nyt veikkaan, että suomalainen ruoka kallistuu hurjasti ja loppuu lopulta kokonaan

vierailija
Tää hunajan tuottaminen on kin hiukan monitoikkoisempi juttu, mitä yleensä kuvitellaan.
Nykyisinhän on havaittavissa melkoinen pölyttäjäkato ihan maailmanlaajuisestikin.
pörriäispeltoja sinne sun tänne, on nykykonsti kyseiseen ongelmaan.
Mutta, mutta ja mutta.
Hunajaa tuottavia hoitomehiläisiä on liikaa ja ne vievät elinolot muilta pölyttäjä'hyönteisiltä.
Nykyään ei siis ole mikään ekoteko viljellä mehiläisiä.
On kyllä jos sillä korvaa sokerin.
 
vierailija
Pistä tänne niitä lämpötiloja miten uunin saat sopivaksi jne. Kauanko ja mitä teet.
Kun leivinuunin on lämmittänyt niin pitää vain odottaa, että lämpö laskee n. 140 asteeseen.
Lintu mielluumin kyniä ja kortaa kuin nylkiä. Siivet katkaista ja jalat polvinivelestä ja laittaa ne linnun sisälle onteloon. Suolaa ja pippuria oman mieltymyksen mukaan. Linnun laitan sitten kinkkupussiin ja pellillä uuniin.
On kypsä, kun täkkä liha alkaa irrota luusta. Vanhan linnun jätän yöksi uuniin matalampaan lämpöön.

Ohrarieska 6dl ohrajauhoa, 3dl vehnäjauhoa, 2,5 teelusikallista suolaa, teelusikan kärjellä vähän ruokasoodaa.
Seuraavaksi kuiva-aineet sekoitetaan jonka jälkeen lisätään 5dl kylmää vettä ja tehdään taikina. Tästä annoksesta tehdään sitten kaksi sentin paksuista rieskaa jotka heti laitetaan suoraan arinalle kun arinalta on poistettu hiilet ja tuhkat. Paistetaan 8 minuuttia niin ovat valmiita.
Kun rieskat on otettu uunista pois, niin ne on hyvä rapsuttaa puhtaiksi arinalta mahdollisesti jääneistä tuhkista.
Minä teen sen metson siiven kuivatulla kärki kappaleella voi sen tehdä siihen sopivalla harjallakin.

Kaupoista saa uunilämpömittareita joilla on hyvä mitata uunin lämpöä.
Minulla on luonnon liuskekivestä tehty leivinuuni jonka jäähtyminen kestää muutaman tunnin lihalle sopivaksi se pitää ottaa huomioon ruokailun ajoittamisessa.
 
Kiitos!
Leivinuuni ei ole mut onko semmosta olemassa jossa olis lämminvesivaraajakin?

Niitä kun ei kesähelteellä voi käyttää... mut jos/kun tuo keskuslämmityskattola hajoaa, mikä olis hyvä sen tilalle?
 
HYlkeenlihaa/rasvaa on ollut valtavasti!
Kyllä se kasvaa ja on upea viherkasvi. Miten sen saa kukkimaan, on yhä piilossa. Pavuista kasvaa ja niitäkin voi tilata postitse, ohjeet tulee mukana.
Eiköhän tuo kukkimaankin ala, kunhan tulee tarpeeksi vanhaksi.
Lisäksi sille pitää järjestää sen alkuperämaan vuodenkierto.
Eli valo/lämpö/sade/kuivuus pitää saada järjestetyiksi sellaisiksi, mitä sen kasvuseuduilla on.
Ja sitten on tietysti vielä pölytys. En ole perehtynyt asiaan sen vertaa, että onki yksi- vai kaksikotinen/neuvoinen. Kaikkea tällaista pitää ottaa huomioon.
 
vierailija
Voisitko kylvää kokeeksi?

💓
Meille tuli kyseinen kasvi emännän tarhurikouluaikana, kanta on lähtöisin jostakin Lohjan seudulta.
Ensimmäiset kolme vuosikymmentä se sai olla, ettei sille tehty mitään, sitten kun siitä tuli myyntiartikkeli, sitä istutettiin peltoon.
Viljely on hyvin yksinkertaista. Keväällä ajan artisokkamaahan penkit perunakoneella, jolloin talvehtineet mukulat asettuvat suurinpiirtein riveihin.
Kukinnan jälkeen aloitan sitten noston.
Koska kaikkea ei nosteta, pienet mukulat jätän maahan, sinne jää aina siemen seuraavaksi vuodeksi.
Vasta kolmantena vuonna palaan uudelleen jo nostetulle riville, että kasvusto ehtii vahvistua.
Tämä ei kelpaa edes myyrille kuin hätätilassa, joten säilyminen on varminta maassa.
 
Yhteistyössä