Neljännestä kuumeilevia??

Välillä on ollut ihan hiukan huonoa oloa, tosi vähän. Alavatsa on ollut oudon oloinen jo muutaman päivän, ja aamullakin oli semmonen jännä menkkafiilis alapäässä.. Siltikin jotenkin on jo valmiiksi semmoinen masentunut olo, ettei tainnut tärpätä vieläkään... :( Tiedän, ettei nyt pitäisi muuta tehdä kuin odottaa kiltisti ensi viikkoon mutta kun tämä ajatus vain pyörii päässä koko ajan. Yritän bongata edes pieniä merkkejä oireista jotta vois jotain päätellä. Onneksi on jo keskiviikko.

Mites muilla neloskuumeilevilla menee? Onko yritystä päällä vai mennäänkö muidenkin kohdalla lähes tjot-tyyliin? Meillä kun menee nyt lähinnä miehen työn takia tjot kun ei voi noin vain poiketa työviikolla kotiin juuri Oikeaan Aikaan ;) Mutta toivotaan että tärppäisi siitä huolimatta - ja pian! (olen luonteeltani kovinkin malttamaton, kaikki pitäisi saada heti! :p
 
Heissan pollomuhku!

Meillä mennään edelleen yritystä odotellessa, ei vielä tietoa milloin se alkaa. Välillä tosin ehkäisy unohtuu :whistle: ja aina toivon tietenkin, että ylläri kävisi ;) Kuume on kova, mutta ei auta, ehkäpä vuoden kuluttua sitten on ajankohtaista yrittäminen. Sitä ootellessa =)
 
Oltiinpas tiputtu :/

Tänne ei kuulu vieläkään uutta, valitettavasti. Tänään sít piruttain kysyin lääkäriltä kun oltiin neitin 8kk käynnillä et kauanko tuo imetys toimii tehokkaana ehkäisynä niin lääkäri totes et yleensä puol vuotta vaik välillä ihmeitäkin tapahtuu.
Luontoäiti yleensä pitää huolen että ehtii elimistö palautumaan ja valmistautumaan uuteen raskauteen ja lohdutti minuakin että kyllä se joku päivä sit minunkin aikani koittaa.
Jotenkin tuli sellainen huojentunut olo eli toivoa ei ole vielä menetetty ;)
Toisaalta mä oon aatellu et olis ihan kiva et menkatkin alkais et kattois parit mikä olis kierto et oisko säännölliset jne. mut toisaalt taas tuntuu et miks niit sit oottaa jos vaik tärppi käviskin ;)

Mitenkäs täällä muiden kohdalla?
Pollomuhku, joko olet testaillut?

Mukavaa viikon jatkoa kaikille :wave:
 
Täällä elellään kp29 jo. Viikko oviksen jälkeen oli tosiaan alavatsalla outoja tuntemuksia ja huonoa oloa. Eilen melkeinpä oksetti nukkumaan mennessä ja aamuisin on ollut huonoa oloa. Kierto ollut yleensä 28 joten tein tänään testin: puhdas nega :/ Harmittaa jos ei sittenkään.. Tiedän että tulos voi vielä muuttua mutta siltikin on jo jotenkin semmonen tunne että taitaa kohta menkat sittenkin alkaa :'(
Voisko olla mahdollista että munasolu hedelmöittyi muttei kuitenkaan jaksanut viikkoa pidemmälle (kun oireita oli lievästi)...... No, niin tai näin, katellaan nyt hetki kerrallaan mitä tuleman pitää.

Sitten olen miettinyt sitäkin että kun tuo ovis oli luultavimmin taas kp17 jolloin oltiin just miehen kans vällyjen alla, että oisko sittenkin pitänyt varmistella ja touhuta jo kp16 (ois periaatteessa ollut mahdollista mutta kun mentiin vasta puolilta öin viikonloppuvierailulle miehen työpaikkakunnalle ja oltiin tosi väsyneitä, niin ajattelin että josko vielä kp17:kin ehtii.... toivotaan että ehdittiin!!!)

Kuten sanottu: niin kauan kuin menkat pysyy poissa, on vielä toivoa!
 
Moikka!
Mitenkäs täällä, jokos pian saataisiin toivottuja plussia?

