Nyt purkaudun ja sanon suoraan

Tsemppiä hitosti tuohon tilanteeseen. Lapsi on kuitenkin teidän ja teillä on siksi vastuu. Apua saa pyytää mutta sitä ei voi olettaa.

Millä perusteella sinun mielestäsi sairaan lapsen vanhemmat eivät voi olettaa saavansa yhteiskunnalta apua? Oletko sinä saanut koskaan apua ongelmiisi? Millä perusteella sinä sait, jos sait?

 

toivottavasti jossain vaiheessa joku ymmärtää aloittaa jonkun lääkityksen, koska lapsen päästä selvästi puuttuu jotain, minkä lääkitys voi korvata... voimia, voimia teille..

 

Moni onkin jo täällä sanonut, että kyseisen lapsen kohdalla laitoshoito on parhain vaihtoehto tällä hetkellä, kun vanhemmat ovat jo väsyneet ja luopuneet toivosta. Karulta se kuulostaa, mutta mikä muu voi enää auttaa? Kyllä kai nykyäänkin Suomessa voi lapsensa luovuttaa pois, jos ei siitä tule mitään??

Lyhyen hoitajanuran aikana olen kuullut paljon psyykkisesti sairaista lapsista. Kyllä, jo alle kouluikäisellä voi olla skitsofrenian ja muiden vakavien psyykkisten sairauksien oireita. Tuttava on vuosikausia ollut tukiperheenä juuri erityislapsille ja kertoi eräästä 5-vuotiaasta tytöstä, joka seisoi heillä parvekkeen kaiteella ja huusi että tappaa itsensä. Pääsi heti sairaalaan, jossa tytöllä todettiin psykoosi.

Itse uskon, että kautta aikojen on ollut psyykkisiä sairauksia ihmisillä ja lapsillakin, nykyään niistä vain puhutaan enemmän. Ennen vanhaan vain tällaiset "raivotautiset", psykoottiset lapset piestiin ja ehkäpä jopa tapettiin?? Tai sitten laitettiin mielisairaalaan loppuelämäksi, jossa sidottiin, tehtiin lobotomioita yms. nykymittakaavalla järkyttäviä asioita...

 

Tämähän ei auta mitään mutta ihan mielenkiinnosta/vertaistuesta :
http://areena.yle.fi/tv/1535973

 

Minä olen poikki, rikki, rättiväsynyt. Ja niin on miehenikin. Koko perheemme. Meillä on erityislapsi, jota emme pysty auttamaan. Lapsi, joka on väkivaltainen, uhmaa auktoriteetteja, jolla on loputon uhmaikä. Hän imee kuiviin koko perheemme, vaatii jatkuvaa huomiota. Jossei sitä saa, hajottaa tai sotkee paikat. Tyypillistä käytöstä n. 3-vuotiaalle, eikös? Entäs, kun kyse on 7-vuotiaasta..?

Lääkäreitä, osastojaksoja, psykiatreja. Tuntuu, ettei elämäämme juuri muuta ole mahtunut viimeisten neljän vuoden aikana. Erityisopettajaa, erityishoitajaa, avustajaa, keltoa, reltoa: kukaan ei saa käytökseen muutosta, mistään ei löydy sitä "punaista lankaa", jota lapsi itse seuraisi tai jonka avulla ymmärtäisimme häntä. Kuri, rajat, rakkaus...millään ei ole merkitystä. Kuntoutus? Mitä se on? Me emme ole saaneet apua. Minä jäin pois työelämästä, kun lapsi ei pärjännyt normaaleja päiviä aikoinaan hoidossa ja jatkuvasti oli milloin mitäkin palaveria psykiatrien kanssa. Lapsella alkoi hoitosuhde psykiatriselle puolelle 5-vuotiaana, siellä on lähinnä pyritty ymmärtämään loputtomasti hänen tekemisiään ja syyllistetty meitä vanhempia jokaisesta asiasta jonka lapsi tekee tai jättää tekemättä. Jos lapselta löytyy itsekuria odottaa karkkipäivään, hän "rankaisee itseään". Jossei löydy, "hän kokee olonsa turvattomaksi". Meitä on arvosteltu, ruoskittu sanoin viikosta toiseen. Kerran räjähdin silkasta turhautumisesta ja kysyin huutaen että MITÄ meidän sitten pitäisi tehdä?? Psykiatri ei osannut vastata. Hänestä mikään tekemämme ratkaisu ei ollut hyvä, mutta hän ei osannut ehdottaa tilalle mitään muutakaan. "Ei tuo nyt oikein kuulosta hyvältä", oli hänen tyypillisin lauseensa.

