Odotuksen Odottajat!

Oukei! Tänne on tullut älyttömästi tekstiä eilisen jälkeen, on ihana tietää, ettei näiden ongelmien ja turhautuneitten ajatusten kanssa tartte olla yksin. Kun kesällä tätä pinoa aloitettiin niin nyt sen huomaa, että risukasa- keksi loistavan otsikon, meitä odottajia on jo aika liuta! Olette tärkeitä :)

moonex, nyt vähän hävettää :ashamed: . Sinulla ei ole johtimia ollenkaan, silti vaikutat iloiselta ja tyytyväiseltä itseesi ja elämääsi, minä murehdin joutavanpäiväisiä omien tuubien kunnosta vaikka aina jollakin toisella voi asiat olla vieläkin huonommin.
Koko eilisen päivän olit minun mielessäni ja rohkaisevana ajatuksena siitä, että oli ssg:ni tulos mikä hyvänsä, pystyn elämään sen tiedon kanssa.
Kovasti onnea sinulle alkavaan hoitoon :hug: Kuukauden päästä elämä voi olla jo kohtukodissaan kasvamassa :heart:

rouvaB, ymmärrän kyllä tauon tarpeen. Itse hermolomailin koko kesän, ihan luomuillen ja hauskaa pitäen ja teki erittäin hyvää! Aika usein tuli tunne, että kaikesta huolimatta olen nyt onnellinen ja tyytyväinen elämään, turha hätäillä tulevasta.
Sitten tuosta limakalvoasiasta. Eilen väestöliitossa lääkärini sanoi minulle, kun tenttasin oman limikseni paksuutta, että niillä mitoilla ei kauheasti ole merkitystä, tärkeämpää on sen laatu ja että kerroksia (?) on tarpeeksi. Että mittoja ei pitäisi tuijotella liian tarkkkaan. Oli uutta tietoa minulle.
Mutta sinullahan on vielä ihan alkukierto menossa, mitä vaan voi sisuksissa vielä tapahtua! Oman mielenrauhan takia on kyllä hyvä, että sinulla on uusi lääkäriaika tulossa ja saat toisen mielipiteen. Oletteko sitten tässä samalla jonossa kunnalliseen vai miten?

virtis, ympäriltä kuuluvat raskausuutiset kyllä satuttavat aina yhtä paljon. Mekin olemme avoimesti kertoneet tästä tilanteestamme kaikille, ei sitten tule niitä raivostuttavia kommentteja ja uteluja, mutta silti sitä on vaikea hyväksyä, että vaikka oma elämä junnaa paikallaan niin toisilla se menee kovaa vvauhtia eteen päin.

pantalaimon, pitkää pinnaa piinapenkkiin!
Galluppiisi: minä haaveilen 4-5 lapsesta, miehelle riittäisi muutama vähemmän. Mutta mahdollisen talolaajennuksen mies on kuitenkin jo kaavaillut valmiiksi...että kyllä sekin sillä asenteella tässä minun kanssa elelee, että kaikki lapset otetaan mitä annetaan. Vaikea kuvitella, että koskaan tullaan enää ehkäisyä käyttämään. Ja 10v. olisi vielä aikaa..jos ei sitten vaihdevuodet yllätä ennen kun täytän 40v.

miranda-81, häiritsen nyt hermolomaasi..mutta milloin sinulla on lääkäriaika? Piti jo aikaisemminkin tulla huutelemaan sinua ja jatkosuunnitelmia :wave:

risukasa-, sinä kuulut kalustoon ja ehdottomasti kiinnostaa tietää miten tilanteesi tulee loppujen lopuksi menemään. Vaikeita asioita siellä joudut pohtia, jaksamista!

astrid, kovasti uskoa alkaviin hoitoihin, mutta samalla myös pidä pää kylmänä! Nämä piikit ja pillerit ei kuitenkaan mitään taikanappeja ole, loppujen lopuksi elämän aluille saaminen riippuu vain ja ainostaan niiden kahden solun yhteistyöstä ja luonnonvalinnasta. Toiset onnekkaat selviävät vain pienellä avustuksella, mutta toiset onnettomat joutuvat jatkamaan taisteluja vuodesta toiseen.
Peukkuja sinulle, että kuuluisit siihen onnekkaitten ryhmään =) !

mama-84, kovasti onnea huomiselle!

meealle ja tiinuli81:lle peukkujapeukkujapeukkuja! Just eilen vl:n lääkäri sanoi, että inssissä tärppää yhdelle kolmesta, teitä on siellä 5 piinailijaa, että jollekin sen nallin pitäis napsahtaa!

surppi, oudoilta kuulostavat särkysi! Minulle tuli pregnylin sivuvaikutukset vasta reilu viikko piikistä, mutta ei kyllä mitään tuommoista.

evenstar, minulla myös märkyys lisääntyy loppukierrosta, oikein holahtelee pöksyyn. Sitten just ennen menkkoja muuttuu tahmeammaks :snotty:

).( Dadadadaa: putket on auki :D !!!
Kyllä se kumminkin oli parempi näin päin vaikka toivoinkin, että saatais viimein joku selvyys tähän tilanteeseen. Toisella puolella oli pikkutukko, mutta aikansa kun hoitaja ruuttaili ilmaa, antoi periksi ja aukeni kokonaan. Myös kohtu oli siisti.
Nyt sitten lääkäri kirjoitti meille lähetteen kunnalliseen ivf-jonoon, menee varmaan kevättalvelle. Inssejä ei suositellut meille enkä sitä olisi halunnutkaan.
Lääkäri oli todella kannustava ja puhui niin nätistä, että itku mulla tuli. Painotti moneen kertaan, että hän ei puhuisi meille näin jos ei olisi varmasti sitä mieltä, että meillä on kaikki mahdollisuudet onnistua ihan luomustikin. Ja vaikka ivf-vauva saataiskin, on siltä jatkossa luomulapsi erittäin todennäköinen :heart:
Tiesittekö muuten, että jo synnyttäneillä naisilla on ivf:n onnistumisprosentti 85 :eek: ! Että tosi korkea!

No nyt sitten vaan odotellaan. Ja ihan luomuna tämän kierron jälkeen.
Nyt löytyi 11mm:n folli ja toisella puolella pari pienempää, limakalvo 8mm (kp6!!!). Lääkäri meinas, että ovis saattaa jäädä tältä kuulta tulematta, kun folli noin pieni (kun minulla yleensä lyhyt kierto, nyt olis tulossa reilut 30pv), mutta pyysin luvan saada piikittää menopurit, mitkä muuten jäis käyttämättä, niin anto luvan ja ehkä sillä saadaan folli kypsäksi ja ovis aikaiseksi.
Varovasti lääkäri mainitsi myös, että jotkut tulevat heti ssg:n jälkeen raskaaksi, minkä kyllä jo tiesinkin, ja sanoi myös, että kerta nyt viimeinenkin huoli johtimien kunnosta on poissuljettu ja ivf-aika varmistaa tulevaisuuden, voi nämä kaikki keventää mieltä niin paljon, että pikkumuru saisi viimein alkunsa :heart:
Ja kuulemma minun toive 4 lasta kymmenessä vuodessa on ihan realistinen ajatus!
Ens kierrosta minä sitten jätän omat kp:t kokonaan pois listalta ja alan elämään ressitöntä vauvatehtailua (jep, helppo luvata :$ ), mutta pysyn kyllä teidän kanssa.

veena, että me ollaan myös niitä onnettomia selittämättömiä. Inssit ei kannata, koska ollaan nyt kaksi vuotta eletty pelkkää koti-inssiä, ainut mahdollisuus ivf tai luomu.
Meillä vaikuttaa myös se tähän tilanteeseen, että kaksi raskautta ollaan normaaliajassa saatu aluille.
 
kirma, mun lääkäriaika on 20.10. Onnea hyvistä kuulumisista munajohtimien aukiolotutkimuksesta!! Oli muuten todella ihana kuulla, että ivf:n onnistumisprosentti on noin hyvä jo synnyttäneillä!!! (näin kauan sitten pystyin olemaan poissa tästä pinosta ;) )
 
Piinailijat: Onkos tuntemuksia suuntaan tai toiseen? Mulla siis pp5 ja monenkinlaista tuntemusta, lähinnä alavatsassa kohdun kohdalla nippailuja ja nipistelyjä (enemmän oikeella puolella mistä munasolukin irtosi, tosin vähän myös vasemmalla...) silloin tällöin (mielestäni aika usein...) ja lievää painontunnetta myöskin. Rintojakin alkanut aristaa.Tiedä sitten, olenko kuvitellut vain kaiken :ashamed: Voivat olla myöskin oireita lähestyvistä menkoista tietenkin. Tai sitä, että nyt kuiteskin tapahtui ovulaatio, en ollenkaan tiedä onko minulla sitä milloinkaan ennen tapahtunut tai ainakaan ei ole hajuakaan milloin viimeksi, joten en tiedä miltä ovulaation jälkeinen aika muutenkaan tuntuu (onko erilaisia tuntemuksia kuin mulla yleensä ennen menkkoja ollut...) Nyt kuitenkin on siis jostain syystä erilaisia tuntemuksia kuin ennen, toivotaan, että siitä ihanasta syystä (tai sitten vain omasta vilkkaasta mielikuvituksestani lähteneitä...) Milloin ylipäätään oireita alkion kiinnittymisestä voi alkaa tuntea? Paljon plussatuulia teille kaikille, jospa nyt saatais tänne lopultakin se plussavyöry :heart: Koska meinaatte testailla?
 
Tosi kiva on ollut lukea muiden kuulumisia täman asian tiimoilta!
Onnittelut Kirma hyvistä tutkimustuloksista!

Olen tässä tapaillut muutamia kavereita ja aina välillä tekisi mieleni kertoa meidän tilanteemme lapsensaannin suhteen. En kuitenkaan halua, koska en tiedä kuinka kivinen tie on edessä. Lähiperheen olemme kolunneet läpi ja puhua olen saanut ihan tarpeeksi. En kuitenkaan halua, että liian moni tietää, niin ei ole sitten ns. "velvollinen" kertomaan myöskään niitä välikuulumisia. Toisaalta suurinosa kavereistani ovat vielä sinkkuja, eikä perheenhankinta ole ajankohtaista. Suurinosa vuosimallia -82 kuten itsekkin. Parhaille ystäville olen asiasta kertonut.

