My life - perfect?

  • Viestiketjun aloittaja Sinkkumies
  • Ensimmäinen viesti
Sinkkumies
Oman tieni kuljen
vaikkei siitä kiitosta saa
silmät tyhmyydeltä suljen
ja koitan ymmärtää

Joskus neuvon annan
elämäntyylistäni vain
ehkä myöskin silloin
ymmärryksen saat

Riemuin herään aamuun
seikkailuun uuteen taas
illan tullen luoksein
voi tulla säihkysäär'
 
Kuolen nauruun
Että tämäkin vielä... Kylläpä nyt sinkkumiehellä runoratsu laukkaa. Ei minkäänlaista itsekritiikkiä löydy tältä mieheltä. Tuoko nyt on sitten osoitus loistavista älynlahjoistasi ja erinomaisuudestasi tässä elämässä? Voi ihme.

Onpas työpäivääni piristänyt kun olen pari kertaa vilkaissut tätä ketjua. Aivan loistavaa... Jatka toki, sinkkumies, että saadaan nauraa lisää!

Sitä olen tässä mietiskellyt, että pitäisköhän sinkkumiehen hakeutua hoitoon, kun jotenkin on aika ylikorostunut tuo suhde seksiin. Aina mielessä. Jos se, että saa tai ainakin kuvittelee saavansa on elämän tarkoitus, niin mikäs siinä. Omituista.
 
katri
Olet saanut aikaan erittäin vilkasta keskustelua - onnittelut siitä! Luitko muuten taannoin Sinkkuelämää-palstalla vaikuttaneen Sportmanin juttuja? Asiasi on eri, mutta teillä totisesti on tiettyjä samanlaisia piirteitä esim. provokatiivisessa sanankäytössä. Ja vain yksi asia agendalla kummallakin...

Otsikossa on kysymys, johon olet saanut monenlaisia vastauksia, aika kiivaitakin. Omasta mielestäni elämäsi ei ole sellaista, jota minä pidän täydellisenä. Mutta miksi ottaisit mielipiteeni huomioon; sinun elämääsihän se on. Jossain kommentissasi mainitsitkin jotain teatterista, ilmeisesti haluat nyt meidät katsojiksi ja kommentoijiksi? Ja niinhän nyt teemmekin. Äh, en jaksa enempää, tämä on niin turhaa... Paitsi se, että

mikä tahansa lause
joss' jätetään jokin loppukirjain pois
ja sanajärjestys käännetään,
ei ole runo.
Vaikk' kaikk' rivit samanmittaisia
oliskin.
 
Mies
""Kyse on siitä että nämä ohjeet on tarkoitettu työläismuurahaisille. Vaikka kuulunkin tuohon ryhmään, olen tarpeeksi älykäs elämään oman hyvinvointini ja nautinnollisen elämäntyylini mukaan, johon toisinaan kuuluu maksulliset naiset.""

Olet tarpeeksi älykäs elämään kuvaamallasi tavalla. Tarkoitatko tällä lauseella, että muut ihmiset eivät ole tyytyväisiä elämäänsä varsinkaan nämä ""alistetut"" mies raukat jotka joutuvat yksiavioisissa suhteissa akka vallan alle ja pomppivat sitten muna pystyssä pillun tahdissa.

Minä olen tarpeeksi älykäs, että osaan kunnioittaa hyvinkin erillaisia ihmisiä(mutta kyllä se ymmärrys mullakin ajoittain loppuu) ja näen että jokaisen tyyli elää omaa elämäänsä on heille se oikea tyyli. Meillä ei olisi asiat näin hyvin mikäli emme pariutuisi ja hankkisi lapsia. Näin se yhteiskunta pyörii: No Shit Sherlock. Ja sinä näet, että tämän perinteisen kristillisen (mene naimisiin, lisäänny, tee töitä, älä marise, ole nöyrä jne) ajatusmallin mukaan elävät ihmiset ovat onnettomia keskimäärin kuin esim. sinun kaltaiset ihmiset. Olet poika uskomattoman typerä jos ajattelet näin.
 
Sinkkumies
""tämän perinteisen kristillisen (mene naimisiin, lisäänny, tee töitä, älä marise, ole nöyrä jne) ajatusmallin mukaan elävät ihmiset ovat onnettomia keskimäärin kuin esim. sinun kaltaiset ihmiset.""