Minä paloin ensin loppuun. Vaikka en käynyt enää töissä ja lapsi oli puolipäiväisenä hoidossa, tarvitsin arjesta selviytymiseen rauhoittavaa, unilääkettä ja mielialalääkettäkin. En meinannut omaa lastani jaksaa! Siitähän riemu repesi lähipiirissäni; minua syyllistettiin, anoppini haukkui minut pystyyn, osa kavereista lakkasi pitämästä yhteyttä. Aihe oli selvästi tabu ja vaikea käsitellä naisille- mutta niin se oli miehillekin. Oma mieheni erään saunaillan päätteeksi totesi parhaalle kaverilleen, että hän ei enää jaksa lastamme. Mitä teki kaverinsa? Läimäytti häntä poskelle: "ei noin saa sanoa omasta lapsestaan".

Elämä on ollut kamalaa suossa tarpomista, itkua, häpeää, väsymystä. Hyvät hetket? On niitäkin ollut, hyviä muistoja tulee heti mieleen. Mutta vähemmistössä ovat ja kaikkea värittää musta arki. Lapsen kyvyttömyys olla rauhassa, muiden jatkuva satuttaminen, se ettei hän kestä pettymyksiä, käy kiinni jopa tuntemattomiin ilmekään värähtämättä. "Mitä teidän X harrastaa?" Ei yhtään mitään, koska ei kykene olemaan muiden seurassa, seuraamaan sääntöjä tai sietämään sitä että aikuinen johtaa. "Joko hän ulkoilee yksin vähän?" Ei ulkoile, hän on täysin seurattava ja vahdittava. Häneen ei voi luottaa, hän unohtaa rajat ja säännöt, käy arvaamatta toisten ihmisten päälle. Saa raivokohtauksia joihin puhe ei tehoa, lyö 2-vuotiasta leikkijää pihalla ilman syytä. Yritämme keskustella tapahtuneesta, emme saa mitään tolkkua. Yritämme rangaista ja rajoittaa, mikään ei muutu. Lasta ei kiinnosta. Hän ei kuuntele.

Tiedättekö, mikä minua surettaa ehkä eniten? Se, miten lapsessani olisi potentiaalia olla vaikka seuraava Einstein, mutta hänen sairautensa estää edes normaalissa koulussa käymisen. Älyssä ei ole mitään vikaa, päinvastoin: hän oppi lukemaan 3-vuotiaana, puhuu ja ymmärtää vaikeampiakin käsitteitä sekä sanoja, osasi 4-vuotiaana selittää sujuvasti ihmiskunnan historian nykypäivään saakka. MUTTA: tämä sama "pikkunero" on väkivaltainen, ei hillitse itseään ollenkaan, tarvitsee aikuisen jatkuvan tuen kaikkeen mitä tekee (vessakäynneistä alkaen...on nyt vaipoissa, kun ei ole kiinnostunut menemään vessaan kesken kiinnostavan tekemisen) ja hänen mielialansa sahaavat vuoristorataa. Ystäviä hänellä ei ole, koska ei ole kiinnostunut heidän asioistaan eikä kykene aitoon, vuorovaikutukselliseen toimintaan tai keskusteluun. Leikkii 7-vuotiaana rinnakkaisleikkiä, omaehtoisuus leikeissä estää spontaanin mukaantulon muilta. Jos aikuinen yrittää varovaisestikin tulla mukaan, hän hylkää leikin ja siirtyy tekemään muuta, sanaakaan sanomatta.

