Odotuksen Odottajat!

Huh! Kylläpäs on taas tullut tekstiä. täytyy pitää kahta ikkunaa auki ja lukea samalla kun tässä kirjoittelee (joten älkää ihmetelkö jos on hieman sekavaa)

Kirma :hug: Kiitoksia kauniista sanoistasi. Mä taas itse koen helpottavana tän; mulla oli niin monta alkuraskauden keskenmenoja ennen sitä viimeistä kohdunulkopuolista (6!!), jolloin viimonenkin johdin vietiin. Muistan kun itkin hysteerisenä sairaalassa kun kertoivat että johdin poistettu ja hoitaja tuli halaamaan mua että nyt on hyvät mahikset jos halutaan kokeilla koeputkihedelmöitystä. Mulla kun ei ton hedelmällisyyden kans oo ongelmia kun joka kerta tulin raskaaksi, ainoastaan kiinnittyminen on aina tapahtunut ennen kohtua. Jotenki tuntuukin aina epäoikeuden mukaiselta "valitella" täällä, monilla muilla kun ei ole edes syytä miksei raskaaksi tule :ashamed: Hyvät uutiset saitte! Eikö olekin helpottavaa kun alkaa jotain "tapahtumaan".

Stellina Mä en pari vuotta sitten havainnut mitään oireita PAITSI että mua pyörrytti ihan hulluna (viikko alkion siirron jälkeen), mitä en edes ajatellut raskausoireeksi. Kesti muutaman päivän. Lisäksi kyllä olin tosi väsynyt yms. mutta ne laskin tupakoinnin lopettamisen piikkiin. Ja mä olin ihan varma silloin että ei tärpännyt ja meinasin lentää persauksilleni kun hcg leijui taivaissa!!

Meea Joko sä tänään siis testaat/testasit??

Risukasa Toi esitietokaavakkeiden täyttö on niin kivaa!! Meillä isäntä kirjotteli toiveiksi että vaimo ei saa olla yhtä kiukkuinen kuin viimeksi hoitojen aikaan ja jos kaksospojat sais niin kiva olis :LOL:


Rouva B; Kättäri-uutisia??

Pantalaimon IIISO HALI :flower: Täällä välillä käyny sama mielessä. Ite painan kahta duunia ja opiskelen ja kaikki muu päälle, joskus ei vaan jaksa ja helpottais niin paljon kun sais antaa kaiken tulla jollekin ihan täysin ulkopuoliselle!!

Sulla on Tiinuli rautaiset hermot jos maltat odottaa ensi torstaihin testausta. Mä fanitan sua =)

Mama-84 Pikaista paranemista ja ei muuta kuin hommiin!!

Äh!! Ei tästä höpöttelystä taas tule yhtään mitään kun yritän kymmentä asiaa hoitaa samanaikaisesti. Palailen huomenissa paremmalla ajalla. Pikaisesti vielää vähän ON, sain ajanvaraus-paperit ja punktio on nyt viikolla 48. Jotenkin nyt alkaa tuntumaan todelliselta tää...
 
Moonex Tiedä nyt sitten rautaisista hermoista....koko ajan mielessä testaus!!! =)

Tähtisäde mulla oireina oviksen jälkeen ollut: munasarjojenkohdilla vihlaisuja, menkkamaisia kipuja muutoinkin, rinnat turvoksissa ja arat, kokoajan pissattaa, janokoko ajan, kamala väsy, ja tosiaan runsasta valkovuotoa. Siis näitä oireita ollut aiemmissa kierroissa ja tässä kierrossa.

