Olipa rankkaa luettavaa tämä ketju. Omat tunteet ja ajatukset menivät hurja vuoristorataa ja oli kyllä enimmäinen kerta kun luin näin pitkästä ketjusta kaikki kommentit.
Seuarasin aikoinaan hyvin läheltä samanlaista tapausta ja näin lapsen pahan olon, äidin ja isän suuren tuskan kun tarpoivat tuota loputonta suota. Kumpikin heistä teki parhaansa, mutta olivat myös niin lähellä tilannetta etteivät pystyneet katsomaan sitä kuin kuoleman väsyneinä omasta näkökulmastaan. Vanhemmat riitelivät todella kovaäänisesti, jokapäivä lapsen edessä ja vaikka lapsi oli kuin ei olisi asiasta välittänyt niin tosiasia oli toisin. Yhtäkkiä lapsesta tuli väivaltainen, raivohullu, tottelematon, muiden päälle käyvä huutava sekopää. Siltä se vanhemmista tuntui. Alettiin olla sitä mieltä, että lapsi on rasittava, päästään viallinen ja psyykkisesti sairas. Sitten alkoi tuo paskalla housujen tuhriminen ja ja sillä lapsi sai koko perhee sekaisin. Juostiin psykiatreilla, kokeiltiin lääkityksiä ja lopulta lapsi päätyi psykiatriseen sairalaan ja vanhemmat erosivat.
Lapsi oli minulla hoidossa silloin tällöin ja hän käyttäyttyi ain aislloin rauhallisesti, ei tuhrinut ja kun kielsin jotain ei siitä tullut kohtausta vaan hän totteli. Yritin pariin otteeseen jutella vanhempien kanssa nätisti josko heidän jatkuva riitelynsä aiheuttaisi lapsen käytöksen? Lapsi oli nimittäin erittäin herkkä vaikka esittikin todellista kovanaamaa. Kerran lapsi jopa kysyi, että voisiko muuttaa meille asumaan, olisipa tilanne ollut toinen niin olisin asiaa vanhemmille ehdottanut
He eivät kyllä olisi siihen suostuneet vaan olisivat suuttuneet. Sydän itkee verta vieläkin vaikka en ole tuon perheen kanssa ollut tekemisissä moneen vuoteen.
Ap:n tilanne on varmaankin toinen, mutta mieleeni tuli raskaita muistoja tästä keskustelusta. Olen ehdottomasti kaikenmaailman holdingeja vastaan - jos toinen on oikein ahdistunut niin tuollainen väkisin kiinnipitely on mielestäni suorastaan kidutusta. Jos taustalla on autsimia niin kiinnipitely on lapselle perusturvan järkyttämistä.
Tiedä, että minun on helppo tässä kommentoida näin kuin teen sillä itselläni on lasteni kanssa ollut toki välillä vaikeampaa ja välillä helpompaa, mutta ei koskaan mitään ap:n elämään verrattavaa. Silti mieltäni jäi kaivamaan kun ap sanoi, että oli kriisi jolloin alkoi (muistaakseni) paskalla tuhriminen. Tuosta kriisistä ei mainittu sen enempää, mutta sen on täytynyt olla lapselle todella kova. Ja silti se ohitettiin pienenä sivuhuomautuksena. Väkisin tuli mielen, että kuinka paljon on noita kriisejä ollut ja jos kyseessä on superherkkä lapsi niin paljonko on niiden osuus koko surullisessa tapauksessa