Minä en jaksa. Mieheni ei jaksa. Meillä ei ole tukiverkostoa tai säännöllistä apua. Lasta tutkitaan ja tutkitaan, koska käytös ei kokonaan selity jo olemassaolevilla diagnooseilla. Lääkitys olisi tarpeen, mutta sitä ei saada, koska "lapsenne on vielä nuori ja lääkkeillä saattaa olla sivuvaikutuksia". Tämä on erittäin vaikea lause sulatettavaksi sen jälkeen, kun kädessä on verta vuotavat puremajäljet ja koulusta on soitettu, että luokkakaveria iskettiin veitsellä kun lapsi suuttui. Lapsi tulee kaikessa ensin, se on tehty selväksi: me vanhemmat olemme kuin arvottomia palvelijoita, jotka emme osaa tehdä mitään oikein ja kun Hänen Korkeutensa sitten suuttuu, vika on selvästikin meissä. On kaivettu vauva-aika, raskausaika, meidän vanhempien lapsuus läpi. Synnytyksessä oli ongelmia, lapsi ei lähtenyt syntymään, sektio tehtiin viime hetkellä. Tämä ei kiinnosta ketään, kerran neurologi sitä taisi kysyä. Minä en käyttänyt edes kahvia raskauden aikana. Silti kaikki paska kaadetaan meidän niskaamme, vaaditaan jatkuvasti lisää "harjoittelua" jne. jota on jo tehty vuosia, mutta siitä ei ole mitään mainittavaa hyötyä. Olisin voinut alkaa itkemään kun eskarissa opettaja pyysi minut sivuun ja kysyi, onko lapsen kanssa harjoiteltu kyläilyä ollenkaan, kun ei oikein suju touhut muiden lasten kanssa.

Tässä minä olen, auki ja verta vuotavana. Mieheni on sairaslomalla uupumuksen vuoksi. Ja lapsemme käyttäytyy, kuin hänessä itsessään ei olisi mitään vikaa, parhaillaan sotkee tuolla ulosteellaan ja kutsuu miestäni "idiootiksi" kun tämä yrittää saada lapsen pesulle.

Saa kivittää, ei tunnu enää missään.

Menette heti yksityiselle lastenneurologille, kerrotte oireet, otat kaikki mahdolliset paperit mukaan, ja kerrotte miten teitän on psykiatrisella kohdeltu, niin saatte pojalle lääkityksen, tämä on nyt tulosta siittä kun lasten adhd, add, ja asperger tutkimukset siirettiin julkisella sektorilla noille nuppi tohtoreille, niin he ovat alkaneet panttaamaan adhd lääkkeitä, ja keksivät vain oman alansa diagnooseja viimmeiseen asti, teitä on kohdeltu todella väärin, esim.adhd on neurobiologinen sairaus siis ihan fyysinen sairaus, ei johdu kasvatuksesta mitenkään!!

 

On muuten oikeasti iso ongelma, että neurologisia ongelmia hoidetaan psykiatrisina. En kiistä psyykkisten juttujen merkitystä, mutta aika usein kuulee vastaavia tarinoita siitä "hoidosta" jota sieltä on saatu

Kuitenkin psykiatri näkee asiakkaansa ensisijaisesti psykiatrisena tapauksena, jolla on emotionaalisia ym ongelmia. Ihan omakohtaisesti tiedän tapauksen, jossa neuvot ja apu olivat vuodesta toiseen juuri tuota "viettäkää enemmän aikaa yhdessä"-osastoa ja lääkkeitä ei suostuttu määräämään vaikka sekä äiti että lapsi olivat ihan kirjaimellisesti itsemurhan partaalla.

Jos lapsen kuntoutus ei ole edistynyt lainkaan, lienee selvää että hoitomuodot ovat vääriä. Koska se nyt vaan ikävä kyllä on niin että jos ihminen on vaikeasti käytöshäiriöinen autisti, niin siinä ei ihan hirveästi lautapelien pelaaminen auta.

Koita ap ainakin olla ottamatta itseesi siitä syyllistämisestä siellä psykiatrisella...sitä saa sieltä ilmeisesti kaikki joiden lapset ei parane yhteisiä pyöräretkiä tekemällä. Ja heistä jokainen tuntemani on takuulla tehnyt kaikkensa ja vielä paljon enemmän :flower:

 

Omaa kokemusta tai tietoa ei ole, mutta itse ainakin kokeilisin lääkkeitä. Minullekin tuli mieleen nancy ja sitten tämä We Need to Talk About Kevin suomeksi Poikani Kevin(2011) leffa.

 

Olen todella pahoillani AP puolestasi. Toivottavasti teillä voimat miehesi kanssa vielä riittävät..
En kestäisi itse. Antaisin huostaan, koska muuten pyörittelisin sen lapsen naaman omassa pas* varmaankin lopulta.. Ehkä se lääkitys saataisiin, kun osastolla eivät muuten enää lopulta pärjäisi sen kanssa.

