"vieras"
Ihan varmasti saatte apua!!! Suomessa saa pienempiinkin ongelmiin apua. Lääkäriin vaan!
Kysy sieltä sairaalasta jonka asiakkaita nyt olette että onko heillä kuntoutusohjaajaa tai sosiaalityöntekijää. Kuntoutusohjaaja osaisi neuvoa kuntoutus asioissa ja auttaisi hankkimaan apuväleneit' ja toteuttamaan niitä. Sosiaalityöntekijä auttaisi kädestä pitäen tukian hakemisessa. Saisitte varmasti vammaistukea, omaishoidon rahaa yms jos hakisitte.Lapsi on lastensuojelun alainen, kyllä. Olemme sitä kautta hakeneet mm. tukiperhettä, mutta eihän kukaan täysipäinen ota tämän luokan tapausta viikonlopuiksi luokseen...sossu tukiperhetoiminnasta sanoi suoraan, ettei kannata innostua etukäteen, koska tukiperheillä on aika paljon rajoituksia sen suhteen, millainen lapsi kelpaa.
Kirjoitin tämän viestin siksi, että koemme molemmat mieheni kanssa että nyt on tämä tie kuljettu loppuun. Lapsi saa lähteä, me emme enää jaksa. Ehkä hän saa tarvitsemansa avun sitten laitoksessa tai sijaisperheessä, olen kuullut että joskus lapsi on pitänyt sijoittaa ennen tukimuotojen saamista. Toivon vilpittömästi, että hän saa apua ja elää hyvän elämän. Aiomme pitää yhteyttä, meidän lapsemmehan hän on kuitenkin- mutta hän ei enää tule kotiin kuin lomille, siitä pidämme myös huolen.
Kaikki omaishoidontuet ym. ovat hakematta, koska meitä on toppuuteltu niiden suhteen emmekä ole saaneet apua eikä meillä ole ns. luottoihmistä, joka kartottaisi kuntoutusjuttuja ja auttaisi hakemisessa. Kerran kyselin mm. painopeiton perään (lapsella on alireagoiva tuntoaisti), psykiatri toppuutteli ja sanoi että kunhan olemme käyneet seuraavan osastojakson (8 viikkoa) läpi, niin sitten voitaisiin katsoa niitä kuntoutusjuttuja...yritin soittaa hänelle tuossa alkukuusta, mutta vastaajan mukaan hän on lomalla syyskuun alkuun saakka. Se siitä, siis.
Joka paikassa se on samaa. Psykiatrisella lähtökohtaisesti aina oletetaan vanhempien aiheuttaneen lapsen ongelmat ja ennen kaikkea äidin.Joku kysyi lapsen ekoista vuosista ja koska oireilu alkoi jne. Hän oli vauvana minusta melko normaali, tosin ei viihtynyt hetkeäkään sylissä eikä aloillaan, koko ajan pyrki liikkumaan. Alkoi todella nuorena kävelemään, lopetti samoihin aikoihin päiväunet. Leikki n. 3-vuotiaaksi järjestelemällä tavaroita riviin. Kuivaksi opettelu otti aikansa, tutista ei olisi luopunut millään. Kävi muiden kimppuun kuin kokeillaakseen näitä, yhdessä vaiheessa uskoin ettei lapsi tajua päiväkotilasten edes olevan ihmisiä...meni ohi ja tökki, potki jne. ilman syytä. Samaa tekee edelleen koulussa. Omat ja toisen rajat ovat hakusessa edelleen.
Asumme Helsingissä ja täällä tuntuu olevan muotia tuo, että neurologisesti oireilevat ohjataan psykiatrille ja tämä taas syyttää vanhempia. Niin moni on vastaavaa kertonut...