Kierrossa menossa nyt 18 päivä ja odotus tuntuu LIIAN PITKÄLTÄ!!! Tosin nyt en enään kuullostele tohkeissani mahapistelyitä, kun tiedän ettei se luomuna onnistu (ehkä joskus vahingossa). Silti seisoin päälläni lauantaina oviksen aikaan :LOL:
 
stellina Kiinnittyminen tapahtuu 5-7 vuorokautta hedelmöittymisestä. Mua vihloo kumpiakin munasarjoja ei keskeltä ollenkaan :ashamed: rinnat ovat arat, väsyttää koko ajan...hmm. Ei oikeastaan muita oireita. Eli ei mitään uusia oireita ole ilmaantunut mitä negakierroissakin on ollut. Meillä molemmilla tosiaan oli arimidexit käytössä, pian näkee oliko ne "ihme" pillereitä ;) Meinaan testailla torstaina 16.10. Toivotaan nyt että plussahanat aukeisivat tässäkin pinossa :heart: Kyllä meitä nyt niin moni piinailee....

kirma Hyviä uutisia sait ssg:stä, kiva =) hyvä että sait lähetteen kans IVF.ään..ainakin ihan varmuuden vuoksi! Kuulostaa loistavilta noi onnistumisprosentit!!!

surppi jes, pääsit kans piinailemaan mukaan :flower:

risukasa- myöhästyneet syndeonnittelut täältäkin päin :flower: mä pääsin heti laparoskopiaan aikoinaan pelkän endo epäilyksen perusteella. Täällä päin ei tarvinnut jonotella vaan hoitaja haki leikkauspäiväkirjan ja katotiin yhdessä sopiva aika.

Meea tää piinailu on kyllä hermoja raastavaa :x monesko hormoniavusteine kierto tää sulle on? Mulla on takana monta, mutta ongelmana on ollut se että johtofollia ei ole saatu aikaiseksi joten ei ole ollut ovistakaan. Yksi onnistunut kierto on aiemmin jossa saatiin yksi johtofolli aikaiseksi eli tää on toinen kierto.

mama-84 laparoskopia uutisia odottelen...???

Rouva B lääkärit ovat tosi varovaisia tuon puregon annostelun kanssa, koska vaarana on se että jos annosta lisätään hiukankin niin johtofollia voi olla yhtäkkiä vaikka 5. Itse kanssa vuoden takkusin ja olin kiukkunen lääkäreille kun eivät suostuneet nostamaan annostusta, kunne tapahtui se että johtofolleja oli lukuisia ( yli 10kpl...)

Moonex Mulla piikittely menee ihan rutiinilla, puregon neula on niin ohkainen ja terävä toisin kuin pregnylneula.... :'(

Viol ja Virtis Tervetuloa mukaan :flower:

(.) eli tosiaan pp8 tohon aiemmin kirjoittelin "oireita" olis kyllä kiva jos noita oireita ilmaantuisi vähäsen lisääkin niin ei olis ihan peli menetetty :)


 
Torstai 9.10.2008



TOIVOJAT

Moonex................synarela, menopur, puregon, ivf.......4/?
Rouva B.....3v tjot.....puregon, pregnyl, luget, iui.......5/31-41
Velvet Kiss.........11/07...........clomit, terot..................7/30-33
kirma..............9/06.....menopur, luget, ivf jonossa......7/?
Veena....................yk17..........3.iui, taukoa................9/24-28
mama-84.............12/06..............................................12/28
Rva Pikkumyy....yk2, km2/08, tm 8/08........................14/30
Sannuli-81.............8/07...........clomit..........................14/26-30
Pikkuvadelma.........12/06........clomit, luget................16/30
stellina................9/07....arimidex,Gonal-F,pregnyl.....17/n.31-39
Tähtisäde...........11/07......menopur, pregnyl.............17/25-28
miranda-81................................................................18/28-32
Virtis..........yli 2v....metut, femar, pregnyl +menopur........18/28
dreamer78...............................ivf/icsi........................19/31
Lumikeiju........yk6 (myös aiempia yrityksiä )..............20/30
Meea...............1v7kk........gonal-f+pregnyl+luget.......22/30
Pantalaimon..............9/07.......clomit...........................24/?
soja.................n.1v.................zumenon, 2.ivf.............25/28
Gilmore...............kesä07.............................................27/30-32
millis1981......3+1,5v........ivf/icsi tammikuussa............27/27-28
pilvilinna...............9/07...............................................29/n.30
astrid.............3v..............clomit.pregnyl+inssi............31/28-35
J3N3..........iui, metut,clomit+puregon+pregnyl+luget......35/?
Pupuvaimo.........kohta 3v.......menopur, iui.................38/31
Tiinuli81............3v......primolut,arimidex,puregon,pregnyl....39/?
Evenstar.......yk0.......metut, iui 09, clomit/arimidex....41/~43-46
aitiliini83.............................primolut, pas...................?/?
surppi.......................menopur, pregnyl, luget............?/?
Viol..............1v......................iui.................................?/28