Jotkut syntyy suoraan sanottuna jo valmiiksi pahoina. Ei siinä välttämättä mitään sairautta ole takana eikä siinä kasvatuksella ole mitään osaa. Tuo asetelma "vanhemmat arvottomia palvelijoita" jo kertoo lapsesta hyvin paljon.. yleensä älykkäät sosiopaatit osaavat esittää läpi lapsuuden mutta jotkut vetää täysin ranttaliski, kun ovat huomanneet miten vanhempia vain syytellään ja voi itse tehdä aivan mitä lystää, huvittaa. huoh..

 

Lapsi ei voi olla autisti koska noin vaikeahoitoinen autisti ei osaisi puhua eikä tehdä muutakaan älykkyyttä vaativaa. Autistit ovat ihan omanlaisiansa. Jos lapsi on jo tutkittu neurolla ne olisi siellä huomanneet kehitysvammaisuuden ja autismin. Asberger on lievä autismin tapainen "häiriö" mutta se ei selitä tuota käytöstä. Mä sanoisin adhd, väärin ymmärretty ja ehkä väärää tukea kasvuunsa saanut. Toinen vaihtoehto käytöshäiriö.

 

todennäköisesti helpottaa jossain vaiheessa. Joskus on vaan liian rankkaa. Yritä minimoida stessi ja rentoutua itsekin jossain välissä. Irtiotto?

 

En nyt ihan suoriltaan kuitenkaan menisi lasta diagnosoimaan "pahaksi"...ap tietysti lapsensa tuntee parhaiten mutta näin tämän ketjun perusteella.

Olen itse hoitanut lapsia ja aikuisia, joita ei käytöksensä vuoksi ole voitu hetkeäkään pitää toisten seurassa. Jotka sotkevat ulosteilla, repivät seiniltä ja katoista kaiken mikä ei ole pultattu kiinni, käyvät varoittamatta kenen tahansa lähelle osuvan kimppuun, kirkuvat, tarvitsevat täydellisen herpaantumatonta valvontaa vierellään joka ikinen sekunti. Eikä siellä mitään demoneita ole taustalla vaan autismi, aistiyli- ja aliherkkyydet, kehitysvammaisuus ja näiden lisänä psyykkiset sairaudet ynnä ties mitä. Myös outo puhetyyli voi johtua ihan vain siitä, että lapsi ei todellisuudessa oikeasti kykene normaaliin kommunikaatioon.

Mutta kuten sanottu, ei sitä tässä voi päätellä. Sen vain sanon, että yhtäkään sellaista en ole tavannut, joka olisi ollut "paha". Ehkä heidät hoidetaan sitten siellä psykiatrian puolella, kenties.

 

En nyt ihan suoriltaan kuitenkaan menisi lasta diagnosoimaan "pahaksi"...ap tietysti lapsensa tuntee parhaiten mutta näin tämän ketjun perusteella.

Olen itse hoitanut lapsia ja aikuisia, joita ei käytöksensä vuoksi ole voitu hetkeäkään pitää toisten seurassa. Jotka sotkevat ulosteilla, repivät seiniltä ja katoista kaiken mikä ei ole pultattu kiinni, käyvät varoittamatta kenen tahansa lähelle osuvan kimppuun, kirkuvat, tarvitsevat täydellisen herpaantumatonta valvontaa vierellään joka ikinen sekunti. Eikä siellä mitään demoneita ole taustalla vaan autismi, aistiyli- ja aliherkkyydet, kehitysvammaisuus ja näiden lisänä psyykkiset sairaudet ynnä ties mitä. Myös outo puhetyyli voi johtua ihan vain siitä, että lapsi ei todellisuudessa oikeasti kykene normaaliin kommunikaatioon.

Mutta kuten sanottu, ei sitä tässä voi päätellä. Sen vain sanon, että yhtäkään sellaista en ole tavannut, joka olisi ollut "paha". Ehkä heidät hoidetaan sitten siellä psykiatrian puolella, kenties.

Ai että psyykkisesti sairas on paha ihminen? Mulla on aika paljon kokemusta mielenterveystyöstä ja voin sanoa, että esim. skitsofreenikot ovat ujoja ja herkkiä sieluja. Eivät tee pahaa kellekään.

