Kirjoittelenpa nyt synnytyskertomusta luettavaksi niille jotka näitä jaksaa tavata
Itse olen tykännyt näitä kyllä lukea ja ilmeisesti moni muukin, ainakin kommenteista päätellen!
20.8 aamulla heräsin vähän ennen viittä vessareissulle ja kun palasin takaisin sänkyyn, hoksasin ett muahan supistelee säännöllisesti. Viideltä aloin kelottelemaan supistuksia kun tuntui että tulevat aika tiuhaan ja väli olikin sitten heti 6-8 minuuttia. Nousin ylös ja kasailin hiljakseen tavaroita, kävin suihkussa ja söin aamupalaa. Soitin synnärille kuudelta ja kehoittivat tulemaan sitten kun ei kotona pärjää, saman ohjeen taitaa saada kaikki sinne soittaessaan? Isännän herättelin kuuden jälkeen ja kahdeksan aikaan lähdettiin sitt menemään sairaalaa kohti, matkaa 44 km. En tohtinut jäädä enää kotiin, vaikka supistuksien kanssa vielä pärjäsin, just ton matkan takia ja kun supistukset tuli siinä vaiheessa n. 5 minuutin välein (äiti on synnyttänyt nopeasti sekä minut että siskoni, pelotti että saadaan synnyttää motarin varrella .). Matka meni ihan hyvin ja sairaalassa mentiin sitt heti valmisteluhuoneeseen. En ollut kuin sormelle auki ja kanavaa oli vielä jäljellä, veristä vuotoa alkoi jo kotona just ennen lähtöä. Ensimmäinen sydänäänikäyrä oli monotoninen ja lääkäri halusi uuden, kello siinä vaiheessa n. 10.30 ja kohdunsuun tilanne ennallaan, supistukset säännöllisiä n. 5 min. ja vähän alle välein. Toinen käyrä ei myöskään ollut hyvä, vauvan sydänäänet teki laakeita laskuja säännöllisin väliajoin. Multa otettiin pvk ja x-veret, eli alettiin valmistautumaan kiireelliseen sektioon. Lääkäri teki ultran pikaisesti, totesi että lapsivettä on niukasti (vedet ei siis olleet menneet missään vaiheessa) mutta muuten kaikki ok. Siitä sitten saliin, koska halusivat vauvan jatkuvaan tarkkailuun, eli puhkaistiin kalvot ja laitettiin vauvalle päähän anturi, klo n. 11.
Supistukset oli aika kipeitä koko tuon ajan, mulla oli pahoinvointia mutta en onneksi oksentanut. Sitt kun en päässyt enää liikkumaan ton vauvan anturin takia, en oikein pystynyt hengittämään kunnolla supistuksien aikana ja ilokaasusta ei huonolla hengitystekniikalla ollut mitään apua Kätilö oli puolen päivän aikaan sitä mieltä, että pyydetään epiduraali ihan sen takia, että mun ois helpompi hengittää ja se vois kuulemma helpottaa vauvan tilannetta. Sain epiduraalin 12.10 ja se kyllä helpotti mun oloa mutta vauvan ei Yhden aikaan tilanne ei ollut edennyt minnekään ja aloitettiin Syntocinon.
Iltapäivä olikin sitten melkoista härdelliä. Lääkäri ei uskaltanut tehdä kiireellistä sektiopäätöstä, vaikka vauvan sydänäänet teki laskujaan noin 20-25 minuutin välein, muun ajan käyrä oli ihan priimaa. Syntocinonin kanssa pelattiin, kun supistukset tiheni liikaa aina välillä ja paikat ei kuitenkaan lähteneet avautumaan, minä pyörin petillä kyljeltä toiselle ja kontilleen aina kun vauvan sydänäänet laski (asennolla voi olla merkitystä siinä). Vauvan päästä otettiin mikroverinäytteitä useampaan otteeseen, minä hengittelin ilokaasua (toimi ihan ok kun pystyi hengittämään kunnolla) kun epiduraalin vaikutus alkoi heikkenemään ja sain uudet annokset 15.25 ja 17.11. Viiden jälkeen olin sitten vihdoin lähes täysin auki, mutta vauva ei ollut laskeutunut. Puoli kuudelta vauvan mikroverinäytteissä oli laktaatti kohonnut ja 18.10 se oli jo liian korkea. Lääkäri päätti, että yritetään ponnistamalla saada vauva laskeutumaan ja imukuppiin ja jos ei onnistu, lähdetään hätäsektioon. Syntocinon nostettiin tässä vaiheessa maksimiin, mutta enhän mä kunnolla mitään supistuksia tuntenut kun toi puudutus oli vielä niin hyvin päällä. Yritin sitten ohjeiden mukaan ponnistaa ja ehdin vähän päästä jo jyvällekin asiasta, kunnes imukuppi irtosi ja sitt mentiinkin vauhdilla leikkuriin.
18.36 syntyi sitten yhdeksän pisteen tyttö, reipas kun mikä eikä tietoakaan päivän rasituksista! Minä sitten kärsin senkin edestä, mutta parempi niin Leikkaushaava on siis pystyssä kun hätäsektiosta on kyse, mutta kaiken lisäksi myös vino, joka ei kuulemma ole oikein hyvä juttu. Kohtu oli revennyt vähän, vatsaontelosta on huuhdeltu runsaasti verta ja sitä vähäistä vihreää lapsivettä mitä kohdussa on ollut jäljellä. Leikkauksen jälkeen mulle nousi kuume, maha oli aivan täynnä ilmaa ja todella kipeä. Sunnuntaina sain jonkun ihmeellisen koko mahan laajuisen krampin, joka kesti muutaman minuutin ja oli pahempi kuin yksikään synnytyssupistus
Maanantaina pääsin vasta ekan kerran suihkuun ja keskiviikkoon saakka ylös nouseminen, asennon vaihtaminen vuoteessa ja käveleminen oli yhtä tuskaa
Oikealla alavatsalla oli välillä liikkuessa sellainen aaltoileva kova kipu, joka piti ultrata mutta sitten jostain syystä ne ei sitä halunneetkaan sitä tutkia. Suonensisäinen antibiootti lopetettiin keskiviikkona, vaikka tulehdusarvot oli reilusti koholla ja sen seurauksena sitten haava tulehtui ja perjantaina jouduin aloittamaan antibiootit uudestaan. Kipulääkityksen saaminen kohdalleen oli vähän haasteellista, kun mulle tuli pahoinvointia vahvemmista lääkkeistä. Edelleen syön kipulääkkeitä, mutta nyt olen päässyt vähentämään ja toivon mukaan piakkoin eroon kokonaan.
Perjantaina siis kotiuduttiin ja eilen poistettiin haavalta hakaset, tulehdus on rauhoittumaan päin ja nyt alkaa liikkuminenkin sujumaan jo huomattavan paljon viime viikkoa paremmin, vaikka maha vielä aika iso ja arka onkin. Neuvolassa eilen meinasivat, että kohtu ois saanut olla vähän alempana, mutta jospa se sieltä supistuis aikanaan. Osastolla ollessahan multa ei oikein päästy edes painamaan kohtua, kun maha oli niin kipeä ja ilmatäyteinen.
Itse synnytyksestä ei mitään traumoja jäänyt. Asiat, jotka mietityttää on se että miksi ne vauvan sydänäänet laski , miksi se ei lähtenyt laskeutumaan ja miksi se lääkäri ei sitten tehnyt sitä sektiopäätöstä ajoissa, ett ois voitu tehdä kiireellinen sektio. Se ois ollut paljon parempi sekä mulle että vauvalle. Itse olin jotenkin niin omassa maailmassani koko päivän, etten tajunnut edes vaatia mitään, vaikka näin jälkikäteen ajatellen mun ois vaan pitänyt sanoa ettei katsella enää ja ett haluan sektion!!! Leikannut lääkäri sanoi, että lantio vaikutti tavalliselta, mutta epäili että alatiesynnytys ei ole jatkossakaan mahdollista, en oikein tiedä ett miksi jos kerta lantiosta mahtuu tulemaan ja eihän sektionkaan pitäisi olla este Vuodeosaston puolelle sen sijaan annan paljonkin noottia hoidosta ja harkitsen, ett otan yhteyttä potilasasiamieheen. Neuvolastakin kyllä kannustivat siihen, mutta en ole vielä jaksanut ajatella asiaa loppuun asti.
Anteeksi romaanin mittainen kertomus, mutta en jaksa enää alkaa tiivistämään nyt kun oon tän saanut kirjoitettua! Neitikin tuolta kopastansa jo huutelee, taitaa olla tissin aika Maito onneksi on noussut hyvin ja sitä tulee ihan hillittömän paljon, neidin paino oli noussut perjantaista eiliseen +232 g Taidan alkaa luovuttajaksi, kunhan pääsen noista lääkkeistä eroon!