Piinailijat

surppi pp1
Tähtisade pp2
Stellina pp5
Pantalaimon pp5
Tiinuli81 pp8
Meea pp8



Haamuilijat



Taustailijat

Orion..................
pohtijatar............2v
tao.................... n.4v
Justiina80..........11/05
risukasa-.........4/06.....laparoskopia?, iui
Maricce..............2/06..........ivf
taru82..........reilu vuosi
haltia................2v.............ivf/icsi
Inkku83............1v7kk.........iui/ivf

SYKSYN PLUSSAT


Andala..........yk15, 4/07....luomu



 
Tiinuli pistän nytten 5:ttä kiertoa... meillä on tilanne se et ei vaan tärppää!tän kierron jälkeen jos ei plussaa tule niin on vissiin palaverin paikka tulevasta inseminaatiosta, jos mennään sinne asti!toivattavasti tärppi tulis tästä kierrosta!toisaalta haluan jo inseminaatioon jos nyt nega. ollaan Felicitaksessa hoidoissa ja sielä kyllä tuntuu olevan osavaa porkkaa.... lääkäri sano mulle et ei näe syytä miksi en tulisi raskaaksi, mutta tuntuu ny kestävän! mulla on sellanen tunne et en ole ovuloinu ilman hormoneja, tiedä sitten!mun pitäs sunnuntaina testata... iik!!!en haluais, mutta on pakko kun sitten jos nega niin pitää lopettaa luget!!!jänskättää ihan tosi paljon!
 
stellina tän hetkiset oireet on selkäkipu ja mahassa nippailu.... :ashamed: samat oireet kun ennen menkkoja!mun pitäs testata siis sunnuntaina kuten tiinulillekkin kirjoitin, koska luget pitäs lopettaa silloin jos tulee nega.... :( toivottavasti nyt tärppäis =) plussa onnea!
 
Moro.
Pitänee kysellä tyhmiä..Mitä tuo pp tarkoittaa (piinapäiviäkö??) Ja mites ne lasketaan?? Jos mä olen piikittänyt pregnylin viime pe, niin onkos se pp1??
Stellina: mulla myös vihloo alavatsaa ja munasarjoja, ja aivan hirvee väsymys päällä, tiedä sitten johtuuko se tästä syksystä vai jostain muusta..Lisäksi ollut aivan hirveä hedari eilisillasta asti, mutta yritän olla ottamatta särkylääkkeitä, aamulla tosin joutui töissä ottamaan panadolin, sillä muuten ei olisi työnteosta tullut mitään.
Toinen tyhmä kysymys: eikös tuo pregnyl näy raskaustestissä jonkin aikaa? Mä piikitin 10 000 yksikköä, joten osaako kukaan sanoa kuinka kauan toi määrä vaikuttaa elimistössä? Ja oli muuten hirveä kokemus tuo piikittäminen, en ole neulakammoinen, mutta sattui aivan järettömän paljon, ja niiden ampullien avaaminen oli myös yhtä tuskaa.

Ja sitten se kaikkein tärkein eli todella paljon plussatuulia kaikille :heart: :heart:

 
Jee jee, tuli aika naistentautien polille, 12.11.! Pääsin vuodattaan kaikki oireet ja toiveet pinkille esitietokaavakkeelle :D Odottelu tuntuu ihan käsittämättömän pitkältä taas mutta eiköhän se tässä äkkiä mee, muuttopuuhissa ja ehkä vähä ukkeliviritelmissäkin B)

Saa nähä sit miltä vaikuttaa, on se kumma jos vieläkin alkaa jahkaan sen laparoskopian kanssa!! MRRR :( Olitteko Tiinuli yrittäny kauan sillon kun pääsit tähystykseen? Tai oliko niin pahoja kipuja tms?

Aattelin myös kertoo siellä inseminaatioaikeistani ja pyytää siirtää tiedot Ovumiallekin. Josko sinne vois mennä suoraa hoidonalotukseen, eikä tarvis tehdä enää erikseen alkuselvityksiä, ultria yms. kun tarkisteltu niin tiheesti viime aikoina julkisellakin.

Kiitos vielä kaikille jälkionnitteluistakin! :heart:
Hienoa kirma :) hyvä tietää että prosentit on noinkin mahtavat! Upeaa että pino kukoistaa, toivottavasti pian versoo plussapuolellakin!
 
risukasa- kiva kuulla että sait ajan polille!!! ja aika nopsasti!! mulla ei ollut kipuja tai muutakaan endoon liittyvää paitsi ultrassa näkyi että kohdunlimis oli yllättävän paksu vaikka oli alkukierto menossa. Lääkäri veikkaili sen perusteella endoo, laparoskopiassa selvisi että ei ole. Mut laitettiin heti ensikäynnillä sinne laparoskopiaan. Meillä ei oikeastaan yritystä ollenkaan takana koska tiedettiin että en ovuloi KOSKAAn ilman hormoneja. Eli oon nyt ollut jo 10 vuotta ilman ehkäisyäkin =)

Virtis jees, pp on piinapäivät. mä lasken ne ainakin niin että kun on pregnylin pistänyt nii siistä n.36h niin on ovis niin siitä 24h alkaa pp1. eli jos pistää pregnylin pe aamuna klo 8 niin ovis olis la aamuna klo 8 niin sunnuntai olisi pp1. voi olla että muut laskevat erilailla?

