muita n.-33kg tiputukseen?

Tuosta juomisesta, mä pidän litran kannussa pöydällä vettä. Siitä näkee kuinka paljon on juonut ja tulee jotenkin helpommin juotua. Light-mehut ei oo kovin terveellisiä, joten suurempia määriä ei niitä kannata juoda. Ja jos lähtee johonkin niin kannattaa ottaa pulloon vettä mukaan.

WeatherWax: Noinhan se on, ei pitäis nuukailla, kun ei se ole jokapäiväistä, ei edes jokaviikkoista. Mulla vaan repee se helpolla käsistä, kun antaa yhtenä päivänä luvan syödä herkkua :ashamed: .
 
Miun vinkki tuohon juomiseen on kanssa että kannu pöydälle ja siihen vettä. lisäksi laitan veteen hyvin usein sitruunaviipaleen, appelsiiniviipaleen tai vaikka kurkkusiivuja kesällä on helpompaa kun sinne voi laittaa vaikka tuoreita mansikoita. Mutta nuo appelsiini-ja sitruunaviipaleet antaa kivasti makua. Tai toinen vaihtoehto on se että laittaa vain ihan pienen määrän mehua. ei maistu ihan vedeltä.

Me käytiin viimeviikolla miehen kanssa ravintolassa syömässä ja olin ylpeä itsestäni kun en syönyt lemppariani valkosipulikermaperunoita ja pippuripihviä. No pihvin söin ja pippuri sellaisen mutta kermaperunoiden tilalla oli kasviksia ja salaattia ja se oli HYVÄÄ :p
Muuta hyvää miun viikossa ei sitten ollutkaan :ashamed: en pysynyt pisteissä ja tuo kantapää vihoittelee edelleen vaikka siihen lääkkeetkin sain. Ei pitäisi käyttää tekosyynä mutta kun ei kärsi käydä lenkillä niin ei joten olisi pakko pysyä pisteissä jotta saisi painoa tippumaan.
Veikkaan että tämä kuluva viikko ei tuo tulosta puoleen eikä toiseen eilen söin pizzaa illalla no aamulla onneksi oli lumitöitä ja söin salaattia mutta taas meni pisteen reilusti yli.
Tuntuu taas ettei tästä tule mitään. Ei pitäisi lannistua mutta kyllä se taas on pistänyt mielen matalaksi. niin hyvä kun tuo ekan viikon pudotus oli...
No viikonlopun yritän pysyä pisteissä ja katsotaan sitten kuinka miun käy. Mie vietän näillä näkymin viikonlopun poitsun kanssa kahden ku mie lähtee tyky-viikonloppua viettää työporukan kanssa. eipä ole ainkaan tekemässä herkkuja saati ostamassa niitä...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Saimaanrannan äippä:
Hattiwatti: miten olisi vichy-vesi maustettuna jos sen juominen onnistuisi
Ongelma noissa vesien maustamisissa on että jos pitkin päivää latkii, hampaat tykkää pidemmän päälle kyttyrää. Parasta olisi vaan opetella juomaan ihan pelkkää vettä.
 
Japaa :LOL: Ensimmäinen tavoite saavutettu! (ihan täpinöissään):kieh: tänään päästiin kauan kaivatulle 80-luvulle..aamupaino oli 89,5 =) eli viides viikko menossa..ei lainkaan huonosti.. tsemiä kaikille :hug:
 
flinux ONNEA SAAVUTUKSESTA :flower:

Jees, vähän enempi on tullu syöpöteltyä tänä viikonloppuna, tosin pertsuna oltiin hiihtämässä!! Ei tosin menty kun 4km, kun ei ollu yhtään pitoo suksissa ja tasamaalla menokin oli yhtä tuskaa kun sukset lipsu, onneks ei silti menny maku hiihtämiseen, tekis jo uudestaan mieli... :p

Niin ja siis haettiin kebabit perjantaina :ashamed: ja eilen tein herkkurahkaa, tosin laitoin kevytvispiä ja ihan vähän sokeria. Oli tosi hyvää!! Huh, en tiedä koska uskaltaudun vaakaan... ehkä vasta tiistaina....

Kiitos "juopotteluvinkeistä", nyt oon oikein yrittänyt juoda runsaammin, ja täytyy sitä myöten käydä pissallakin usein.

Aamulla oltiin lumihommissa koko perheen voimin ja nyt lapsoset on ihanasti päiväunilla. Nyt on niin upea ilma että täytyy vielä lähteä toisenkin kerran ulos!!!
 
