Ollaanko me ainoa perhe jossa uhmikset käyttäytyy hyvin?

Uhmaikä on tärkeä kehitysvaihe lapselle. Ei ole todellakaan mikään ylpeilyn aihe, "että lapsillani ei ole uhmaikää". Toisilla on ja toisilla ei, mutta sen läpikäyminen on kyllä kehitykselle VAIN hyväksi. Lisäksi uhman voimakkuus riippuu aivan lapsesta ja hänen tempperamentistaan, ei kasvatuksesta!
Vanhemmilla on tärkeä rooli uhmaikäisen kasvatuksessa. Lasta ei saa alistaa tyyliin, ettei hän enää uskalla kapinoida. Lapsen TÄYTYY saaqda näyttää tunteensa ja purkaa ne. Ja vanhemman täytyy osata ottaa ne vastaan!!!
Hullua ylpeillä siitä ettei lapsi uhmaa!!!!!! Tottakai uhmaikäisellekin tapoja opetetaan siinä missä muunkin ikäiselle. Mutta ei kaupassa kiukkuavien lasten vanhemmat ole mitenkään huonommin lapsiaan kasvattaneita. Usein jopa päinvastoin! Jos vanhempi jaksaa ottaa aikuisena lapsen kiukun/uhman vastaan ja pysyä silti tiukkana antamatta kaupassakaan (muiden tuijottaessa) periksi, se on vain ihailtavaa vanhemmuutta.

Entäs kun lapset ei edes yritä sitä karjumista. Aina on riittänyt että sanotaan, ei tänään, viikonloppuna sitten tai on otettu jo jätskit, muuta namia ei enää oteta tai muuta vastaavaa.
Mitenkään pelotellen tuo ei varmaan onnistuisi. On mulle selitetty yhtä sun toista, että 2v ei ymmärrä sitä jne. mutta hyvin on tuntunut ymmärtävän.
Turha sitä lasta on vähäjärkisenä pitää.

joo sit sillä ei ole uhmaikää vielä, uhmaikäiselle ei selittelyt auta, kun se uhmakohtaus tulee

 

Ärsyttää nää joilla on syntymäkiltit lapset. He sitten luulevat olevansa täydellisiä lastenkasvattajia kun ei tulee uhmaa tms. Menkää vaan kiillottamaan sädekehiänne.

 

jos ei se oman tahdon vaihe tule leikki-iässä niin sitten se tulee murrosiässä. tai sit on jotain tosi pahasti pielessä.

Ei se kaikilla mene näin! Poikkeuksia on.

joo ehkä 1/100000

 

Sehän paistaa läpi jo ensilukemisella.

No uskokaa mitä haluatte. Voitte tulla kokeilemaan tätä elämää 'hienon' diagnoosin kera vaikka pariksi viikoksi Ehkä sitten ymmärrätte...

No, jos ensin lukisit sen ensimmäisen kommentin, jossa "napsautat sen diagnoosin" ja jokainen on vielä enemmän hämillään...

 

joo sit sillä ei ole uhmaikää vielä, uhmaikäiselle ei selittelyt auta, kun se uhmakohtaus tulee

Mä uskon, että uhmakohtauksia voi välttää oikeanlaisella kasvatuksella. Ei lapsella, varsinkaan niin pienellä, ole mitään biologista, sisäänrakennettua tarvetta kapinoida äitänsä vastaan. Se johtuu varmaan enimmäkseen siitä, että nykyään lasten käyttäytymistä ja elämää manipuloidaan ja kontrolloidaan ihan kokoajan. Vähemmästäkin menis hermot.