Tuulia ja papu 10 vrk
Itse olen tykännyt näitä kyllä lukea ja ilmeisesti moni muukin, ainakin kommenteista päätellen!20.8 aamulla heräsin vähän ennen viittä vessareissulle ja kun palasin takaisin sänkyyn, hoksasin ett muahan supistelee säännöllisesti. Viideltä aloin kelottelemaan supistuksia kun tuntui että tulevat aika tiuhaan ja väli olikin sitten heti 6-8 minuuttia. Nousin ylös ja kasailin hiljakseen tavaroita, kävin suihkussa ja söin aamupalaa. Soitin synnärille kuudelta ja kehoittivat tulemaan sitten kun ei kotona pärjää, saman ohjeen taitaa saada kaikki sinne soittaessaan? Isännän herättelin kuuden jälkeen ja kahdeksan aikaan lähdettiin sitt menemään sairaalaa kohti, matkaa 44 km. En tohtinut jäädä enää kotiin, vaikka supistuksien kanssa vielä pärjäsin, just ton matkan takia ja kun supistukset tuli siinä vaiheessa n. 5 minuutin välein (äiti on synnyttänyt nopeasti sekä minut että siskoni, pelotti että saadaan synnyttää motarin varrella .). Matka meni ihan hyvin ja sairaalassa mentiin sitt heti valmisteluhuoneeseen. En ollut kuin sormelle auki ja kanavaa oli vielä jäljellä, veristä vuotoa alkoi jo kotona just ennen lähtöä. Ensimmäinen sydänäänikäyrä oli monotoninen ja lääkäri halusi uuden, kello siinä vaiheessa n. 10.30 ja kohdunsuun tilanne ennallaan, supistukset säännöllisiä n. 5 min. ja vähän alle välein. Toinen käyrä ei myöskään ollut hyvä, vauvan sydänäänet teki laakeita laskuja säännöllisin väliajoin. Multa otettiin pvk ja x-veret, eli alettiin valmistautumaan kiireelliseen sektioon. Lääkäri teki ultran pikaisesti, totesi että lapsivettä on niukasti (vedet ei siis olleet menneet missään vaiheessa) mutta muuten kaikki ok. Siitä sitten saliin, koska halusivat vauvan jatkuvaan tarkkailuun, eli puhkaistiin kalvot ja laitettiin vauvalle päähän anturi, klo n. 11.
Supistukset oli aika kipeitä koko tuon ajan, mulla oli pahoinvointia mutta en onneksi oksentanut. Sitt kun en päässyt enää liikkumaan ton vauvan anturin takia, en oikein pystynyt hengittämään kunnolla supistuksien aikana ja ilokaasusta ei huonolla hengitystekniikalla ollut mitään apua Kätilö oli puolen päivän aikaan sitä mieltä, että pyydetään epiduraali ihan sen takia, että mun ois helpompi hengittää ja se vois kuulemma helpottaa vauvan tilannetta. Sain epiduraalin 12.10 ja se kyllä helpotti mun oloa mutta vauvan ei Yhden aikaan tilanne ei ollut edennyt minnekään ja aloitettiin Syntocinon.
Iltapäivä olikin sitten melkoista härdelliä. Lääkäri ei uskaltanut tehdä kiireellistä sektiopäätöstä, vaikka vauvan sydänäänet teki laskujaan noin 20-25 minuutin välein, muun ajan käyrä oli ihan priimaa. Syntocinonin kanssa pelattiin, kun supistukset tiheni liikaa aina välillä ja paikat ei kuitenkaan lähteneet avautumaan, minä pyörin petillä kyljeltä toiselle ja kontilleen aina kun vauvan sydänäänet laski (asennolla voi olla merkitystä siinä). Vauvan päästä otettiin mikroverinäytteitä useampaan otteeseen, minä hengittelin ilokaasua (toimi ihan ok kun pystyi hengittämään kunnolla) kun epiduraalin vaikutus alkoi heikkenemään ja sain uudet annokset 15.25 ja 17.11. Viiden jälkeen olin sitten vihdoin lähes täysin auki, mutta vauva ei ollut laskeutunut. Puoli kuudelta vauvan mikroverinäytteissä oli laktaatti kohonnut ja 18.10 se oli jo liian korkea. Lääkäri päätti, että yritetään ponnistamalla saada vauva laskeutumaan ja imukuppiin ja jos ei onnistu, lähdetään hätäsektioon. Syntocinon nostettiin tässä vaiheessa maksimiin, mutta enhän mä kunnolla mitään supistuksia tuntenut kun toi puudutus oli vielä niin hyvin päällä. Yritin sitten ohjeiden mukaan ponnistaa ja ehdin vähän päästä jo jyvällekin asiasta, kunnes imukuppi irtosi ja sitt mentiinkin vauhdilla leikkuriin.
