Oma vai lapsen onni?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja surullinen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

surullinen

Vieras
Meillä menee miehen kanssa huonosti, suoraan sanoen päin per**ttä. Mä oon jo puoli vuotta tajunnut olevani onneton ja olen kateellinen kaikille perheille, jotka tekevät yhdessöä jotain iloisina. En myöskään pysty tapaamaan ystäviäni, joilla on pieniä vauvoja, kun se vaan nostaa pintaan oman vauvakuumeeni. Miehen kanssa emme juuri keskustele, yli vuoteen emme ole tehneet mitään kahdestaan ja nykyään emme edes halaa tai suukota. Mies on paljon pois kotoa työn vuoksi ja me elämme omaa arkeamme lapsen kanssa.
Mietin eroa, mutta en tahtoisi riistää lapselta ydinperhettä. Itse olen 'erolapsi' ja voi kuinka toivoinkaan aina että vanhempani olisivat yhdessä. Eikö ole kuitenkin oikein asettaa lapsen paras oman parhaan edelle? Ja voimmehan me sitten erota kun lapsi on isompi, esim. täysi-ikäinen. Olen vain niin surullinen että piti kirjoittaa tämä asia ulos mun päästä pyörimästä. Ystäville en tahdo tilittää näitä, he kaikki ovat NIIN ONNELLLISIA omissa perheissään eivätkä varmasti edes uskoisi missä tilassa meidän liitto on.
 
Alkuperäinen kirjoittaja surullinen:
Meillä menee miehen kanssa huonosti, suoraan sanoen päin per**ttä. Mä oon jo puoli vuotta tajunnut olevani onneton ja olen kateellinen kaikille perheille, jotka tekevät yhdessöä jotain iloisina. En myöskään pysty tapaamaan ystäviäni, joilla on pieniä vauvoja, kun se vaan nostaa pintaan oman vauvakuumeeni. Miehen kanssa emme juuri keskustele, yli vuoteen emme ole tehneet mitään kahdestaan ja nykyään emme edes halaa tai suukota. Mies on paljon pois kotoa työn vuoksi ja me elämme omaa arkeamme lapsen kanssa.
Mietin eroa, mutta en tahtoisi riistää lapselta ydinperhettä. Itse olen 'erolapsi' ja voi kuinka toivoinkaan aina että vanhempani olisivat yhdessä. Eikö ole kuitenkin oikein asettaa lapsen paras oman parhaan edelle? Ja voimmehan me sitten erota kun lapsi on isompi, esim. täysi-ikäinen. Olen vain niin surullinen että piti kirjoittaa tämä asia ulos mun päästä pyörimästä. Ystäville en tahdo tilittää näitä, he kaikki ovat NIIN ONNELLLISIA omissa perheissään eivätkä varmasti edes uskoisi missä tilassa meidän liitto on.

Voi, että mä olen pahoillani sun puolestasi!! Oletko puhunut miehesi kanssa asiasta? Meilläkin on melko urautunutta tämä elämä, mutta mun mielestä se on arkea enkä itse katso, että erota pitäisi. Arki koittaa jokaiselle enkä koe, että mun olis paha olla tässä liitossa. ei mekään tehdä kahdestaa oikeastaan koskaan mitään, perheenä kyllä käydään ulkoilemassa ja sellaista.. ei mitään "high tec hommaa"Keskustele miehesi kanssa ja yrittäkää päästä yhteiseen sopuun.
 
tuskin se on lapselle mikään onni jos vanhempien suhde ei ole kunnossa ja jos esim. riitelyä on paljon. Lapsi myös vaistoaa jos vanhempien suhde ei toimi ja saa vanhempien suhteesta perusta omille ihmissuhteilleen, joten suosittelisin tässä tapauksessa eroa. Ensisijaisesti kannattaa tietenkin yrittää saada suhde kuntoon, esim. pariterapian tai yhteisen matkan muodossa. Sinulla on oikeus onnellisuuteen! Onnelliset vanhemmat = onnelliset lapset. Jos ette ole yhdessä onnellisia ei teidän kannata olla yhdessä!