Kun puhutaan miehistä, niin väitän ettei asia ole näin. Selitän tästä lisää myöhemmin. Syy miksi monet miehet sitten elävät suhteessa on pelko ja laiskuus. Pelätään ettei löydetä muita jos nyt lähdetään huonosta ja epätyydyttävästä suhteesta ja laiskuu ajaa pysymään samassa. Perustan väitteeni omiin kokemuksiini (olen elänyt parisuhteessa) ja muilta miehiltä kuulemiini seikkoihin. Kyllä, en väitä sitä että lopukädessä myös parisuhteista jää miehille plussaa pöydälle, mutta voi niitä epäkohtia on NIIN paljon, etten edes viitsi luetella. Minun elämäntyylissäni on vain plussaa, kaikki se mistä et pidä parisuhteissa puuttuu siitä. Läheisyyden tarvetta pystyy täyttämään satunnaisten seuralaisten kanssa, kuten myös seksiä. Parasta on elämä omana herrana: saa ja voi tehdä mitä haluaa, nussia erilaisia naisia, ei ole vastuuta kuin itsestään jne. Tämä elämäntyyli on nautiskelioille, ei sellaisille jotka tykkäävät itsekidutuksesta ja saavat ilonsa lauantaisaunan jälkeisestä viiden minuutin pikapanosta.
 
Guest
Moni ajattelee elämäänsä myös eteenpäin, tavoitteena tyytyväinen ja onnellinen elämä kokonaisuudessaan.

Veikkaan, että tulet olemaan vuosien päästä vanha, katkeroitunut ja yksinäinen ihminen. Ei ota veitikka enää eteen eikä naiset pyöri ympärilläsi. Kateellisena katsot sitä vuosia sitten säälimääsi naapurin ukkomiestä perheineen, siinä he pihakeinussa istuvat hymyillen lastenlapsien kirmatessa ympärillä.

Aika harvassa ovat onnelliset, vanhat erakot.
 
Sinkkumies
Ööh, en ole missään sanonut jatkavani tätä touhua lopun elämääni, vaan ajattelin jatkaa suurinpiirtein nelikymppiseksi, jonka jälkeen hommaan alta kolmekymppisen naisen ja perustan perheen. Joku pikkuvaimo saa vielä olla ylpeä kokeneesta ja osaavasta miehestään, jota ei enää kiinnostaa vieraat naiset. Nuorempana tarpeeksi niiden kanssa pelalleena...
 
jee
Ymmärrys sinulta puuttuu, ja lukutaito ilmeisesti myös. Eikö täällä olla jo monta kertaa todettu (ja itsestäänselvyyshän se meille useimmille on) että elämäntyylejä ja ihmisiä on monenlaisia, ja ääripäiden väliin mahtuu paljon variaatiota. Silti tuot taas esiin että jos ei ole sinunlaisesi nautiskelija, niin sitten on sellainen joka saa ilonsa viikoittaisesta viiden minuutin panotuokiosta. Siis etkö itse näe miten typeriä ajatuksesi ovat?

Luuletko että keksit uudenkin ajatuksen siitä että jotkut miehet elävät huonossa parisuhteessa? Minäpä annan sinulle uuden uutisen: ja jotkut naiset myös! Oho. Never heard that before...
Mutta eräs huomio: parisuhde on yleensä sitä mitä siitä tekee. Toisinsanoen, jos ei ole paras mahdollinen kumppani eikä toinenkaan osapuoli halua olla, niin sitten ollaan vaikeuksissa.

Mutta on monia kypsiä ihmisiä jotka pystyvät nautinnolliseen, rikkaaseen yhteiselämään ja jotka kykenevät ja haluavat myös selvittämään mahdolliset epäkohdat. Ja on yleensä erittäin paljon hienompaa viettää nautinnollista elämää kahden kuin yksistään.

Eli jos sinä et ole saanut itsestäsi ja kumppanistasi parasta irti suhteessa, ei se tarkoita että muutkaan eivät osaisi tai haluaisi sitä tehdä, ja näin ollen viettämään antoisaa yhteiselämää. Joten millä perusteilla luulet tekeväsi oikeaanosuvia johtopäätöksiä kaikista jotka eivät elä tavallasi?

Katsos kyllä se tiedetään että on ihanaa elää nautiskellen. Mutta kaikkeen kyllästyy. Elämään tulee usein muitakin tavoitteita ja aspekteja, sitä kutsutaan rikkaudeksi. Yhtäläinen, kapea elämänpiiri köyhdyttää ihmistä henkisesti, joten filosofiset mietintösi eivät ole vielä edenneet kovin pitkälle.