Maanantaita kaikille! =)

Viikonlopusta selvitty ilman sen kummempia koettelemuksia syöminkien merkeissä. Ulkoillakin koitin parhaan mukaan, mutta tuppas olemaan vaan niiiiiin liukasta joka puolella että ei oikein päässyt tahtiin.

Uusi viikko ja uudet kujeet. Tämän viikon koitan tsempata erityisesti, liikkua enempi ja jättää ne arveluttavat napostelut pois. Saa nähdä vaikuttaako se sitten vaaka -lukemaan joka on kivasti pysynyt nyt 90 alla..

Mutta takaisin työn pariin! :wave:
 
Maanantaita!!
Pelkäsin mennä vaakaan tänään ja ajattelin että antaisinko tämän viikon tulokseni vasta huomenna, mutta totesin, että parempi se on vaan mennä nyt ja kohdata lukemat. Ja ilokseni oli kuitenkin se paino pudonnut, tämän päivän lukemat oli 112,1kg, eli 600gr oli kuitenkin pudotusta :D Tuli siis syötyä se kebabbi ja eilen 2 laskiaispullaa :ashamed: , mutta onneksi muu viikko tuli sitten elettyä terveellisemmin.
Tänään aamupalaksi oli Nutriletin suklaapirtelö ja appelsiini, ja nyt kyllä jo nälkä kurnii, onneks kohta on lounasaika. Tänään on myös urheilupäivä, joten aion syödä ihan kunnon lounaan. Ja välkkäriksi on Nutriletin kasvisliemi. Illalla ehkä sit pelkällä nesteellä tai ainakin vaan jotain kevyttä.
Onkohan kilo/viikko pudotustahti jatkossa liian kova tavoite, nyt alkuun se tietty on onnistunutkin, mutta nyt siis oli toi reilu puoli kiloo vaan. Nooh, täytyy tässä katsoa vielä muutama viikko ja harkita tavoitteita sitten uudelleen.
 
Paino edelleen 97,7kg ja keinot tosi vähissä.olen junnanut tässä painossa jo vaikka kuinka kauan.HattiWatti:mun mielestä kilo/viikko on tosi iso pudotus ja voin olla varma,et jossain vaiheessa jo se 0,5kg/viikko on hankalaa,ainakin jos paino jumiutuu niinku mulla :) ei muuta ku tsemppiä ja iloitse joka ainoasta miinustuloksesta :flower:
 
Alkuperäinen kirjoittaja HattiWatti78:
Maanantaita!!
Pelkäsin mennä vaakaan tänään ja ajattelin että antaisinko tämän viikon tulokseni vasta huomenna, mutta totesin, että parempi se on vaan mennä nyt ja kohdata lukemat. Ja ilokseni oli kuitenkin se paino pudonnut, tämän päivän lukemat oli 112,1kg, eli 600gr oli kuitenkin pudotusta :D Tuli siis syötyä se kebabbi ja eilen 2 laskiaispullaa :ashamed: , mutta onneksi muu viikko tuli sitten elettyä terveellisemmin.
Tänään aamupalaksi oli Nutriletin suklaapirtelö ja appelsiini, ja nyt kyllä jo nälkä kurnii, onneks kohta on lounasaika. Tänään on myös urheilupäivä, joten aion syödä ihan kunnon lounaan. Ja välkkäriksi on Nutriletin kasvisliemi. Illalla ehkä sit pelkällä nesteellä tai ainakin vaan jotain kevyttä.
Onkohan kilo/viikko pudotustahti jatkossa liian kova tavoite, nyt alkuun se tietty on onnistunutkin, mutta nyt siis oli toi reilu puoli kiloo vaan. Nooh, täytyy tässä katsoa vielä muutama viikko ja harkita tavoitteita sitten uudelleen.
Alkuun lähtee helpostikin sen kilon viikossa, mitä enempi ylipainoa, sitä enempi myös extranestettä joka poistuu. Läskiä käytännössä palaa sen puolisen kiloa per viikko maksimissaan.

Hyvää ja kevyttä syötävää on muuten noi pikanuudellit kun ei tunge sitä rasvahässäkkää sekaan. Ja jos tuntuu että nälkä vaivaa, kannattaa ekaksi juoda lasillinen vettä ja jos se ei helpota, syödä porkkanaa / lanttua / vastaavaa. Näläntunne tulee kun verensokeri laskee, oli lähtötaso mikä tahansa. Kun sitä nostaa hiukankin, nälkä helpottaa ja juurekset pitää verensokerin pitkään sillä samalla tasolla. Eli kun ei tule notkahdusta, ei tule nälkääkään.

