Muita IVF/ICSI- konkareita?

tuba factor en toki katoa, haluan seurata teidän kuulumisia ja toivoa parasta :heart:

Lueskelin äsken paremmalla ajalla sun ajatuksia tuolta ylhäältä, ovat osittain samoja kuin itselläni. Mä olen myös huomannut, että vastasyntyneet eivät herätä enää samoja vauva-haaveita vaikka kyllä mielelläni sellaisen edelleen ottaisin. Kummipoika lähenee yhtä ja oppii koko ajan uutta, huomaan sellaisen herättävän mussa ilon tunnetta ja eilen kun vein imuria roskiin, niin 2 eskarilaista poikaa alkoi keskustelemaan mun kanssa imureista, oli hirmu hauska keskustelu =) Näillä ajatuksilla olen alkanut miettimään uudestaan sijaisvanhemmuutta, että voisi tarjota jollekin taaperolle-eskarilaiselle lämpöisen kodin. Meillä odottaa edelleen adoptio-paperit kotona, en ole vielä laittanut postiin mutta sinne ollaan kyllä ruksattu myös tuo sijaisvanhemmuus. Mies ei tähän mennessä ole asiaan lämmennyt kun meillä on läheltä myös huonoja kokemuksia, mutta tähän mennessä keskustelemalla ollaan kyllä löydetty kompromissi asiaan kuin asiaan.

Halle on toisesta luovuttajasta tullut vielä mitään tietoa?

Nepulle tsemppiä piinailuun!

Nyysy vaikea ehkä tuossa ekassa folliultrassa sanoa mitä tulevan pitää, mutta jos sulla on kehittymässä nyt 5+5 suht tasakokoista follia, niin ihan hyvältähä se kuulostaa. Mulla on aina toiseen folliultraan tullut lisää folleja, eli tuo eka on antanut vain vähän osviittaa lääkkeiden tehosta. Limiksestä en nyt muista oikein mitään, mutta iltaisin minä olen pistellyt, sellaisena aikana että olisin aina samaan aikaan kotona, eli tuo pistosajankohta tulisi olla suht sama koko ajan. Tsemppiä!
 
Iltaa =). Toinen ultra oli tänään. Puregonia nostettiin taas lisää, nyt menee 250IU :O.Jestas mikä satsi!!
Tosin enää tänään ja huomenna. Orgalutran kylkiäisenä. Sunnuntaina sit pistetään Pregnyl. Ja tiistaina munasolujen keräys |O. Apua! Mahdollinen siirto ois suunnitteilla sit torstaina. Alkaa olla aikast jännät paikat. Piinapäivät loppuisi 9.5, jos verikokeeseen asti selvitään...Miten sen ajan kestää ollenkaan...Se on varmaan 2 testii ja päivä, siirtopäivästä lähtien :LOL:. Mä olen meinaan vähän malttamaton :rolleyes:.Oikeella puolella näkyi nyt 9 follia, eli määrä voi kasvaa matkalla, niin just kuten Johkunen tossa edellä mainitsi. Vasemmalla näky nyt vaan 1, koska se oli vaikeesti läydettävissä koko munasarja sillä puolella. Viimekäynnillä siellä oli sentään 5. Tosin nyt oli eri lääkäri. Mut ainaki mukavampi kuin viimeks :mad:. Saatiin samalla punktioneuvontaa. Siinä, kun mentiin sh:n huoneeseen päin, oli yhden huoneen ovi käytävälle auki. Siellähän se mun inhokkilääkäri mutusteli sämpylää kaikessa rauhassa samalla lukien jtn. Toivoin sillon salaa mielessäni, et menispä väärään kurkkuun samalla :whistle:. Ilkee minä :saint:.
Halle . siis oottelee luovuttajaa? Miten se homma käytännössä etenee? Mun sukulainen luovuttelee ihan urakalla. Taitaa olla kolmas kerta sillä edessä lähiaikoina.
Onnea kaikille yritykseen :wave: !
 
Copy-pastetan osin samat kuulumiset kun kirjoitin toisaalle. Turhaan sitä näppistä (ja aivoja) kuluttaa.

Täällä siis PP6/DPO9 (punktiosta). Piti äsken laskea kun en muuten ole perillä.

Oireet on tuttuja aiemmista siirroista, eli turvottaa, nippailee milloin mistäkin, rinnat aristavat ja menkkasärkyjä on vähän väliä (ihmetyttää edelleen miksi, koska normaaleissa kierroissa mä en koskaan kärsi kuukautiskivuista keskikierrosta?! Lugen sivuoire? Voiko tää olla huono asia kun toistuu aina vaan?)
Uutena lääkkeinä oli Prednisolon 10mg joka aamu ja Gonapeptyl, jonka pistin viime torstaina. Mitään uusia oireita nää ei ole tuoneet.
Eipä tässä muuta auta kuin odotella. Ihan hyvä mieli on kuitenkin. :)
 
Nopee kysymys; kun te ootte laittanut Pregnylin irrotuspiikkinä, onko teille tullu oireita siitä ja millaisia? Mä en tiä mikä mun on, mut olo on ihan ihmeellinen. Vaan kun en tiedä, johtuuko se yötyöstä, Pregnylistä vai flunssasta. Ei oo tällasta ennen ollut.
 
Copy-pastetan AMH-ketjusta:

Tiedostin aamulla että testitulos,.plussa tahi nega, pilaisi työpäivän yhtälailla, joten säästin jännityksen iltapäivään. Laimeasta iltapäivän pissasta (vedin työmatkalla puoli litraa limua) tehty testi näytti alkuun negalta, ja vähän siinä jo suru tuli puseroon. Mutta minuutin päästä alkoi toista viivaa pukata esiin. Illalla tein vahvemmasta pissasta uuden ja kyllä vaan, plussa se on! Mieskin näki.:D

Toiveet oli korkealla, koska tissikipu vaan yltyi, vaikka aiemmin se on kadonnut reilusti ennen testipäivää. Samoin vuoto on pysynyt poissa, mikä on mun tuoresiirroissa uutta. Lisäksi vähän huimausta on ollut, mutta saattaa olla kortisonin sivuoire.
Alla vertailuna oireet negakierrosta.
Täällä pp11. Mulla on hirveän haalistuneet muistot aiempien siirtojen oireista, viimeisimmästäkin kun on se 4 vuotta. Muistan vaan että lupaaviakin oireita muka oli varsinkin juuri ennen testipäivää, kunnes puhdas nega lyttäsi haaveet. Nyt ihan oman muistin tueksi listaan:
- rintojen aristus loppui kuin seinään pp9 (tämän muistan negahoidoista)
- aaltoilevaa pahoinvointia muutamana päivänä (luge-sivuoire)
- menkkasärkyä myös muutamana päivänä (tätäkin hämärästi muistan olleen aiemmin?)
-aivan älytön palelu jo monta päivää - olen tässä odottanut että koska se flunssa puhkeaa (se on kyllä flunssakausi nyt...)
On ihan mahdoton kuvailla tätä fiilistä. Kaupasssa pyyhin kyyneleitä hyllyjen välissä. Kahdeksan siirron ja seitsemän negan jälkeen saa kai olla vähän epäuskoinen olo. Plussa, minulle?! Koskaan en ole aiemmin tässä tilanteessa ollut.
 
Ihanaa tuba factor!!! Tällaista uutista tähän pinoon oon kovasti kaivannutkin =) Olisin itsekin todella äimän-käkenä jos tuollainen "ylläri" tulisi joten iloitse nyt urakalla ja olkaa avoimesti onnellisia :heart:

Toivottavasti Hallekin on saanut jo positiivisia uutisia uudesta luovuttajasta :wave:

ON: täällä kevät-fiiliksissä ilman ylläreitä joita en kyllä odota näillä muniksilla ;)
Perjantaina menen hoidonsuunnitteluun, eli päästään luovutetun munasolun jonoon. Samalla tehdään leikkausarvio endosta, koitan kuunnella lekuria ja esittää visaisia kyssäreitä, mutta nyt tuntuu että leikkaus (toinen sellainen) voisi olla paikallaan. Eipä se meidän tilannetta ainakaan kovasti voi huonontaa kun tilanne on mikä on, mutta katsellaan.

Hyvää vappua kaikille!
 
Kiitos onnitteluista! 10.kohtuuni sirretty rupualkio oli tänään nelimillinen ja sydän löi. =)

Käyn varmasti kurkkimassa kuulumisia jatkossakin. Tämä ryhmä on kyllä tarjonnut mitä parhainta vertaistukea! Toivon parasta onnea kaikille, oli sitten reitti sinne mikä hyvänsä. :heart:

(Olen vuosikaudet inhonnut vastaraskautuneiden "viisauksia" joita onnenhehkuissaan eivät osaa olla sanomatta. Siispä ei mitään aina on toivoa-tyylisiä latteuksia tähän. Mutta sen haluan sanoa että meillä olisi edetty hoidoissa samalla kaavalla jos en itse olisi aktiivisesti toivonut muutoksia, ja jankuttanut että "eikö vielä olisi jotain tutkimatta". Löytyi vasta-aineet, aloitettiin kortisoni siirron tueksi. Uskon vakaasti että se oli puuttuva palanen.)
 
Viimeksi muokattu:
tuba factor Onnea!!! :heart: Joanna näköjään myöskin raskaana, onnea!! :)

on: Se toinen luovuttaja ei koskaan saapunut paikalle, joten se siitä. Kilinikka jää pitkälle kesätauolle, joten syksyllä sitten toivottavasti joku ihana ihminen löytyy meille luovuttajaksi. Jonossa olemme ensimmäisenä. Elämässä tapahtuu nyt kaikenlaista muuta, joten keskityn nyt niihin ja jätän tämän asian kesäksi taka-alalle.

Hyvää kesää, voimia ja tsemppiä kaikille! :)
 
Käyn aina välillä Lapsettomuuspuolella kurkkimassa, josko konkariketju olisi noussut pinnalle. Vieläkö te ihanat naiset olette linjoilla?

HalleB, joko on tietoa syksyn luovuttajista?
johkunen, mihin teillä silloin hoidonsuunnittelussa päädyttiin?
Mitä nannah86:n elämässä on tapahtunut?

Täällä peloista huolimatta raskaus on edennyt normaalisti. Joskus en uskonut, että surkea kroppani pystyy kantamaan lasta, vaikka plussa tulisikin.
Tuba ja "rupualkio" 23+6
 
Viimeksi muokattu:
^ :wave:
Linjoilla kyllä mutta vähän enemmän taustalla.
Hallen kuulumisia olen myös odotellut, mutta hyvä että joku osaa olla poissa palstalta, joten kerropa sitten kun tilanne siltä näyttää :heart:

Oma tilanne se, että odottelen leikkaukseen pääsyä johon vielä reilu kuukausi aikaa. Siitä palautuminen kestää arviolta 3kk, joten sitä ennen ei mitään hoitoja tehdä. Mulla siis koitetaan saada ensin oma kroppa jotenkin kuntoon ettei tuleva hoito mene ihan harakoille!

Hienoa Tuba että sulla edelleen kaikki hyvin ja ilmeisesti rakenneultrassa näyttänyt myös hyvältä?! Tsemppiä loppuraskauteenkin ja toivottavasti olet päässyt lapsettomuus-möröistä jo vähän seesteisemmille vesille ;)

Täytyy toivoa että tästä pinosta vielä jokunen raskaus alkaisi joku kaunis päivä =)
 
Täällä ollaan! En oo jaksanu käydä täällä, kun alkais vaan ahistaa. Odotus on niin pitkä, että pakko työntää syrjään koko asia. On myös ollut kaikkea muuta, ni ei oo kerenny ees paljoo miettiä tätä, vaikka asia joka päivä mielessä käykin.

tuba factor hienoa, että kaikki menee hyvin :heart:

johkunen sulla myös venyy hoidon aloitus :( jospa se leikkaus kuitenkin parantaisi mahkuja :)

on: Soittelin tänään klinikalle. Ne pääsee uusiin tiloihin muuttamaan vasta marraskuun alusta. Sit on epävarmaa milloin ne saa uusiin tiloihin luvan ruveta tekee hoitoja. Ei siis välttämättä kerkee tehä hoitoo tän vuoden puolella.
 

Yhteistyössä