Evenstar mulle jäi nyt vähän epäselväksi että miksi sulla ei aloiteta vuotoa terolutilla tai primolutilla? ja heti inssiin?

stellina :hug: samoja tuntemuksia ollut mullakin aikoinaan....koitahan jaksaa...

mama-84 ootteko kunnallisella puolella? mulla myös sama homma että toinen johdin tukossa ja kunnallisella puolella aloitettiin ovulaatioinduktioilla. Nyt kun vaihdoin yksityiselle klinikalle niin lääkäri sanoi että jos toinen johdin tukossa, niin ehdottomasti IVF.ään suoraan. todella suuririski jos tukkoisella puolella kasvaa follikkeli niin voi hedelmöittyä ja kiinnittyä tukkoiseen johtimeen kun ei pääse ulos sieltä.

Sannuli-81 mun tietääkseni väestöliitolla pääsee heti IVF.ään jos haluaa tai yksityisillä yleensäkkin. lähinnä julkisella puolella on toi "inssi pakko" ensin. Ota klinikalla puheeksi jos IVF.ään haluat.

Meea testituloksia odottelen.... =) :attn:

(.) Rinnat hieman arat vieläkin, kyljet vähän kipeinä ( tiedä sitä sitten mistä johtunee) muutaman kerran päiväs saattaa vasemmalta puolelta vihlaista. Eli lähinnä oireetonta piina-aikaa mennään. Olisin kyllä toivonut että kaikki alku pp oireet olisivat jatkuneet eikä loppunet kuin seinään...
 
Tiinuli81: ollaan ihan kunnallisella. Kiva kiva... meille kun vaan sanottiin ettei se mitään haittaa...!! Perkele ku ottaa päähän!
Joudun huomenna soittaan aamulla sinne polille, olo menny huonompaan suuntaan... vatsa ihan sairaan kipee ja toinen nivunen ja sisäreisi yhä tunnuton!!!
 
mama-84 mulla kesti kns tosi kauan toipua laparoskopiasta :( mahaan jäi sitä kaasua paljon ja se tekee tosia kipeetä kun liikkuu siellä. Mulla jäi alavatsapinta tunnottomaksi tosta ihan navan alta ja siitä alas päin, siis ihan lopullisesti. Oli kait leikkausviilto osunut johonkin hermoon. mut sun kandee soittaa polille ja tarkistaa tilanne....
 
Tiinuli81: oi ei... vai että lopullinen tunnottomuus, karseeta!!!! Mulla on yks noist tikatuist rei'ist varmaa tulehtunu, ku kaks on ihan hyvännäkösii mut toi navas oleva on aivan punanen...!? Pakko saada lisää sairaslomaaki, lääkäri kovast sitä mielt et pitäs huomen ol työkuntonen, mut huhhuh... pystyis ees kivuttomasti olemaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tiinuli81:
Evenstar mulle jäi nyt vähän epäselväksi että miksi sulla ei aloiteta vuotoa terolutilla tai primolutilla? ja heti inssiin?
Terojen poisjättämistä hiukan itsekin ihmettelin, mutta kaipa se lääkäri tietää nää asiat paremmin kuin mie. :whistle: Mutta siis, oon menossa inssiin vasta ensi vuoden puolella siksi, että kotimaisia simo siimahäntiä on tällä hetkellä tarjolla niin vähän, että niitä pitää tovin verran jonottaa... Ja luomusti en voi raskautumista yrittää, koska oon tässä hommassa ihan niinku issesseni vaan. =) Miun "oma" ketju täällä on siis toi Yksinäiset naiset -ketju.
 
Tähtisäde, Stellina, Pantalaimon ym. :hug: Ymmärrän enemmän kuin hyvin tunteenne...Mä sain kuulla viikon alussa, että mun kaksoissisko odottaa vauvaa! Ette usko sitä itkun ja murheen määrää, vaikka olisin halunnut olla superiloinen hänen puolestaan. Luulin, että mun maailma loppuu siihen. Tunteen olivat tosi sekavat. En päässyt seuraavana päivänä edes töihin, mutta joten ihmeessä olen jo "elävien" kirjoissa...En pysty purkamaan kenellekään tuntojani, koska tuntuu ettei kukaan ole ollut samassa tilanteessa kuin minä. Me käydään lapsettomuushoidossa ja sisareni tuli yllättäen ja lyhyen suhteen jälkeen melkein kuin vahingossa raskaaksi...En uskaltanut oikein kirjoittaa tännekään kun pelkään "paljastuvani", mutta nyt oli pakko kirjoittaa tähän ketjuun, koska te Odottajien odottajat tunnutte olevan mun kanssa eniten samalla aaltopituudella.

