaakseni kaksi noin kahden vuoden pätkää, viimeisimmästä on jo monta vuotta, pitäisikin taas mennä, kun pyörii aika paljon lapsuus taas päässä.

Minulla on mennyt aina ihan suht hyvin, en ole koskaan käyttänyt päihteitä tms., ainoastaan minulla oli vuosia taipumus hakeutua ihmissuhteisiin jossa minua kohdeltiin kaltoin, pari renttumiestä on ollut. Jälkimmäisen jälkeen opin kunnioittamaan itseäni.

Olin pitkään liian kiltti, ja mielestäni kärsin läheisriippuvuudesta. Terapian avulla pääsin siitä eroon, tosin vieläkin tulee joskus häivähdyksiä siitä.

Mutta mielestäni olen selvinnyt aika hyvin lapsuuteni kokemuksista.

Ensinnäkin, voimia ja hienoa, jos terapia on auttanut sinua. Meille piti keväällä luennon mm. lapsen pahoinpitelystä ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä opiskelija + psykiatri luennon lastensuojelulaitoksen työntekijöille. Miten kohdata tällaiset lapset. He kertoivat, että tällaiset lapset ovat usein aggressiivisia, vihaisia tai toisaalta vetäytyvät syrjään, koulu kärsii lähes aina ja seksuaalisen hyväksikäytön uhreilla on sellaista käytöstä, johon kuuluu pakonomaista masturbaatiota, sukupuolielinten näyttely jne. (he olivat haastateelleet mm. sijaisperheitä, joihin oli sijoitettu pahoinpideltyjä ja/tai seksuaalisesti hyväksikäytettyjä lapsia)

Sinä kerroit olleesi "liian kiltti", eli et aggressiivinen ja itsetuhoinen jne. Eli ihmiset reagoivat eri lailla. Tosiaan on hienoa, että olet päässyt jaloillesi kaiken kokemasi jälkeen! Tsemppiä jatkossa ja tosiaan on hienoa, että meillä on lastensuojelu, mikä toimii(ainakin paremmin mitä 70-luvulla)

Olen miettinyt todella paljon kaikenlaista, ja tullut siihen tulokseen että tuo liiallinen kiltteyteni johtui siitä että minun piti olla lapsena jatkuvasti varpaillaan. Isäni oli agressiivinen, ja minä en todellakaan voinut näyttää tunteitani. Niinpä minusta sitten tuli kiltti tyttö, toisten miellyttäjä ja teeskentelijä. Pääsin siitä piirteestä syvän itsetutkiskelun ja terapian avulla eroon 2000-luvun alkupuolella. Elämäni on ollut paljon helpompaa sen jälkeen. Oli aluksi aika vaikea kyllä alkaa näyttämään negatiivisia tunteitaan muille, kun ei ollut koskaan aiemmin niin tehnyt. Nykyään luonnistuu jo ihan mainiosti.

Mutta tosiaan, tänään olen mielestäni melko tasapainossa jo, itsetunto enää voisi olla parempi.

Hieno juttu, että olet noin hienosti päässyt jaloillesi!

 

[vielä ei ole myöhäistä]

Oma äitini masentui avioeron jälkeen (isä lähti ja jätti meidät ihan yhtäkkiä). Äitini ei saanut Kelalta terapiaa, vaan yksityiseltä. Hän kyllä maksoi terapialaskut ja kävi siellä 4 vuotta, kunnes koki päässeensä asiasta yli. Nyt 20 vuotta eron jälkeen, hän kirjoitti isälleni kirjeen ja liitti mukaan jokaisen kuitin (yksi lasku per käyntikerta) ja pyysi, että isäni omalta osaltaan maksaisi terapian, koska oli siihen syynä. Koska avioliitossa oli 2 ihmistä, hän sanoi, että oli vähintään kohtuullista että isäni maksoi puolet. äitini oli sentään kasvattanut ja hoitanut 2 lasta hienosti samalla kun kävi läpi isäni tekoa siitä masentuneena. Isäni maksoi.

Tuskinpa oma isäsi maksaa. Sinuna kuitenkin lähettäisin vaikka joka kuukausi tai ainakin vuosi kuitit laskuista hänelle kirjeenä. Voisinpa vaikka lisätä saatelmatksi mistä olemme sillä kertaa puhuneet. Voisi toimia omalla tavallaan terapeuttisena sekin. tai ehkä se olisi vähän liian kettumaista. Mutta tarvitseeko meidän nyt miettiäkään ollaanko me isällesi kettumaisia, hänen tekojensa jälkeen...

 

[edellinen]

Ei mikään hymiön paikka vaan sulku...