Ja kuten aina jaksan saarnata, oikeasti, yhden päivän kaloreista ei kannata välittää. Kun viikkosaldo on kaikkinensa järkevää, tapahtuu painonkin tippumista. Toki jos ne kalorit jakaantuvat tasaisemmin päiville, ei tule joinain päivinä nälkää...
 
Maanantaita...

Puntaripäivä oli sitten tänään... Aamupaino 95.8 joten pudotusta huikeat 100g :headwall:
Mutta kun miettii että mitä tahtia olen ruokaa mättänyt viikonlopun aikana niin ihme ettei nousua ole enempää... Mutta nyt on loma loppu ja arki alkanut joten jospa se ruokavaliokin asettuisi aisoihinsa.
 
Heipsan!

Viikonloppu tuli ja meni, mässäillen :p . Syyllisyyttä en tunne, sillä mä olin siihen varautunut. Lauantaina käytiin miehen kanssa syömässä, mä otin hampurilaispizzan. Sain sitten kaikki roskaruokamaut kerralla :whistle: . Kahtena päivänä syötiin kevytrahkaa. 1 prk rahkaa (0,3 % rasvaa) ja 1 prk Valion vaahtoutuvaa vaniljakastiketta (9%). Älyttömän hyvää eikä niin kaloripitoista. Jokatapauksessa, mässäilyksi meni.

Tänään alkoi taas paremmin. Ihan normaalia kevyttä ruokavaliota noudattaen. Saa nähdä käynkö huomenna vaa'alla vai jätänkö suosiolla ensi viikkoon punnitukseni. Ilmoittelen huomenissa siitä asiasta.

 
Huomenta.

Tiistai taas ja vaa'alla on käyty, 89,1 eli pudotusta 1,1kg.
Ihan kivasti, kummasti se paino putoaa vain tasaiseen tahtiin vielä.

Eilen meni plörinäksi..jäi toinen ruoka syömättä ja kylässä tuli otettua tarjottavia, tosi vähän kyllä mutta kuitenkin.
Mä kun olen nyt jättäny vaaleen leivän kokonaan pois ja vehnää muutenkin vähä vähemmälle niin huomaan heti kun syön jotai tollasia niin alkaa turvottamaan..ei se herkku enää maistu niin hyvälle.
Mutta vielä kun sais sen että ei tekis niin paljon mielikään ottaa.

Tänäänkin tiedossa touhukas päivä, saa nähä ehdinkö lenkille. Että se siitä tehoviikosta, kaatui heti alkuunsa.. :LOL:

Pudotuspeukkuja kaikille! ;)
 
Ääh, tänäänkään en pääse salille, nuorimmainen tekee poskihampaita ja on niin kiukkuinen etten kyllä voi viedä lapsiparkin henkilökunnan kiusaksi. Täytynee kaivaa jumppapallo esiin, yyh. Vielä kun löytyisi joku salikaveri joka ehtisi arkisin aamupäivisin niin ei tarttisi tylsyyksissä tuijottaa siellä aina töllöä :) Vaaka näytti 77,5kg, ihan kiva. Kunhan näyttää aina vähemmän kuin edellisellä kerralla niin hyvä.
 
Huomenia!

Päätin tänäaamuna mennä vaa'alle ja mä järkytyin. Lukema kävi 109,8 kg mutta jämähti tasan 110 kg. Siis mä järkytyin PALJON. Mullahan oli mässäilyviikonloppu ja ajatus siinä, että paino nousee tiistaihin mennessä. Mutta ehkäpä mä oon vaan osannut keventää ja liikkua oikein :D . Nyt siis mun tulokset on: Paino 110 kg, viikkopudotus 0,6 kg, kokonaispudotus 6 kg.

Ensi viikoksi on kova tavoite ;) . Silloin pitäis päästä uudelle kymmenluvulle ja pitäis päästä vähentämään yksi piste. Kysymys niille, jotka ovat jo päässeet vähentämään pisteitä: Jos kesken viikon käytte vaa'alla ja paino onkin pudonnut alemmalle kymmenykselle, niin vähennättekö heti yhden pisteen vai vasta virallisena päivänä? Onkohan tuolla niin merkitystä :| .

Kaloriina, WeatherWax: Onnea hyvistä tuloksista! Ja nöpö80, mun mielestä -100 g on tosi hyvä tulos lomaviikolta! Se olis ihan hyvin voinut olla ylöspäin kilonkin verran. Tsemppiä paljon :hug: !
 