Meea Nyt alkoi jo sun puolesta jänskättään ihan kamalasti kun testipäivä on jo sunnuntaina!!!!! toivotaan että olis tärpännyt =)
 
Tää tuli pikapikaa kurkkaamaan, kohta puoliin on lähtö sinne Kättärille ihmettelemään. Koitan kysyä pääsiskö siihen IVF-jonoon jo, ja vaadin myös sen toisen mielipiteen tuosta Puregon-asiasta.

Risukasa: Onnittelut! Pääsitpäs hienosti polille. Ihanaa myös kun oot jo paremmalla mielellä! Ja voihan se olla, että sulla natsais hetikin yksin/toisen kanssa. Joskus vaan nää asiat on niin monimutkasia.... :eek:

Tiinuli: Niin, ylistimulaation vaara on aina, ja mulle se tuli munasoluja luovuttaessa. Ja tosiaan siis sillonhan ne hormonimäärät on ainakin nelinkertaiset,eikä ees ollu kun pieni ylistimulaatio. Ja en edes ole varma oliko se se, kun felicitaksenm mukaan taas luovutus onnistu ihan hyvin, erinomaisesti oikeastaan. Eli jos se oli sit jotakin muuta. Tää vaan mitä mie nyt pistän, eli 50IU on ihan minimi, eikä sillä oikein ole edes merkitystä, kun ei se riitä kasvattamaan sitä limistäkään. Muniksen kasvatti joo, mutkun ne on kasvanu kyllä ihan itsestäänkin. :eek:

Kirma: Tuo on hyvä uutinen jos sulle on noin sanottu limiksestä! Ja 6.2 on kuulema normaali, tosin alarajoilla. Mut eilen se miun "omalääkäri" (jota oon muutenkin tosi vähän nähny, kaikkiaan kahdesti) sanoi että miun limakalvotilanne vaikeuttaa raskautumista. Höh.

Veena: Onpas IHANIA uutisia! :flower: Täähän oli yhtä ihanaa kuulla kun plussauutinenkin olisi! Nyt kun saatiin rööritkin huuhdeltua niin pääsee munis paremmin retkelle ja siipat kanssa sinne muniksen luo. :heart: Melkein jo kuulee kun teille on nyytti kovaa vauhtia tulossa.

Soja: Mie en tiiä onko se äidin terveys tässä ollu tuolla lääkärillä se ykkönen, vaan se lapsen terveys mitä ei tällä menolla edes tule. Se siis mainitsi siitä, että oon niin pieni, joten jos ois kaksoisriski, niin kaksoset syntyis ennenaikasena (vaikka niinhän ne aina syntyy). Eli puhtaasti kokokysymys. Jos olisin isompi, niin varmaankin saisin tehokkaammat hoidot. :'(

Moonex: Kiitos tsemppauksesta! Opettelen jo ärähtelemään täällä, että saan sit suuni puhtaaksi kohta tuolla lekurilla! KIITOS!

Toivoopi B
 
Rva B:lle tsemppiä polikäynnille!

Tiinuli: Mä ainakin lasken piinapäivät samalla tavalla.

Virtis: Mulle gyne sanoi, että jos testaa silloin kun menkkojen pitäisi alkaa (14 päivää oviksesta) niin Pregnyl ei enää vaikuta. Eli jos tulee plussa, niin on ihan oikea plussa. :D Täältä olen lukenut, että 10 päivää kannattaisi vähintään odottaa, eli pp 10 testailla aikaisintaan.

risukasa: Jee! Hienoa, että sait poliajan! Kyllä se reilu kuukausi äkkiä menee, humpsista vaan! :D

ON: Kyllähän niitä nippailuja on, mutta nyt tiedän, että ne kuuluu asiaan. Etenkin iltaisin tuntuu alavatsalla painetta.

Varasin juuri ajan psykologille. Mulla on nyt parin viime viikon ajan ollut ihan älytöntä ahdistusta, joka sitten keskiviikkoiltana purkautui järkyttävänä itkukohtauksena. :ashamed: Olen vuonna 2004 sairastanut masennuksen, joten nyt päätin lähteä jo ajoissa hakemaan apua. Jospa ulkopuoliselta saisi vähän erilaista näkökulmaa näihin asioihin. Ei tässä pelkästään tämä lapsettomuus paina, stressiä on töistä ja opiskelusta, ja lisäksi mielessä kummittelevat muutkin ikävät asiat, joita on tässä vuoden aikana sattunut. :(
 
Kyselisin teiltä kokeneemmilta, et onko tarkaa tuntimäärää kuinka usein Luget laittaa? Alotin tänä aamuna ja ohjeena on laittaa 3x päivässä ni mietin sit et onko väliä mihin aikaan laitan... Kyselee tieämätön surppi :/
 