 

Uhmaikä on tärkeä kehitysvaihe lapselle. Ei ole todellakaan mikään ylpeilyn aihe, "että lapsillani ei ole uhmaikää". Toisilla on ja toisilla ei, mutta sen läpikäyminen on kyllä kehitykselle VAIN hyväksi. Lisäksi uhman voimakkuus riippuu aivan lapsesta ja hänen tempperamentistaan, ei kasvatuksesta!
Vanhemmilla on tärkeä rooli uhmaikäisen kasvatuksessa. Lasta ei saa alistaa tyyliin, ettei hän enää uskalla kapinoida. Lapsen TÄYTYY saaqda näyttää tunteensa ja purkaa ne. Ja vanhemman täytyy osata ottaa ne vastaan!!!
Hullua ylpeillä siitä ettei lapsi uhmaa!!!!!! Tottakai uhmaikäisellekin tapoja opetetaan siinä missä muunkin ikäiselle. Mutta ei kaupassa kiukkuavien lasten vanhemmat ole mitenkään huonommin lapsiaan kasvattaneita. Usein jopa päinvastoin! Jos vanhempi jaksaa ottaa aikuisena lapsen kiukun/uhman vastaan ja pysyä silti tiukkana antamatta kaupassakaan (muiden tuijottaessa) periksi, se on vain ihailtavaa vanhemmuutta.

Entäs kun lapset ei edes yritä sitä karjumista. Aina on riittänyt että sanotaan, ei tänään, viikonloppuna sitten tai on otettu jo jätskit, muuta namia ei enää oteta tai muuta vastaavaa.
Mitenkään pelotellen tuo ei varmaan onnistuisi. On mulle selitetty yhtä sun toista, että 2v ei ymmärrä sitä jne. mutta hyvin on tuntunut ymmärtävän.
Turha sitä lasta on vähäjärkisenä pitää.

joo sit sillä ei ole uhmaikää vielä, uhmaikäiselle ei selittelyt auta, kun se uhmakohtaus tulee

Minkäikäiselle se tulee :saint:

 

Entä, jos lapsi ei tahdokaan? Mikä voi olla syynä siihen, jos lapsi ei lainkaan koettele rajoja tai uhmaa vanhempiaan kiukkuamalla? Joskus syynä voi olla liian jyrkkä kasvatus. Jostain syystä lapsi ei saa olla tarvitseva ja pieni, vaan häneltä ehkä huomaamatta vaaditaan "pikku-aikuisen" käytöstä. Lapsi alkaa suhtautua itseensä samalla tavalla kuin ympäristö eikä pidä omia ajatuksiaan merkityksellisinä: "Sinulla ei ole vaikutusvaltaa. Olet ärsyttävä marisija."

Tällaisessa ilmapiirissä lapsi yrittää aistia vanhemman mielialoja ja pyrkii olemaan hyvin huolehtivainen ja kiltti, jotta saisi vanhemman rakkauden ja hyväksynnän. Lapsi voi vanhemman silmissä olla varsin helppo ja ongelmaton, mutta erityisesti itsetunnon kehittymisen kannalta tilanne on lapselle haitallinen.

Vanhempi voi auttaa lasta harjoittelemaan mielipiteidensä ilmaisemista, jos lapsi ei lainkaan itse ilmaise tähän tarvetta - johtuipa tämä sitten lapsen omasta temperamentista tai kasvatusympäristöst

 

Sehän paistaa läpi jo ensilukemisella.

No uskokaa mitä haluatte. Voitte tulla kokeilemaan tätä elämää 'hienon' diagnoosin kera vaikka pariksi viikoksi Ehkä sitten ymmärrätte...

No, jos ensin lukisit sen ensimmäisen kommentin, jossa "napsautat sen diagnoosin" ja jokainen on vielä enemmän hämillään...

No onko "kerron ihmisille" jotenkin hienommin sanottu? Kun jatkuvasti noita katseita saa, kyllä siinä välillä omakin uhma yrittää nostaa päätään ja sitten saattaa tosiaan sanoa napauttaa.

Mutta jatkakaa te väittelyä, minä lähden viettämään hyvin ansaittuja vapaapäiviä =)

 

Uhmaikä on lapsella merkittävä muutos- ja kehitysvaihe. Se syntyy, kun lapsi huomaa itsensä ja muiden ihmisten eron. Ensimmäinen uhmaikä alkaa n. 2,5 vuoden iässä ja päättyy lapsen täytettyä n. 3 vuotta. Noin 3,2 vuoden iässä alkaa toinen vaihe.