Iines79, kyselit noista pisteen tiputuksista..minä ainakin tiputin sen pisteen heti sinä päivänä kun puntari näytti sen alemman luvun, sitä oli niin odotettu että olin sitten jotenkin ylpeä itsekseni...
*rinta pystyssä, "mulla onkin nyt 1 piste vähemmän" * :LOL:

Voiko ihmisessä 6 ekaa kiloa olla nestettä ja sen sellasta jotka sitte lähtee nopeesti ?
Mä kun olen lipsunutkin kuitenkin ja lenkkeilly sen 4 kertaa viikossa ja silti putoilee ihan jees tahtia..tosin pisteissä on pysytty, mutta tuskin se on sama syönkö päivässä sen 21 konvehtia tai 21 pisteen edestä terveellistä ruokaa!
Kertokaa mulle totuus ja palauttakaa maan pinnalle, nyt mä haaveilen että olen kesällä jo pikkuruinen! :whistle:

Taas kyselen täällä jumppailusta, mutta Weatherwax mitä sillä jumppapallolla teet ? :D sain ystävän vanhan ja olen ihan onneton, kököttelen sen päällä ja ihmettelen! taidan surffata ja katsoa jos löydän jotain vinkkiä..
 
Mä oon Kaloriina miettinyt ihan samaa, eli onko tää 6 kg vaan nestettä? Mun kokoisella on todennäköisesti silleen :/ . Ja kun ajattelenkin sitä, että raskauden parina viimeisenä kuukautena tuli 10 kg nestettä kroppaan niin mikä ettei sitä näin "normaalina" olis n. puolet siitä määrästä.

Mulla on varmasti ollut nesteitä tuo nopeahko pudotus. Oon huomannut eron kasvoissa ja jaloissa. Mutta toisaalta, hyvä näinkin. Ei sen ylimääräisen nesteen kuuluis terveessä kropassa ollakaan.
 
Kaloriina Vatsalihasliikkeitä lähinnä. Meen pallon päälle selälleni niin että pallo on tuossa ristiselän kohdalla, jalat pienessa haara-asennossa sen verran lähellä että polvitaipeissa on n. 90-asteen kulma. Lantio pidetään ylhäällä, kädet niskan takana ja siitä rutistuksia ylös. Alas kun laskeutuu, pää ei saa mennä napalinjan alapuolelle ja sen liikkeen ei tarvitse olla suuri, pääasia on että pysyy jatkuvasti kontrolli vatsalihaksista.
 
Mä taas en ole huomannu pudotusta juuri missään muuta kuin että olo on kevyempi.. mutta nyt ei enää tunnu siltäkään..toi venhä turvottaaaa.. :/

Huomasin tässä sellaisen seikan että nyt iskee ikäänkuin vasten kasvoja se miten paljon sitä saattoi päivän mittaan ennen "mässätä"..
Koska nyt joka kerta sitä laskee että voiko ja saanko. Ennen tuota ei olisi ehkä miettinyt vaan popsinut suuhunsa..

Mun tekee niin paljon mieli lenkille! Johtuu tästä tynkystä olosta...toivottavasti on reitti sitten sula, ei tarttis niin hissuksii mennä..
 
Surffasin äsken huvikseni Pv:n sivuilla ja osuin BMI-laskuriin. Voitteko kuvitella, mun alkupainon mukaan BMI oli 40,7!!!!! Nykyisellä painolla BMI oli sentään alle 40, eli 38,5. Voi tajutonta tätä massan määrää |O .
 
Moikka!
Nyt sitten taitavat kadota viikonlopun mässäilyt ruhostani... Olen nimittäin aikamoisessa vatsataudissa, sohvalla makoilen läppäri vierelläni. Rakas äitini onneksi haki lapset...

Onnea kaikille hienoista viikkopudotuksista!

Itse olen tässä miettinyt että vaihtaisinko punnituspäivää... Koska mä olen alkanut kaivata edes sitä yhtä herkkupäivää per viikko ja ehkä sillä sitten saisin taas lisää innostusta tähän hommaan koska juurikin nyt nuo pisteet tökkii oikeen tosissaan...
Ja niin taidankin tehdä, eli tästä lähtien olkoon punnituspäiväni perjantai ja se on sitten myös namipäivä :D .
 