Antaisin kyllä itse mitä tahansa jos vanhempani olisivat eronneet kun olin lapsi, niin hirveä se niitten suhde oli!
 
En mä mitään suurta laatuaikaa kaipaakaan vaan iloista yhdessä olemista. Kun lapsi on mennyt nukkumaan, me istutaan sohvalla mitään puhumatta ja katotaan telkkaria. Mä mietin sitä että kuinka nuorena lapsi huomaa vanhempien olemattoman parisuhteen. Esimerkiksi tuleeko lapsesta jotenkin tunnekylmä jos vanhemmat ei halaile tms. Ja olisi se ihan mukava joskus kuulla että olen ihana tai edes mukava. Mä kaipaisin sellaista että joku pitäisi joskus minustakin huolta ja uhraisi edes hetken ajatusta sille mikä minusta olisi mukavaa tai miltä musta tuntuu. Mutta jos mä otan asian puheeksi niin tuo mies ei puhu takaisin. Se jurottaa vaan sohvalla hiljaa eikä kommentoi.
 
Sinä olet vastuussa omasta onnestasi.
Lasta sinun on hankala saada onnelliseksi jos itse olet koko ajan murheen murtama ja esität iloista lapsen takia.

Tee parisuhteen eteen jotain, jos tavoite on ydinperhe. Parisuhdeterapia? Perheterapia? Kirkolla on kaikille ilmaista perheneuvontaa jonne pääsee vaikkei kirkkoon kuuluisikaan, ja jonot ovat kuulemma pienemmät kuin kunnallisilla.

Hae kirjastosta parisuhdeoppaita, lue ne ja jätä niitä näkösälle jotta mies ei voi olla huomaamatta että sinulla on kiinnostusta yrittää, ehkä saattaa itsekin napata sellaisen vessalukemiseksi.

Etsi valokuvia jossa olette yhdessä ja teillä on hauskaa. Näytä miehellesikin niitä, ja koita saada hänetkin muistelemaan tilanteita.

Ei tarvitse valita eroamisen ja onnettoman parisuhteen välillä.
Hirmuisesti jaksamista ja tsemppiä jatkoon, toivon teille kaikkea hyvää.
 
ei musta lapsen takia kannata yhdessä olla... Et kerro minkä ikäinen teillä lapsi on. Omat vanhempani erosivat kun olin 8. Eikä kyllä jäänyt mitään traumoja, ei silloin eikä nyt. Munkaan iskä ei hirveästi ollut töiden takia kotona ja näin häntä kuitenkin silloin tällöin viikonloppuisin. Erosivat siis oikeinkin hyvissä merkeissä. Nykyäänkin ovat erittäin hyvissä väleissä, molemmilla on uudet kumppanit ja vaikuttavat kumpikin onnellisemilta kuin yhdessä ollessa. En usko että ero oli minulle niin iso juttu, koska porukat oli hyvissä väleissä ja yhtä lailla itselläni on aina ollut hyvät välit molempiin vanhempiini. En sitten tiedä miten ero sinänsä on vaikuttanut kahteen vanhempaan isosisarukseeni, mutta eivät ainakaan kovin katkerilta ole vaikuttaneet... Kyllä sitä omaa itseäkin kannattaa miettiä. Kummallisempaa minusta olisi ollut jos meidän porukat olis nyt eronnut kun ollaan täysikäsiä kaikki, et miks sitten on niin pitkään yhdessä jos kuitenkin eroaa.

Vaikeita asioita, voimia sinulle . Tee kuten parhaaksi näet. :hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja hannamaria:
Onko teillä joku "vakioriita", vai mikä teidät on saanu noin erilleen? Ilmeisesti ootte kuitenkin rakastuneita joskus ollu, kun lapsetkin ootte duunannu? Minkä asian pitäisi muuttua jotta suhde toimisi? Ei siis mitään "kaikki olisi hyvin jos meillä olisi hauskaa yhdessä". Sehän on selvä. Mutta MIKSI teillä ei ole hauskaa?