 

joo sit sillä ei ole uhmaikää vielä, uhmaikäiselle ei selittelyt auta, kun se uhmakohtaus tulee

Mä uskon, että uhmakohtauksia voi välttää oikeanlaisella kasvatuksella. Ei lapsella, varsinkaan niin pienellä, ole mitään biologista, sisäänrakennettua tarvetta kapinoida äitänsä vastaan. Se johtuu varmaan enimmäkseen siitä, että nykyään lasten käyttäytymistä ja elämää manipuloidaan ja kontrolloidaan ihan kokoajan. Vähemmästäkin menis hermot.

Tämä on kyllä juuri päinvastoin. Lapsen kehitykseen kuuluu irrottautua äidistä, jotta löytää omat rajansa ja itsenäisyytensä. Vierastaminen alkaa, kun lapsi tajuaa olevansa äidistä erillinen ja että äiti voi mennä hukkaan. Ja toisaalta lapsi itse lähtee pois äidin luota ja vaikka alkaa sitten viereisessä huoneessa itkemään ikäväänsä. Murrosiässäkin on ihan luonnollista kapinoida, silloin on myös iso itsenäistymisen askel ajankohtainen. Ja uhmaikä raivareineen on yksi osa lapsen minuuden kehitystä.

 

Vinkki: monesti vanhat keinot parempia kuin pussillinen uusia!

 

Uhmaikä on lapsella merkittävä muutos- ja kehitysvaihe. Se syntyy, kun lapsi huomaa itsensä ja muiden ihmisten eron. Ensimmäinen uhmaikä alkaa n. 2,5 vuoden iässä ja päättyy lapsen täytettyä n. 3 vuotta. Noin 3,2 vuoden iässä alkaa toinen vaihe.

NINATT aika jännä et sä tiedät wikipediaa paremmin

 

joo sit sillä ei ole uhmaikää vielä, uhmaikäiselle ei selittelyt auta, kun se uhmakohtaus tulee

Mä uskon, että uhmakohtauksia voi välttää oikeanlaisella kasvatuksella. Ei lapsella, varsinkaan niin pienellä, ole mitään biologista, sisäänrakennettua tarvetta kapinoida äitänsä vastaan. Se johtuu varmaan enimmäkseen siitä, että nykyään lasten käyttäytymistä ja elämää manipuloidaan ja kontrolloidaan ihan kokoajan. Vähemmästäkin menis hermot.

kyllä vitsin murjasit, kun ihan ikivanhaa faktaa vastaan läksit, hih

 

NINATT, TÄSSÄ SULLE VÄHÄN OPISKELTAVAA

Uhmaiällä on useita nimiä kuten itsenäistymisikä, itsenäistymisvaihe tai oman tahdon opettelemisen ikä. Uhmaikä alkaa yleensä hieman ennen tai jälkeen 2-vuotispäivän ja kestää vaihtelevan ajan. Useimmilla se laantuu viimeistään 4-5-vuotiaana, osalla jo aiemmin.

Uhmaikä liittyy lapsen tarpeeseen itsenäistyä ja hallita erillisyyttään vanhemmista. Itsenäistyminen on voimakkainta kaikkein lähimmästä ihmissuhteesta, tavallisimmin äidistä. Kun uhmaikäinen kiukkuaa äidilleen, mutta käyttäytyy sopuisasti päiväkodissa ja mummolassa, kyse ei ole äidin huonommasta kasvatustyylistä, vaan suhteen läheisyydestä.

Kun lapsi pontevasti ja ärsyttävän usein ilmaisee EI, se on hyvä merkki siitä, että lapsi on itsenäistymässä vanhemmistaan. Ei-sanan käyttäminen antaa lapselle tunteen itsenäisyydestä ja itsensä hallinnasta, vaikka aina se ei johdakaan hänen toivomaansa lopputulokseen.

Kun lapsi irtautuu vähitellen vanhemmastaan, hän samalla omaksuu pienin askelin tämän psyykkisiä säätelytehtäviä: rajoittamaan, rauhoittamaan ja kannustamaan itseään. Tämä on pohjana mm. omantunnon kehittymiselle.