Mä olen mietiskellyt tässä raskautumista monelta kantilta. Toisaalta sitä toivoo et jospa pian olisi raskautunut mut sit toisaalta taas miettii et tää on sit oikeesti viimeinen raskaus jos kaikki menee loppuun asti niin kuin pitää jne. et toisaalta ei olis kiire et pitäis vaan nauttia tästä meidän 8kk neidistä vielä täysillä mutta toisaalta en sit haluis olla tuola töissäkään kauaa kun perjantaina sinne palailen. Palailen siis osa-aikaisena et teen sopparin tän vuoden loppuun lyhennetyllä työajalla. Ensvuoden alussa sit pitäis ottaa oma kp paikka takas mut kattoo nyt miten tää muutenkaan lähtee sujumaan :/

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille :wave:
 
Testasin eilen kp33 ja tänään kp34 ja tulos sama: haamuplussa!
Eli pitänee kai alkaa asennoitumaan ajatukseen että meille todellakin nyt tulee se nelonen! :heart:
Ajatus on vielä melko utopistinen mutta kai testiä, oireita ja menkattomuutta pitää tulkita raskaudeksi :p
 
Onhan tää mieletön fiilis kun testi näyttää jo varmaa plussaa :p Menee vielä aikaa itelläkin tajuta tätä mutta aaltoileva pahoinvointi kyllä muistuttaa lähes koko ajan että masussa todellakin kasvaa pienokainen. :D
 
Täällähän sitä vielä pyöritään ja käydään kurkkiin josko muutkin kuumeilijat plussaa :wave:

Kasassa nyt rv6. Aamu- JA iltapahoinvointia sekä armotonta väsymystä. Siinäpä oireita. Muutoin ei varmaan edes tietäs olevansa raskaana :D Töissä on pitänyt jo kertoa pomolle ja parille työkaverille jotten joudu sellaisiin työhommiin mikä vois olla vaaraksi vauvalle. Oma sisko tietää mutta muut sukulaiset saa luvan odottaa uutista vielä jonkin aikaa. ;) Eka neuvolakin on "vasta" neljän viikon päästä. Tosin minulla ei ole nyt kiire mihinkään. Kolme raskautta olen höpöttänyt ja odottanut että tuntus jo liikkeet, syntys jo vauva jne. Nyt aion antaa ajan mennä omalla painollaan ja NAUTTIA tästä raskaudesta (myös kaikkinen vaivoineen :whistle: )
 
Ajattelin välillä ilmoittautua että täällä ollaan. Töitä viikko takana ja nyt olis kesälomaviikko edessä eli ns. "pehmeä" laskeutuminen tuonne työelämään vuoden paussin jälkeen vaikkei siltä tunnukkaan On vaan sattunut olee sen verran kova ja kiireinen viikko töissä.

Ihanaa pollomuhku että jaksat vielä käydä täällä tsemppaamassa meitä muita mukaan =) Kiva muutenkin lukea miten raskautesi etenee jne.

Juhannuksena aattelin vaihteeks testailla, ihan vaan saadakseni varmuuden et mielikuvitus tekee tepposiaan ja stressi ja väsy aiheuttaa nuo öklötuntemukset :ashamed:

Mitäs Juhannussuunnitelmia löytyy?
Me ollaan kotosalla, tietty kokolla käydään koko perheen voimin. Muutamana vuotena ollaan siell oltu ja eikä sit osaa poiskaan olla. Tapaahan ainakin tuttuja ja ehtii vaihtaa kuulumiset rauhassa :)

Nyt taidan lähteä kattomaan jospa tuo sade taas heltis ja pääsis koiran kans lenkille ja sais pikkuneidin samalla päikkäreille.
Kaikille kovasti plussatuulia ovis että raskaustesteihin.

Mukavaa päivänjatkoa kaikille :wave:
 
Onkos täällä enää ketään?

Meillä pikkuneiti täytti eilen jo 9kk, ja ollaan siis jo 6kk kuumeiltu :eek: Apua et tää aika on mennyt nopiaan!
Mulla ei hätiä mitiä, onhan meillä tämä ihanainen neiti ja nuo murrosikäset mut oishan se kiva vielä saada tälle neidille kamu, nuorempi isommista toivoisi kans niin kovasti et vielä saataisiin vauva ja vanhempi on niin jyrkästi vastaan asiaa.
Aattelin et jospa sitä sit viimeistään syksyllä, ennen joulua jun imetys alkaa olemaan loppu ja meillä kun kaikki ollaan elo-syys-lokakuisia niin eihän se edes oikein muuhun muottiin sopiskaan :LOL:
Mukavaa päivänjatkoa :wave:
 
Täällä yksi neljännestä haaveileva. Yrityskuukausi 5 alkaa nyt. Ennestään kaksi koululaista ja sitten yksi joka loppusyksystä täyttää kaksi. Kaikki raskaudet aina näppärästi alkaneet muutaman kk yrityksellä, kaksi keskenmenoa ekan ja tokan raskauden välillä ollut. Nyt ilman ehkäisyä kuopuksen syntymästä asti, mutta koska täysimetyksellä mentiin puoli vuotta ja sen jälkeen lähes vuosi jatkettiin imetystä, ei menkkoja ole ollut kun neljät. Elikkä kovin huolissaan en o ollut vaikka vielä ei o tärpännyt. Lasken siis yrityksiksi vaan nää kerrat kun on menkatkin ollut.
Tietysti sitä miettii että entäs jos ei esim. ovuloi ollenkaan tms... mutta kaippa tarvii se vuosi yrittää ennekuin lähtee apua hakemaan.