Sepä se kun ei me edes riidellä. Mä korkeintaan kiukuttelen kodinhoidosta, mutta sekin on kausiluonteista =0) Miehen työ on ainoa riidan aihe joskus; minä hermostun kun töiden eteen mies tekee kaiken ja me perhe jäädään aina kakkoseksi. Ja kyse ei ole sitten siitä et mies elättäisi meitä, mä hoidan kyllä puolet meidän perheen kuluista. Mä oon aika pihalla et miksi kaikki on mennyt näin.
 
Koita ensin kaikin tavoin pelastaa suhteenne. Yhdessäololla ja mukavilla asioilla väljähtyneet tunteet voi saada takaisin pintaan ja käytännön harjoitteilla voi saada takaisin sen yhteisen tekemisen meiningin. Jos olette jo luovuttaneet= halua parantaa asioita ei löydy, on ehkä eron aika.

Tietenkin ennemmin oma onnesi. Ei lapsi eroon kuole... mutta jos pysyt huonossa suhteessa saatat pahimmillaan katkeroitua ja sellaista ihmistä ei jaksa katsella kukaan. Jokainen on oikeutettu tuntemaan onnen, ilon, rakkauden ja seksuaalisuuden tunteita, eikä minusta niitä voi uhrata vain lapsen parasta ajatellen. Lapsikin nauttii enemmän kun näkee vanhempien elävän onnellisina - ja joskus se vaatii eron.

Lapsi lentää kuitenkin joskus pesästä ja silloin on parempi, että sinulla on muutakin elämää, etkä ole rakentanut kaikkea vain lapsen varaan.

P.S. Ehkä suhteenne vaatii kunnon herätyksen ja koe-ero voisi olla oiva keino, ennemmin kuin lopullinen ero. Voisitte punnita toisen merkitystä ja omia tunteitanne, onko niitä vielä?
 
Alkuperäinen kirjoittaja minä:
ei musta lapsen takia kannata yhdessä olla... Et kerro minkä ikäinen teillä lapsi on. Omat vanhempani erosivat kun olin 8. Eikä kyllä jäänyt mitään traumoja, ei silloin eikä nyt. Munkaan iskä ei hirveästi ollut töiden takia kotona ja näin häntä kuitenkin silloin tällöin viikonloppuisin. Erosivat siis oikeinkin hyvissä merkeissä. Nykyäänkin ovat erittäin hyvissä väleissä, molemmilla on uudet kumppanit ja vaikuttavat kumpikin onnellisemilta kuin yhdessä ollessa. En usko että ero oli minulle niin iso juttu, koska porukat oli hyvissä väleissä ja yhtä lailla itselläni on aina ollut hyvät välit molempiin vanhempiini. En sitten tiedä miten ero sinänsä on vaikuttanut kahteen vanhempaan isosisarukseeni, mutta eivät ainakaan kovin katkerilta ole vaikuttaneet... Kyllä sitä omaa itseäkin kannattaa miettiä. Kummallisempaa minusta olisi ollut jos meidän porukat olis nyt eronnut kun ollaan täysikäsiä kaikki, et miks sitten on niin pitkään yhdessä jos kuitenkin eroaa.

Vaikeita asioita, voimia sinulle . Tee kuten parhaaksi näet. :hug:

Lapsi on neljä. Omat vanhempani erosivat kun olin kymmenen ja ero oli todella riitaisa. He eivät ole vieläkään puheväleissä ja olen kärsinyt tästä tilanteesta kaksikymmentä vuotta. Tälläsen eromallin vuoksi en usko että osaisin itsekään erota sovussa. Ja en kyllä edes tahdo aloittaa mitään uutta kierrosta miehen etsimisessä. Enkä tahdo olla yksinkään.
Joku neuvoi parisuhdekurssille. Minä menisin mutta mies ei varmasti lähde. Täytyy hakea niitä kirjoja kirjastosta. Voin vaikka lukea niitä ääneen sille, sehän istuu hiljaa sohvalla kun on kotona. Niitä valokuvia on lähinnä lapsesta, meistä ei ole kovin montaa yhteiskuvaa muuten, mä aina välttelen kameroita. Mutta hyviä neuvoja on tullut, kiitos.