Tsemppiä kaikille ja yritetään etsiä niitä positiivisia ajatuksia yhdessä!
 
Velvet Kiss ja muut vauvauutisia kuulleet :hug: Tuo iloisten uutisten kuunteleminen alkaa olla yhä raastavampaa, vaikka kuinka olisi iloinen toisten onnen puolesta. Nykyisin melkein pelkään kännykkääni, kun tuntuu että vauvauutisia tupsahtelee joka kerran kun se soi. Ja sitten iskee itseinho, kun olen niin huono ihminen etten ole "aidosti" iloinen...

Nyt näyttää siltä, että meillä matka käy suoraan rankempiin hoitoihin. Lekuri ei pitänyt inssien kokeilua kovin mielekkäänä. No, julkisella nyt varmaan venähtää ensi vuodelle joka tapauksessa, mutta mietiskelin kannattaisiko ennen yksityisellekin lähtöä odotella vuodenvaihdetta, jo pelkästään korvauskattoa ja muuta ajatellen. Ja jos vaikka tätä palasina olevaa päätä (ja sydäntäkin...) saisi vähän kursittua kasaan sitä ennen...

En tiedä. Toisaalta pohdituttaa pitäisikö sittenkin koittaa yhtä inssiä ennen IVF:ää, mutta lääkäri ei kuulostanut kovin optimiselta. Eipä se inssi tietysti todennäköisyyksiä juurikaan paranna, joten ehkä se olisi vaan ajan ja rahan hukkaa.

Mites te jotka on passitettu suoraan IVF:ään tai ICSIin, onko teille kuitenkin aukiolotutkimus tehty? Periaatteessahan sillä ei kai ole mitään väliä onko putket auki vai ei, jos joka tapauksessa mennään keinohedelmöitykseen?



 
Velvet Kiss: :hug: Varmasti oli raastavaa kuulla tuollaista. Kyllä mäkin olisin hajonnut ja hajoaisin, jos oma sisko ilmoittaisi yhtäkkiä olevansa raskaana. :ashamed:

mama: Toivottavasti ei leikkaushaava ole tulehtunut ja toipuminen tapahtuu nopeasti! :hug:

ON: Vielä neljä ja puoli päivää piinailua. Ei oireita. Mukavaa, kun mies on taas kotona. Tänä aamuna vaan makoiltiin rauhassa sängyssä ja muisteltiin ekaa kertaa kun tavattiin. Minä olin 15 ja mies 16. :heart: Seurustelun alkamiseen se ei vielä silloin johtanut, mutta oli muuten ikimuistoista. :saint:
 
