Meille syntyi poika viime lauantaina 10.3 klo 15.34... Mutta jos alusta kertoisin...
Sanoin perjantai aamuna miehelle, että aijon yrittää "häätää" masuasukin viikonloppuna. Mulla kun ei supistuksia ole ollut koko raskaus aikana, siis muuta kuin harjoitus mielessä.. Saunaa seksiä ja siivousta periaatteella ajattelin kokeilla.. Illalla kateltiin tv:tä ja huomasin salmiakki pussin ja iskin siihen kii.. Melkein koko pussin söin ja totesin, että hei näähän toimii.. Pientä supistelua tuntui. Ilta meni sitten siinä pienissä ei kovinkaan kipeissä supparessa..
Seksi jäi kyllä väliin, kun sen verran supisteli nukkumaan mennessä.. Heräsin 2 aikaan kun piti mennä pissalle. Säikähdin kun tuli verta pyyhkiessä.. Sanoin asiasta miehelle, mutta menin kuitenkin vielä maate ja ajattelin seurata tilannetta.. Ehdin olla ehkä 2min maate, kun nipisti mahasta niinku pahimmat kuukautiskivut ja ajattelin lähteä vessaan tarkastaan tilannetta.. Samassa tunsin kuinka jotain lorahti sänkyyn. Sanoin miehelle samantien, että "nyt mentiin".. Säikähdin ihan kauheasti, kun oli pimeää ja just oli sitä verta tullut, että nyt tuli paljon verta sänkyyn, mutta se olikin lapsivettä. ONNEKSI!!!
Siitä sitten vaatteet päälle ja sairaaltaan. Matka meni ihan ok. Ei supistellut, vettä tuntui tulevan kokoajan, mutta onneks auton penkki ei kastunut. Sairaalassa otettiin vauvalta sydän äänet, kaikki oli ok. Mutta supistuksia ei vaan ollut. Jos olis ollut päivä aika, niin olisivat potkineet kotiin takas, mutta kun paikalla ei ollut lääkäriä, niin jäin sitten synnytysvastaanottaan torkkumaan, mies lähti meidän entiselle kämpälle..
Ehdin torkkua jonku puolisen tuntia ennen kuin tuli ensimmäinen kunnon supistus, klo oli 5 aamu yöstä.. Meni vielä puolituntia ennen ku menin sanomaan kätilölle asiasta. Otettiin uus sydänkäyrä ja sen jälkeen kätilö totes, että se laittaa mut kohta meneen synnytyshuoneeseen..
Mut vietiin jo huoneeseen ennen ku mies ehti tulla takas sairaalaan. Supistukset tuli noin 8min välein ja olivat kipeitä. Mulla kipu tuntui ponnistusvaiheeseen asti vain ja ainoastaan etupuolella. Mitään selkä tuntemuksia ei ollut.
Hengittelin ilokaasua, joka oli aivan kamalaa. Siinä vaiheessa, kun supistukset olivat jo hirmu kipeitä, ei siitä kaasusta ollut mitään hyötyä. Päin vastoin. Kaasu vei huoneen ja ihmiset ympärilta ja jäljelle jäi vaan minä ja kipu...
Epiduraali toi ihanan helpotuksen. Torkuin epin ajan.. Sitten taas alkoi sattua ja hengittelin kaasua, kunnes sain toisen erän epiä. Välillä tuntui, ettei homma edisty ollenkaan. Aina kun tekivät tarkastuksen, niin olin auki 4 senttiä.. Tai siltä tuntui.. Se tarkastaminen sattui muuten ihan tajuttomasti...