 
Alkuperäinen kirjoittaja vastaaja:
P.S. Ehkä suhteenne vaatii kunnon herätyksen ja koe-ero voisi olla oiva keino, ennemmin kuin lopullinen ero. Voisitte punnita toisen merkitystä ja omia tunteitanne, onko niitä vielä?

Tuotakin mietin mutta jotenkin pelkään sitä, että mitäs jos se poikamieselämä onkin miehestä niin mukavaa, että halu olla yhdessä katoaa tyystin? Näyttää kyllä nyt siltä, että minä itse ainakin haluan roikkua tässä onnettomassa suhteessa viimeseen pisaraan asti. No selvisipä ainakin se tässä asiaa setviessä.

 
Älä nyt ymmärrä väärin.. onko miehelläsi mahdollisesti jotain murheita? Meilläkin miehen oli jossain vaiheess avaikea tunnustaa olevan sika väsynyt töihin, mutta eihän siellä miesten kesken voinut näyttää sitä ja kotona se eli lähinnä horroksessa. Vähän ravistelemalla se sitten alkoi puhua. Mitä tapahtuu jos menet sohvalla viereen ja yrität itse helliä miestäsi? Vastaako vai pakeneeko ja onko aina ollut sellainen?
 
Alkuperäinen kirjoittaja hannamaria:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja hannamaria:
Onko teillä joku "vakioriita", vai mikä teidät on saanu noin erilleen? Ilmeisesti ootte kuitenkin rakastuneita joskus ollu, kun lapsetkin ootte duunannu? Minkä asian pitäisi muuttua jotta suhde toimisi? Ei siis mitään "kaikki olisi hyvin jos meillä olisi hauskaa yhdessä". Sehän on selvä. Mutta MIKSI teillä ei ole hauskaa?

Sepä se kun ei me edes riidellä. Mä korkeintaan kiukuttelen kodinhoidosta, mutta sekin on kausiluonteista =0) Miehen työ on ainoa riidan aihe joskus; minä hermostun kun töiden eteen mies tekee kaiken ja me perhe jäädään aina kakkoseksi. Ja kyse ei ole sitten siitä et mies elättäisi meitä, mä hoidan kyllä puolet meidän perheen kuluista. Mä oon aika pihalla et miksi kaikki on mennyt näin.

No tuossa mulla on kyllä korjaamisen varaa, ennen muistin aina selittää miksi kiukuttelin jos ärähdin jostain kotityöstä vaikka olin muusta asiasta pahalla päällä. Nykyään mua kyllä tökkii se, että kotiotyöt jäävät suureksi osaksi mun harteille. Välillä mies kyllä tsemppaa niissä.
usein kotityöriitojen tai rahariitojen taustalla on oikeesti jotain muuta.
eli jos sanot miehelle että hän ei oo tehny jotain ja mielestään hänellä on ollu rankka päivä töissä, niin voi olla että te kumpikin koette itse antavanne suhteeseen enemmän kuin saatte, ja todellisuudessa kumpikaan ei panosta parisuhteeseen vaan "yleisiin asioihin", mitkä naamioidaan yhteiseksi hyväksi, joten sitte ihmetellään miksei toinen ole tyytyväinen ja sitä kautta ei itsekään ole tyytyväinen.

Ja sit jos on vaikka joku ihan muu asia mielessä ja sitä pohtiessa ärähtää puolisolle, niin jos asiaa ei jälkeenpäin ota puheeksi että "se ei johtunu susta vaan harmitti kun en saanu tahraa irti matosta", niin tiuskintavaihe voi jäädä päälle

 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vastaaja:
P.S. Ehkä suhteenne vaatii kunnon herätyksen ja koe-ero voisi olla oiva keino, ennemmin kuin lopullinen ero. Voisitte punnita toisen merkitystä ja omia tunteitanne, onko niitä vielä?

Tuotakin mietin mutta jotenkin pelkään sitä, että mitäs jos se poikamieselämä onkin miehestä niin mukavaa, että halu olla yhdessä katoaa tyystin? Näyttää kyllä nyt siltä, että minä itse ainakin haluan roikkua tässä onnettomassa suhteessa viimeseen pisaraan asti. No selvisipä ainakin se tässä asiaa setviessä.

