Kun aina puhutaan, että pitää olla unelmia toteutettavaksi, jotta elämäninto pysyy yllä.
Minun mielestä elämässä ei ole mitään pakkoa!Ei edes haaveileminen ole pakollista.Rohkea ihminen jaksaa päivästä toiseen vaikka ei olisi itseensä liittyviä konkreettisia haaveita, että mä saan rahaa ja maksettua velkani tai mä saan rahaa ja saan ostettua itselleni ostos-tv:stä kuntoilulaitteen tai pääsen unelmalomalle.On rohkeaa myös olla haaveilematta siitä, että voi auttaa vähempiosaisia. on rohkeutta ottaa elämä sellaisenaan kun se tulee päivittäin kohdalle.Minä itse olen sellainen haaveeton ihminen, toivon, että mun läheisillä menee hyvin. Lapsilla ja miehellä ja ystävillä. Toivon, että päättäjillä olis korkea moraali ja ettei itsekkyys olisi yksi sisäänrakennettu ominaisuutemme. Mutta kun se on. Elämä vaan ON helpompaa kun on jotain mitä odottaa, jotain mikä on haaveena tulevaisuudessa. Kun kitkuttelu tässä päivässä ahdistaa, on KIVA paeta haaveilemaan siitä jostain, joka sitten palkitsee meidän kilvoituksemme tässä päivässä. Se on nynnyjen touhua, joskin myönnän, ihan kivaa puuhaa se haaveileminen. Ja markkinamiehet, jotka haluavat rahamme, haluavat meidän haaveilevan ja maksavan haavemme juuri heidän taskuun.
Sä et ole ainoa haaveilematon. Mutta vaikutat hyvältä ihmiseltä ja toivon, että räpiköintisi jatkuu edelleen menestyksekkäästi!