 

Te ootte niin hyviä ja hienoja ihmisiä että mäkin haluaisin olla teidän kaltaisenne. Teette kaiken niin oikein ja te voitte iloiten katsoa jos joku muun lapsi kiukuttelee. Teillä on niin ainut laatuiset käytännöt käytössä että kukaan muu ei ole koskaan kuullutkaan niistä. Kirjoittakaa kirja niin me kiukuttelevien lasten vanhemmat voimme ostaa sen ja oppia siitä hienoja asioita kuten miten voimme estää lapsiamme juoksemasta puistossa silloin kun siellä on muita! Kiitos kun olette niin oikeassa <3 Tarvitsen teitä ja neuvojanne että minunkin lapsestani tulisi kunnollinen!

Ja on niin hienoa vetää överiksi.
Itseasiassa, en todellakaan usko että kukaan muu ei olisi koskaan "kuullut tästä".
Itseasiassa, en tosiaan tiedä "mistä tästä", koska raivoaminen, vallankäyttö (tai mikä lie) ja muut kuulostaa ihan vieraalta.
Ettekö te koskaan puhu lastenne kanssa? Raahaatte niitä paikasta toiseen, odottaen että he käyttäytyvät tai sitten raivoavat? Uskotteko terkkaa, joka sanoo että ei 2v tuota ymmärrä, turhaan höpötät sille?

 

joo sit sillä ei ole uhmaikää vielä, uhmaikäiselle ei selittelyt auta, kun se uhmakohtaus tulee

Mä uskon, että uhmakohtauksia voi välttää oikeanlaisella kasvatuksella. Ei lapsella, varsinkaan niin pienellä, ole mitään biologista, sisäänrakennettua tarvetta kapinoida äitänsä vastaan. Se johtuu varmaan enimmäkseen siitä, että nykyään lasten käyttäytymistä ja elämää manipuloidaan ja kontrolloidaan ihan kokoajan. Vähemmästäkin menis hermot.

kyllä vitsin murjasit, kun ihan ikivanhaa faktaa vastaan läksit, hih

Sopii muuten miettiä miksi tuo uhma on aika nykyaikainen ilmiö

 

Sehän paistaa läpi jo ensilukemisella.

No uskokaa mitä haluatte. Voitte tulla kokeilemaan tätä elämää 'hienon' diagnoosin kera vaikka pariksi viikoksi Ehkä sitten ymmärrätte...

No, jos ensin lukisit sen ensimmäisen kommentin, jossa "napsautat sen diagnoosin" ja jokainen on vielä enemmän hämillään...

Tuota, saanko kysyä mitä erityislapsen äidin sitten kuuluu tuossa tehdä?

Tottakai kasvatat lasta niin tuossa kuin muulloinkin mutta aina hän ei vaan näytä niitä parhaita puolia ja lapsi ei vaan usko äitiä. Lapsi joka ehkä on jo sen verran isompi että ikänäs puolesta oletetaan jo käytöstapojakin ja ihmiset tietty jäävät siihen tuijottelemaan ja (ainakin mielessään) päivittelemään lapsen käytöstä.

Lapsen diagnoosia ei saa silloin kertoa? No, ei sillä, en varmaan itsekään kertoisi sillä mielestäni on jokaisen päivittelijän oma häpeä jos ei osaa ottaa huomioon sitä että lapsella voi olla ongelmia. Mutta ymmärrän kyllä että joku voi toistuvien kohtausten jälkeen ärsyyntyä niin että varsinkin jos joku tulee kertomaan niitä hyviä neuvoja voi selventää mistä on kysymys.