Toivottavasti saadaan tää pino vilkkaaksi, olis kiva kuulla kuulumisia!
 
Ajattelin hieman nostella tätä, jospas tänne pinoon löytyisi vielä plussaamattomia kuumeilijoita.
Oishan se kiva jos vielä itsekkin plussais jossain vaihees mutta meillä tuo imetys on edelleen aikasta toimiva ehkäsy vaik välttämättä ei enää tarviskaan olla ;) Neiti siis kohta tuon 10kk.
Mukavaa päivänjatkoa :wave:
 
täältä taitaisi löytyä uusi kuumeilija. Minulle on noussut valtava vauvakuume. Tänään sain ehkä viimein pientä myöntymistä myös mieheltä :heart: Nyt jos olisi sellainen hymiö, joka tuulettaa kuin viimeistä päivää niin sen tuohon tyrkkäisin. Toivottavasti pian pääsisi tosi toimiin. Jos tälläinen puolikuumeilija siis kelpaa tänne joukkoon..
Meillä tosiaan on 8-, 6- ja 1-vuotiaat lapset, ja tämä neljäs olisi viimeinen jo lääketieteellisistä syistäkin (kolme sektiota jo takana.)
 
Täällä ilmottautuu yksi kuumeilija lisää joukkoon! :wave: Ehdin tekemään jo tosin uuden alotuksen, ennen kuin bongasin tämän ketjun :)
Eli meillä tosiaan kuumeillaan pikkunelosesta, yritystä on nytten 3kk ja nyt on kp19.. Mieli on ollut maassa, kun ei ole vielä tärpännyt :( Kaikki muut raskaudet on tärpännyt heti ensi yrityksellä, mutta nyt ei jostain kumman syystä tärppää.. :/
 
Heipsan!
Kiva että olette löytäneet tänne ettei mun tartte yksinäni täällä olla ihmettelemässä, tervetuloa :wave:
Juupeli en yhtään ollut huomannut tekemääsi uutta aloitusta vaik lähes päivittäin täällä käynkin :ashamed:

Nuppu07 meillä suht samanikäinen tuo nuorin et meillä tulee tulee tuo 1v syyskuussa täyteen. Hienoa et miehesi on taipunut asiaan.
Meillä mies oli aluksi et tää meidän pienin on sit viimeinen et ei yhtään enempää et vahinko mikä vahinko et näin ei käy toisin mut sit kuitenkin jo jouluna kun neiti oli tuon 3kk niin mietti et jospa sittenkin mut joka kerran jos jotain puhetta ollut niin sanonut et se on sit oikeesti viimeinen et 4 lasta riittää ja näin se on minunkin puolesta koska ikäähän mulla on kohta tuon 38v. Mä olen kuumeillut tuola koko tämän vuoden yli 35v mut eri nikillä :ashamed:

Meidän vanhin neiti täyttää 9pv. 16v ja nuorempi lokakuussa 14v. ja nuorin tosiaan kohta tuon 1v et tämän ikäiset lapsukaiset meillä.
Olen aatellut et jospa sitä raskautuis tämän vuoden aikana niin ihan kiva olisi mutta tuo imetys tuntuu tosiaan meillä vaikuttavan tehokkaasti ja onpahan pitänyt menkatkin poissa tähän asti.

Juupeli älä vielä lannistu. Muistan vieläkin kun yritettiin saada meidän esikoiselle kaveria niin itkua väänsin kun menkat silloin alkoivat ja oiskohan ollut et sit kolmannella kerralla tärppäs kun esikko sai alkunsa heti ekasta kierrost kun jätin pillerit pois ja tämä meidän pienin ihan pikku hups vahingosta ja nyt tuntuu et ei millään mut kyllä se sit kun aika on ainakin uskon näin omalle kohdalleni =)

Toivotaan kaikille kovasti plussatuulia :whistle:
Mukavaa päivänjatkoa :wave:
-jaana
 

Yhteistyössä