Maanantai 13.10.2008



TOIVOJAT

astrid.............3v..............clomit.pregnyl+inssi............2/28-35
millis1981......3+1,5v........ivf/icsi tammikuussa............4/27-28
Moonex................synarela, menopur, puregon, ivf.......8/?
Rouva B.....3v tjot.....puregon, pregnyl, luget, iui.......9/31-41
Velvet Kiss.........11/07...........clomit, terot..................11/30-33
kirma..............9/06.....menopur, luget, ivf jonossa......11/?
Veena............yk17..........3.iui, taukoa........................13/24-28
mama-84.........12/06..................................................16/28
Rva Pikkumyy....yk2, km2/08, tm 8/08........................18/30
Sannuli-81..........8/07...............clomit.........................18/26-30
Pikkuvadelma....12/06........clomit, luget......................20/30
stellina..............9/07....arimidex,Gonal-F,pregnyl........21/n.31-39
Tähtisäde...........11/07......menopur, pregnyl.............21/25-28
miranda-81................................................................22/28-32
Virtis..........yli 2v....metut+femar+pregnyl+menopur...22/28
dreamer78...............................ivf/icsi........................23/31
Lumikeiju........yk6 (myös aiempia yrityksiä )..............24/30
Meea...............1v7kk.......gonal-f+pregnyl+luget........26/30
Pantalaimon......9/07......clomit+metut+Pregnyl..........28/32
soja.................n.1v.................zumenon, 2.ivf.............29/28
Gilmore...............kesä07.............................................31/30-32
pilvilinna...............9/07...............................................33/n.30
J3N3..........iui, metut,clomit+puregon+pregnyl+luget......39/?
Tiinuli81..........3v......primolut,arimidex,puregon,pregnyl....43/?
Evenstar.......yk0.......metut, iui 09, clomit/arimidex....45/~43-52
aitiliini83.............................primolut, pas...................?/?
surppi.......................menopur, pregnyl, luget............?/?
Viol..............1v......................iui.................................?/28

Piinailijat

surppi pp5
Tähtisäde pp6
Stellina pp9
Pantalaimon pp9
Tiinuli81 pp12
Meea pp12



Haamuilijat



Taustailijat

Orion..................
pohtijatar............2v
tao.................... n.4v
Justiina80..........11/05
risukasa-.........4/06.....laparoskopia?, iui
Maricce..............2/06..........ivf
taru82..........reilu vuosi
haltia................2v.............ivf/icsi
Inkku83............1v7kk.........iui/ivf
Pupuvaimo.....kohta 3v......menopur, iui

SYKSYN PLUSSAT


Andala..........yk15, 4/07....luomu

Päivittelin listan, kun nyt kerkesin. Toivottavasti ei haittaa... :ashamed: Meidän plussalista on masentavan lyhyt. :( Kunpa joku piinailijoista nyt pääsisi sen listan jatkoksi!
 
Huhhuh, Tiinuli ja mama ei saa pelotella noilla laparoskopiajutuilla :$ jokkut lääkärit sanoo että siitä vois tulla jotain arpeumia ja kiinnikkeitä mitkä voi haitata myöhemmin, mutta kun sitten mietin että eihän se endooma mihinkään voi ittestäänkään enää hävitä, muuten kun leikkamalla.. ja taas rupeen arpoon että pitäskö kokeilla yhtä hoitoo ennen leikkausta, jos siihen menee älyttömän kauan ennenkun sinne edes pääseekään! Vai kauan teillä meni lähetteestä että pääsitte saliin?

Evenstar, ai luulin ettei yksinäiset vois saadakaan kotimaisia siittiöitä..?! :eek: muistasin että joku kerto niin siellä yksinäisten ketjussa.. joutuuko kaikki jonottaan niitä kotimaisia?

:hug: kaikille "katkeran iloisten" uutisten vainoomille.. onneks mulla ei just oo lähipiirissä ketään sellasessa vaiheessa.. (koputtaa puuta!)
 
Tervehdys, täällä on ollut masentunut tunnelma monilla, kaikille tsemppiä ja jaksamista! :hug:
Ymmärrän hyvin tuon tunteen, kun kuulee muilta vauvauutisia... :(
Toivon ylläpitäminen ei ole helppoa pettymysten jälkeen, mutta uskon, että tännekin niitä iloisia plussauutisia alkaa tulemaan!

Itselläni on nyt kp 2 menossa. Huomenna aloitan clomien syönnin ja ensi viikolle on ultra varattu. Vaikka toiveet nyt ei kovin korkealla olekaan, kun tietää onnistumisprosentit noissa hoidoissa, silti tuntuu mukavalta, että nyt edes tosissaan yritetään tehdä jotain.
 