Vankiloissa ovat ne pahat, eivät mielisairaalassa.

 

[QUOTE="vieras";28865751]Ai että psyykkisesti sairas on paha ihminen?[/QUOTE]

Ei, vaan että ne "pahat" hoidetaan sitten varmaan jossain muualla kuin niissä paikoissa joissa minä olen ollut.

Aika harvassa ne lienee linnassakin, koska suurin osa sielläkin olevista on vain epäonnistunut liian monessa asiassa elämässään eikä suinkaan ole paha.

 

Kuulosti ihan pelottavan samanlaiselta.

Vielä pelottavampaa, käytös kuulostaa kovin samanlaiselta kuin kirjassa Poikani Kevin. Kevinistä tuli kouluampuja.

 

[QUOTE="jep";28865695]Lapsi ei voi olla autisti koska noin vaikeahoitoinen autisti ei osaisi puhua eikä tehdä muutakaan älykkyyttä vaativaa. Autistit ovat ihan omanlaisiansa. Jos lapsi on jo tutkittu neurolla ne olisi siellä huomanneet kehitysvammaisuuden ja autismin. Asberger on lievä autismin tapainen "häiriö" mutta se ei selitä tuota käytöstä. Mä sanoisin adhd, väärin ymmärretty ja ehkä väärää tukea kasvuunsa saanut. Toinen vaihtoehto käytöshäiriö.[/QUOTE]

No ei todellakaan pidä paikkaansa. Autismin kirjo on hyvin laaja. Autismia on eritasoista ja se ilmenee myös yksilöillä eri tavalla. Taisi olla eilen telkkarissa Louis Therouxin dokumentti autisteista ja yksi ohjelman autisteista ei ainoastaan puhunut, vaan hän osasi ainakin neljää kieltä ja oli kirjoittanut romaanin. Palstan Astrolabekin on autisti ja osaa varsin hyviä puhua, kirjoittaa ja tehdä muutakin älykkyyttä vaativaa. Oma lukunsa on vielä nämä idiot savantit eli Sademiehen kaltaiset yhden asian nerot. Harvinaisissa tapauksissa autisti voi olla äärimmäisen lahjakas tietyllä osa-alueella, esimerkiksi piirtämisessä, matematiikassa tai muistamisessa.

 

[QUOTE="vieras";28865671]Olen todella pahoillani AP puolestasi. Toivottavasti teillä voimat miehesi kanssa vielä riittävät..
En kestäisi itse. Antaisin huostaan, koska muuten pyörittelisin sen lapsen naaman omassa pas* varmaankin lopulta.. Ehkä se lääkitys saataisiin, kun osastolla eivät muuten enää lopulta pärjäisi sen kanssa.

Jotkut syntyy suoraan sanottuna jo valmiiksi pahoina. Ei siinä välttämättä mitään sairautta ole takana eikä siinä kasvatuksella ole mitään osaa. Tuo asetelma "vanhemmat arvottomia palvelijoita" jo kertoo lapsesta hyvin paljon.. yleensä älykkäät sosiopaatit osaavat esittää läpi lapsuuden mutta jotkut vetää täysin ranttaliski, kun ovat huomanneet miten vanhempia vain syytellään ja voi itse tehdä aivan mitä lystää, huvittaa. huoh..[/QUOTE]

Mutta mitä tämä pahuus sitten on ja mistä se johtuu, jos se ei mikään neurologinen tai psyykkinen sairaus ole?

Minä en usko, että pahoja ihmisiä on olemassa. On ihmisiä, jotka tekevät pahoja tekoja. Syitä on neurologisia ja psyykkisiä. Kokemuksia, vääriä valintoja, huonoa onnea.

 

[QUOTE="vieras";28865775]Vielä pelottavampaa, käytös kuulostaa kovin samanlaiselta kuin kirjassa Poikani Kevin. Kevinistä tuli kouluampuja.[/QUOTE]

Kirja on fiktiota. Näistä populaarikulttuurin esimerkeistä tuskin on ap:lle apua.

 

[QUOTE="vieras";28865813]Mutta mitä tämä pahuus sitten on ja mistä se johtuu, jos se ei mikään neurologinen tai psyykkinen sairaus ole?