(Niin, odottelen edelleen vastauksia ed. kirjoitukseeni, mutta ymmärrän että valikoit vastauksesi huolella ja valitset ne helpoimmat kysymykset, vaikka vastauksesi joka tapauksessa ovat aikamoista ...kaa).
 
Guest
Otathan huomioo, että et välttämättä löydä sitä pikkuvaimoa itsellesi. Et ainakaan sellaista, joka kelpaa loppuelämäksesi. Sillä vaimonhan kuulu (sinun kriteereilläsi) tietysti olla kaunis, hoikka, nuori, älykäs jne. Selväähän on että kukaan viisas/älykäs ei tuollaista hippiäistä huoli ja mitä kukaan tekee tyhmällä vaimolla?
 
James
No helvetti soikoon, ethän sä nyt mitenkään voi alkaa perumaan puheitas parisuhteen viheliäisyydestä ja suunnitella naimisiinmenoa! Johan tolle nauraa naurismaan aidat ja kylän rakkikoiratkin. Sitä paitsi, mitä iloa sinusta olisi parhaassa iässään olevalle nuorelle 3-kympin korvilla olevalle simpsakalle naisihmiselle sitten kun ei sulla enää edes seiso? Aisankannattajan virka, no onhan sitä siinäkin. Olishan se käheetä kun piippu suupielessä ja satiinitakki päällä tarjoilisit vaimollesi sitä itsetekemääsi lohipiirakkaa, siihen sulla aikaa sitten riittäis kun ei ottais eteen. Ja vaimos naitattais itteesä sillä puutarhurilla...
 
Mies
Sen verran pitää sulle sinkkumies sanoa, että et ole ilmeisesti tietoinen siitä, että hyviin tapoihin kuuluu esim. miesten kesken keskustellessa ettei hehkuteta sitä omaa parisuhdetta. Kuka sellasta ääliötä jaksais kauaa kuunnella joka kertois kuinka ihanaa ja mahtavaa on. Siksi kuuletkin varmasti todella syvällisiltä ja fiksuilta mieskavereiltasi vain parisuhteen huonoja puolia.

Toisekseen eihän tälläistä asiaa voi objektiivisesti punnita. Mietitäänpä nyt esim tätä sun seksi asiaa:
1. Sen painoarvo muuttu suhteen aikana eli se on ajasta riippuvainen.

2. Annetaan vaikka painoarvot 0-20. Ja huomataan, että osa miehistä antaa seksille painoarvon 20 osa 15,10 jne.

Kaikki muutkin parisuhteen aspektit voidaan pisteyttää tällä tavalla, mutta aina lopulta tulos on subjektiivinen. Vaikka kuinka täällä koitat hehkuttaa hienoja puolia elämässäsi niin silti moni muu elää aivan mielellään parisuhteessa, kuin sinkkuna. Ei siksi että pelkäisi lähteä tai olisi laiska vaan, koska arvostaa eri asioita kuin sinä.

Mutta tälläinen humaani ajattelu taitaa teikäläiseltä mennä yli hilseen?
 
Ura-äiti
En ole koskaan ollut ""sinkku"", mutta elin aika samanlaista elämää kuin sinkkumies. Hauskaa se oli, kunnes kaikki oli tehty ja illat alkoivat olla itsensä toistoa. Menin ja tein perheen. Se on ollut avartava kokemus ja väitän olevani kovin paljon lapsetonta itseäni viisaampi nyt. Tosin tähän perhe-eloonkin kyllästyy, kun on luonteeltaan vaihtelunhaluinen. Kadehdin tasaisia ihmisiä enemmän kuin kaltaisiani nautiskelijoita. Rakastan lapsiani, mutta kyllä he käyvät hermoilleni aika vahvasti. En ymmärrä ihmisten tarvetta pariutua. Meillä mies roikkuu minussa ja lasten takia siedän häntä. Mielummin olisin yh. Väitänkin, että parisuhteiden suurin syy on raha. Minulla sitä on, joten en tarvitse siippaa. Älä kahlitse itseäsi sinkkumies, jos olet kaikinpuolin omilla jaloillasi seisova. Lapsiakaan ei kannata tehdä, sillä heihin rakastuu aivan eri tasolla ja sitten sietää kaikkea sontaa heidän vuokseen. Ja mitä siihen yksinäiseen vanhuuteen tulee... Aina toinen kuolee ennen toista, ellei kolariin joudu.
 
