Muutto, oma talo, lapsi, mies haluaa miettiä

[Kaikennäköistä]

Moi!

Neuvoa kaipaisin, en tiedä, että tuleeko oikealle palstalle, mutta kokeillaan.

Eli tilanne on nyt tämä, minulle tuli suunnaton vauvakuume yhden negatiivisen testin jälkeen, jolloin kuukautiset olivatkin muusta syystä jääneet pois. Tämän seurauksena aloin sitten enemmän pohtimaan tämän hetkistä tilannetta. Tajusin, että en halua asua pk-seudulla enää vuottakaan, vaan haluaisin oman kodin kotiseudultani (aina on ollut selvää että joskus täältä pois muutetaan). Olen tuonut tämän kaiken miehelle esille, mutta hän sanoo ettei ole valmis muuttamaan minnekään, odotetaan vielä ja eihän me mitään asuntolainaa saada kun hän on vielä kuukauden päivät opiskelijana, vaikkakin hänellä on vakituinen työpaikka.

Perustelin kantani hänelle, sanoin, että hän voisi tehdä esimerkiksi etätyötä ja sillä tavoin kulkea pk-seudulla ja samaan aikaan saataisiin unelmien koti, jota mieskin haluaa, pienemmältä paikkakunnalta. Mies sanoi miettivänsä, mutta tämä on paras kompromissi minkä olen saanut mietittyä. Tiedän, että täällä minusta tulisi katkera vanha ämmä jos en koskaan pääsisi pois.

Ymmärrän, että olemme nuoria (alle 30) mutta en ymmärrä tätä odottamista vaan odotuksen takia. Miten se elämä on erilaista vuoden päästä?

Tuntuu, että mies ei tiedä haluaako sitoutua oikeasti, vai onko tämä nyt vain helppoa, ja ollaan yhdessä sen takia kun on tottunut. On näitä vuosia jo tullutkin noin viisi josta neljä ollaan asuttu yhdessä. Mutta se suurempi askel, perheen perustamiseen, oman kodin hankkimiseen tuntuu miehelle liian vaikealta, vai haluaako edes?

En haluaisi painostaa, mutta keskustelua on käyty jo pidemmän aikaa, eikä mies tunnu edes miettineen asiaa sen pidemmälle.

Pitääkö tässä nyt vain tyytyä osaansa, olla hiljaa, ja odottaa? Ihan vain sen takia, kun mies niin haluaa.

Ei ole minulta reilua vaatia päätöksiä mieheltä ja sitä että tehdään se kompromissi nyt eikä vuoden(?) päästä, mutta onko mieheltä reilua vaatia minua odottamaan, eikä edes miettiä asiaa sen kummoisemmin?

 

[Kaksi päättäjää]

Mitä sinä teet työksesi ja miten tuot talouteenne euroja? Oman asunnon hankinta vaikkakin maaseudulta maksaa samoin kulkeminen kotoa työpaikalle sekä palveluihin, puhumattakaan lapsesta. Ymmärrän hyvin jos miehesi ei ole innokas sitouttamaan itseään velkavankeuteen ja haluaako hän lopuksikaan muuttaa pois?
Kestääkö parisuhteenne taloudellisen niukkuuden sekä sen kaiken vaativat kolmannen osapuolen?
Puhut kompromissista mutta mielestäni kyseessä on kaikkea muu kun kompromissi. Pöydän ääreen istumaan ja keskustelemaan sekä kynä ja laskin käteen sekä tekemään budjettia siitä onko resursseja ja selvitäänkö taloudellisesti. Kuka haluaa ja mitä?

 

[siksu]

Moi!

Neuvoa kaipaisin, en tiedä, että tuleeko oikealle palstalle, mutta kokeillaan.

Eli tilanne on nyt tämä, minulle tuli suunnaton vauvakuume yhden negatiivisen testin jälkeen, jolloin kuukautiset olivatkin muusta syystä jääneet pois. Tämän seurauksena aloin sitten enemmän pohtimaan tämän hetkistä tilannetta. Tajusin, että en halua asua pk-seudulla enää vuottakaan, vaan haluaisin oman kodin kotiseudultani (aina on ollut selvää että joskus täältä pois muutetaan). Olen tuonut tämän kaiken miehelle esille, mutta hän sanoo ettei ole valmis muuttamaan minnekään, odotetaan vielä ja eihän me mitään asuntolainaa saada kun hän on vielä kuukauden päivät opiskelijana, vaikkakin hänellä on vakituinen työpaikka.