Meea: Teillä ei ilmeisesti ole löydetty syytä lapsettomuuteen? Milloin ajattelitte aloittaa inssit? Testasitko eilen? Inhoan tuota piinaavaa odotusta ja sitten, kun vuoto alkaa kahden viikon jännittämisen jälkeen niin vedetään matto jalkojen alta. Voimia sinulle!

Pantalaimon: Varmasti hyvä päätös käydä ammattiauttajalla puhumasa. Tekisi hyvää itse kullekkin, mutta jotenkin itsellä vaikeaa vielä hakeutua sellaiseen. Tunnistan onneksi hyvin omat oirehdintani. Jos jää kotihommat väliin ja vain makaan niin silloin alkaa hälytyskellot soida. Itkun ja väsymyksen määrä on välillä niin valtava. Toivottavasti saat auringostakin vähän virtaa ja puhuminen auttaa jaksamaan!

stellina ja Velvet Kiss ja Tähtisäde : Voi, että on inhottava kuulla vauva-uutisia, kun itse ei vain pysty iloitsemaan aidosti. Itsekkin olen sellainen omaan napaan tuijottava, vaikka kuinka yritän toimia toisin. Välillä myös huomaa olevansa todella ilkeä ihminen, kun katselee kaupungilla ihmisiä ja miettii "miten noikin on saanut lapsen". Häpeän itseäni enkä tunnusta tätä ajatusmaailmaa kellekkään... Jotenkin sitä samalla prosessoi omaa tilannettaan.
Tähtisäde: Isoin oviksen tulomerkki minulla on valkovuoto ja kuinka se muuttuu. Noin 4 päivää ennen alkaa vuoto ja muuttuu koko ajan runsaammaksi. Lopulta on kirkasta ja valuvaa (ihania kuvauksia). Ehkä vähän mahassa nippailee, mutta seksihalut on yleensä aika korkealla =)

Risukasa: Meillä heitteli seksinharrastus siinä kaavakkeessa aikalailla! Miehellä oli kohtalaisen vähän ja mulla tarpeeksi B) Naureskeltiin sitä kotosalla...

Soittelin juuri Väestöliittoon ja varmistelin miten lauantaisin onnistuu inssit? Nimittäin laskeskelin kalenteristä, että saattaa lauantaille mennä. Virkailija sanoi, että lauantaina tekevät inssejä. Silloin ois pyhäpäivä! Vaikuttaakohan asiaan...? Perkele, jos niin käy...

 
mama Ok :) No, ehkä se pari kuukautta ei ihan mahdoton aika ole odottaa jos onnistumismahdollisuus ois sit selkeesti suurempi!

Viol Joo, se tais olla se lapsettomuuspolin kaavake se hiukan hankalampi.. :kieh: nt-polilla kysytään vaan gynekologisia perustietoja, taustaa ja hoitohistoriaa..
Tekeeköhän yksityiset yleisesti lauantaisinkin hoitoja? Tuleekohan hintaan joku viikonloppulisä? Tosin hintaahan tulee toisaalta sillekin jos joutuu käyttään sääteleviä lääkkeitä että saatas kierto oikeeseen vaiheeseen ja paras aika osuun viikolle..
 
Evenstar juu muistinkin että yksisses olet inssiin menossa. Olisko niin että teroja ei määrätty vielä koska tuleva inssikin ensivuoden puolella? että oma hormonituotantoa sais tasaantua...

Gilmore Mulle ei kans tehty inssejä ollenkaan. Ovulaatioinduktiot ei tuottanet tulosta niin nyt suoraan IVF.ään. Voi kyllä yksityisellä käydä kokeilemas inssiä samalla kun olet julkisen IVF jonossa

(.) Tänään pp12 ja enkä jaksanut odotella testin kanssa vaikka piti torstaihin odotella. Negahan se oli niin kuin veikkailinkin koska kaikki oireet loppuivat kuin seinään pp 9-10. Nyt odotellaan IVF aikaa joka on 3viikon kuluttua. Tsemppia piinailijoille!!! Toivottavasti nyt edes muutama plussa tulisi =)
 