(niin ja toisaalta jos et siis kerro lapsen erityisyydestä, silloinhan ihmisten päivittely johtuu vain siitä etteivät he tiedä ja vika on taas äidissä joka ei ole selventänyt tilannetta)

 

joo sit sillä ei ole uhmaikää vielä, uhmaikäiselle ei selittelyt auta, kun se uhmakohtaus tulee

Mä uskon, että uhmakohtauksia voi välttää oikeanlaisella kasvatuksella. Ei lapsella, varsinkaan niin pienellä, ole mitään biologista, sisäänrakennettua tarvetta kapinoida äitänsä vastaan. Se johtuu varmaan enimmäkseen siitä, että nykyään lasten käyttäytymistä ja elämää manipuloidaan ja kontrolloidaan ihan kokoajan. Vähemmästäkin menis hermot.

kyllä vitsin murjasit, kun ihan ikivanhaa faktaa vastaan läksit, hih

Sopii muuten miettiä miksi tuo uhma on aika nykyaikainen ilmiö

Aina se on ollut, paitsi ennenvanhaan alistettiin niin ja mitä siitä seuraa kun lapsia alistetaan, psyyk.häiriöitä

 

joo sit sillä ei ole uhmaikää vielä, uhmaikäiselle ei selittelyt auta, kun se uhmakohtaus tulee

Mä uskon, että uhmakohtauksia voi välttää oikeanlaisella kasvatuksella. Ei lapsella, varsinkaan niin pienellä, ole mitään biologista, sisäänrakennettua tarvetta kapinoida äitänsä vastaan. Se johtuu varmaan enimmäkseen siitä, että nykyään lasten käyttäytymistä ja elämää manipuloidaan ja kontrolloidaan ihan kokoajan. Vähemmästäkin menis hermot.

kyllä vitsin murjasit, kun ihan ikivanhaa faktaa vastaan läksit, hih

Sopii muuten miettiä miksi tuo uhma on aika nykyaikainen ilmiö

eli sä tiedät paremmin kuin wikipedia ja alan ammattilaiset.hmm.kiintoisaa...

 

uskaltaisi ? mitä sä teet/oot tehny sille ettei uskalla?

 

joo sit sillä ei ole uhmaikää vielä, uhmaikäiselle ei selittelyt auta, kun se uhmakohtaus tulee

Mä uskon, että uhmakohtauksia voi välttää oikeanlaisella kasvatuksella. Ei lapsella, varsinkaan niin pienellä, ole mitään biologista, sisäänrakennettua tarvetta kapinoida äitänsä vastaan. Se johtuu varmaan enimmäkseen siitä, että nykyään lasten käyttäytymistä ja elämää manipuloidaan ja kontrolloidaan ihan kokoajan. Vähemmästäkin menis hermot.

kyllä vitsin murjasit, kun ihan ikivanhaa faktaa vastaan läksit, hih

Sopii muuten miettiä miksi tuo uhma on aika nykyaikainen ilmiö

Aina se on ollut, paitsi ennenvanhaan alistettiin niin ja mitä siitä seuraa kun lapsia alistetaan, psyyk.häiriöitä

Nyt meni vähän solmuun, ne psyykkiset häiriöthän aiheuttaa tuota käyttäytymistä..!
Siis ihan oikeasti, ei se nyt noin yksoikoista ole..!

 

Kolmen lapsen äitinä sanoisin, että 3 vuotiaan äiti ei ehkä ole edes saanut vielä tilaisuutta kohdata uhmaista lasta. 2-3 vuotiaan uhma kun saattaa olla tosiaan melkein huomaamatonta verrattuna 5-6 vuotiaan uhmaan. Eli sanoisin sulle ap, että se on ehkä tyyntä myrskyn edellä.

Minustakin todella outoa kuitenkin, jos lapsi ei USKALLA tehdä jotain. Siis minkä pelossa hän ei uskalla mennä karkkihyllylle?

Mutta tosiaan... Meillä on esikoisella ollut paljon voimakkaampi uhma mitä keskimmäisellä, joka nyt 4v. Meillä ei kuitenkaan ole keskusteltu mistään jutuista kaupan karkkihyllyllä - kyllä ne hirveimmät uhmakohtaukset on näytelty kodin seinien sisäpuolella. Uhma kuitenkin kuuluu lapsen kasvuun ja lasta ei mitenkään kuulu kasvattaa olemaan uhmaamatta. Se on toisen alistamista.