 

[ap]

Oma äitini masentui avioeron jälkeen (isä lähti ja jätti meidät ihan yhtäkkiä). Äitini ei saanut Kelalta terapiaa, vaan yksityiseltä. Hän kyllä maksoi terapialaskut ja kävi siellä 4 vuotta, kunnes koki päässeensä asiasta yli. Nyt 20 vuotta eron jälkeen, hän kirjoitti isälleni kirjeen ja liitti mukaan jokaisen kuitin (yksi lasku per käyntikerta) ja pyysi, että isäni omalta osaltaan maksaisi terapian, koska oli siihen syynä. Koska avioliitossa oli 2 ihmistä, hän sanoi, että oli vähintään kohtuullista että isäni maksoi puolet. äitini oli sentään kasvattanut ja hoitanut 2 lasta hienosti samalla kun kävi läpi isäni tekoa siitä masentuneena. Isäni maksoi.

Tuskinpa oma isäsi maksaa. Sinuna kuitenkin lähettäisin vaikka joka kuukausi tai ainakin vuosi kuitit laskuista hänelle kirjeenä. Voisinpa vaikka lisätä saatelmatksi mistä olemme sillä kertaa puhuneet. Voisi toimia omalla tavallaan terapeuttisena sekin. tai ehkä se olisi vähän liian kettumaista. Mutta tarvitseeko meidän nyt miettiäkään ollaanko me isällesi kettumaisia, hänen tekojensa jälkeen...

Joo voisihan ne laskut lähettää, vaikkei maksaisikaan. Täytyy kyllä tosiaan alkaa selvittää asiaa, josko olisi mahdollista päästä julkiselle sektorille, uskon että kun kerron kokemuksiani, niin ei minua ainakaan ulos naureta, jos kerron haluavani terapiaa. Voisi olla äitiyteenkin hyötyä, jos saisi asioita käsiteltyä ammatti-ihmisen kanssa. Niin, vaikka minulla on terapiajaksoja, niin en ole kauheasti puhunut lapsuuteni huonoista kokemksista, enemmänkin niitä seuranneista ongelmista psyykessä, koittanut päästä niistä eroon.

Muistan kun 19-vuotiaana hakeuuduin ekan kerran psyk.polille. Kerran sain jossain tilanteessa käsiini paperit joissa oli diagnoosi minusta, se oli jotain että "neuroottista vaikeampi henkinen rakentumattomuus". Sen allekirjoitan, juurikin tuosta kärsin pitkään, en tiennyt kuka olen, ja millainen olen, olin kuin kameleontti joka yritti aina muuttua sen kaltaiseksi, jonka kanssa milloinkin sattui puhumaan. Samalla tavalla miellytin isäänikin, yritin estää häntä suuttumasta ettei hän taas hakkaisi.

Niin, toisaalta, kun koen nyt olevani suht "terveen kirjoissa" henkisesti, niin olisikohan siitä mitään hyötyä jos kaivelisi menneitä, ettei vaan jopa päinvastoin::-/

 

[mitäs nyt]

Nykypäivän ihmiset tekevät ilmoituksia jo omien kuvitelmiensa perusteella, eli jos omassa mielessäsi oletat jotain ja teet siitä ilmoituksen, niin se muuttuu jo totuudeksi. Kenenkään ilmoituksia kun ei voi perua, eikä niitä pysty mitenkään todistamaan, ettei asia ole niin ja niin, koska totuus on aina ilmoittajassa. Eli miettikäähän vähän etukäteen, ettette omia kuvitelmianne ilmoita totuutena. Ei ole kauhean kivaa kuultavaa, että kuulee, kuinka asiat ovat ja tietää itse, ettei asia ole niin. Tämä koskee kaikkia ihmisiä, joista meinaatte ilmoituksia tehdä.

 

[normaali perhe]

Nykypäivän ihmiset tekevät ilmoituksia jo omien kuvitelmiensa perusteella, eli jos omassa mielessäsi oletat jotain ja teet siitä ilmoituksen, niin se muuttuu jo totuudeksi. Kenenkään ilmoituksia kun ei voi perua, eikä niitä pysty mitenkään todistamaan, ettei asia ole niin ja niin, koska totuus on aina ilmoittajassa. Eli miettikäähän vähän etukäteen, ettette omia kuvitelmianne ilmoita totuutena. Ei ole kauhean kivaa kuultavaa, että kuulee, kuinka asiat ovat ja tietää itse, ettei asia ole niin. Tämä koskee kaikkia ihmisiä, joista meinaatte ilmoituksia tehdä.

Ei taida sulla ole ihan puhtaat jauhot pussissa. Ei kenenkään nimettömän ilmoittajan sanaa oteta minään totuutena, vaan asia kartoitetaan kunnolla.