Mutta hyvänen aika, miksi ihmeessä roikkua ainoaa elämäänsä suhteessa joka ei anna yhtään mitään! Et menetä mitään, jos lähdet. Mutta ennen sitä, ehkä kannattais yrittää esim. perheneuvolan, parisuhdekurssin tms. kautta. Jotkut vaan kasvaa erilleen eikä tunnetta enää toista kohtaan löydy.
 
Alkuperäinen kirjoittaja myy:
Älä nyt ymmärrä väärin.. onko miehelläsi mahdollisesti jotain murheita? Meilläkin miehen oli jossain vaiheess avaikea tunnustaa olevan sika väsynyt töihin, mutta eihän siellä miesten kesken voinut näyttää sitä ja kotona se eli lähinnä horroksessa. Vähän ravistelemalla se sitten alkoi puhua. Mitä tapahtuu jos menet sohvalla viereen ja yrität itse helliä miestäsi? Vastaako vai pakeneeko ja onko aina ollut sellainen?

Mä oon koittanut kysyä että onko jokin vialla mutta ei kuulemma ole. Ja mies ei ole luonteeltaan sellainen murehtija vaan lähinnä optimisti kaikessa. Mä en oikeasti tällä hetkellä tiedä mitä mies tekisi jos menisin (tai nyt se on kyllä töissä montapäivää) sohvalle viereen hellimään. En tiedä reaktiota.

 
Toivoa teillä on vielä, on aina.
Mikä asia kiinnostaa miestäsi?
Voitko itse yrittää tehdä pienillä jutuilla ensin miehesi iloiseksi? Tulet huomaamaan että onni tulee eläen, ei sitä etsien.
Muista, ystävilläsi omat murheensa, joista ei puhuta. Monesti "onni" iloinen uhdessäoleminen on vain kulissia muita/lapsia varten.
Toivon, että alat elää oikeata elämää ja otat ilon irti arjesta ja lakkaat vertaamasta perhettäsi muihin.
Voiko miehesi vain olla niiiiin väsynyt oikeasti töiden jälkeen, ettei enää energiaa riitä mihinkään?
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja hannamaria:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja hannamaria:
Onko teillä joku "vakioriita", vai mikä teidät on saanu noin erilleen? Ilmeisesti ootte kuitenkin rakastuneita joskus ollu, kun lapsetkin ootte duunannu? Minkä asian pitäisi muuttua jotta suhde toimisi? Ei siis mitään "kaikki olisi hyvin jos meillä olisi hauskaa yhdessä". Sehän on selvä. Mutta MIKSI teillä ei ole hauskaa?

Sepä se kun ei me edes riidellä. Mä korkeintaan kiukuttelen kodinhoidosta, mutta sekin on kausiluonteista =0) Miehen työ on ainoa riidan aihe joskus; minä hermostun kun töiden eteen mies tekee kaiken ja me perhe jäädään aina kakkoseksi. Ja kyse ei ole sitten siitä et mies elättäisi meitä, mä hoidan kyllä puolet meidän perheen kuluista. Mä oon aika pihalla et miksi kaikki on mennyt näin.


Ja sit jos on vaikka joku ihan muu asia mielessä ja sitä pohtiessa ärähtää puolisolle, niin jos asiaa ei jälkeenpäin ota puheeksi että "se ei johtunu susta vaan harmitti kun en saanu tahraa irti matosta", niin tiuskintavaihe voi jäädä päälle

No tuossa mulla on kyllä korjaamisen varaa, ennen muistin aina selittää miksi kiukuttelin jos ärähdin jostain kotityöstä vaikka olin muusta asiasta pahalla päällä. Nykyään mua kyllä tökkii se, että kotiotyöt jäävät suureksi osaksi mun harteille. Välillä mies kyllä tsemppaa niissä.
usein kotityöriitojen tai rahariitojen taustalla on oikeesti jotain muuta.
eli jos sanot miehelle että hän ei oo tehny jotain ja mielestään hänellä on ollu rankka päivä töissä, niin voi olla että te kumpikin koette itse antavanne suhteeseen enemmän kuin saatte, ja todellisuudessa kumpikaan ei panosta parisuhteeseen vaan "yleisiin asioihin", mitkä naamioidaan yhteiseksi hyväksi, joten sitte ihmetellään miksei toinen ole tyytyväinen ja sitä kautta ei itsekään ole tyytyväinen.