Perustelin kantani hänelle, sanoin, että hän voisi tehdä esimerkiksi etätyötä ja sillä tavoin kulkea pk-seudulla ja samaan aikaan saataisiin unelmien koti, jota mieskin haluaa, pienemmältä paikkakunnalta. Mies sanoi miettivänsä, mutta tämä on paras kompromissi minkä olen saanut mietittyä. Tiedän, että täällä minusta tulisi katkera vanha ämmä jos en koskaan pääsisi pois.

Ymmärrän, että olemme nuoria (alle 30) mutta en ymmärrä tätä odottamista vaan odotuksen takia. Miten se elämä on erilaista vuoden päästä?

Tuntuu, että mies ei tiedä haluaako sitoutua oikeasti, vai onko tämä nyt vain helppoa, ja ollaan yhdessä sen takia kun on tottunut. On näitä vuosia jo tullutkin noin viisi josta neljä ollaan asuttu yhdessä. Mutta se suurempi askel, perheen perustamiseen, oman kodin hankkimiseen tuntuu miehelle liian vaikealta, vai haluaako edes?

En haluaisi painostaa, mutta keskustelua on käyty jo pidemmän aikaa, eikä mies tunnu edes miettineen asiaa sen pidemmälle.

Pitääkö tässä nyt vain tyytyä osaansa, olla hiljaa, ja odottaa? Ihan vain sen takia, kun mies niin haluaa.

Ei ole minulta reilua vaatia päätöksiä mieheltä ja sitä että tehdään se kompromissi nyt eikä vuoden(?) päästä, mutta onko mieheltä reilua vaatia minua odottamaan, eikä edes miettiä asiaa sen kummoisemmin?

Taas yksi, joka mankuu ettei kumppani suostu "kompromissiin" ellei saa omaa mielipidettään läpi.
Kuka vastavalmistunut jättäisi vakinaisen työn näinä aikoina, kun uran alkuun pääseminen on kiven alla.

Kaipa sinä tiedät ettei työntekijä noin vain voi siirtyä etätyösuhteeseen. Siitä päättää työnantaja ja kyse on tavallisesti 1 - 2 päivästä viikko. Ja lisäksi sellainen työntekijä putoaa helposti urakehityksestään.
Ja tällaista sinä vaadit kumppaniltasi, että pääsisitte asumaan johonkin huitsin nevadaan, jossa ainoat lähikontaktit olisivat tietysti sinun sukuusi.

Kumppanisi on hyvin kohtelias sanoessaan "harkitsevansa" asiaa. Useimmat sanoisivat heti nouvei.

 

[mietipä vielä hetki]

Eli sinä haluaisit, että ottaisitte ison asuntolainan, ostaisitte talon maalta ja sinä jäisit kotiin tekemään lapsia, kun äkillinen vauvakuume siihen nyt pakottaa, ja mies saisi kantaa taloudellisen vastuun ja palkinnoksi vielä kulkea pitempää työmatkaa? Ja ihmettelet miksi mies ei ole innostunut asiasta?

 

[huonotedellyt]

Mies ei tiedä, haluaako lasta. Ainakaan nyt.

Pidä ehkäisy kunnossa.
Teidän pitää olla yksimielisiä asuinpaikasta ja lasten määrästä ennen kuin teette isoja muutoksia.

Ainoa iso muutos, mitä nyt voi tehdä, on muuttaa erilleen.

 

[huh heijaa]

miksi noin kiire?
mikä sinun roolisi on parisuhteessanne rahan suhteen?
Pystytkö elättämään itsesi, onko ammatti ja varma toimeentulo jos vaikkapa ero tulee?
Vai kulutatko miehen tienestejä ja oletat, että mies jaksaa elättää sinut ja lapset ja maksaa asuntolainat, tehdä remontit ja käydä vielä töissäkin jostain periferiasta pitkien matkojen takaa?