Kiitos Iines79 BMI.n olemassaolon muistutuksesta.. Voi ahdistus!
Vielä kirkkaassa muistissa kun tuo oli 24 ja nyt.... :ashamed:

Tack Weatherwax pallovinkeistä, jospa tänään hieman rääkkäisin palloani sitten..otan pehmeän laskun jumppapallon maailmaan! :D
 
Kaloriina, mä ostin gymstickin ja sit mulla on kans toi pallo. Mutta toi keppi oli ihan loisto-ostos, sai tosi hyvin tehtyä habat, ojentajat, olkapäät ym. Mä en mitään jalkakyykkyjä ym vielä ruvennut tekemään, koska nyt yritän vaan parannella niskajumejani. Ihmeellistä oli, että vaikka tein pelkästään yläkroppaa sillä tikulla eilisen lenkin jälkeen, niin vatsalihakset on tänään ollut hellänä, ehkä siinä jollain lailla "ryhdistäytyy" kun tekee niitä toistoja.
Eilen meni illalla porkkanaa ja appelsiinia oikein urakalla kun teki mieli napostella. Ihanaa, että mä oon tyystin päässyt siitä karkin himosta, kun olen totaalikieltäytyjä :$ Tiedän, että ratkeisin ihan heti jos antaisin pikkusormenkin, vähän niinkun jollain on ton vineton kanssa sama juttu.

Pisteenlaskijat!! Mä en ole koskaan tutustunu noihin pv-juttuihin, mutta mietin, että olisko se hyvä juttu? Ehkä ainakin sitten kun tää paino tästä vielä tippuu ja rupee olemaan hankalampaa toi kuihduttelu niin vois ruveta pisteilemään. Paljonkos pisteitä meikkis saa syödä kun tota painoo on nyt toi reilu 112kg?
 
HattiWatti78, ja muutkin, tässä painovartijoiden menetelmä laskea itselleen oikea pistesaldo/pv. Kopsasin sen tuolta toisesta ketjusta. Olkaa hyvä :)

Mulle pisteet on just passeli, selkeä systeemi ja omaksuin ne tosi nopeasti.
Ja tietty olen huomannu että ne myös toimii. Joten suosittelen lämpimästi.

Pistesaldo päivitetään sitten aina välillä kun paino putoaa niin pisteetkin pienenee.

1.Oletko..
a) nainen = 7p
b) mies = 15p

2.Minkä ikäinen olet..
a) 18-20 = 5
b) 21-35 = 4
c) 36-50 = 3
d) 51-65 = 2
e) 65 => = 1

3. Mikä on painosi nyt..
Merkitse painosi ensimmäinen kymmenluku.
Esim. Jos painosi on 87kg, merkitse 8p.

4.kuinka pitkä olet..
a) alle 160 = 1p
b) 160cm tai pidempi = 2p

5. Millaista on päivittäinen työsi...
a) pääasiallisesti istumatyötä = 0p
b) pääasiallisesti seisomatyötä, osittain istumatyötä = 2p
c) pääasiallisesti liikkuvaa osittain seisomatyötä = 4p
d) fyysisesti rasittavaa = 6p

6.Haluatko..
a) pudottaa painoasi = 0p
b) lopettaa laihduttamisen ja pitää painosi nykyisellä tasolla = 4p

Osittain imetyksestä 5p ja täysimetyksestä 10p lisää.
.....................................................................................
Ja liikunnasta saa sitten lisäpisteitä jotka voi joko käyttää tai olla käyttämättä. Tässä vähän osviittaa..

Liikuntapisteet: 15min (30min)
Hiihto, maastohiihto 2(4)
Hölkkä 2(4)
Kävely, kohtalaisen reipas 1(2)
Kävely, reipas 1,5(3)
Pelit, esim. sulis, tennis, sähly 1,5(3)
Pyöräily, rauhallinen 1(2)
Pyöräily, reipas 1,5(3)
Rullaluistelu 2(4)
Sauvakävely 2(4)
Tanssi, paritanssi 1(2)
Voimistelu, rauhallinen 1(2)
Voimistelu, aerobic 1,5(3)
Uinti 2(4)


 
Tuohon Kaloriinan hienoon viestiin lisäyksenä, että 1 p= 60 kaloria. Eli, niinkuin mulla pisteitä on (vielä tämän viikon :whistle: ) käytössä 24 niin tämähän on kaloreina 24 x 60 = 1440 kaloria/pvä.

Kannattaa miettiä mitä syö, jos ei halua kuluttaa noita pisteitään ihan yhdessä rysäyksessä ;) .

Mä söin eilen makaronilaatikkoa ja annos oli varmaan puolet siitä mitä söin entisessä elämässä. Okei, punnitsin vaa'alla kun sellainen hienous on olemassa. Annos oli 200 g ja pisteitä meni 5! Jos olisin rohmunnut samalla tyylillä kun aikaisemmin, olisin syönyt varmaan 10 pisteen edestä, eli lähes puolet päivän saldosta. Ideahan on, että opitaan käyttään lautasmallia, joten täytin lautasen toisen puolen salaatilla - tadaa - tulin ihan hyvin täyteen eikä tosiaankaan kannattanut syödä vielä toista samanlaista laatikkosatsia.
 

Yhteistyössä