Korjasin kirjoittelun virheitä


 
Mulle psykiatri on toistanut jatkuvasti et mun hyvä olo on tärkeintä (ja itsekkyys siihen )koska silloin on lapsillakin hyvä olla. Hyvä olo leviää musta muihinkin, jos voin huonosti nii myös läheiset alkaa voida huonommin
 
Alkuperäinen kirjoittaja hannamaria:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja hannamaria:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja hannamaria:
Onko teillä joku "vakioriita", vai mikä teidät on saanu noin erilleen? Ilmeisesti ootte kuitenkin rakastuneita joskus ollu, kun lapsetkin ootte duunannu? Minkä asian pitäisi muuttua jotta suhde toimisi? Ei siis mitään "kaikki olisi hyvin jos meillä olisi hauskaa yhdessä". Sehän on selvä. Mutta MIKSI teillä ei ole hauskaa?

Sepä se kun ei me edes riidellä. Mä korkeintaan kiukuttelen kodinhoidosta, mutta sekin on kausiluonteista =0) Miehen työ on ainoa riidan aihe joskus; minä hermostun kun töiden eteen mies tekee kaiken ja me perhe jäädään aina kakkoseksi. Ja kyse ei ole sitten siitä et mies elättäisi meitä, mä hoidan kyllä puolet meidän perheen kuluista. Mä oon aika pihalla et miksi kaikki on mennyt näin.


usein kotityöriitojen tai rahariitojen taustalla on oikeesti jotain muuta.
eli jos sanot miehelle että hän ei oo tehny jotain ja mielestään hänellä on ollu rankka päivä töissä, niin voi olla että te kumpikin koette itse antavanne suhteeseen enemmän kuin saatte, ja todellisuudessa kumpikaan ei panosta parisuhteeseen vaan "yleisiin asioihin", mitkä naamioidaan yhteiseksi hyväksi, joten sitte ihmetellään miksei toinen ole tyytyväinen ja sitä kautta ei itsekään ole tyytyväinen.

Ja sit jos on vaikka joku ihan muu asia mielessä ja sitä pohtiessa ärähtää puolisolle, niin jos asiaa ei jälkeenpäin ota puheeksi että "se ei johtunu susta vaan harmitti kun en saanu tahraa irti matosta", niin tiuskintavaihe voi jäädä päälle

No tuossa mulla on kyllä korjaamisen varaa, ennen muistin aina selittää miksi kiukuttelin jos ärähdin jostain kotityöstä vaikka olin muusta asiasta pahalla päällä. Nykyään mua kyllä tökkii se, että kotiotyöt jäävät suureksi osaksi mun harteille. Välillä mies kyllä tsemppaa niissä.

(toi quote lainaus on muuten välillä outo )

mutta joo, sama on tietty miehenkin puolelta. Jos itekkin ärähdät joskus syyttä, niin välillä sitä miestäkin tarttee vaan ymmärtää vaikkei se älyäisi anteeksi pyytää. Jos siis tajusin tilanteenne oikein, että hän ei alista sua tms pahaa?

Ei, mies on kiltti ja mun ei tarvitse pelätä häntä tms. Ei se edes riitele. Se ei koskaan huomauta mistään. Mun räiskyvän luonteen kannalta mies on välillä rasittavankin tyyni. Toi lainaus-outous oli mun omaa sössimistä...
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja myy:
Älä nyt ymmärrä väärin.. onko miehelläsi mahdollisesti jotain murheita? Meilläkin miehen oli jossain vaiheess avaikea tunnustaa olevan sika väsynyt töihin, mutta eihän siellä miesten kesken voinut näyttää sitä ja kotona se eli lähinnä horroksessa. Vähän ravistelemalla se sitten alkoi puhua. Mitä tapahtuu jos menet sohvalla viereen ja yrität itse helliä miestäsi? Vastaako vai pakeneeko ja onko aina ollut sellainen?