Klo... oli vähän yli kolme kun kätilö totes, että auki on ja vois alkaa ponnitaa.. Täytyy sanoa, että kipein kokemus jonka ikuna oon kokenut.. Mutta 20min pinnistämisen ja punnertamisen jälkeen massulle nostettiin terve pieni poika vauva
Olin tosi yllättynyt, että jaksoin, vaikka välillä meinasi usko loppua.. Ja naamasta näkee, että ponnistettu on, pieniä hiussuonia on katkeillut ja naama on aika kukertava
Mittoja oli... niin mitäs ultran ennusteet oli.. korkeintaan 3,4kg.... Meidän poika painoi 3960!!! Ja mittaa oli 53cm.. En revennyt, mutta pikkasen leikkasivat. Siinä yks syy miks istun koneen ääressä vasta nyt.
Kivut hävis 90% vauvan syntymään.. Istukka vei noin 5% ja leikkaushaavasta jäi jäljelle 5%, eli ei mitään kipuja. Kahvin ja suihkun jälkeen mentiin osastolle..
Sattuneesta syystä.. (siis samaisena yönä oli Tayssiin tullut 14 synnyttäjää!!!) paikat oli ihan umpi täynnä. Jouduin kauniista lupailuista huolimatta vanhalle puolelle, jossa oli 3hengen huoneet... Sillon ku me mentiin, niin oli vielä vierailu aika.. Meidän huone oli kuuma ja siellä oli varmaan 10 henkeä.. En voinut edes kuvitella meneväni huoneeseen.. Jäätiin käytävään jossa juoksi kakaroita edes takas.. Itku oli niin lähellä.. Olisin halunnut viedä meidän pienen tulokkaan jonnekin pöpöttömään paikkaan, enkä mihinkään kakaralaumaan.. Koin oloni todella ahdituneeksi siellä huoneessa ja ilmotin kätilölle heti, että haluan lähteä niin pian ku mahd, vaikka olenkin ensisynnyttäjä..
No.. Ihme ja kumma imetys lähti hyvin käyntiin. Koin muutaman kerran epätoivoa, kun en vaan löytänyt hyvää asentoa, mutta onneks meidän kaiffarilla oli heti juoni selvä ja hän osas ottaa nännistä oikean otteen vaikka mä en sitä osannut kunnolla antaakaan. Olo on ollut koko ajan ok. Haava kiusaa, mutta sen kanssa voi elää. Lähinnä istuminen on vaikeaa..
Kotiin päästiin lopulta maantantaina. Kiitos lyhytaikaisen sairaalahoidon. En olis jaksanut olla siellä kyllä yhtään kauempaa. Vauva voi hyvin. Napatynkä vähän huolettaa, kun sen kans kuitenkin pitää olla niin tarkka.. Samoin ilmavaivat on alkaneet vaivaamaan selvästi..
Imetyksen jälkeen joku puolituntia ja alkaa selvästi kipuilu masussa. Onneksi ne vielä on olleet lyhyt aikaisia.. Röyhtäyttäminen varmasti auttais asiaa, mutta kun röyhtäys ei vaan tule..
Mitäs vielä... Mulla baby blues vaivaa selvästi.. Monia asioita ei voi edes ajatella, kun pääsee itku. Ajatuskin erossa vauvasta ja alkaa itkettää.. Kun tultiin sairaalasta, olin ihan väsynyt. Mies jäi hoitamaan vauvaa ja mä menin nukkumaan.. Ennen kuin nukahdin kuulin vauvan itkevän ja itkin itsekin, onneks sain kuitenkin nukuttua.. Vesien menon jälkeen en nimittäin nukkunut sairaalassa kuin parin tunnin pätkiä. Vauvaa ei saanut viedä hoitoon hoitajille, vaikka mäkin olin valvonut yhteen putkeen parhaimmillaan 25h!!! Vauva ei vielä nukkunut kunnolla. Enkä mä tietenkään nukahtanut aina just sillon kun vauva.. Mut nyt on jo parempi olo, kun mies ehtii hoitaa aina kun mä lepäilen.. Tai oon koneellla niinku nyt.. Pitänee mennä imettämään...
Onnellista odotusta kaikille!!!
:heart: :hug: :flower: