Nyt mä AVAUDUN päivähoidon tolasta, kertakaikkiaan!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Aamuäree
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Meidän vanhempien on ihan oikeasti VAADITTAVA muutosta näihin aivan järjettömiin suunnitelmiin ja muutoksiin mitä kaikkialla puuhaillaan lasten kustannuksella!!
Meillä esim. on sellainen tilanne että päivähoitopaikkoihin on järkyttävä jono ja lapselle voidaan osoittaa hoitopaikka ihan mistä tahansa, ei paljoa asuinpaikalla ole väliä!
Uutta ja hienoa päiväkotia on suunnitteilla, suuremmilla ryhmillä, tottakai!
Mutta kun vanhemmat ovat joko niin kilttejä, välinpitämättömiä tai väsyneitä etteivät nouse kapinaan muutoksia vastaan, usein herätään vasta siinä vaiheessa kun on omasta lapsesta huoli!
Kirjoituksia paikallislehtiin/yleisönosastoille ja ylemmille tahoille, ei se ota jos ei annakaan.
 
Mua hiertää eniten se, että vaikka tutkimuksia aiheesta lapsi ja suuret ryhmät on pinoittain, sekä suomessa tehtyjä että suomen ulkopuolella tehtyjä- ne jätetään aktiivisesti huomiotta.
Koulujenkin lakkauttamisesta on noustu täällä barrikadeille, on tehty jos jotain listoja, ollaan oltu vanhempien puolesta valmiita jopa vanhanaikaiseen talkoohenkeen - mutta ei.
Ja kaikki koulut täälläkään eivät todellakaan ole mitään homeloukkoja tai auttamatta vanhanaikaisia.
Niitä on tässä viimeaikoina kalliilla rahalla remontoitu.

Toisekseen kustannuksia tulee kuljetuksista pitkien matkojen takaa, lainkaan unohtamatta lasten koulupäivän pituutta, jos jostain 40 kilsan takaa perämetsiltä lähdetään kouluun (vanhan koulu on parin kilsan päässä). Isommilla se on edessä yläasteikäisenä, mutta alakoululaisille on vähän turhan kovia matkoja päivittäin.
 

Yhteistyössä