Maanantai 13.10.2008



TOIVOJAT

astrid.............3v..............clomit.pregnyl+inssi............2/28-35
millis1981......3+1,5v........ivf/icsi tammikuussa............4/27-28
Moonex................synarela, menopur, puregon, ivf.......8/?
Rouva B.....3v tjot.....puregon, pregnyl, luget, iui.......9/31-41
Velvet Kiss.........11/07...........clomit, terot..................11/30-33
kirma..............9/06.....menopur, luget, ivf jonossa......11/?
Veena............yk17..........3.iui, taukoa........................13/24-28
mama-84.........12/06..................................................16/28
Rva Pikkumyy....yk2, km2/08, tm 8/08........................18/30
Sannuli-81..........8/07...............clomit.........................18/26-30
Pikkuvadelma....12/06........clomit, luget......................20/30
stellina..............9/07....arimidex,Gonal-F,pregnyl........21/n.31-39
Tähtisäde...........11/07......menopur, pregnyl.............21/25-28
miranda-81................................................................22/28-32
Virtis..........yli 2v....metut+femar+pregnyl+menopur...22/28
dreamer78...............................ivf/icsi........................23/31
Lumikeiju........yk6 (myös aiempia yrityksiä )..............24/30
Meea...............1v7kk.......gonal-f+pregnyl+luget........26/30
Pantalaimon......9/07......clomit+metut+Pregnyl..........28/32
soja.................n.1v.................zumenon, 2.ivf.............29/28
Gilmore...............kesä07.............................................31/30-32
pilvilinna...............9/07...............................................33/n.30
J3N3..........iui, metut,clomit+puregon+pregnyl+luget......39/?
Tiinuli81.........vuosia............ivf jonossa...................l....43/?
Evenstar.......yk0.......metut, iui 09, clomit/arimidex....45/~43-52
aitiliini83.............................primolut, pas...................?/?
surppi.......................menopur, pregnyl, luget............?/?
Viol..............1v......................iui.................................?/28

Piinailijat

surppi pp5
Tähtisäde pp6
Stellina pp9
Pantalaimon pp9
Meea pp12



Haamuilijat



Taustailijat

Orion..................
pohtijatar............2v
tao.................... n.4v
Justiina80..........11/05
risukasa-.........4/06.....laparoskopia?, iui
Maricce..............2/06..........ivf
taru82..........reilu vuosi
haltia................2v.............ivf/icsi
Inkku83............1v7kk.........iui/ivf
Pupuvaimo.....kohta 3v......menopur, iui

SYKSYN PLUSSAT


Andala..........yk15, 4/07....luomu


 
Näköjään kaikki äsken kirjotettu hävis kun koitin lähettää ja tuli vaan valkonen sivu.. :(

(m)
ja mitä ihmettä, nyt se viesti olikin tullu sinne mitä äsken ei näkyny..?! :eek:

astridille :hug: kierron alusta ja Tiinulille :hug: negasta!
 
ON:

Nyt kyllä alkoi jännittään, on semmoisia oireita, että jos kyseessä olisi joku muu kuin minä niin epäilisin vahvasti raskautta...mun rinnat on ihan älyarat, sattuu esim. töissä tää rappusissa ravaaminen ihan ihmeellisen paljon. Välillä vihlasee hassusti kohdusta myös. Ja koko alavatsa on ihan sen oloinen, kuin ois tehny kauheesti vatsalihasliikkeitä (kohdun alue), mutta en tod oo tehny. Ja sitten vielä tää huimaava olo (kuin ois laivassa). Ja nuo paripäiväset ihmeitkufiilikset --> oon itkeny kaikkea (mm. eilen Idolssia siksi, että ne saa toteuttaa unelmaansa....ei ole ihan mua tavallisesti!!!!)Eli toiveet korkeella mutta ku kyseessä olen minä (ei ikinä plussaa ees ovistestissä...) niin en oikein usko silti raskauteen...Mitä mieltä te siskot ootte?
 