Sinkkumies
Tiivistät aika hyvin ajatusmaailmani ja allekirjoitan tekstisi. Voi olla, että olen tavallista vaihteluhaluisempi (ei koska pelkästään seksiä) ja sitä kautta parisuhde ahdistaa. Olen kuitenkin ajatellut haluavani lapsia kunhan vähän rauhoitun. Joillakin se tapahtuu parikymppisenä, itselläni ehkä nelikymppisenä jos silloinkaan. Olen elänyt onnelisen lapsuuden, rauhallista perhe-elämää. En kaipaa sitä enää, enkä tarvi pysyvyyttä samallatavoin kuin alkoholisti- ja avioeroperheistä tulevat henkisesti ja fyysisesti rikkiolevat ihmiset, jotka epätoivon vimmalla koittavat rakentaa sellaista unelmaperhettä, josta itse jäivät paitsi. Unelmaperhe=äiti, isä, tyttö, poika, koira, kissa, omakotitalo, pihatalkoot, kesämökki, lumityöt, kutsut, päättäjäiset, henkinen kuolema ja luoti päähän liiterin takana...
 
morsmaikku.
Onnea vaan siihen pikkuvaimon hommaamiseen sitten 4-kymppisenä, pöhkö. Veikkaisin silti että tuo pikkuvaimosi tuskin on kovinkaan ylpeä kokeneesta miehestään jos tämä on koko ikänsä tuijottanut vain omaa napaansa ja elänyt vain itselleen. Ethän sinä miespolo ole opetellut avioliitossa tarvittavia ihmissuhdetaitojakaan tuollaista elämäntapaa vaalimalla. Eikä niitä rakkaita ihmisiä elämään niin vain hommata vai netistäkö ajattelit sellaisen tilata kun aika sinulle on sopiva?
 
jee
No jokin vamma lapsuudesta on varmasti jäänyt kun kuvittelet että ainoastaan ""rikkiolevat"" ihmiset haluavat perheen, pysyvyyttä ym. Täysin puskasta temmattu väite. Yhtä todellista on myös se, että onnettoman lapsuuden eläneet eivät halua perhettä. Aika hyvin heittelet päättömiä arvioita ihmisten ominaisuuksista. Joku voisi olla sinunkin henkisestä ja fyysisestä tilastasi eri mieltä.
 
Guest
Taas yksi tyhmä olettamus: ""alkoholisti- ja avioeroperheistä tulevat henkisesti ja fyysisesti rikkiolevat ihmiset, jotka epätoivon vimmalla koittavat rakentaa sellaista unelmaperhettä, josta itse jäivät paitsi.""
Aivan yhtähyvin voisi sanoa, että tämä ryhmä ei halua perhettä, koska siihen ei ole ollut hyvää mallia. Mikähän mahtaa sulla olla perimmäinen syy perheettömyyteen? Tiedän, sua ei kukaan huoli.
 
huh huh.
On se niin kamalaa että lapsia voi tosiaan tähän maailmaan työstää kuka tahansa! Jos oikeasti olet tuota mieltä niin ei voi muuta kuin kauhistella ennakkoon sitä lopputulosta, minkä sinun kasvatuksesi todennäköisesti saa aikaan...

Noin itsekkään ihmisen ei olisi kannattanut perhettä koskaan perustaakaan. Etenkään vain siitä syystä että kyllästytti elää yksikseen.

Kirjoituksesi perusteella et todellakaan vaikuta olevasi ""lapsetonta itseäsi viisaampi nyt"".
 
X
Uskoo ken tahtoo ap:n tarinoita. Netissä on helvetin helppo suoltaa vaikka mitä beeässää totuuden ollessa jotain ihan muuta. Sinkkumies kuuluu samaan sarjaan kuin Joulupukki, Nukku-Matti ja Hammas-Keiju, vain lapset ja hyväuskoiset luulevat niiden olevan ihan oikeasti olemassa
 
Se toinen sinkkumies
Ja taas meni pieleen... Aamu tai ilta koittaa, sinä koetat.
Täytyy myöntää, että keskustelu kanssasi hankalaa. Syy on varmaan se, että ÄO:si on pienempi kuin kengännumerosi.
(Vyötärönympäryksestäsi nyt puhumattakaan.)