Miehelläsi on vakituinen työpaikka, joo, mutta, onko kuinka kauan kun Suomen nykyistä tilannetta katsoo. Oletat, että mies pystyy tekemään etätyöpäiviä tuosta noin vaan. Eiköhän miehen työnantajalla ja myös miehellä itsellään ole sanansa sanottavana tähän asiaan. Et sinä noin vain voi määräillä ja olettaa, että kaikki ympärilläsi hyppivät sinun suunnitelmiesi mukaan.

Miehelläsi on oikeus (hän on olle 30v) päättää omalta osaltaan koska on valmis isäksi ja koska on valmis ottamaan isot velat niskaansa ja tekemään työtä vuorotta niin kotona kuin ansiotyössäkin.

Jospa sinäkin ap keskittyisit ensin työntekoon, rahan säästämiseen niin uutta kotia kuin vauvaakin varten ja vasta sitten kun teillä on talous kunnossa ja mieskin haluaa sitä lasta, niin pukkaatte sitten jälkikasvua maailmaan.

 

[Been there...]

Olin itse samankaltaisessa tilanteessa vuosia, vuosia sitten. Olimme molemmat samalta maalaispaikkakunnalta kotoisin ja olimme ennen naimisiinenoa puhuneet, että muutamme aikanaan takaisin maalle, vaikka työmatka pidentyisikin. Myös lapsista oli puhuttu etukäteen. Kuitenkin silloinen mieheni keksi aina jonkun tavoitteen, mikä pitää saavuttaa ennen (uusi auto, kesämökki jne.) kuin voimme muuttaa tai alkaa harkita lapsia. (Huomautettakoon tähän, että työelämässä aloitin miestäni myöhemmin, sillä olen häntä nuorempi, mutta heti ensimmäistä työpaikastani lähtien tienasin häntä enemmän, joten en koskaan aikonut jäädä hänen elätettäväkseen - ja jo opiskeluaikanakin tein pariakin työtä opintojen ohessa kartuttaakseni yhteistä kassaamme).

Lopulta hän paljasti, ettei halua oikeasti muuttaa takaisin maalle, eikä oikeasti halua lapsia ja että hän oli ajatellut minun muuttavan mieleni ajan myötä - hän oli siis omien sanojensa mukaan mielikseni ollut mukamas samaa mieltä muutosta ja lapsien hankkimisesta. Lopulta hain avioeroa 15 vuoden jälkeen. Syitä oli paljon muitakin kuin tämä muutto- ja lapsiasia.

Rakastuin uuteen mieheen ja aikanaan hän olisikin ollut valmis "tekemään" kanssani lapsia. Kävi ilmi, että ei se enää siinä iässä niin vain onnistunutkaan. Jäin siis lapsettomaksi. Nyt suru siitä on jo hellittänyt ja onneksi nykyisellä miehelläni on lapsia - toki nyt jo aikuisia - ensimmäisestä avioliitostaan, joten hänen ei tarvinnut lapsettomuudesta kärsiä. Entisellä miehelläni muuten on nykyisimmän puolisonsa kanssa lapsia ja he asuvat siellä maalla...

Tarinani opetus on, jos tässä nyt opetusta onkaan, että yrittäkää keskustella rehellisesti siitä, mitä haluatte. En missään nimessä neuvo, että heti vain kantapäät vastakkain, jos yhteistä säveltä ei nopeasti löydy, mutta rehellinen keskusteluyhteys on tärkeää. Kun aidosti tiedätte, mitä kumpikin haluaa ja millä aikataululla, voitte aidosti tehdä kompromisseja. Kun kissa on nostettu pöydälle, ei jälkikäteen tarvitse josssitella tai harmitella.

 

[ei jossittelija]

kuitenkin se on niin, ettei toinen voi sanella toiselle, että nyt haluan muuttaa maalle, nyt haluan lapsen.
Jos toinen sanoo siihen, että ei nyt, ehkä joskus myöhemmin, niin joko tyydyt siihen tai lähdet nostelemaan parisuhteesta.
Sinä vastaat omista haluistasi ja parisuhteen toinen osapuoli omistaan. Jos halut eivät kohtaa, niin oma on häpeä jos jää roikkumaan epätyydyttävään suhteeseen. Turha sitä on toista syytellä siitä, että kun se ei antanut suoraa vastausta.