stellina, kuulostaapa lupaavalta!!! Pidän oikein paljon peukkuaj plussan puolesta!!

voisinko kysyä teiltä mieltä askarruttavasta asiasta?
Esikoisen aikaan minulle tuli diagnoosiksi pienellä kysymysmerkillä PCO. raskauduin metujen ja clomien avulla. Synnytyksen jälkeen menkkojen alettua olen ovuloinut joka kierto ainakin siitä päätellen että kierto on ollut tasainen, mutta välillä on kyllä ultrattukin asia ja käytetty LH-testejä. Yksityisellä lääkärin mukaan mulla ei olisi PCO:ta, mutta julkisen lääkärin mukaan taas näyttää vahvasti munasarjat PCO-tyyppisiltä. Voiko siis ovuloida vaikka olisikin PCO? ja jos joku osaa kertoa mulle miksi voi näin ristiriitaiset tiedot olla lääkäreillä, ni tieto olisi tervetullut. Ensi viikolla on kyllä lääkäri ja meinaan kysellä tästä. Kiitoksia kaikille vastaajille.
 
Risukasa: Täytyy sanoa, että ei ole mitään hajua tekevätkö muut klinikat lauantaisin töitä. Väestöliitosta sanoi, että tehdään lauantaisin ihan perustoimenpiteitä, kuten inssejä. Eiköhän laskuus joku launtai-lisä tule, en ole aivan varma. Ihmettelisin, jos ei tule!

stellina Aika jännittävältä kuullostaa! Varsinkin Idolsia itkeminen :'( Mä tutkiskelin itseäni viime keväänä niin paljon. Tuntui että oli kaikenlaisia pistelyitä, huono-oloa yms. Mielikuvitus teki tepposia raa'alla kädellä. Pieniä juttuja, mutta itse suurentelin asiaa. Milloinkas sinä testaat? (en ole vielä kaikkien palstalaisten asioissa mukana). Voi vitsi, kun jännittää sun puolesta ja pidän peukut pystyssä!! Kerrohan miten käy!
 
miranda: Kyllä voi ovuloida, vaikka oliskin pco. Toisaalta, olen ymmärtänyt, että pco ja pco-tyyppiset munasarjat ovat vähän eri asia. Mulla esim. on selkeästi pco-tyyppiset munasarjat, eli pieniä rakkuloita löytyy 7-10 kpl:ta molemmista munasarjoista. Kuitenkin gyne sanoi, että mitenkään kauhean tyypilliset ne eivät ole ja tässä kierrossa vain vasen munasarja oli rakkulainen, oikea oli aivan normaali (eli siis johtofolli ja 3 pienempää rakkulaa). :eek: Rakkulat eivät myöskään ole helminauhamaisesti yhdellä reunalla, vaan ihan sikin sokin. Pco on siis jossain määrin tulkintakysymys.

stellina: Ihan kateudella luen sun oireita! :ashamed: Täällä ei tosiaan oireen oiretta. Toisaalta olen onnellinen, etten ole edes mitään valeraskausoireita onnistunut kehittämään. Toisaalta... :| Sanotaanko, etten ole oman plussani suhteen kovin toiveikas, mutta sulle pitelen kyllä peukkuja ja varpaita pystyssä! b :D d
 
Gilmore :hug:

Stellina toivon kovasti, että oireesi ovat "niitä oireita"! Peukut on pystyssä =)

Mua mietityttää sellainen asia, johon teistä moni osaa varmaan vastata paremmin. Tää tuleva inssi on tosiaan ensimmäinen meillä... Niin, että mitenkäs se menee, Kun mulla on se ultra ensi viikolla kp 11 niin milloin se pregnyl sitten pistetään? Olen noviisi :ashamed:
Ilmeisesti ne follit pitäisi olla tietyn kokoisia ennen kuin inssi tehdään?
 

Yhteistyössä