Minä en usko, että pahoja ihmisiä on olemassa. On ihmisiä, jotka tekevät pahoja tekoja. Syitä on neurologisia ja psyykkisiä. Kokemuksia, vääriä valintoja, huonoa onnea.[/QUOTE]

No kyllähän lapsi voi helkkarin huonosti jos hän jatkuvasti häiriökäyttäytyy, satuttaa toisia ja ympäristöä. Se kertoo pahasta olosta.

 

[QUOTE="vieras";28865834]No kyllähän lapsi voi helkkarin huonosti jos hän jatkuvasti häiriökäyttäytyy, satuttaa toisia ja ympäristöä. Se kertoo pahasta olosta.[/QUOTE]

Mutta pahuus ja paha olo eivät ole synonyymeja. Ei edes lähelläkään.

 

[QUOTE="vieras";28865842]Mutta pahuus ja paha olo eivät ole synonyymeja. Ei edes lähelläkään.[/QUOTE]

En sitä tarkoittanutkaan! Ei missään nimessä ole, mutta tarkoitin että ei lapsen tilanteesta kannata puhua että se tulisi pahuudesta, koska ei lapsi huvikseen noin käyttäydy.

 

[QUOTE="vieras";28865847]En sitä tarkoittanutkaan! Ei missään nimessä ole, mutta tarkoitin että ei lapsen tilanteesta kannata puhua että se tulisi pahuudesta, koska ei lapsi huvikseen noin käyttäydy.[/QUOTE]

Totta. Jos vain sanoo, että tilanne johtuu pahuudesta, eikö silloin samalla luovuta? Ei kai ihminen pahuudelle mitään voi? Jos taas tilanne johtuu sairaudesta tai huonoista oloista, voi tilannetta ainakin kehittää parempaan suuntaan vaikka täydellisestä parannusta ei löytyisikään.

 

Kamala tilanne. Toivotan paljon voimia.

Mitä lapsi syö? Varmaan joku vetää herneet nenään tästä, mutta on tutkimuksia (tiede-palstalla oli jokin aika sitten tästä juttua) että gluteeni ja muut viljojen sisältämät aineet aiheuttavat psyykkisiä oireita ja mm. skitsofreniaa sekä häiriökäyttäytymistä. Sokerin on myös jo kauan moni havainnut hermostuttavan ja villitsevän lapsia. Nämä siis pätee niihin joilla on herkkyyttä reagoida tiettyihin ruoka-aineisiin. Suosittelisin siis poistamaa ruokavaliosta viljat ja sokerin. Tuloksia tosin ei voi odottaa näkevänsä saman tien; elimistölle täytyy antaa aikaa palautua.

 

[QUOTE="vieras";28865879]Totta. Jos vain sanoo, että tilanne johtuu pahuudesta, eikö silloin samalla luovuta? Ei kai ihminen pahuudelle mitään voi? Jos taas tilanne johtuu sairaudesta tai huonoista oloista, voi tilannetta ainakin kehittää parempaan suuntaan vaikka täydellisestä parannusta ei löytyisikään.[/QUOTE]

Jep ja ap ainakin sanoi (en tiedä tarkottiko vai onko vain väsynyt ja uupunut) että ei enää halua hakea apua ja lapsi on jo sen ikäinen, että pitäisi kantaa itse vastuu teoistaan. Vanhemman minusta kuuluu hankkia lapselle apua ja hoitoa, vaikka toki kaikki ongelmat ei aina selviä hetkessä..!

 

Aloittajalle voimia, minä en jaksaisi. Ehkä laitoshoito sopisi lapselle. Kotona vanhempien kanssa on tottunut tekemään tietyllä tavalla. Kun nämä tavat "rikkoo" eikä ole omat vanhemmat läsnä uhmattavana, käytös voisi muuttua. Mitä pahaa on lääkityksessä? Sekin auttaa monesti.

 

Lapsi kun menee osastolle hoitoon niin silloin ei puhuta huostaanotosta.
Sinne mennään hoitaan sairautta.
Ap lapselle tekisi hyvää 3 kk osastojakso.

Tiedän tälläisen lapsen. Äiti ei pärjännyt hänen kanssaan yhtään.
Tällä lapsella oli hoitaja joka sai pojan ruotuun. Poika teki just niin kuin hoitaja sanoi.
Kaikki sujui ja he voi kulkea missä vain
. Hoitajalla oli vieraana ihmisenä auktoriteetti tähän lapseen.