Sunnuntai 12.10.2008



TOIVOJAT

millis1981......3+1,5v........ivf/icsi tammikuussa............3/27-28
Moonex................synarela, menopur, puregon, ivf.......7/?
Rouva B.....3v tjot.....puregon, pregnyl, luget, iui.......8/31-41
Velvet Kiss.........11/07...........clomit, terot..................10/30-33
kirma..............9/06.....menopur, luget, ivf jonossa......10/?
Veena....................yk17..........3.iui, taukoa................12/24-28
mama-84.............12/06..............................................15/28
Rva Pikkumyy....yk2, km2/08, tm 8/08........................17/30
Sannuli-81.............8/07...........clomit..........................17/26-30
Pikkuvadelma.........12/06........clomit, luget................19/30
stellina................9/07....arimidex,Gonal-F,pregnyl.....20/n.31-39
Tähtisäde...........11/07......menopur, pregnyl.............20/25-28
miranda-81................................................................21/28-32
Virtis..........yli 2v....metut, femar, pregnyl +menopur........21/28
dreamer78...............................ivf/icsi........................22/31
Lumikeiju........yk6 (myös aiempia yrityksiä )..............23/30
Meea...............1v7kk........gonal-f+pregnyl+luget.......25/30
Pantalaimon..............9/07.......clomit...........................27/?
soja.................n.1v.................zumenon, 2.ivf.............28/28
Gilmore...............kesä07.............................................30/30-32
pilvilinna...............9/07...............................................32/n.30
astrid.............3v..............clomit.pregnyl+inssi............34/28-35
J3N3..........iui, metut,clomit+puregon+pregnyl+luget......38/?
Tiinuli81............3v......primolut,arimidex,puregon,pregnyl....42/?
Evenstar.......yk0.......metut, iui 09, clomit/arimidex....44/~43-52
aitiliini83.............................primolut, pas...................?/?
surppi.......................menopur, pregnyl, luget............?/?
Viol..............1v......................iui.................................?/28

Piinailijat

surppi pp4
Tähtisäde pp5
Stellina pp8
Pantalaimon pp8
Tiinuli81 pp11
Meea pp11



Haamuilijat



Taustailijat

Orion..................
pohtijatar............2v
tao.................... n.4v
Justiina80..........11/05
risukasa-.........4/06.....laparoskopia?, iui
Maricce..............2/06..........ivf
taru82..........reilu vuosi
haltia................2v.............ivf/icsi
Inkku83............1v7kk.........iui/ivf
Pupuvaimo.....kohta 3v......menopur, iui

SYKSYN PLUSSAT


Andala..........yk15, 4/07....luomu

 
Mitäs kuuluu muille piinailijoille??? Tosiaan mulla pp10 ja kaikki menkkajuilinnat ym muut oireet kadonneet eli negaa taitaa pukata tälläkin kertaa. Samanlailla oli viime negakierrossakin, kaikki oireet loppuivat pp10. Taitaa keltarauhanen vaan tehdä noi kaikki oireet ja nyt alkanut surkastua niin oireetkin loppuvat :ashamed: No testin teen kaiketi torstaina ellei täti kurvaa ennen sitä paikalle....sitten IVF:ää kohden!

surppi en osaa sun kyssäriin vastata, mulla ei oo ollut koskaa lugeja käytössä...

Pantalaimon Hyvä että pääset jutteleen ammatti-ihmisen kanssa, taitaisi tehdä mullekkin hyvää purkaa ajatuksia psykologille joskus

Rouva B on tuo IUI50 aikas pieni mutta mulla oli aluksi IUI25 käytössä...heh!

Vitsit kun saataisin tähän pinoonkin plussia roppakaupalla!!!
 
Heippa vaan kaikille.

veena , Tasit laittaa galluppia et kenellä selittämätön lapsettomuus. No täällä on aikani yksi. Kaikki pitäs olla kuulema kunnossa mut ei ole vain vuodessa tärpänny. höh. Alkaa menä jo toivo. Hyvä et putket on nyt auki ja siimahännät pääsee kunnolla liikenteeseen =)

paltamolainen hyä kun menet juttelemaan ammattiihmisen kanssa. Itsekkin varmaan pitäs mennä kohtapuoli ku alkaa tää tuntumaan jo aika raskaalta. Ja me haluttais ainakin se yksi rakas lapsi.

tiinuli81 , siellä on jännät ajat kohta käsillä. Toivotaan plussaa.

surppi , lugeista en osaa mitään kerto ku en ole niitä vielä ainakaan käyttänyt. Jospa joku osaisi siihen vastata.

ON: Täällä ovis oli tiistaina ja peitoja yritettiin heilutella. Syysflunssa meinaa vain nyt olla. Maanantaina pitää soittaa väestöliiton lääkärille ja sopia milloin tullaan käymään ja otettaan samalla verikokeet. Ja ens kuussa sit inssi. Joku taisi joskus multa kysellä et ohensiko clomit mulla limakalvoa. Eka kirron ku olin syönyt clomeja niin ultrattiin ja sanoi et limakalvo kaunis mutta vähän liian ohut. Olikos se n. 5mm kp 11 mut ovis oli vasta tulossa ja limis ehtii vielä kehittyä.
Mut inssi kiertoon pyydän jotain millä vois limistä paksuntaa. Mitä se lääke muuten on?

Onko tietoa kuinka nopeasti väestöliitolla pääsee IFV kun on tehty inssit? Heti niiden perään?