"Kenenkään ilmoituksia kun ei voi perua, eikä niitä pysty mitenkään todistamaan, ettei asia ole niin ja niin, koska totuus on aina ilmoittajassa." Sosiaalityöntekijät kartoittavat tilanteen kotikäynnein ym muilla konstein, ja jos mitään tarvetta jatkotoimenpiteille ei ole, ilmoitus kirjataan niin, ettei mitään tapahdu eikä tästä ilmoituksesta mitää koidu. Usein (ei aina) ilmoituksen kohde on ennestään lastensuojelun asiakas, jolloin tarkastuksen tekee oma sossu.

Monta kertaa ilmoitukset ovat täysin aiheettomia, mutta mieluummin 100 turhaakin ilmoitusta kuin yksikin lapsi joka joutuu elämään huonossa kodissa ja elinikäiset traumat. Vai mitä?

 

[ap]

Nykypäivän ihmiset tekevät ilmoituksia jo omien kuvitelmiensa perusteella, eli jos omassa mielessäsi oletat jotain ja teet siitä ilmoituksen, niin se muuttuu jo totuudeksi. Kenenkään ilmoituksia kun ei voi perua, eikä niitä pysty mitenkään todistamaan, ettei asia ole niin ja niin, koska totuus on aina ilmoittajassa. Eli miettikäähän vähän etukäteen, ettette omia kuvitelmianne ilmoita totuutena. Ei ole kauhean kivaa kuultavaa, että kuulee, kuinka asiat ovat ja tietää itse, ettei asia ole niin. Tämä koskee kaikkia ihmisiä, joista meinaatte ilmoituksia tehdä.

Ei taida sulla ole ihan puhtaat jauhot pussissa. Ei kenenkään nimettömän ilmoittajan sanaa oteta minään totuutena, vaan asia kartoitetaan kunnolla.

"Kenenkään ilmoituksia kun ei voi perua, eikä niitä pysty mitenkään todistamaan, ettei asia ole niin ja niin, koska totuus on aina ilmoittajassa." Sosiaalityöntekijät kartoittavat tilanteen kotikäynnein ym muilla konstein, ja jos mitään tarvetta jatkotoimenpiteille ei ole, ilmoitus kirjataan niin, ettei mitään tapahdu eikä tästä ilmoituksesta mitää koidu. Usein (ei aina) ilmoituksen kohde on ennestään lastensuojelun asiakas, jolloin tarkastuksen tekee oma sossu.

Monta kertaa ilmoitukset ovat täysin aiheettomia, mutta mieluummin 100 turhaakin ilmoitusta kuin yksikin lapsi joka joutuu elämään huonossa kodissa ja elinikäiset traumat. Vai mitä?

Täältä olen oppinut ettei aiheeton ilmoitus saa aikaan mitään, asia vain tarkastetaan. Millään tavalla perhettä ei enää sen jälkeen tarkkailla.

Herää kysymys, miksei 70-luvulla ihmiset tehneet ilmoituksia, edes päiväkodeissa? Heillehän se olisi kuulunut ilman muuta, eikä humaltuneelle olis tarvinnut edes lasta antaa mukaan, vaan toimittaa suoraan jonnekin vastaanotto- tai lastenkotiin tms. Nykyään tuskin humalaisen annettaisiin lasta hakea, varsinkaan polkupyörällä. Oli aika huimaa menoa. Joskus tuli mopollakin kännissä hakemaan, ja aina minut hänelle annettiin.

 

[kamalaa]

onko tämä totta?

 

[edellinen]

Isäni (alkoholisti) soitti minulle kerran humalassa ja koska oli suuttunut siitä, että en pidä häneen yhteyttä, enkä yleensä vastaa, sanoi tekevänsä kiusallaan lastensuojeluilmoituksen. Sanoi syyksi että sanoo, että lapset eivät saa varmaan ruokaa, koska ovat niin laihoja.

 

[q]

Oletko lukenut Kreetta Onkelin kirjan Onnellinen talo? Tai nähnyt elokuvan. Suosittelen.

Se on Iloinen talo.

 

[ok]

Oletko lukenut Kreetta Onkelin kirjan Onnellinen talo? Tai nähnyt elokuvan. Suosittelen.

Se on Iloinen talo.

Paitsi että se on Ilonen talo. Ilman sitä toista iitä.

 

[ap]

onko tämä totta?

Todellakin on totta. vähän ihmetyttää, miksi täällä moni kyselee onko totta, ja joku provoksikin meinaa. Kyllähän tällaisia asioita oikeasti tapahtuu vieläkin, ja pahempiakin.

