** Noin kolmekymppiset ekakertalaiset vol.12 **

Pahoittelut Lise sinulle vielä tätäkin kautta! Toivottavasti saamme sinut pian uudestaan joukkoomme :heart:

Mayinka pääset päivää minua aiemmin np-ultraan :D Jotenkin tuntuu taas odottavan aika olevan pitkä ja ei millään malttaisi odottaa ultraan pääsyä. Onko siellä suunnalla malttia paremmin?

Milk@ vähän sekavat ohjeet on teille tullut np-ultrasta. Hihittelen vieläkin sitä napakorujuttua :) Mä en kans oikein ota selvää mitä kautta täällä ultraus tehdään. Neuvolasta saaduissa papereissa lukee, että tehdään normaalisti vatsan päältä. Sairaalan sivuilla lukeekin sitten kuitenkin että tehdään yleensä emättimen kautta. Kumpaa sitä sitten uskoisi!?! Ja kuuluukos sinne sitten mennä rakko tyhjänä vai täynnä? Kun eikös sekin vaikuta sitten jotenkin näkyvyyteen?

Ja Milk@ eiköhän raskaus konkretisoidu taas asteen verran kun ultraan pääsee :) Täälläkin välillä kovin epätodellinen olo raskauden suhteen. Toisaalta se on koko ajan mielessä ja tuntuu, ettei muita ajatuksia päässä ole. Sitten taas toisaalta tuntuu niin hassulta, että tuolla masussa joku on ja kasvaa, eikä sitä meinaa oikein sisäistää.

Mutantti mulla on toisaalta luottavainen olo vauvan hoidon suhteen, koska olen siskoni lasten kanssa ollut paljon ja hoitanut heitä. Kummipoikaani kävin varmaan ekan kuukauden ajan päivittäin katsomassa ja hoivaamassa :D Mutta toisaalta kauhulla miettii, että onhan se ihan eri asia olla vauvan kanssa 24/7 ja tehdä kaikki jutut itse yhdessä miehen kanssa. Välillä tulee jostain asioista sellainen olo, ettei mulla ole hajuakaan miten joku juttu tehdään jne. Iik! Siskon kanssa ollaan paljon nyt jutusteltu ja esim. synnytyksestä kuulin ihan uusia juttuja. Silloin aina kun hän on ollut raskaana, ollaan paljonkin puhuttu asioista. Jotenkin kuitenkin tuntuu, että mulla on silloin mennyt moni juttu ihan ohi lätsän kun ei ole itselle ollut ajankohtaista silloin. Onneksi nyt voi siskolta sitten uusintana kysellä kaikkea :)

Regalolle hirmuisesti tuplaonnea! :heart:

Vilja-Maaria vielä täällä ei vauvamasua ole, turvotusta vain. Mutta mitä näin ennakkoon ajattelisin, niin vieraampien en ehkä haluaisi masuani koskevan, mutta läheisempien osalta se olisi ehkä ok. Lopullisen kannan osaa ehkä sanoa vasta kun se on ajankohtaista :) Itse olen ainakin esim. serkultani aina kysynyt suoraan saako hänen masuun koskea ja jos kieltäisi, en olisi siitä ottanut nokkiini. Mun mielestä suinpäin ei saa rynnätä kenenkään masua silittelemään ellei sitten ole tosi tosi tosi läheinen.

(.) Täällä väsymys on edelleen voimissaan. Nyt on meneillään rv11 ja mietinkin oletteko te muut saaneet jo tässä vaiheessa herätä yöllä vessassa käymään? Mun on pakko kerran yössä vähintään käydä ja mietin onko tämä vaan mun korvien välissä ja olen itseni totuttanut tuohon vessassa hyppäämiseen ja sen vuoksi on pakko käydä?

Aivastaessa ja joskus jonkun nopean liikkeen tehdessä on repäisykipuja, mutta muuten tuntemukset vatsan suunnalla on hyvin vähäiset. Vatsalihakset on kylläkin edelleen kipeät, vaikka en todellakaan ole mitään sellaista kuntoilua tehnty. Outoa... Rinnat ei ole enää kovinkaan arat ja oli jopa muutamia täysin kivuttomia päiviä. Heti tietty alkoi huolestuttaa onko kaikki ok. Ei saisi alkaa liian tarkkaan miettiä tuntemuksia.

Nyt on iskenyt kauhea irtokarkkihimo :) Ja Hese-ruokaa voisin syödä vaikka joka päivä. Mikään normiruokaa ei jaksaisi tehdä ja syödä.

Painoa on ehkä puoli kiloa tullut. Oli jo korkeammalla muutaman kyläreissun vuoksi, mutta tasaantui heti kun kotiin päästiin.
 
hei taas "pitkästä" aikaa. Töihin piti palata niin ei ole ehtinyt täälläkään notkumaan samaan tahtiin kuin lomalla.

Regalo, paljon onnea A:n ja B:n johdosta! =)

Mayinka ja Milk@, mulla aluksi (noin viikolle 7 asti) oli kanssa alavatsavihlontaa. Ja nyt se on taas alkanu vaivata silloin tällöin. Ei oo niin mukavaa, mutta ei kai se vaarallista ole. Ainakin tuntuu jos jotain vatsalihaksia vaativia suorituksia tekee.

Lady, ei oo paino vielä muuttunut ensimmäisesä neuvolakäynnistä. Mutta luulen että lihas/läski-suhde on kyllä kokenut kolauksen kun en oo liikkunu läheskään samoissa määrin kun ennen plussaa.

miss_piggy, ei näy mullakaan mahaa vielä ajoittaista turvotusta lukuunottamatta. Nyt sentään löysin missä se kohtu on menossa kasvun suhteen, oli noin 5 cm häpyluun yläpuolella. Eli ei siitä vielä mahaa tule. =) Nyt kai se pikkuhiljaa saattas alkaa siitä. Viikon taidat olla pidemällä menossa kun mä.

Vilja-Maaria, en oikein tiedä miten suhtaudun vauvamahan koskemiseen kun sen aika on. Ehkä ihan tuntemattomien näpelöimisestä en tykkää, mutta ei varmaan kavereiden koskemiset haittaa =)

Lise, hirmu harmi juttu!!! Jaksamisia ja toivon että tupsahdat tänne pian uudelleen!

Täällä on suoritettu työelämään paluu loman jäljiltä. Ma-ke meni ihan sujuvasti suuremmitta pahoinvoinneitta. Ainoo mikä vaivasi oli kello 16 huonovointisuus. Mutta tää aamu olikin sitten jotain karseeta. Meinasin jo jäädä saikulle, mutta sen verran olo helpotti että sain kammettuu itteni töihin. puuh. Jännittää jo vähän ensi viikon nt-ultra.

Oon vähän tutustunut kestovaippoihin, kun aattelin josko ees osittain käyttäs niitä jätevuoren pienentämiseksi. Ihan jollain helpommalla vaihtoehdolla meinasin koettaa (bumgeniuksen freetime tms?). Ootteko muut meinannu mennä ihan tavan vaipoilla, vai kokeilla kestoja?

mutantti ja koppis 11+6
 
  • Tykkää
Reactions: lady1979
Hei taas,

NP-ultra -meillä tehtiin alakautta mutta olen ymmärtänyt että jollain paikkakunnilla yrittävät eka vatsan päältä ja jos ei näy tarpeeksi hyvin niin sitten alakautta. Itse varautuisin siis siihen että alakautta mennään.....

Vatsan koskeminen - Meillä viikkoja jo sen verran kasassa että vatsa on aika pyöristynyt. Kukaan ei kyllä vielä ole tullut sitä koskettelemaan mutta hassulta kyllä ajatus tuntuisi että vieraat tulisivat sitä paijaamaan. Eihän ne minua muutenkaan paijaan :) Tää varmaan kuitenkin on aika henkilökohtainen juttu, toiset tykkää, toiset ei.

Regalolle onnittelut pikku prinsseistä!

Meillä oli tänään aamulla sokerirasitus. Litku oli ihan ok. Tokihan se oli makeaa mutta kyllä sitä on joskus pahempiakin sekoituksia litkitty. Tosin siitä tuli aika huono olo noin 30 minsan päästä ja ekan tunnin jälkeen ajattelin että tämä oli tässä koska litku tulee kohta ylös, mutta pääsin sitten makoilemaan ja olotila helpotti. Nyt tilalla jatkuva närästys..... Jotenkin olen ihan varma että narahdus tässä käy koska painoa on kertynyt niin paljon. No, ei auta kun odotella.

Maikkis ja juniori 23+1
ps. Koska nää helteet loppuu...mä en kestä tätä jatkuvaa päänsärkyä!
pps. ihan unohdin kokonaan tuota kestovaippa-juttua kommentoida... minusta on ihailtavaa että toiset jaksavat kestovaippojen kanssa. Meillä ukko totesi kun ehdotin asiaa, että ehdottomasti ei, joten se siitä sitten....
 
Viimeksi muokattu:
miss_piggy
Kyllä mun pitää kerran yössä herätä vessaan, päivällä tuntuu ettei tarvi läheskään käydä edes tunnin välein mutta aina aamuöisin joutuu könytä ylös.

13+6
 
np-ultra tehtiin mahan päältä. Mulle ei muuten tullut edes mieleen, että se voitais tehdä myös alakautta. Ehkei sitten kaikilla näy niin hyvin kuin toisilla.

mutantti Sitä itsekin olen epäillyt, että lihas alkaa sulamaan pois, sillä vaikka urheilen, niinnen suinkaan yhtä kovaa kuin ennen ja nyt teen liikkeitä enemmän omaa painoa hyödyntäen. Fitball on osoittautunut oikein erinomaiseksi kotitreenikaveriksi :).

vessassa käynnistä Piti herätä vkoon 15 asti joka yö, mutta nyt on tasaantunut. Juon tosin aika paljon pitkin päivää ja joskus iltaisin on tosi kova jano, joten silloin luonnollisestikin juoksuttaa kerran veskissä.

kestovaipoista Ihannoin toisia tässä asiassa, mutta itse en koe olevani kestisihmisiä :ashamed:

Täällä kurkku turkasen kipeenä, joten sängyssä mennyt koko hela dagen. Mies häärii onneksi keittiössä valmistaen kuulemma maailman parasta lasagnea :). Namnamnam!
 
Milk@, eiköhän nuo ihan tavallisia kasvukipuja ole. Joillakin vain tuntuu enemmän kuin toisilla, me näköjään kuulutaan siihen ryhmään joka huomaa joka venymisen :) Toisaalta kivakin tunnustella koska pieni tekee itselleen lisää tilaa. Toivottavasti kaikki menee hääpuvun kanssa nappiin, ammattitaitoiset ompelijat osaa kyllä tehdä ihmeitä!

lady1979, mulla ainakin on jo pidemmän aikaa ollut pinna kireällä. Töissä en siedä yhtään sitä että leikitään tyhmää kun ei jaksettaisi tai viitsittäisi, tai muuten vaan yritetään mennä sieltä missä aita on matalin. Olen muutamalle kesätytölle sanonut suoraan, töitähän töihin kuitenkin tullaan tekemään ja meillä on urakkapalkkaus. Lisäksi kaikki epäreiluus ja törttöily saa kiehumaan. Toivottavasti tasaannun jahka saisin joskus nukuttua! Paino on noussut kun en voi liikkua ja sitten tunnesyöppönä kompensoin tylsyyttä syömällä :( Tuosta tulee takuuvarmasti sanomista!

Lise, olen todella pahoillani! :hug: Voimia surutyöhön ja toivottavasti nähdään mahdollisimman pian uudelleen!

Syksykin on kuukauden päästä täysiaikainen ja vauva saa tulla! Oikein hyvää loppuajan vointia :)

Vilja-Maaria, anoppi ja appiukko on ainakin molemmat koskettaneet mahaa jo nyt vaikkei siellä ole vielä kun ihan silkkaa fyllinkiä :D Nauratti oikein, muttei tuntunut mitenkään tunkeilulta. Tiedä sitten miltä tuntuu jos joku ventovieras tulisi hipeltämään... mutta niin ei tapahdu vielä varmaan pitkään aikaan, on sen verran tuota omaakin vyötäröä ettei vauvamaha näy sieltä seasta varmaan pitkään aikaan :LOL:

Bling, ihme kyllä en tärise vielä kovin kovasti, tajusin tällä viikolla että hitsi, ultrahan onkin jo ensi viikolla! Jotenkin olin ajatellut että siihen on melkein pari viikkoa. Eikös se sisäkautta tehdä? Tällainen kuva mulla olisi. Ja rakko tyhjänä, tai ainakin varhaisultraan mennessä lääkäri kehotti ennen pöydälle kaahimista käymään vessassa. Jaksamisia, enää kuusi päivää ja näet teidän pienokaisen! :heart: Vessassa on hypitty jo viikkokaudet kerran joka yö, viime yö oli nyt ensimmäinen kun en käynyt ja herramunjee mikä kupla oli otsassa aamulla! Piti oikein ottaa juoksuaskelia hotelli helpotukseen :LOL:

mutantti, eipä nuo kivut kivoja ole ja välillä huolettaakin kun kouristaa niin että pitää oikein hengitellä kipua pois. Mulla jatkuu kivut edelleen aaltoillen mutta päivittäin, välillä on tosi lievää, äskenkin taas kouraisi niin että kyyristelin hetken ennen kuin jatkoin näpyttelyä. Eilen tuli myös tosi raju repäisykipu. Kai siellä silti on kaikki ihan hyvin, ja torstainahan tuon jo näkee :) Kestovaipoista, aion mennä täysin valmisvaipoilla. Tuleehan siitä PALJON jätettä mutta vaakakupissa painaa suurimpana helppous ja nopeus. Tsemppiä olojen kanssa! Eiköhän ne pian jo alkaisi hellittää :)

Maikkis:), mulla myös edessä ihan parin viikon päästä. Oliko se litku miten hypermakeaa? Kun mulla tahtoo jo mehu tulla ylös aamulla ellen saa syödä alle mitään. Pitääköhän pyytää suosista päästä makaamaan odotusajaksi... saa nähdä miten käy. Ei olisi kyllä kivaa jos pitäisi kokeilla monta kertaa oksentamisen takia :(

Tervetuloa Tippan! :flower:

(.) Täällä pahoinvointi tuntuu hiljalleen taas hellittävän, on ainakin lievempää kuin viikko sitten. Iskee aamulla vähän myöhemmin ja saattaa olla illalla pari viimeistä hereilläolotuntia kokonaan pois. Kohtu on sen sijaan kipuillut urakalla ja tunnenkin nykyään häpyluun lähellä painetta ja kihelmöintiä joten taitaa nousta pois lantiomaljasta. Suoraan mahallaan makaaminen tuntuu lievästi epämukavalle ja mahalleen kellahtaminen aiheuttaa uuden asennon hakemisen tosi pian. Kyllä se luonto näköjään varoittaa :)

Torstaina olisi np-ultra, josta toivon saavani hyviä uutisia. Siellä näkee taas pikkuisen ja koska sairaalalla on ilmeisesti joku 3D-ultra, saa pienestä jo aika hyvän kuvankin :) Sitä odotellessa, pitää vain päästä sängystä ylös torstaina tosi aikaisin. Kirjoittelen sitten kuulumisia :)

Nyt ruokaa, yllättäen syötättää. Paino on noussut kun joudun lepuuttaa että pärjäisin edes jotenkin ontuen työpäivät läpi, ja kompensoin tunnesyöppönä kipua ja tylsyyttä syömällä. Yritän pitää jotain järkeä syömisissä kuitenkin ja syödä niin että vauva saisi tarvitsemansa. Lisäksi pitää hemoglobiinin laskun vuoksi syödä rautapitoista ruokaa, mutta sitä on tehnyt viime aikoina mielikin. Ihan kuola nousi huulille kun näin kaupassa mustaa makkaraa! :LOL:

Oikein ihanaa odotusaikaa kaikille, ja rentouttavaa viikonlopun jatkoa! :)

Mayinka & Nyytti 11+0 POKS!
 
  • Tykkää
Reactions: Milk@ ja lady1979
miss_piggy
Täällä jalkojen pakotus öisin pahenee. Viime yönä nukahdin joskus klo 02-03 välillä, ja silloinkin vasta kahden panadolin jälkeen. Unen saaminen on tosi tuskasta, ja en uskalla lähteä edes kävelylenkeille kun tuntuu että kaikenlainen kävely vaan pahentaa tilannetta.
Onneks oli tänään vapaa, mutta mites taas ensi yö, ku pitäis herätä aamuvuoroon. Tästä ei oikeesti tuu yhtään mitään ku ei saa nukuttua ja sitte on ihan kuollu seuraavana päivänä... :(

14+2
 
miss_piggy, auttaiskohan tukisukat? Eihän ne kovin seksikkäät oo, mutta saattais auttaa, jos laitat ne heti aamulla ennenku edes nouset sängystä ja riisut sitten taas yöksi pois..

Me ei olla vielä mietitty mitään vaippajuttuja, ei vaatteita, ei vaunuja, ei mitään.. Jotenkin on ollu niin paljon tekemistä ja tietysti noi häiden järjestelyt, ettei paljon ole ehtiny miettimään, varsinkin kun tuntuu, että maaliskuuhun on vielä pitkä aika.. ;) Naurettiin kyllä tossa viikolla, että tässä käy varmaan just niin vanhanaikaisesti, että siinä vaiheessa ku mulla alkaa synnytys, mies vasta maalaa vauvan huonetta :LOL:

Vaihdoin np-ultran aikaa, se on vasta syyskuun alussa, viikot on silloin jo 13+. Viimeinen mahdollinen päivä tehdä se on puhelimessa olleen kätilön mukaan 13+6, ja samalla sain saarnan siitä, etten aio mennä seulontalabroihin. Alkoi oikein ärsyttää, eikös se oo jokaisen itse päätettävissä meneekö vai ei..?!

Maikkis, kiva kuulla, että tosta sokerirasituksestakin selviää hengissä. Itsellä on just jännittäny eniten toi sokerilitkun juonti, mulle ku tulee niin helposti huono olo jos syön makeita/sokerisia tyhjään mahaan.

Bling, mulla oli toi varhaisultra sellainen, että se tehtiin vaginaalisesti ja lääkäri pyysi tyhjentämään rakon paremman näkyvyyden saamiseksi. Syke löyty kyllä, mutta koska mulla oli kohdussa toinenkin ruskuaispussin näköinen muodostuma, hän halusi tarkistaa senkin, ja siks piti käydä välillä pissalla, koska en ollut ennen vastaanottoaikaa ehtinyt käymään... Joten seuraavaan ultraan menen sitten rakko tyhjänä suoraan. Tokihan np-ultrassa on viikkoja jo paljon enemmän - ehkä tapa ultrata vaihtelee paikkakunnittain tai lääkärin omien mieltymysten mukaan.

Mayinka, onnea ultraan! :)

10+1
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: miss_piggy
miss_piggy
Mä en oo naamakirjassa ollu enää moneen vuoteen, eikä oo meininki palata takaisin kun kerran siitä eroon pääsin lopullisesti :)
Mies teki mulle eilen pohje-hieronnan kylmägeelin kanssa, ja ei muuten pakottanu jalkoja koko yönä. Nukuin erittäin hyvin :D
 
Tervetuloa Tippan!
Mä taidan kanssa jättää väliin fb-ryhmän. Ja vauva tulee olemaan vuosimalli 2013, niin kuin monella muullakin täällä vielä :p

Onko muuten listan alkupuolella olevat vielä linjoilla? Pneepja, Schippy, Hanskibanski :wave:

Täällä alkaa olla iltaisin aina väsynyt olo. Eilen otettiin taas yhteen miehen kanssa kun hän valitti, kuinka väsynyt hän on ramppaamaan vanhasta julkisivuremontissa olevasta kämpästä tähän väliaikaiseen kämppään kamojen kanssa.
Mulla on jatkuvasti sellainen hermostunut olo kun pitää vielä paljon tavaroita hankkia ja ennen kaikkea sen takia, että mies ei vaikuta kovin kiinnostuneelta pesän rakentamisesta ja valmistautumisesta vauvan tuloa varten. Hän tuntuu olevan jotenkin etääntynyt kaikesta tästä. Mun pitää jokaista asiaa pyytää erikseen, hän ei tee mitään itse, ei näytä minkänlaista uteliaisuutta. Pinnasänky haettiin vintiltä kun tarpeeksi monta kertaa pyysin, mutta nyt se on ollut yli viikon palasina seinää vasten odottamassa, että joku kokoaisi sen.
Kyllä mies on ollut kiireinen muissa asioissa, myös lapseen liittyvissä mutta silti tuntuu, että aika ei riitä valmisteluihin ja on levoton olo. Musta tuntuu, että aika menee tosi nopeasti ohi ja vauva voi syntyä minä sekuntina tahansa. Haluaisin lukea vielä 10 kirjaa ja yrittää valmistautua vauvan tuloon. Entäs jos en osaakaan, entäs jos voimat ei riitä. Pelottaa myös se, että mies valittaa jatkuvasti väsymystä jo nyt eikä ole omatoimisesti ottanut asioista mitään selvää.

Levoton Syksy 33+3
 
miss_piggy
Syksy :hug: Inhottavaa jos miehellä on vähän tuommonen negatiivinen asenne... Koittais nyt vaan keskittyä olennaiseen, eli vauvan tulemiseen, tuskin sinä olet ainoa ollut joka sitä vauvaa on toivonut, joten mies nyt mukaan myös :)
 
VAROITUS: oma-napa-valitus

Voi vi%&&¤¤%%, kuten arvasin ne sokerit oli päin puuta. Soittivat ehkä viisi minuuttia sitten. Ahdistaa! Mieskin on jossain palaverissa ja sitä ei saa kiinni. Järjellisesti ei varmaan ole maailman isoin asia ja varmaan aika monella muullakin näin käy, mutta nyt haluaisin vaan mennä peiton alle ulisemaan.

Eli se eka arvo oli rajalla, joten poikkeava ja viimeinen arvo oli rutkasti yli. Neuvolatäti sanoi että jos kaksi heittää ne se on käynti kättärille. En oikeasti ole kättärin piirissä joten varmaan hiukan vakavampaa kun joutuu sinne eikä normi-synnärille. Nyt ensin torstaina kuuntelemaan ruoka-ohjeita, liikunta tottumuksista juttelemaan neuvolaan ja sitten pitää jotain sokeriseurantaa tehdä....AARGH, mä en ois jaksanut tätä nyt ollenkaan.

Maikkis
ps. muuten aika näppärä tapa hukata kaikki työasiat mielestä. Mitenköhän sitä nyt orientoitus töitä tekemään seuraavaksi 4,5 tunniksi....
 
Äh, harmi Maikkis, että jäit sokereista kiinni! Minua on kanssa alkanut jo tuo sokerirasitus jännittää, muutaman viikon päästä se olisi edessä. Tsemppiä ruokaohjeiden ja muun kanssa, jos jotain positiivista niin et tosiaan ole ainoa jolla sokerit heittävät, turha potea huonoa omaatuntoa, ja onhan se tietysti hyvä vauvan kannalta, että huolehtivat noista :hug: Ymmärrän kyllä harmituksen hyvin.

Syksy on kyllä tosi pitkällä jo, ei ihme että alkaa väsyttää. Varmaan myös ihan tavanomaisia ärsytyksiä. Meille naisille tämä asia on niin paljon konkreettisempi kuin miehille, toivottavasti se mieskin siitä intoutuu järjestelemään, vaikka kaikkea muutakin kiirettä piisaa. Raskausaikana huomaa, että on paljon enemmän kiinni miehessä ja enemmän miehen varassa kuin silloin kun piti huolehtia vain itsestään, ainakin minulla näin. Huolestuttaa että miten pärjäisi yksin jos jotain tapahtuisi tai juurikin jos mies ei jaa taakkaa ja vastuuta. Ihan normaalia on varmaan myös tuntea epävarmuutta pärjäämisen suhteen, voin hyvin kuvitella että itselläkin se paniikki tulee jossain vaiheessa kun pidemmälle pääsee. Tsemppiä ja parempaa mieltä! :hug:

Tervetuloa mukaan Tippan! :) Minäkin olen oikeastaan ollut ihan tyytyväinen täällä palstalla, vaikka Facebookissakin olen, eli en ole kovin innostunut Facebookiin siirtymisestä.

Miss_piggylle tsemppiä jalkojen kanssa, se on kyllä tosi raskasta jos ei saa öisin nukuttua. Miehen vissiin pitää alkaa joka ilta antamaan jalkahierontaa? ;)

Onpa Milk@ ärsyttävää, että kätilö saarnasi seulonnoista, nehän nimenomaan ovat hyvin henkilökohtainen asia ja jokainen pari päättää kuinka haluaa toimia. Tsemppiä myös hääjärjestelyiden kanssa! Minun hääpukuni on parhaillaan ommeltavana, saahan niillä nyöreillä ja takalevyä isontamalla lisää tilaa, mutta ei se kovin kivalta näytä jos sivusaumat sitten ovat tuossa mahan kohdalla ja nyörit leviävät keskeltä muodottomaksi.. Toivon että sivusaumat avaamalla puku olisi oikeassa mallissa, alkaa olla kyllä aika viime hetket sulloa itsensä tuohon pukuuni :O

(.) Eipä kuulu ihmeitä, tuntuu että maha on jo hirveän iso ja kauhistuttaa kuinka paljon se vielä kasvaakaan. Muuten ei ole juurikaan kremppaa, kohta tosin alkaa olla seesteinen toinen kolmannes loppusuoralla ja alkaa varmaan vähän hankalammat ajat taas.

hiisi ja poika 23+1
 
  • Tykkää
Reactions: miss_piggy
fb-ryhmästä: pysytään täällä vaan, kaikki kun eivät siellä ole ja tämä toimii hyvin, niin tänne jäädään :)

omanapa Toinen neuvola takana, painosta ei sanonut mitään, mutta hb oli tippunut 122 -> 114. Ei mulla tosi ole huono-olo tms ja mulla on aina ollut matala hb. Miten teidän muiden hb?
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: miss_piggy
Mulla oli hb eka neuvolakäynnillä 10+4 115 ja eilen lääkärikäynnillä 12+2 118. Neuvolakäynnillä terveydenhoitaja sanoi, että pitää "tsempata syömisten kanssa" ja olenkin kiinnittänyt ruokavalioon huomiota sen jälkeen ja olikin sitten noussut.

Nyt lähen reissuun loppuviikoksi, joten hyvää viikkoa ja hyviä vointeja kaikille!
 
Mun hb oli viikolla 11+ 138, 20+0 125 ja nyt viimeksi 24+1 116. Lisärautaa määrättiin ja eilen kävin apteekista ostamassa nestemäistä rautaa, jonka pitäisi olla vatsaystävällisempää. No, ripuliahan sitä oli heti aamulla. Toivotaan, että vatsa jotenkin tottuisi. Lisäkalkkiakin aloin syömään, kun en juo maitoa ja neuvolassa olivat huolissaan, etten saa tarpeeksi kalkkia.

Painosta eivät ole kommentoineet mitään, vaikka se on noussut jo 10 kg :O

Twinflower 24+4
 
miss_piggy
Mulla tais olla viimeks hg jotain 136, mutta mulla on ollut aina kohtalasen hyvä hemppa. Lisäks ku syön rautalisää, niin voi auttaa asiaa.

Tuosta sokerirasituksesta, itehän en oo vielä käyny mutta luulen, että on edessä. Mun serkulle tuli raskausaikana raskausajan diabetes, mutta ei sillä ollu mitään lääkitystä, muistaakseni sen vain piti kotona mittailla niitä verensokereita ja tilanne korjaantui ku pikkujätkä syntyi maailmaan :D

Vitsi, eilen leikin taas dopplerilla, niin nyt ne sydänäänet kuului tuolta oikealta, ennen on ollu enemmän vasemmalla. Voiko tyyppi vaihtaa asentoa jo tässä vaiheessa? Kauhea laukkaaminen kyllä kuului, en oo tainnu koskaan saada vielä kuulumaan noin kovaa noita sykkeitä :)

14+4
 

Yhteistyössä