Kunnalliselle puolelle kyllä mennään IFV jonoon tän kuun lopussa ku on eka käynti siellä. Hoitaja sanoi ku soitin et sit laitetaan teidän ivf jonoon, koska senhän voi aina perua jos ei sit ole tarvetta. Jonot 6KK huh

IFV ois meillä sit johelmi-maaliskuussa? Toivotaan et tärppäis ennen sitä.

Tosi vaikeeta aikaa vain ku kokoajan jostain tulee uutisia et raskaana ollaan. Jotenkin mulla vain tekee pahaa. Vaikka pitäs olla niiden puolesta onnellinen.

Nyt lähden hulluille päiville hulluttelemaan =)
 
Heippa hei! Ja terveiset laparoskopiasta, hengissä selvittiin... vaikkei siltä sairaalas tuntunutkaan! Vieläki ihan pirun kipeenä vatsa, ja vasen nivunen ja sisäreisi ovat tunnottomat (täytyy ma soittaa sinne ja vähä kysellä, et onko normaalia)!!
Ei ollu pahoja löydöksiä, hiukan multa oli noita pienii endometrioosiperäkkeitä poltettu, ja joitain kiinnikkeitä irroteltu, esim. paksusuoli irrotettu vatsalaukusta.
Samalla mulle tehtii toi aukiolotutkimus siellä, toinen puoli auki, toinen tukossa :/ ...lääkäri totes, että pitäs niitä lapsia yhdelläkin saada.
Nyt sitten vauvanteko taas täysillä käyntiin, ja 4-6kk päästä varataan taas aika ja ruvetaan suunnitteleen sitten lääkärin kanssa järeempiä keinoja jollei olla tulosta siihen mennessä saatu!!!!

Että sellasia...
 
moi!

seuraava teksti sisältää omaa napaa ja avautumista surkeista fiiliksistä, joten jos et haluu masentua ni skippaa yli...

täällä kp19 ja fiilikset ihan maissa. Oon vaan itkeny koko päivän, oon niin varma ettei tässäkään kierrossa tuu sitä plussaa ja pelkään jo nyt sitä hetkee ku täti ens viikolla kurvaa paikalle...mää oon niin henkisesti loppu nyt!!En vaa jaksa enää. Ensi viikolla ku menkat alkaa nii koko rumba pyrähtää taas käyntiin enkä mä vaan jaksa taas toiveita ja jännitystä ja kuitenki taas sitä älytöntä pettymystä.Pitää popsia horkkupillereitä taas ja pistää horkkupiikkejä taas ja ravata töistä kiireellä monta kertaa ultraan taas ja harrastaa pakkoseksiä taas ja sitte taas toivoa ja taas pettyä TAAAAAAS!!!Miksi tää on niin vaikeeta?

Olin pe:na kylässä hyvällä ystävälläni jolla vuoden vanha söpöinen kotona. Sitä touhua katsellessa iski niiiin kova kaipuu saada se vaavi ja sitten ku pelkää ettei sitä koskaan saa, niin tuntuu niin raskaalta. Ja miehen työkaveri pamahti just paksuksi kuukauden seukkailun jälkeen....ja sekin tuntuuu niin väärältä.Mä hajoon just kohta ihan palasiksi, ärsyttää itteekin kun nää hormonit heittelee näitä tunteita näin eikä pysty niitä ite hallitteen, itkettää vaan...

Tuntemuksia on sen verta, että tiedän niiden ennakoivan alkavia menkkoja.Rinnat arat ja mieli maassa, nippailut vähentyneet.Et näin. Ei tunnu nyt plussatuulet puhaltavan.... :'(
 
stellina ISO :hug: sulle! Samoja ajatuksia täälläkin vaikka meillä vasta ensimmäinen yritys menossa nyt. Eilen justiin avauduin miehelle kun hän sanoi jotenkin, et kohta sulla on iso maha, et todennäköisesti menee KAUAN ennen kun sellainen on jos milloinkaan. Odotan jo kauhulla et pääsen testaan ja nään negan... sit alusta koko homma :( . Ja nuo hormonit pistää pään aivan pyörälle, välillä vaan vois itkeä ja itkeä, toisena hetkenä raivota aivan turhista asioista... kerrassaan mukavaa :) Toivotaan vielä plussauutisia ja tsemppiä uuteen yritykseen, jos nyt ei tärpää! :heart:
Tiinuli81 Mulla nyt pp4. Ekat pari päivää en tuntenut oikeen mitään oireita ja mietinkin, et onko mitään tapahtunut. Ovis kaiketi kuitenkin tapahtui, koska se järkyttävä vihlominen ja painontunne munasarjojen kohdilta hävis. Eilen pitkin päivää tuli hetkellisesti sellanen kuvottava olo, joka melkein heti hävis. Eilen myös alkoi taas vihloa munasarjojen kohdalta, enemmän oikealta ja rinnat tuli aristaviksi. Todennäköisesti oireet johtuvat Lugeista, jotka alotin pe aamuna... :ashamed:
 
stellina, tuttuja ajatuksia.. :hug: mulla ei nykysin enää juurikaan odotuksia normaalikierroille olekaan, mutta oli se taas melkonen tiputus viime kierrossa kun se venyi ennätyspitkäks ja ehti siinä toivoo/kuvitteleen taas kerran vaikka mitä... :ashamed:

Joo, mukava oli taas ilta eilen, siinä otettiin pullo viiniä ja saatiin keskusteltua.. ja jotenkin on todella harmi, että suhde joka muuten on niin hyvä, on loppunu vaan olouhteiden ongelmien takia :'( kaikki olis NIIN toisin jos niitä lapsia ois saatu ihan normaalisti..
No, "kylvöhommikshan" se lopulta taas meni, mutta hauskanpidon kannaltahan sen nyt enää ottaa.. :p ;)

 
stellina: Niin samoissa tunnelmissa olet kuin minä, ystäväiseni. :hug: Jaksaminen on mullakin nyt tosi tiukilla. Eikä toisaalta luovuttaminen tässä vaiheessa ole oikein mikään vaihtoehto. :ashamed: Siksi mä päätinkin nyt mennä ihan ammattilaisen luo juttelemaan. Jostain päästä pitää pystyä lähteä purkamaan tätä päänsisäistä vyyhtiä.

Kurjaa, jos sulla on nyt jo tätiä ennakoivia oireita. :( Mulla ei niitä vielä ole, eikä mitään muitakaan. Mulla tosin ne alkaa vasta paria päivää ennen kuin hanat aukeaa.

Olen suunnitellut lähteväni pienelle lomalle viikon päästä. Pakko päästä tuulettumaan näistä arkisista rutiineista. Sopivasti just kun täti porhaltaa paikalle, mutta ehkä se ei sitten tunnu niin pahalta. *toiveajattelua* :ashamed:

Paljon jaksamisia kaikille odotuksen odottajille! :hug:
 
Haleja teille kaikille :hug:

Täällä odotellaan menkkoja, joita ei vieläkään kuulu eikä näy. Olin jo ajatellut, että tästä tulee varmaan joku megapitkä kierto, kunnes tein äsken yhden pienen jutun. Ja täytyy sanoa, että nyt nolottaa... :ashamed:

Päätin ottaa vielä kerran kalenterit esiin ja tarkistaa viimetalvisten kiertojen pituudet... Ja kas, kävi ilmi, että tämä humanisti ei ole osannut laskea. :ashamed: Nimittäin nyt kun laskin päivä kerrallaan enkä vaan kertonut täysien viikkojen määrää seitsemällä ja lisännyt "irtopäiviä" mukaan, sainkin tulokseksi, että eka kierto pillereiden jälkeisestä tyhjennysvuodosta ekoihin menkkoihin olikin 52 päivää, eikä 46 päivää. :ashamed: :xmas: Jälkimmäinen kierto eli varsinainen luomukierto oli laskettu oikein, sen pituus oli 43 päivää.

Voisittekos siis olla kilttejä ja korjata miun kiertopäiviksi 44/~43-52? :xmas:

Nyt täällä on sitten vielä kahdeksan päivää jäljellä, ennen kuin kierrosta tulee ennätyspitkä. Toivottavasti menkat alkaa ennen sitä.
 
Mulle voi päivittää listan kp 3.

Joku kyseli aiemmin gallupia kuinka monta lasta haluaa.. Meillä on ollut toiveissa 2-3, mutta tällä hetkellä on toiveena saada edes se yksi. :) Sekin näyttää olevan jo hankalaa.

Tiinuli81 Toivotaan nyt kumminkin, että saisitte sen plussan..niin ei tartteisi IVF:ään turvautua.
 
Tähtisäde
Moikka kaikki,

Täällä on ollut vähän masisfiiliksiä... Koittakaa jaksaa! Kyllä tää vielä iloksi muuttuu. Oltiin juuri kaveripariskunnan luona, joiden molemmat lapset ovat tulleet tosi nopeasti ja eka jopa vahingossa. He olivat NIIN kypsän ja katkeran oloisia meille, kun me ollaan "saatu" nauttia vapaudesta ja edetä urillamme jne. Mulla tuli siitä fyysisesti huono olo, että ne oli niin kateellisia, eivätkä osanneet ollenkaan arvostaa sitä mitä heillä oli. Juteltiin miehen kanssa jälkeenpäin asiasta ja todettiin, että jos me lapsi(a) joskus saadaan niin tämä kaikki on todellakin kannattanut kokea. Ainakin osataan arvostaa sitä mitä meillä on. Jutut eivät olisi sitä tasoa, että "ai sä olet edennyt urallasi, en pidä minään". Ja "mä en ainakaan jaksa mennä katsomaan lapseni esitystä, on vähän muutakin tekemistä..." Jessus!

Kertokaapa nyt taas viisaammat, millaisia "oireita" teillä on ollut oviksen jälkeen? Mulla kun ei ole kokemusta... Nyt eilen ja tänään on ollut normalia reilusti enemmän valkkaria ja se on ollut väriltään punertavaa/rusehtavaa. Munasarjoja nippailee myös. Se taitaa olla keltarauhasjuttuja? Tärppiin en usko ollenkaan. Mutta onko tämä ihan normaalia? Eikös nyt pitäisi olla "kuiva kausi"?
 

Yhteistyössä