 

[Minsku]

Oma äitini masentui avioeron jälkeen (isä lähti ja jätti meidät ihan yhtäkkiä). Äitini ei saanut Kelalta terapiaa, vaan yksityiseltä. Hän kyllä maksoi terapialaskut ja kävi siellä 4 vuotta, kunnes koki päässeensä asiasta yli. Nyt 20 vuotta eron jälkeen, hän kirjoitti isälleni kirjeen ja liitti mukaan jokaisen kuitin (yksi lasku per käyntikerta) ja pyysi, että isäni omalta osaltaan maksaisi terapian, koska oli siihen syynä. Koska avioliitossa oli 2 ihmistä, hän sanoi, että oli vähintään kohtuullista että isäni maksoi puolet. äitini oli sentään kasvattanut ja hoitanut 2 lasta hienosti samalla kun kävi läpi isäni tekoa siitä masentuneena. Isäni maksoi.

Tuskinpa oma isäsi maksaa. Sinuna kuitenkin lähettäisin vaikka joka kuukausi tai ainakin vuosi kuitit laskuista hänelle kirjeenä. Voisinpa vaikka lisätä saatelmatksi mistä olemme sillä kertaa puhuneet. Voisi toimia omalla tavallaan terapeuttisena sekin. tai ehkä se olisi vähän liian kettumaista. Mutta tarvitseeko meidän nyt miettiäkään ollaanko me isällesi kettumaisia, hänen tekojensa jälkeen...

Tämä oli hieno tarina! Ja mielestäni herättäisi alkuperäisenkin isän ajatuksia varmasti paremmin kuin moni muu tapa! Oikein hyvä ajatus ja oikeudenmukainen.

 

[...]

Niin, miksi ihmeessä täällä kysellään, onko totta? Aivan käsittämätöntä, loukkaavaakin.

Kyselisitte mieluummin vaikka "kekä o palstan rumin" -ketjujen perustajilta, ovatko he ihan tosissaan.

 

[dhhsd]

Niin, miksi ihmeessä täällä kysellään, onko totta? Aivan käsittämätöntä, loukkaavaakin.

Kyselisitte mieluummin vaikka "kekä o palstan rumin" -ketjujen perustajilta, ovatko he ihan tosissaan.

Toi on todellakin varmasti loukkaavaa kun tullaan huutelee 'provo!!1' . Mutta ehkä nää ihmiset on eläny sellasta ns. tavallista elämää ja haluaa uskoa, ettei tässä maailmassa mitään pahaa tapahdu...

 

[vakkari harmailee]

voimia ja halauksia ap:lle. olen syntynyt 80 ja nyt jo edesmennyt mummini jaksoi aina ylistää isää yhdestä asiasta ,johon liittyy lapset & alkoholinkäyttö. asuimme kerrostalossa, jonka alakerrassa oli baari. muut isät kuulma raahasivat sinne lapsiaan, mutta isäni ei. äiti saattoi luottavaisin mielin jättää minut isälle. mummi muisteli, että ei tuohon aikaan soitettu poliiseja vaikka lapset itkivät nälkäänsä jossain räkälässä.. !

 

[vierailija]

 

[vierailija]

voisin kertoa että lasu oli retuperällä viellä 90luvullakin itse olen olen 88 syntynyt. Yh alkoholisti äidilläni asuin. Jo muistan että päiväkotiinkin kävelin kaverin kanssa tai yksin myös kotiin mentiin yksin tähän ei puututtu. Lähikiskalta tai kaupasta sai äidin lapulla haettua kaljaa ja tupakkaa eihän äiti niit krapulassa saanut haettua. Känniläisiä äiti toi kotiin ja nussi heidän kanssaa. Äiti käytti mihin niin henkistä kun fyysistäkin väkivaltaa. Äitiä sai baarista hakea. Ruuat sai ite kotona tehdä. Muistan että äitini olisi antanut jonkun ukon tulla mun huoneeseenkohan vaan mua katsomaan äiti saisi viinaa ja mies saisi katsella nuorta tyttöä "nukkumassa". En muista tuolta ajalta oliko seksuaalista hyväksi käyttöä. Myöhemmin sitäkin oli äidin ukoilta äiti suoraan tyrkytti mua heille viina palkalla tietty. Tälöäistä menoa jatkui siihen asti kun 14vuotiaana päätin lähteä menemään. Sain asiat käsiteltyä. Nykyään olen mieleltäni ehjä mutta ilman koulutusta ja kovat terapiat yms kokeneena. Mutta suosta olen noussut. Omiakin lapsia on ja pidän kyllä huolen että he saavat oikean lapsuuden