Mä oon koittanut kysyä että onko jokin vialla mutta ei kuulemma ole. Ja mies ei ole luonteeltaan sellainen murehtija vaan lähinnä optimisti kaikessa. Mä en oikeasti tällä hetkellä tiedä mitä mies tekisi jos menisin (tai nyt se on kyllä töissä montapäivää) sohvalle viereen hellimään. En tiedä reaktiota.

Kokeile lähestyä:) Mun mies ei tajunnut mitä mä vouhotan, mut sellaisia osa suomalaisista miehistä on. Ei ole kuulemma mitään puhuttavaa niiden mielestä ja asiat on ok. Me naiset ajatellaan syvällisemmin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hannamaria:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mulle psykiatri on toistanut jatkuvasti et mun hyvä olo on tärkeintä (ja itsekkyys siihen )koska silloin on lapsillakin hyvä olla. Hyvä olo leviää musta muihinkin, jos voin huonosti nii myös läheiset alkaa voida huonommin

varmasti noin. Mutta siihen oman hyvän olon saamiseen liittyy sen tietäminen mitä haluaa jotta on se hyvä olo. Ja jos mä nyt olen oikein ymmärtänyt, tässä ei ole sellaista helposti nimettävää juttua josta voisi sanoa "haluan asian menevän näin".

joten ap tarvitsee ensin pohtia, mitä haluaa parisuhteeltaan, MITÄ siitä puuttuu, MIKSI se ei toimi, ja vasta sitä kautta miettiä jatkoa miehen kannalta. Asioista on toki hyvä keskustrella yhdessäkin, mutta jos välit on jo tulehtuneet, ei ehkä kannata alottaa "kaikki menee päin persettä"-olon ilmauksella, jos ei itsekään ole jäsentänyt tilannetta kokonaan

Kirjoitat Hannamaria hyvin asioista, tää on oikeasti auttanut mua selvimään ajatuksiani. Me nähdään miehen kanssa toisemme tiistaina, joten mulla on aikaa selvittää itselleni mitä puuttuu tai mitä toivoisin lisää. Tosin voi olla, että kun menen siihen sohvalle keskustelemaan niin en saa sanottua mitään vaan lauseet jää takertuu kurkkuun ja taas katotaan telkkaria hiljaa.

 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja hannamaria:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mulle psykiatri on toistanut jatkuvasti et mun hyvä olo on tärkeintä (ja itsekkyys siihen )koska silloin on lapsillakin hyvä olla. Hyvä olo leviää musta muihinkin, jos voin huonosti nii myös läheiset alkaa voida huonommin

varmasti noin. Mutta siihen oman hyvän olon saamiseen liittyy sen tietäminen mitä haluaa jotta on se hyvä olo. Ja jos mä nyt olen oikein ymmärtänyt, tässä ei ole sellaista helposti nimettävää juttua josta voisi sanoa "haluan asian menevän näin".

joten ap tarvitsee ensin pohtia, mitä haluaa parisuhteeltaan, MITÄ siitä puuttuu, MIKSI se ei toimi, ja vasta sitä kautta miettiä jatkoa miehen kannalta. Asioista on toki hyvä keskustrella yhdessäkin, mutta jos välit on jo tulehtuneet, ei ehkä kannata alottaa "kaikki menee päin persettä"-olon ilmauksella, jos ei itsekään ole jäsentänyt tilannetta kokonaan

Kirjoitat Hannamaria hyvin asioista, tää on oikeasti auttanut mua selvimään ajatuksiani. Me nähdään miehen kanssa toisemme tiistaina, joten mulla on aikaa selvittää itselleni mitä puuttuu tai mitä toivoisin lisää. Tosin voi olla, että kun menen siihen sohvalle keskustelemaan niin en saa sanottua mitään vaan lauseet jää takertuu kurkkuun ja taas katotaan telkkaria hiljaa.

Ainahan sä voit tehdä kirjeen varalta jos pelkäät et noin käy.
 

Yhteistyössä