Mene nyt sinne kirjakauppaan (jos Takahikiällä sellainen on),
ja osta se apukoulussa käytettävä kielioppikirja!
 
asintuntija
Mistäkö tietää, että ap:n tarina on täyttä paskaa? Istuu aamusta iltaan koneen ääressä näpytellen haaveitaan. jäit raukka työttömäksi kun firmassa saneerattiin, nyt on aikaa toteuttaa itseään Elleissä.
 
aivan
Sporre tuli mieleen mullekin... onkohan hän palannut, uudellen nimimerkillä ja uudelle palstalle... tätä minä aloin heti epäilemään kun luin tuon kirjoituksen. Ei muuta kuin Tervetuloa Sporre takaisin!
 
Äiti ja nainen 32v
Ihan oikeasti. Hakeudu Harlekiini-kirjalijaksi tai hoitoon. Ei sinun elämäsi (mikäli tarina nyt edes tottakaan on) todellakaan kadehdittavalta kuulosta. Aika tyhjältä minusta.

Mitä jos minä kuvailisin omaa elämääni sinun kirjoitustyylilläsi? Tiivistettynä...

Vaalea, hoikka, hyvännäköinen 33-vuotias akateemisesti koulutettu nainen. Ura edennyt hyvää vauhtia, mutta se ei enää oikeastaan edes kiinnosta.

Työstä saatavan tyydytyksen tilalle on tullut jotakin paljon parempaa, ihana lapsi: poika, joka hymyllään ja halauksellaan saa joka päivän tuntumaan edellistä ihanammalta. Mies on hyvä isä pojallemme ja suhteemme, joka lapsen tulon myötä hetkeksi huononi, on jälleen parempaan päin menossa.

Vietän uskomatonta laatuaikaa kotona: hoidan lastamme. Näin kesäaikana laitamme puutarhaa, teemme kävelyretkiä merenrantaan ja tapaamme ""lapsellisia"" kavereita. Illalla kun lapsi nukkuu, grillailemme miehen kanssa pihalla ja juomme kyytipojaksi hyvää viiniä. Vietämme ihanaa iltaa, lähekkäin.

Mietipä tätä skenaariota kun seuraavan kerran ruuvailet maksullista naista. Ehkä sinä tosiaan löydät joskus jonkun ""pikkuvaimon""...ehkä, tai sitten et koskaan.
 
Sinkkumies
""Työstä saatavan tyydytyksen tilalle on tullut jotakin paljon parempaa, ihana lapsi: poika, joka hymyllään ja halauksellaan saa joka päivän tuntumaan edellistä ihanammalta. Mies on hyvä isä pojallemme ja suhteemme, joka lapsen tulon myötä hetkeksi huononi, on jälleen parempaan päin menossa. ""

....uskokoon ken haluaa, kuten yleensä kun seksielämä kerran huonee, niin se ei enää parannu...

""Vietän uskomatonta laatuaikaa kotona: hoidan lastamme. Näin kesäaikana laitamme puutarhaa, teemme kävelyretkiä merenrantaan ja tapaamme ""lapsellisia"" kavereita. Illalla kun lapsi nukkuu, grillailemme miehen kanssa pihalla ja juomme kyytipojaksi hyvää viiniä. Vietämme ihanaa iltaa, lähekkäin.""

Sinä se sitten oletkin mielenkiintoinen ja persoonallinen ihminen, varmaan harva muu viettää noin ihanaa aikaa lapsen kanssa kotona ja oikein hoitaa puutarhaa. Hyvä, hyvä itsekö keksit moisen älynnystyröitä kiihottavan harrastuksen? Nyyh, nyy, kyynel nousee silmäkulmaan kun kuvittelen sinut ja nykykunnossaan impotentin miehesi istumassa humalassa ja miettimässä: ""Mikä meni pieleen..."".
 
hohhoi
Kylläpä sinä tiedät omassa viisaudessasi niin hyvin miten muiden asiat ""oikeasti"" ovat. Oikeasti, kirjoittelusi olisi kannattanut lopettaa jo aikoja sitten edes vähäisen itsekunnioituksen säilyttämiseksi, nykymuodossaan kirjoituksesi ovat täysin naurettavia ja maalaavat sinusta vielä säälittävämmän kuvan kuin ketjun ensimmäiset viestit.

Katso kun kävi niin ettet saanutkaan kauheasti kannatusta asenteillesi ja vastaajat tarjosivat järjestään enemmän älyllistä haastetta kuin mitä saivat sinulta, niin aloit sortumaan enemmän ja enemmän näihin naurettavammaksi käyneisiin lausuntoihin. Enää sinulla ei ole tarvetta todistella sitä viisauttakaan kun se on jo monesti tullut todistettua omaksi illuusioksesi ;)
 

Yhteistyössä