Nyt purkaudun ja sanon suoraan

Meillä on myös tuollainen lapsi ja jatkuvasti törmäämme siihen että "teidän pitää vaan jaksaa". Meillä on käynyt kotona joku ihminen seuraamassa kotitilannetta. Osaan kuulemma toimia oikein, mutta tilanteet on silti vaikeita ja kestää pitkään. Ja kun tämä ei ole ainoa lapsi. Lapsi on käynyt psykologilla moneen kertaan ja häntä on tutkittu. Vieraan ihmisen seurassa hänestä tulee pelokas alisuoriutuja ja hän menee ihan lukkoon. Kun minä olen paikalla, hän rohkaistuu. Ja kun vieras ihminen poistuu, hän uskaltaa olla oma itsensä, eli aivan hirveä. Tilanteita on videoitu ja katsottu moneen kertaan ja meille on sanottu että osaamme kyllä toimia oikein. Mutta kun se ei riitä, sama jatkuu ja jatkuu päivästä toiseen. Ja me ollaan kanssa ihan loppu. Mies sysää vastuuta mulle koska mä osaan paremmin ja lapsi haluaa ymeensä mut ongelmiinsa ratkojaksi.
On pyydetty apua sosiaalitoimelta ja neuvolasta ja psykologeilta mutta mitään lehtisisä ja kirjasia enempää emme ole saaneet. Joskus tuntuu että tekisi mieli antaa koko pentu yhdelle lapsettomalle tutulle joka aina jaksaa vaahdota sitä että mitä mä valitan kun hänellä ei ole lasta ollenkaan... siinähän sitten hoitais.

 

"ei jaksa täälläkään" ja muut haastavien lasten äidit, sympatiani teille. Olen nyt viime aikoina alkanut tajuta, että apua ei todellakaan saa niin kauan kuin jaksaa, jaksaa, jaksaa...mutta sitten kun tulee stoppi, jostain pamahtaa "pelastuspaketti" täynnä ammattilaisia ja yhtäkkiä kaikki onkin hoidossa. Esim. osastojaksolle oli vaikea saada taksikyytejä, vastuusossua (eri ihminen kuin tämä kehumani) en tavoittanut millään jne. mutta koulukyydit hoitokodista kouluun järjestyivätkin niin nopeasti että ensi viikosta alkaen pääsee jatkamaan. Jos näitä resursseja siirrettäisiin edes hiukan meille vanhemmille, ehkäpä useampi jaksaisi paremmin eikä kiroaisi elämäänsä alimpaan helvettiin..?

 

Toivon todella, todella jaksamista teille! Vaikea tilanne. Jos yritätte parhaanne, on tulos mikä hyvänsä, toimitte oikein ja teette hyvää työtä. Älä anna toisten, jotka eivät ymmärrä tilannettanne, antaa latistaa teitä. On hyvin helppo tuomita ulkopuolelta. Omasta kokemuksestani uskon, että lähes kaikkien, jollei kaikien käytöshäiriöiden takana on tiettyjen vitamiinien & hivenaineiden geneettinen puutos. Itselläni ei onneksi alkanut vaikuttaa kuin vasta murrosiässä ja sen jälkeen. Suosittelen etsimään tietoa aiheesta, oikeanlaisella ruokavaliolla ja lisäravinteilla voi olla todella merkittävä vaikutus.
Sori, olen liian väsynyt etsimään linkkejä, mutta luulisin googlettamalla löytyvän, ainakin englanniksi. Voin palata asiaan parin päivän päästä, jos kiinnostaa. Itse olen "parantunut" (eli oireeton jos otan lisäravinteet) kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ja geenivirhe olisi voinut ilmetä monin muunkin tavoin, kuten skitsofreniana tai adhd:na.

 

Anna lapsi sille lapsettomalle ystävälle päivähoitoon :saint:

 

Ei se halua sitä päivähoitoon. Sen mielestä lapsi on aivan ihana ja murunen ja se nauraa lapsen raivoomiselle ja kiukuille. Ja mulle koska mä en aina jaksa. Ja sitten selittää että kun hällä ei ole ollenkaan lasta niin ei pitäs valittaa. Mutta ei se sitä halua hoitaa. Sillä kun on niitä omia menoja niin paljon, niitä mihin ei lapsiperheiden äidit voi mennä.

 

"Ei jaksa täälläkään", kuulostaa oudoilta tuttavasi jutut. Silti sinäkin kirjoitat ikävästi, ikäänkuin olisit katkera tuttavan oletetusta vapaudesta. Useimpiin menoihin kyllä lapsiperheen äidit voi mennä, jos on normaali mies joka kantaa vastuunsa. Erityislapsen kanssa luonnollisesti vaikeampaa. Mutta turha on kadehtia, kaikilla on vaikeutensa tässä elämässä. Lapsettomuus ei tarkoita helppoa elämää. Jos tuttavallasi on helppo elämä, se ei välttämättä liity hänen lapsettomuuteensa ja voi vielä muuttua moneen kertaan...voi sairastua tai mitä vaan.

 

olen sanaton

 

tsempit teille taas! hyvä kun asiat lähti vihdoin rullaamaan!

 

mitenkä menee? miten lapsi suhtautunut päätökseen? miten käyttäytyy paikassa jossa nyt? oikeen ratkasun teitte! tuu kertoi kuulumisia jos jaksat..

 

Tapasimme lasta tänään reilun tunnin ajan. Hän oli hyväntuulinen, leikki pirteänä ja selvästi oli jo kotiutunut. Otti koville, kun hän kiitteli meitä: "tosi kiva kun toitte mut tänne, haluaisin asua täällä aina!"...ymmärsi, että emme jaksaneet olla hänelle hyviä vanhempia joten siksi hän tuonne meni ja me keräämme nyt voimia. Mutta silti tämäntyyliset kommentit satuttivat, joka kerta.

Puhuin paljon hoitajan kanssa, hän kyseli lapsen diagnoosit ym. läpi ja ymmärsi selvästi, miksi olemme väsyneitä. Hän myönsi että yhden työvuoronsa puolivälissä oli jo aika kyllästynyt vääntämään lapsen kanssa samoista jutuista, tosi omaehtoinen ja aikuista uhmaava lapsi. Ihmettelimme yhdessä, miksi koko ajan pitää riidellä näistä asioista...

Kun lähdimme kotiinpäin, mieheni totesi vakavana: "Seitsemän vuotta ja tässä kiitos siitä kaikesta. Lapsi viihtyy parhaiten paikassa, jossa saa huomiota, oli se sitten koti tai ei." Jaan hänen tunteensa, olo tuntuu loukatulta.

 

Uskon että tuollaiset kommentit satuttaa! Eikö lapsi yhtään itkenyt perään kun lähditte? Kuinka usein voitte käydä tapaamassa häntä?

 

Ei itkenyt peräämme eikä ole koskaan niin tehnytkään. Käymme kahdesti viikossa jatkossa.

 

Todella alakuloiset fiilikset tänään. Olen käynyt mieheni kanssa kävelyllä ja kaupassa, tehnyt kaikenlaista normaalia jonka olisi ennen pilannut tai peräti estänyt lapsen käytös. Monitoimikonetta pystyi käyttämään ilman että kukaan alkaa riehumaan ja paiskomaan ovia sen vuoksi, pidempi kävely onnistui ilman että kukaan valitti koko ajan tai yritti käydä kiinni turhautuessaan. Silmäni ovat alkaneet avautua sille, miten mukavaa ja ihanaa, RENTOA, elämä voisi olla...ja juuri siksi oloni on alakuloinen: jos lapsi palaa kotiin, kaikki tämä päättyy. Sitten alkaa taas arki, kakkaisten vaatteiden non-stop peseminen, koululaisen perässä kulkeminen ja jatkuva valmiustilassa oleminen, nukahtaminen tuskin onnistuu ilman lääkkeitä minulta enää sitten? Raivoa, rähinää, vaikeuksia, negatiivisiä viestejä Wilmassa ja opelta. Selittelyä, anteeksipyytelyä, häpeää. Sen hyväksymistä, että on oman kotinsa vanki niin kauan kuin lapsi meillä asuu (käy jopa tuntemattomien kimppuun jos raahaan ulos vastoin tahtoaan tai sitten karkailee). Että olen kolmen lääkkeen käyttäjä seuraavat 10 vuotta, vain siksi etten kestä stressiä joka lapsestani aiheutuu. Hyvästit mahdollisuudelle käydä töissä, harrastaa pahemmin tai päästä eroon psykiatreista, jotka mielellään kaataisivat kaiken niskaani. Vaatimuksia lähteä "perhekuntoutukseen"(= 6kk jakso koko perheen asuessa muualla tiiviisti yhdessä, kotona vain viikonloppuisin lääkärin luvalla)...miten minä kestän??

 

Ei sun ole pakko! Joskus paras tapa huolehtia omasta lapsesta on todeta, että ei jaksa/pysty siihen. Halaus!

 

Telkku.com

Tänään tulis kiintoisa ohjelma...harmittavan myöhään, no, ehkä näkyy Ruudussa...

 

Kiinnipitotilanteita on ollut sekä koululla että tuolla sijoituspaikassa. Ihmiset kyselevät ihmeissään, että onko tämmöistä ollut ennen. No kyllä on, näistä olen puhunut vaikka kuinka monta kertaa!! Tänään koululla lapsi oli luokkakaverin kimpussa heti, kun opettaja selkänsä käänsi. Mitään riitaa tms. tilanteeseen ei liittynyt, tönäisi vaan toista niin lujaa että tämä melkein iski päänsä tiiliseinään pahassa kulmassa...olen sanaton. Miksi minun lapseni tekee tämmöistä pahaa muille, toistuvasti, ilmekään värähtämättä?

Mieheni kanssa päätimme tänään, että hänen paikkansa on jatkossa jossain muualla kuin kotona. Emme pysty tai osaa tai edes halua enää selviytyä räpiköiden riehuvan erityislapsen kanssa, jolle ei koskaan riitä mikään määrä resursseja. En tahdo vastaanottaa jatkossa yhtäkään puhelua siihen liittyen, mitä tänään tapahtui. Nyt riittää, tämä loppuu nyt.

 

Kiinnipitotilanteita on ollut sekä koululla että tuolla sijoituspaikassa. Ihmiset kyselevät ihmeissään, että onko tämmöistä ollut ennen. No kyllä on, näistä olen puhunut vaikka kuinka monta kertaa!! Tänään koululla lapsi oli luokkakaverin kimpussa heti, kun opettaja selkänsä käänsi. Mitään riitaa tms. tilanteeseen ei liittynyt, tönäisi vaan toista niin lujaa että tämä melkein iski päänsä tiiliseinään pahassa kulmassa...olen sanaton. Miksi minun lapseni tekee tämmöistä pahaa muille, toistuvasti, ilmekään värähtämättä?

Mieheni kanssa päätimme tänään, että hänen paikkansa on jatkossa jossain muualla kuin kotona. Emme pysty tai osaa tai edes halua enää selviytyä räpiköiden riehuvan erityislapsen kanssa, jolle ei koskaan riitä mikään määrä resursseja. En tahdo vastaanottaa jatkossa yhtäkään puhelua siihen liittyen, mitä tänään tapahtui. Nyt riittää, tämä loppuu nyt.

Joskus se on sitä suurinta vanhemmuuttaa myöntää että ei pysty ja lapsen on parempi muualla. Niin karulta kun sen kuulostaakin. Ei tämä elämä aina mene niin että asiat vaan lutviutuu ja paranee kun vanhemmat jaksaa yrittää.

 

Juuri tuossa mietin, mitä teille mahtaa kuulua... Voi miten kurjaa kuultavaa Kuulostaa tosiaan kovasti siltä, että lapsenne paikka on todellakin jossakin muualla kuin kotona. Jokin vakava tunne-elämän häiriö hänellä kuulostaisi olevan ja tekee mitä tahansa saadakseen jatkuvaa huomiota...

 

No, mitä ihmettä tuommoselle lapselle tapahtuu? Varmaan nuorisovankila odottaa, kun pääsee laitoksesta. Siellä on sitten kovat pojat opettamassa.
Toivottavasti rauhottuu mut tää tulee väkisin mieleen.

 

Ei teidän todellakaan tarvitse ottaa lasta takaisin kotiin. En edes ymmärrä mitä tarkoitusta se palvelisi. Lapsi voi paremmin ja te voitte paremmin kun hän ei ole kotona. Miksi pahentaa tilannetta, ihan vain siksikö että "lapset kuuluu hoitaa itse"? Eihän tuossa ole mitään järkeä, kaikille on parempi myöntää että lapsi on niin vaikeasti sairas ettei hän kuulu kotihoitoon.

Ei esim. syöpäsairaskaan aina pärjää kotona, ja käytöshäiriöinen on ihan yhtä lailla sairas ihminen joka ei pärjää kotona. Kukaan ei syyllistä jos syöpäsairas joutuu laitoshoitoon kun kotona ei hoito riitä, sama pätee tähän tilanteeseen. Ei kukaan jaksa olla aina vaativasti sairaan ihmisen 24/7 hoitaja.

 

Samaa mieltä, että ei teidän ole pakko jaksaa. Te ja lapsi voitte kaikki paremmin, kun ette asu yhdessä. Olette yrittäneet tarpeeksi kauan, nyt on vuoro muuttaa tilanne pysyvästi ja teidän aika saada elää normaalia elämää.

 

Joku kysyi, mitä lapselle käy ja päätyykö vankilaan. En ole ap mutta veljelläni on ollut pienestä asti samantapaista käytöstä paljonkin ja hänen reittinsä meni tappeluista alkoholiin, alkoholista huumeisiin ja huumeista vankilaan. Väkivaltainen on ollut koko ajan, aviottomia lapsia Suomi täynnä. Näille ihmisille on lähes mahdoton saada apua, koska jos ap:n lapsi on yhtään samanlainen kuin mitä minun veljeni niin hän on varmaan puhekykyinen ja tavallisen näköinen (ehkä jopa oloinen?). Hän ei käytä pyörätuolia tai näytä muutenkaan erikoiselta. Nämä ihmiset jäävät toistuvasti ilman apua koska apu on kohdennettu selvästi autistisille, selvästi kehitysvammaisille jne. ihmisille ja jossei oikein sovi kumpaankaan, jää väliinputoajaksi kaikessa. Kokemusta on.

 

Sain puhelun ja lapsi oli joutunut taas vaikeuksiin koulussa sekä kakannut koulutaksissa housuunsa useampana aamuna peräkkäin, sanomatta mitään. Kävimme tapaamassa häntä, ei ollut moksiskaan ja oli kuin emme olisi edes olleet paikalla. Lueskeli sarjakuvia, ei vastannut kysymyksiin, halusi vaan tavaransa joita pyysi meitä kotoa tuomaan. Sai raivarin kun yritimme auttaa häntä (kakkasi taas housuunsa). Minulta pääsi itku puolessa välissä vierailua, niin vieraalta ja oudolta oma lapseni tuntui. Mieheni loukkaantui lapsen käytöksestä ja niinpä lähdimme melko pian kotiin.

 

Sain puhelun ja lapsi oli joutunut taas vaikeuksiin koulussa sekä kakannut koulutaksissa housuunsa useampana aamuna peräkkäin, sanomatta mitään. Kävimme tapaamassa häntä, ei ollut moksiskaan ja oli kuin emme olisi edes olleet paikalla. Lueskeli sarjakuvia, ei vastannut kysymyksiin, halusi vaan tavaransa joita pyysi meitä kotoa tuomaan. Sai raivarin kun yritimme auttaa häntä (kakkasi taas housuunsa). Minulta pääsi itku puolessa välissä vierailua, niin vieraalta ja oudolta oma lapseni tuntui. Mieheni loukkaantui lapsen käytöksestä ja niinpä lähdimme melko pian kotiin.

Tuo on toisaalta lapselta aika ymmärrettävä reaktio, siis että on tavallaan olevinaan kuin asia ei häntä liikuttaisi millään tavalla, "kostaa" teille siten. On varmaan nyt aika hämillään koko tilanteesta.

Jaksamista teille, yrittäkää jaksaa vielä olla lapsen tukena.

 

niin kauheeta kun onkin parempi että lapsi jää laitos hoitoon. ei kukaan tuollasta jaksas. yrittäkää jaksaa te nyt ja vähittelen rakentaa omaa elämää...tiedä vaikka poika sais joskus lääkityksen kohdalleen ja pystyis ees jonkin verran kuntoutuu...