18.36 syntyi sitten yhdeksän pisteen tyttö, reipas kun mikä eikä tietoakaan päivän rasituksista! Minä sitten kärsin senkin edestä, mutta parempi niin
Leikkaushaava on siis pystyssä kun hätäsektiosta on kyse, mutta kaiken lisäksi myös vino, joka ei kuulemma ole oikein hyvä juttu. Kohtu oli revennyt vähän, vatsaontelosta on huuhdeltu runsaasti verta ja sitä vähäistä vihreää lapsivettä mitä kohdussa on ollut jäljellä. Leikkauksen jälkeen mulle nousi kuume, maha oli aivan täynnä ilmaa ja todella kipeä. Sunnuntaina sain jonkun ihmeellisen koko mahan laajuisen krampin, joka kesti muutaman minuutin ja oli pahempi kuin yksikään synnytyssupistus
Maanantaina pääsin vasta ekan kerran suihkuun ja keskiviikkoon saakka ylös nouseminen, asennon vaihtaminen vuoteessa ja käveleminen oli yhtä tuskaa
Oikealla alavatsalla oli välillä liikkuessa sellainen aaltoileva kova kipu, joka piti ultrata mutta sitten jostain syystä ne ei sitä halunneetkaan sitä tutkia. Suonensisäinen antibiootti lopetettiin keskiviikkona, vaikka tulehdusarvot oli reilusti koholla ja sen seurauksena sitten haava tulehtui ja perjantaina jouduin aloittamaan antibiootit uudestaan. Kipulääkityksen saaminen kohdalleen oli vähän haasteellista, kun mulle tuli pahoinvointia vahvemmista lääkkeistä. Edelleen syön kipulääkkeitä, mutta nyt olen päässyt vähentämään ja toivon mukaan piakkoin eroon kokonaan.Perjantaina siis kotiuduttiin ja eilen poistettiin haavalta hakaset, tulehdus on rauhoittumaan päin ja nyt alkaa liikkuminenkin sujumaan jo huomattavan paljon viime viikkoa paremmin, vaikka maha vielä aika iso ja arka onkin. Neuvolassa eilen meinasivat, että kohtu ois saanut olla vähän alempana, mutta jospa se sieltä supistuis aikanaan. Osastolla ollessahan multa ei oikein päästy edes painamaan kohtua, kun maha oli niin kipeä ja ilmatäyteinen.
Itse synnytyksestä ei mitään traumoja jäänyt. Asiat, jotka mietityttää on se että miksi ne vauvan sydänäänet laski , miksi se ei lähtenyt laskeutumaan ja miksi se lääkäri ei sitten tehnyt sitä sektiopäätöstä ajoissa, ett ois voitu tehdä kiireellinen sektio. Se ois ollut paljon parempi sekä mulle että vauvalle. Itse olin jotenkin niin omassa maailmassani koko päivän, etten tajunnut edes vaatia mitään, vaikka näin jälkikäteen ajatellen mun ois vaan pitänyt sanoa ettei katsella enää ja ett haluan sektion!!! Leikannut lääkäri sanoi, että lantio vaikutti tavalliselta, mutta epäili että alatiesynnytys ei ole jatkossakaan mahdollista, en oikein tiedä ett miksi jos kerta lantiosta mahtuu tulemaan ja eihän sektionkaan pitäisi olla este Vuodeosaston puolelle sen sijaan annan paljonkin noottia hoidosta ja harkitsen, ett otan yhteyttä potilasasiamieheen. Neuvolastakin kyllä kannustivat siihen, mutta en ole vielä jaksanut ajatella asiaa loppuun asti.
Anteeksi romaanin mittainen kertomus, mutta en jaksa enää alkaa tiivistämään nyt kun oon tän saanut kirjoitettua! Neitikin tuolta kopastansa jo huutelee, taitaa olla tissin aika
Maito onneksi on noussut hyvin ja sitä tulee ihan hillittömän paljon, neidin paino oli noussut perjantaista eiliseen +232 g Taidan alkaa luovuttajaksi, kunhan pääsen noista lääkkeistä eroon!Tuulia ja papu 10 vrk