 

joo sit sillä ei ole uhmaikää vielä, uhmaikäiselle ei selittelyt auta, kun se uhmakohtaus tulee

Mä uskon, että uhmakohtauksia voi välttää oikeanlaisella kasvatuksella. Ei lapsella, varsinkaan niin pienellä, ole mitään biologista, sisäänrakennettua tarvetta kapinoida äitänsä vastaan. Se johtuu varmaan enimmäkseen siitä, että nykyään lasten käyttäytymistä ja elämää manipuloidaan ja kontrolloidaan ihan kokoajan. Vähemmästäkin menis hermot.

kyllä vitsin murjasit, kun ihan ikivanhaa faktaa vastaan läksit, hih

Sopii muuten miettiä miksi tuo uhma on aika nykyaikainen ilmiö

Aina se on ollut, paitsi ennenvanhaan alistettiin niin ja mitä siitä seuraa kun lapsia alistetaan, psyyk.häiriöitä

Tässä vaiheessa voisin kysyä taas:

Missö vaiheessa ihmisen kehityshistoriaa ollaan alettu alistaa lasten uhmakohtauksia? Ja missä vaiheessa uhma on kehittyny? Miksi eläimellä, joka on täysin riippuvainen äidistään, miksi hän riskeeraisi tämän äidin vihan ja suuttumuksen?

Kyllä taitaa olla niinpäin, että jotain meidän aikuisten suhtautumisessa ja kasvatuksessa on menny vähän väärään suuntaan.

 

Kolmen lapsen äitinä sanoisin, että 3 vuotiaan äiti ei ehkä ole edes saanut vielä tilaisuutta kohdata uhmaista lasta. 2-3 vuotiaan uhma kun saattaa olla tosiaan melkein huomaamatonta verrattuna 5-6 vuotiaan uhmaan. Eli sanoisin sulle ap, että se on ehkä tyyntä myrskyn edellä.

Minustakin todella outoa kuitenkin, jos lapsi ei USKALLA tehdä jotain. Siis minkä pelossa hän ei uskalla mennä karkkihyllylle?

Mutta tosiaan... Meillä on esikoisella ollut paljon voimakkaampi uhma mitä keskimmäisellä, joka nyt 4v. Meillä ei kuitenkaan ole keskusteltu mistään jutuista kaupan karkkihyllyllä - kyllä ne hirveimmät uhmakohtaukset on näytelty kodin seinien sisäpuolella. Uhma kuitenkin kuuluu lapsen kasvuun ja lasta ei mitenkään kuulu kasvattaa olemaan uhmaamatta. Se on toisen alistamista.

"Kolmen lapsen äitinä" sanoisin edelleen, että ei niitä raivareita välttämättä tule. Ja se on ihan normaalia.
Kuka sanoi, etteivät uskalla mennä karkkihyllylle? Kyllä menevät sinne, melkein yhtä mielellään kuin minäkin =)
Mutta ei siellä kukaan raivareita saa. Mitä epänormaalia siinä on, ei taatusti mitään.

 

joo sit sillä ei ole uhmaikää vielä, uhmaikäiselle ei selittelyt auta, kun se uhmakohtaus tulee

Mä uskon, että uhmakohtauksia voi välttää oikeanlaisella kasvatuksella. Ei lapsella, varsinkaan niin pienellä, ole mitään biologista, sisäänrakennettua tarvetta kapinoida äitänsä vastaan. Se johtuu varmaan enimmäkseen siitä, että nykyään lasten käyttäytymistä ja elämää manipuloidaan ja kontrolloidaan ihan kokoajan. Vähemmästäkin menis hermot.

kyllä vitsin murjasit, kun ihan ikivanhaa faktaa vastaan läksit, hih

Sopii muuten miettiä miksi tuo uhma on aika nykyaikainen ilmiö

Miten niin, kautta aikojenhan se on ollut mutta nyt siitä vain otetaan pulttia, ei ennen lapset päässeet kauppoihin tai muualle kuin poikkeustapauksissa ja nyt se on joka päiväistä niin kai ne uhmakohtauksetkin on myös siellä kaupassa.