Samantyyppinen fiilis kuin sinulla, ap. Suuri osa kavereista on jo perheellisiä, autollisia, asuntolainan maksajia. Ja minä? Noh, olen hiljattain karsean eron kokenut (eli epäonnistunut oikein kunnolla ja perusteellisesti) ja siitä suurimmaksi osaksi toipunut, ja tällä hetkellä on tosi-tosi vaikea uskoa että mistään löytyisi kunnon miestä, tai oikeammin sellaista joka haluaa kanssani parisuhteeseen. En tosin ole etsinytkään, olen aika ujo. Pidän kyllä toki yksinolosta, omasta rauhasta ja elosta mutta välillä (ja se alkaa olla päivittäin) iskee oikein kunnon läheisyyden kaipuu, ja ehkä jonkun muunkin kaipuu. Olen parisuhdeihminen, mutta en halua ottaa ketätahansa, vaan odotella Sitä Oikeaa, olenkohan hieman naiivi nyt.
Olen jollain tasolla vajavainen, kuin osa minusta ei olisikaan minussa vaan tuolla jossain päin maailmaa miehen muotoisessa paketissa. Yksinkertaisesti haluan jonkun rinnalleni, elämään kanssani (en siis Ketätahansa vaan Sen Oikean). Kuin olisin vailla jotain koko ajan. Henkisen puolen aukon saan kaavittua kasaan kaikella muulla, harrastuksilla, työllä ja ihanilla kavereilla niin töissä kuin siviilissä, lukemisella, urheilemalla, jne. Elämäni on rikasta näinkin, kun katsoo oikeasta kulmasta. Jaksan kyllä odotella Juuri Häntä.
Mutta fyysinen puoli on taas oma juttunsa. Henkistä puolta jaksan odotella, koska sitä voi korvata, mutta fyysistä ei. Ainakaan minä. Sinänsä seksin harrastaminen ja muu läheisyys ei tuota ongelmia, minulla onkin joskus ollut kaveruuteen perustuvaa seksisuhde, kaksikin oikeastaan (eri aikakausina) ja tämä muoto sopii minulle jos vaan tunnen vastapuolen tarpeeksi hyvin. Varmasti olisi tarjokkaita jos vähän antaisi ymmärtää, hehe... Mutta jotenkin minulla ei silti riitä pokka semmoiseen, aloitteen pitää tulla mieheltä kun olen niin jääräpää uuno etten varmasti tee mitään vaikka miten kiinnostaisi jos toinenkaan ei tee. En edes kehtaa/uskalla flirttailla, varsinkaan töissä ja varsinkaan jos muita on samassa toimistossa ja ainahan niitä (pelkään maineen puolesta), vaikka siellä pari mukavan oloista miekkosta onkin. Jotka puolestaan aika selvästi yrittävät flirtin tyyppistä minun suuntaan. Ja kyllä ne muutkin naiset siellä sitä harrastaa, osa ainakin. Olisi kiva olla hieman rempseämpi, osata elää eikä nipottaa turhista.
Voisi vaikka koittaa jotain harmitonta deittailua, sitä en ole ikinä tehnyt ja nyt kun olen sinkkuna tässä...JOS uskallus riittää. Mutta missäs niihin tutustuisi? Ennen se on tapahtuut alkon merkeissä, ja nyt kun se vaihe on mennyt ohi niin no can do. Baareissa en juokse enää juuri ollenkaan, en jaksa katsella kenenkään ördäämistä.
Bottom line: Tunnen olevani puolikas ja välillä totaalinen luuseri, ollen kuitenkin hetkittäin tyytyväinen elooni. Toivon tilanteeseen muutosta (ei se toivomalla parane). Ja uskoisin että kombolla muun elämän henkinen rikkaus ja kaveri.....suhde pärjäilisi tämän vaiheen yli, kun vaan löytyisi se jälkimmäinen. Mikä vaihe tämä sitten onkaan. Yksinäisyyden, eristäytyneisyyden, erossa vellomisen ja siitä voiton puolelle pääsemisen jälkeinen herääminen?
No näillä mennään, anteeksi avautuminen. Vähillä unilla menee tämä yö, kun olin tuon projektin kimpussa, ja sitten eksyin yllättäen tälle foorumille.
.
